sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Japanin opiskelusta

Mun on pitänyt kirjottaa tämä juttu viimeiset kaks vuotta. Nyt sen teen! Jorisen elämäni suolasta ja sokerista.

Opiskelen Itä-Aasian tutkimusta kuudetta vuotta (omg loppuuko tää ikinä ja onko meidän laitokselta joskus valmistunu joku???). Tulin koska nuoruudessain oli ankaraa, epäterveelliset mitat saavuttanutta Itä-Aasiaan päin suuntautuvaa liekehdintää. Sillon joskus ennen vanhaan pimeinä aikoina jolloin ernuja ei vielä tunnettu ja Dirpan musiikkivideot piti ladata ottamalla tuntemattomiin yhteyttä aimilla. (Jos joku nykynuori siellä nyt on kuulolla niin kuulkaas vuonna 2002 esi-isänne poltti kymmenen kappaleen cd-levyjä ja kirjotti päälle mustalla tussilla "j-rock" hankittuaan nämä kappaleet ensin kovalla modeemi-työskentelyllä jollain kazaalla, ne oli kovia aikoja kerta kaikkiaan!!)

Jäin koska japani on maailman paras kieli. Vuosikaudet Japanin tutkimuksen parissa näperreltyäni Japani-kuvani ei oo yhtä ruusuinen kuin vuonna 2002, mutta Japanissa on toki kaikenlaista mukavaa: kivipuutarhat, armaat toverini, lämpöiset vessanpöntöt keskitalven koleudessa, taivaan peilikuvat riisipelloissa, haikeus kun taikon rummutus loittonee ja matsuri on ohi. Parasta Japanissa on kuitenkin sen kieli. Siinä on paljon kaikenlaista kivaa. Se on täynnä ääniä: kuivasta ihosta kuuluu kasa-kasa, varisevista terälehdistä horo-horo, kiiltelevistä hiuksista tsuya-tsuya, lumen hiljaisuudesta shin-shin. Japani on fyysinen ja kuvaileva kieli, jossa asiat voidaan sanoa lyhyesti ja ne voidaan sanoa pitkästi.

Oon opiskellut monia kieliä. Ala-asteella olin se hieman erilaiset harrasteet omaava kersa, joka kantoi kirjastosta thain ja swahilin oppikirjoja ja paahtoi jotain norjan sanakirjaa kuistilla kesäyön helmassa. Peruskoulussa opiskelin vapaaehtoisesti saksaa, lukiossa venäjää, yliopistossa kielikeskus-espanjaa, kansalaisopistossa kävin italian kurssin. Englantiin tykästyin sen verran, että kävin englantilaisen filologian laitoksella kääntymässä. Mutta mikään muu kieli ei oo kuulostanu niin kotoisalta kuin japani. Kun puuhailen japanin parissa, oon kotona. Tykkään kaikista kielistä ja opiskelisin niitä kaikkia jos aikani ja kapasiteettini olis rajaton, mutta mikään toinen kieli ei oo tuntunu yhtä sanoisinko lämpöiseltä kuin japani.

Onko japani vaikeaa, multa toisinaan kysytään. Enemmän kuin helppoa tai vaikeaa se on erilaista. Joskus näkee tyyppejä kehumassa, kuinka japani on helppoa koska siitä puuttuu artikkelit, monikot, sijamuodot, relatiivipronominit, epäsäännölliset verbit, persoonamuodot ja suvut ja aikamuotojakin on vain mennyt ja nykyisyys. Yamagatassa oli jenkki, joka alkeiskurssin käytyään oli sitä mieltä, että on nyt opiskellut japanin kieliopin. Tämä hieman lollahdutti minua.

Koska kuten sanoin, japani on erilaista. Siinä piilee näennäisen alkuhelppouden takana odottava vaikeus. Japanilainen ajattelu on erilaista. Japanin kielioppi on hyvin säännönmukaista ja selkeää, mutta se on täynnä lauserakenteita, joilla ei oo mitään tekemistä suomen tai englannin tai minkään muunkaan kielen kanssa. Mulle vaikeinta ei oo ymmärtää kunkin rakenteen logiikkaa vaan muistaa että sellanenkin rakenne on tarpeellinen tai edes olemassa. Kokemukseni mukaan on paljon vaikeampaa tuottaa luonnollista japania kuin vaikkapa luonnollista englantia; täytyy hiljalleen omaksua uudenlainen tapa hahmottaa maailmaa ja asioiden ja ihmisten välisiä suhteita kielellisesti. Se tekeekin japanista mulle niin mielekästä. Ja turhauttavaa ja tuskastuttavaa ja kriisialtista, mutta onnistumisen hetkenä niin mielekästä, että onnistumista edeltänyt hajoilu aina unohtuu.

