Sivut

perjantai 15. syyskuuta 2017

Go west

Simsalabim! Seuraavaksi aion tässä ajan hermoa kutkuttelevassa blogissani raportoida tyynesti tapahtumista, jotka sijoittuvat elokuuhun 2016. Kävimmä Toyamassa! Ynnä muualla. Keväällä 2016 Japanissa avattiin vihdoin ja viimein luotijunayhteys Hokurikuun (Toyama, Ishikawa ja Fukui, tosin Fukuihin saakka liikennöinti alkaa vasta 2022), joten päätettiin käydä vilkaisemassa, miltä näyttää hokurikulainen elämänmeno.



Shinkansenista huolimatta kyseessä ei ollut mikään erityisen kätevä matkakohde, kun tähän uutukaiseen kulkupeliin noustaksemme meidän piti ensin junailla itsemme pois Touhokusta, mutta kovin moni tätä lukeva tuskin on porhaltamassa Sendain lähiön kautta Hokurikuun parin päivän aikataululla, joten junapassin kanssa Tokion tai Oosakan seudulla liikenteessä olevalle suosittelen Hokurikun-turneeta lämpimästi.

Aika on blurrannut muistot, mutta kuvia on miljoona kappaletta, siispä koitan niiden varassa muistini perukoilta tätä matkakertomusta kaivella!

Saavuimme Oomiyaan! Oomiya on Saitaman kaupunginosa ja suuri asema Tokion liepeillä. Vaihdettiin siellä junaa. Olen ajellut Saitamassa junalla, bussilla ja autolla, mutta tämä oli ihka ensimmäinen jaloitteluni saitamalaisella laattialla. Armas salaryman osti meille asemaeväät eli ekibenit ja sitten siirryttiin jonottamaan Hokurikun-junaan.



Paitsi että tämä juna oli täynnä jo tullessaan asemalle ja tarjolla oli enää seisomapaikkoja (Japanissa paikkalippu myydään erikseen, ja osa vaunuista on paikkaliputtomia), mikä ei ollut kannaltani ihanteellista, koska en oo mikään vetrein pyy pivossa, ja lisäksi olin perustanut koko olemassaoloni ja identiteettini siihen käsitykseen, että kohta voin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni syödä ekibeniä luotijunassa samalla kun kesäpilvet kiitää ikkunan takana. Mutta kestin sen kuin hiiri! Ikkuna oli liian matalalla, joten maisemat jäi mysteeriksi, mutta toisinaan näin jopa vilauksen kesäpilvistä kun oikein tarkkaan tihrustin valokuvaajapaapan kameran näyttöä.

Ilokseni Naganon Karuizawassa juna yhtäkkiä tyhjeni lähes kokonaan. Karuizawa on etenkin tokiolaisten keskuudessa suosittu mökkeilykohde, mutta ohi ajettuani kysynpä vaan että miksi???? Oon lukenut parikin Karuizawaan sijouttuvaa murhamysteeriä ja kuvitellut se hyvinkin hohdokkaana paikkana, mutta aseman seudun outlet-myymälöitä katsellessa mieleen muistui lähinnä Yamanaka-järven kumiankat, enkä vaivautunut ottamaan edes kuvaa. Ilmeisesti yksi Karuizawan vetonauloista on ostoskeskus, josta avautuu näkymät Asama-vuorelle, mutta näin kauhavalaisena en kaipaa luontokohteilta tarjouskenkiä, joten pitäytynen jatkossakin Touhokun kuppaisissa erämajoissa.



Karuizawaa lukuunottamatta Naganossa oli komiaa! Nagano on yksi niitä harvoja prefektuureja, joilla ei oo rantaviivaa ollenkaan, ja tulevaisuudessa oliskin tarkoitus mennä katsomaan, kuinka se eroaa Miyagin kalastajameiningeistä.



Saavuimme Toyamaan! Kuten kuvasta näkyy, kaikki muut matkustajat todellakin jäi pois jo Karuizawassa. :D Toyamaa ympäröi huikeat vuoret kaikista ilmansuunnista, joten paikalla oli jokunen turisti vuorikiipeilyhatuissaan, ja itselläkin oli alun perin ideana sisällyttää matkareittiin Tateyama Kurobe Alpine Route, mutta onneksi tultiin järkiimme, koska olin jo asemalle saavuttaessa puolikoomassa, ja olisin varmaan itkenyt, jos olis pitänyt vielä vaihtaa johonkin alppijunaan. Japaninmeren rannikko Hokkaidolta Aomorin, Akitan, Yamagatan ja Niigatan kautta Toyamaan on muuten maailman lumisin asuttu seutu!



