tiistai 5. joulukuuta 2017

Niin hyvää puuta: Kenrokuen

Hoosianna! Olen saapunut jatkamaan Hokuriku-muistelmiani. Tein myös uuden ulkoasun tänne, kun kyllästyin edelliseen. Noi keltaiset töhryt on sitten nanohanan kukkia........... t. Siiri van Gogh.

Yksi Kanazawan päänähtävyyksistä on Kenrokuen, joka on yksi Japanin maineikkaimmista puutarhoista. Edesmennyttä Kagan lääniä taannoin hallinnut Maedan samurai-suku aloitti puutarhan rakentamisen 1600-luvulla, ja sieltä löytyy lähes 9000 puuta. Puutarha on yksityisomistuksessa, ja sisäänpääsy on kokonaista 310 jeniä. Elokuun loppu ei ollut ehkä kaikkein paras ajankohta hemulointiin, kun kesän kukat olivat jo hommansa hoitaneet ja ruskaan oli vielä aikaa, mutta komiaa oli tämä pelkkä vihreyskin. Lempisanani japaniksi on komorebi (puiden oksien läpi siivilöityvä valo) eikä suotta!

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Mikka-me

Ay up me duck! Hokuriku-muistelmani ovat viimein edenneet viimeiseen trilogiaansa! Olen yhtä vankkumattoman committed näiden antiikkilorejeni loppuun saattamiseen kuin Ridge lukuisiin liittoihinsa.



Viimeinen aamu Hokurikussa alkoi casual ravulla miso-keitossani. Meidän kotikeittiön sopassa möllöttää merilevän kaverina useimmiten tofu, sipuli, munakoiso tai jonkin sortin sieni, joten tämä rapu-san oli varsin fancya vaihtelua.

Muistinmenetys vaivaa, mutta tavalla tai toisella poistuttiin majatalosta aamupäivän paahteeseen ja lähdettiin ajamaan taas kohti Kanazawaa. Tällä matkalla suurta ihastusta aiheutti Hokurikun talojen tiilikatot, Miyagissa kun tiilet on maanjäristysten vuoksi vaihtuneet peltilevyihin. Anoppilaan tuli peltikatto viime vuosikymmenellä, kun Ishinomakissa oli kaks voimakasta maanjäristystä saman päivän aikana ja puolet kattotiilistä romahti.



Tämä kaapuveikkonen on teruteru bouzu eli päivänpaistemunkki! Niitä askarrellaan kankaasta ja paperista tuomaan hyvää säätä. Japanilaisten kesäajelukliseiden maksoimiseksi pysähdyttiin vielä merenrannassa. Japaninmeren puhureissa alkkarit vilkkui niin, että Pirkko Arstila helmoineen jää kauas toiseksi, ja kaikenlainen liikehdintä oli kimuranttia.

Miyagissa meri on kaikkialla, ja missä meri, siellä tsunami-vahinkojen korjaustyöt. Olikin pitkästä aikaa jännää nähdä rantaviiva, jota ei reunusta kymmenen kaivinkonetta ja keskeneräinen rakennustyömää.

Matka jatkui Pokemon Soulsilverin soundtrackin tahdissa. Yksi monikulttuurisen suhteen ongelmista on, että pokemonista puhuminen on hankalaa, koska mä en edelleenkään osaa pokemonien ja pokemon-kaupunkien japanilaisia nimiä. :D Abra esim. on Casey, wtf????? En tiedä, miks ne jää mulla niin huonosti mieleen, kun ekaluokkainen veljenikin aikoinaan osas sanoa farfetch'd ja charizard. Japanilaiset ei myöskään tunne kansainvälistä pokemon-tunnaria, koska Pokemonin alkuperäinen tunnari on tämä:





Saavuttiin Kanazawaan! Jatkuu ensi numerossa!