Siitä on vuosi, kun kävin rykäisemässä JLPT:n ylimmän tason. Se oli helppo. YO-arvosanalla tulokseni olisi varmaan L. Se oli melkoinen antikliimaksi: koko opiskeluaikani olin asettanut kyseisen kokeen jonkinlaiseksi suureksi loppuhuipentumaksi, ja sit lollahtelinkin siitä huippupisteet surkealla valmistautumisella. Oonko mä nyt joku suurikin japaniguru tämän kokeen läpäistyäni? En oo. Japaniin pätee vanha totuus, että mitä enemmän tietää niin sen paremmin tietää, ettei tiedä vielä mitään. Oon vasta alussa. Japanissa on idiomi oku ga fukai, pohja on syvä (no ok perätila on syvä mut se ei käännöksenä kuulosta kovin toimivalta...), eli jokin ei oo niin yksinkertaista kuin päällisin puolin näyttää. Japani pohja on jossain syvällä kaukana ja sitä peittää kerrokset yojijukugo-idiomeja, kohteliaisuuskiemuroita ja ymmärrys siitä, että kun japanilainen sanoo zensho itashimasu (teen voitavani), niin merkitys voikin olla "en tee asialle mitään".

Netti on pullollaan erinäisiä JLPT-guruja ja metodeita, joilla sinäkin opit kanjit alle vuodessa. Itse en usko mihinkään pikametodeihin ja oikoteihin. Miks kaiken pitäiskään tulla nopeasti? Kanjit oppii istumalla monta vuotta pöydän ääressä piirtämässä niitä ja lukemassa kirjoja. U-sensein opetuslapsena kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan vahva japanin osaaminen lähtee kanjeista. Ilman kanjeja koutenseimen'ekifuzenshoukougun (=Acquired Immune Deficiency Syndrome aka AIDS) vois olla aika kova pala purtavaksi.

En usko, että on olemassa jotain yhtä ylivertaista opiskelutekniikkaa, joka sopisi kaikille. Mulle tunneilla käyminen sopii aika huonosti, koska mä turhaudun helposti jos porukka on tasoltaan kovin kirjavaa ja tahti mulle liian hidas; kirjotin englannin yo:sta ällän, mutta inhosin sitä oppiaineitta lukiossa koska koin, että siellä vaan hinkkailtiin tunnista toiseen sitä iänikuista pluskvamperfektiä. Oppikirjoihin mulla on kenties pieni asennevamma. :D Oon kuitenkin ollut tosi tyytyväinen Helsingin yliopiston japanin opetukseen, joka on ollut tasokasta ja bootcampikasta, vaikka asennevammani johdosta tunneilla istuminen on välillä hermooni käynytkin. Viimeistään Yamagatassa muiden vaihtareiden japania kuunnellessani tajusin, kuinka hyvällä mallilla japanin opetus surkeista resursseista huolimatta meidän laitoksella on (tai ainakin oli, nythän meidän laitos on muutoksen kourissa, mutta itse en oo niitä muutoksia näkemässä). Ikinä ei tulis mieleenikään sanoa opettajalle un, sen verran elävästi on muistiini piirtynyt U-sensei takomassa tuimana luokan edessä että un janakute hai ("ei joo vaan kyllä").

Joka tapauksessa mulle tehokkain tapa oppia japania on oppia sitä huomaamattani: lukemalla kirjoja ja katsomalla japanilaista televisiota. Japani on siitä kätevä, että sen lähelle päästäkseen ei täydy mennä antropologin kannoilla jonnekin viidakkoon, vaan riittää, että osaa käynnistää internetin. Muodollista kieltä kieltä löytää sanomalehtien politiikkasivuilta, ja ne sanat, joita et koskaan opi oppikirjasta, opit 2chanista ja nayami keijibaneista (sivuija, joilla voi pyytää vinkkejä ongelmiinsa anonyymisti). Sanasto-ongelmissa auttaa selaimeen asennettava rikaikun tai rikaichan. Sitten kun tuntuu, että japani on edes joten kuten hallinnassa, voi kokeilla sanaston opiskelua japanin kautta. Kun törmään uuteen sanaan, en kato, mitä se on englanniksi, vaan luen vain selityksen japani-japani-sanakirjasta ja tsiigailen sitten googlailemalla, minkälaisissa lauseyhteyksissä tyypit sitä yleensä käyttää. Varmaan osittain tämän takia mun oli Japaniin päästyäni melko helppo muuttaa mun passiivinen sanasto aktiiviseksi. Mulla ei ollu suomea tai englantia siinä välissä jarruttamassa.