Toyaman ratikkassa ei käynyt perus Suica-matkakortti, vaan matkakortilla matkustaakseen kortin piti olla vanha kunnon toyamalainen Paska. Tämä aiheutti hilpeyttä. Salarymanin suomen kielen sanavarastoon kuuluvat hyi, yäk, paska, kippis sekä popeda.



Toyama, baby! Keskustassa oli vähän Yamagatan tuntua kadun päässä häämöttävine vuorineen, joskin auringonvalossa välkehteleviä rakennuksia oli enemmän ja neuvostoliittomaista muotoilua vähemmän. Missään ei näkynyt ristin sielua, koska oli KUUMA ja ilmastoinnin luota poistuminen järjetöntä puuhaa. Japanissa on toki aina tuskallisen kuuma elokuussa, ja Yamagatassakin joskus muinoin pökerryin kesähuumaassa raameniini, mutta kesä 2016 oli poikkeuksellisen tukala jopa Japanin mittakaavassa, ja tämä nimenomainen päivä kuuminta koskaan kokemaani hottia. Lämpötila oli 39, ja vuorten toisella puolella idässä myllysi taifuuni, mistä johtuen ilma oli paksua ja seisovaa ja ilmankosteus huipussaan. Japanin ilmasto on suoraan jostain vanhan testamentin vitsauskirjasta, ja helvetinmoisen ilmankosteuden lisäksi luonnonmullistusbingossa voi kohdalle osua maanjäristys, tsunami, taifuuni, maanvyöry, lumivyöry, tulivuorenpurkaus, tulva tai uutena tulokkaana tornado. Toisinaan mietinkin, miksen aikoinaan valinnut jotain Teneriffan tutkimusta. :D



Toyaman linna se siinä! En oo mikään erityisen suuri linnaintoilija, ja tämäkin pytinki lienee joku moderni versiointi edeltäjästään, Japanissa kun linnoja on poltettu ja tuhottu aina antaumuksella koska esteettisyyden sijaan niillä on ollut lähinnä sotilaallinen funktio, mutta linna oli ihan hupaisa lisä katukuvaan ja vallihauta komia. Olin sen verran heikossa hapessa, että sinne itse asiassa melkein tuuperruin, enkä muista tästä hetkestä juurikaan muuta kuin että tuolla linnan ylätasanteella oli yksi kappale henkilöitä puhumassa puhelimeen. Sittemmin edesmennyt lakki on ishinomakilaisesta marketista, siveysliivi Kauhavan Halpa-hallista ja kengät Seinäjoen Citymarketista, petteri punakuono saunassa -naama Japanin kesän kiirastulista. Fashion!



Pulutkaan eivät näitä kesäkelejä pureksimata niällehet! Hashtag relatable. Hämmentävälle Hello Kitty -estradille emme astuneet vaan matkasimme paikallisjunalla muille maille, mutta siitä lisää ensi jaksossa!

tiistai 29. elokuuta 2017

Nuku pommiin

Rakas päiväkirja jonka olemassaolon unohdin vuodeksi,

Siiri täs moi! Mitä kuuluu, onko ilimoja pirelly!

Tänään havahduin vähän ennen kuutta kadulla huutaviin sireeneihin. Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin yli, ja saimme nauttia ensi kertaa uuden ohjusvaroitusjärjestelmän desibeleistä. Laskettiin varmuuden vuoksi amme täyteen vettä ja tapiteltiin televisiosta ulkonaliikkumisvaroitusta Hokkaidolta Naganoon. Ohjuksen pudottua mereen vetelin parin tunnin tirsat ja sitten kävimme kaupungintalolla astelemassa avioliiton satamaan. Koska olemme toki juurikin ne tyypit, jotka onnistuvat valikoimaan hääpäiväkseen kaikista maailman ajankohdista Kimin ohjuspäivän. Itse toimitus oli yhtä romanttinen kuin Kelassa asiointi. Tai siis toimitusta ei ollut, allekirjoiteltiin siinä vaan paperi jos toinenkin verotus- ja vakuutusluukkujen välissä, istuskeltiin jokunen minuutti jonotusnumero kourassa aulassa hörppimässä vettä pahvikupista (televisiostakin tuli teemaan sopivasti ohjelma Aikuisten tavat: miten pitää yhteyttä appivanhempiin aviomiehen kuoltua) ja sitten oltiinkin jo naimisissa.

Semmoone päivä se! Palaallahan asiahan!