Jos joskus tuntuu yksinäiseltä, suosittelen japania. Siitä saa elinikäisen kumppanin ja vihollisen. ♥ Mikäli tämän varsin epätyhjentävän vuodatukseni jälkeen jäi vielä kysyttävää tai vastaan väitettävää, olen kuulolla. (^---^)




Awww oppikirjani japani 2 -kurssilta vuodelta 2009 ja toinen Yamagatan lukukurssilta vuodelta 2012. Kärsin japanistien ammattitaudista itsevähättelystä ja oon harva se päivä kriisissä kun tuntuu, etten opi mitään ja että kehitykseni on liian hidasta, mutta kun näitä kahta kuvaa vertaa niin ei ne ihan samaltakaan näytä.







Balladi naikkoselta (Hirahara Ayaka - Ohisama ~ taisetsuna anata e) ja balladi miekkoselta (Yamashita Tatsurou - Bokura no natsu no yume) koska näissä mielestäin tiivistyy japanin kauneus.

 
Ja lopuksi iwatelaiskirjailija Miyazawa Kenjin kuuluisa runo Ame ni mo makezu etelätouhokulaisittain lausuttuna, koska tää on mulle kaikkein kotoisin japani.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Toudai ja kuinka sinne päästään

Tänään opimme askartelemaan sisäänpääsyn Japanin maineikkaimpaan opinahjoon Toudaihin itselle tai vaikka kaverille!

Tarvitset:

  • opiskelupaikan Toudain yhteistyöyliopistossa (käytämme tässä Helsingin yliopistoa)
  • 5-sivuisen hakemuslomakkeen
  • study planin tai research planin
  • virallisen opintosuoritusotteen
  • suosituskirjeen professorilta
  • proof of financial support -lomakkeen
  • kopion passista
  • lääkärinlausunnon terveydentilasta sisältäen keuhkokuvat
  • 4 passikuvaa
  • JLPT N1 -todistuksen


Ennen askartelun aloittamista meidän täytyy tulla valituksi vaihtoon hakijaksi kotiyliopistomme puolesta. Tähän tarvitset motivaatiokirjeen, professorin hyväksymän opintosuunnitelman, jonkinlaista opintomenestystä sekä jo edellä mainitun JLPTykkösen. Helsingin yliopistolla on Toudaissa muutamakin paikka, mutta korkeasta JLPT-vaatimuksesta johtuen lienet ainoa hakija. Asia on siis tällä selvä. Ennen varsinaisen hakuprosessin epätoivon syövereihin sukeltamista ja ihmisarvosi menettämistä kannattaa vielä ottaa parit viime hetken fiilistelyt JLPT:n hikarituloksellasi sillä seuraavassa vaiheessa ei enää paljon naurata.

Ja sitten askartelemaan!

Aloitetaan jostain helposta. Passikuvista! Talsi puoli kiloa lunta naamassa Tunnin kuvaan Ateneumin taakse. Tämä on ehkä viides passikuvasessiosi kyseisessä liikkeessä parin vuoden sisällä. Ei siksi että rakastaisit kuvia naamastasi (onnistut näissä potreteissa aina niin hyvin että entinen henkilökorttinaamasi tunnettiin Piireissä nimellä Legolas ja passinaamasi nimellä Alien) vaan siksi että olet paljon tekemisissä japanilaisen byrokratian kanssa. Keep telling that to yourself! Noin. Nyt sinulla on passikuvat.

Seuraavaksi otamme niskalenkkiotteen hakemuslomakkeesta. Kaikki käydyt koulut sijainteineen ala-asteesta alkaen ja muut vanhat tutut. Tässä ei olla ekaa kertaa japanilasbyrokraattien kanssa lomakkeenvaihdossa, joten tämä sujuu kivuttomasti. Tehdäänpä study plan samaan syssyyn! Tai research plan mutta tässä käytämmä study plania koska ain't nobody got time for research.

Study plan.

Hmm.

Please explain the followings as specifically and concretely as possible:
(a) In what way will your experience at the faculty/graduate school be of significance to your education?
(b) What is your academic goal?
(c) Why do you choose to study at the faculty/graduate school?
*If you are a graduate student, please also explain the relevance between your research at home university and study plan at the graduate school at the University of Tokyo.


Hmmm.

Koe tuskaa. Koe epätoivoa. Toljottele tyhjää study planiasi päivä ja toljottele toinen. Vuodet vierivät, parta kasvaa, study plan hohtaa tyhjyyttään. Sulje tämä karsea word-dokumentti viimeisillä voimillasi ja lupaa palata siihen joskus tuonnempana.

Hae yliopistolta englanninkielinen opintosuoritusote. Ennen tätä käy kuitenkin pitkin yliopistouraasi mahdollisimman randomeja kursseja kuten Arabien historia ja kulttuuri arvosanalla 1 että suoritusotteesi olisi mahdollisimman nolo ja sekalainen. Ota myös yhteyttä laitoksesi professoriin, jotta hän voi kirjelmöidä säkenöivästä karaktääristäsi. Koska professori on ollut virkavapaalla suurimman osan opintojasi ja olette vaihtaneet ehkä kaksi sanaa, kirjoita hänelle esittäytymiskirje, jonka perusteella professori kynäilee suosituksensa. Hae valmis suositukirje laitokselta ja piilota se johonkin pimeään kolkkaan jonne et vahingossakaan tuu katsoneeksi koska itse itsellesi kirjoittamasi suositussanat kuumottelee liikaa sinetöidyn kuorenkin läpi.

Ja sitten noustaan ratikkaan ja ajellaan Töölöön ja mennään sisään YTHS:än ovesta! Ja toisen kerran! Ja kolmannen! Ja neljännen! Mene johonkin lääkärintapaamiseen kahden tunnin yöunilla niin että luot vahingossa vaikutelman rytmihäiriöistä. Synny tähän maailmaan ollierin taudin kera niin että keuhkokuvissa yks miljoonasta eksostoosiklöntistäsi näyttää keuhkokuvassa aina varjostumalta. Kaikenlaisen sekoilun ja kuuden (!!) visiitin jälkeen sinulla on vihdoin lausunto, että olet terve kuin pukki! Pukki jolla on ollierin tauti.

Koska haet graduate schooliin, on tullut aika valmistua kandiksi. Jännitys tiivistyy! Deadline helmikuun publiikkiin on ihan just ja palautetta kypsyysnäytteestä ei näy eikä kuulu. Maileja kaikkiin suuntiin! Kypsyysnäytteessä ei korjattavaa! Lisää maileja kaikkiin suuntiin! Hikeä! Paniikkia! Kypsyysnäyte weboodissa! Ehdit publiikkiin! Oot HuK! Kaks minuuttia bailausta ja kohti uutta paniikkia!

Opinto-oikeutesi umpeutuu kesällä 2014. Tämä ei käy koska kesällä 2014 aiot olla Tokiossa. Hakemusten deadlineen on muutama päivää ja saat kuulla tarvitsevasi lisäaikapäätöksen ennen sitä. Närkästy, koska mailissa sanottiin, että lisäaikaa myönnetään vasta opinto-oikeuden umpeutuessa. Paniikkia ja juoksentelua! Lähesty dekaania kirjeitse. Saat lisäaikaa erikoistapauksena! Huuuh!

Hakemusten deadline on huomenna. Study plan on tekemättä. Naura maanisesti ja kävele ympyrää ja naputtele yön pimeydessä. Ota esiin Yamagatassa tekemäsi tutkielma koska ei oo parempaakaan researchia näyttää. Se tutkielma, jota et halunnu enää koskaan nähdä. Hylkää kokonaan professorisi hyväksymä opintosuunnitelma ja vaihda graduate schooliakin lennosta. Jää innolla odottamaan, johtaako tämä äkillinen mielenmuutos diskaukseen.

Study plan on valmis! Sitten se tapahtuu: hukkaa passikuva! Kello on neljä aamulla ja huomenna on deadline ja study plan on karsea ja passikuva on hukassa ja tämä se on elämää. Passikuva! Maton alla! Löydä passikuva maton alta.

Palauta paperit. Se on ohi! Jää odottamaan. Ja odottamaan.

Tulee maaliskuu. Tulee huhtikuu. Tulee toukokuu. Tulee toukokuun puoliväli ja sinulle on posti@. Pääsit Toudaihin! Oho! Omedetou gozaimasu!

Näin olemme askarrelleet sisäänpääsyn Toudaihin. Seuraavassa jaksossa askartelemme viisumin. Viisumiasioita hoitaessani tunnelma on ollut tämä:

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sei-no

Obandesu! Moon erellehen Siiri ja tämä on uusi blogindantilukseni. <3___<3 Koska edellisen nimessä oli Yamagata ja niin mainio lempparipaikka kuin Yamagata onkin niin seuraava missioni on itse Mr. Itäinen Pääkaupunki. Tulin Yamagatasta 25.9.2012 ja oon sen jälkeen ehtinyt muuttaa Kontulaan, käydä lempibändini Destroyerin keikalla, ottaa vihdoin ja viimein pihalle kandin paperit yliopistosta, kasvattaa pitkät etuhiukset ja grindata mun Ni no kuni -tyypit ainakin levelille kuuskyt. 25. syyskuuta oon taas opiskelijavisoineni lentokentällä ja seuraava aamupala syödään Chibassa.

Meen yhä kauas mutta tällä kertaa en mee vieraaseen maahan. Mua ollaan vastassa. Japanissa odotan jälleennäkemisiä, izakaya-iltoja, keskiyön hämmentäviä tv-ohjelmia, maisemia, yöalennustiskin sashimia, japanin puhumista, kännykkämailien randomia hymiövalikoimaa (lempparini on tää villisika [inoshishi] jolle me annettiin toverini kaa nimeksi Inoshishiiri-san ja lopetettiin joka maili sillä ), raamen-puljujen setiä, tulikärpäsiä, sateen jälkeisiä riisipeltoja, auringonlaskuja tasoristeyksissä, pelihalleja, polvisukkia, onsen-reissuja ja sitä, että kaikki on tehty mun kokoisille (oon 153 cm ja Suomessa en ylety ottamaan sipsejä kaupan hyllystä). En odota trooppista kuumuutta, Tokion ruuhkia, karseita ötököitä, hitaita liikennevaloja, loppuraportteja, maanjäristyksiä, taifuuneja, tuijotusta ja yhteisiä kananrustovartaita izakayassa.

Tokiossa mun on tarkoitus käydä normaalissa japaninkielisessä opetuksessa ja gradumateriaalia siinä samalla jostain taikoa. Kävin Yamagatassakin japanilaisten kanssa samoilla kursseilla, mutta kandivaiheen opetus nyt oli sellasta pelleilyä lähinnä. Joku ehkä muistaa legendaarisen hautajaiskurssin...............8) Jolla ei edes loppuvaiheessa enää käsitelty hautajaisia ku opettaja masentu liikaa?? Mutta nyt ku oon jo taiteiden poikamiäs niin joudun paikalliseen graduate schooliin muiden maisteriksi halajavien sekaan ja kurssilistat on täynnä kursseja joilla on jopa ihan oikeita sisältöjä. Sisällöt > ymmärrykseni. Tämä hieman jänskättää mua. Kuinka fake it japanilaisella maisterikurssilla. No ainakin karaistun taas sillä mokailun mahdollisuudet ovat rajattomat.

Meitsistä sen verran että oon kauhavalaane, synnyin vuonna 1987, jäin jumiin Ruisrockin bajamajaan vuonna 2007, alotin samaisena vuonna englantilaisen filologian opiskelun Helsingin yliopistossa, vaihdoin Itä-Aasian tutkimukseen seuraavana vuonna ja sille tielle jäin. Vuonna 2011 sain Japanin opetusministeriön stipendin (MEXT Japanese Studies Scholarship), jonka turvin lähdin Yamagataan ja se mullisti maailmain. Tykkään vesilätäköistä, kivikellareiden hajusta, haikuista, syömisestä, vaskisoittimista, oudoista nauruäänistä, matsureista ja  kaikenlaisesta musisoinnista tiibetiläishumpasta Four Tetiin. Oon aika hyvä hulaamisessa ja kielien oppimisessa. Mulla on maailman surkein koordinaatiokyky eikä taiteelliset lahjanikaan oo paljon sen paremmat.

Blogin nimi on Akimushi (syksyn ötökät) siksi, että mun saapumiset ja lähdöt Japanista ajoittuu aina syksyyn ja niitä säestää syksyn sirkat.

Ja koska jorinani  ilman kuvia olis liikaa jopa minulle, kuvitan Yamagata-jäämistölläni kunnes oon taas Japanin kamaralla.

Sehä o Honmachin La France Mansion. Japanissa kaikki vähänkin kerrostaloa muistuttavat on heti mansioneja ja niillä on yleensä joku nimi. La France on Yamagatan suosituin päärynä. :D