lauantai 26. lokakuuta 2013

Kuukausi






Hallussani on nykyisin kamerallinen ipod, jonka kuljettelu kauppamatkoilla on hitusen järkkäriä helpompaa, joten luvassa lienee rupulaatuisia filtterikuvia useamminkin. Nää kyseiset kuvat on hoodeiltani kun kipaisin kaupassa ostamassa wasabia ja tenkasua jokapäiväisen sobani piristykseksi ja pudottamassa pari lippulappoa postilaatikkoon. Rähjäisiä taloja reunustaa somasti asetellut kukkaruukut. Iltoja valaisee jokunen ruosteinen katulamppu ja kymmenien juoma-automaattien valot. On sähkölankoja ja niiden välissä Tokion matala taivas. On rumaa ja kotoisaa yhtä aikaa. Niin ku japanilaisissa kaupungeissa aina.

Oon ollut Japanissa tasan kuukauden. En oo puhunut suomea kuukauteen. Paitsi kerran vaatekaupassa kun en saanut takin vetoketjua kiinni ja sanoin voi ny ristus ku o vaikiaa (mihin toverini sitten totesi myötätuntoisesti että hauki.....). Edellisen merkintäni noloista kielivirheistä päätellen suomalaisen seuran etsiminen voisi olla paikallaan. :::::::::::D Mutta niin. Ensimmäinen kuukausi takana. Tokion kanssa mulla on vielä pari kanaa kynittävänä, mutta on se vaan aika mainiota silti olla täällä taas kuulkaas! Vaikka eilen maa järisikin siihen malliin että toverini käski olemaan valppaana sillä järistyksen alku muistutti voimakkaan järistyksen alkua. Ja vaikka yhtenä iltana hampaita harjatessani lavuaarista pilkisti ensin pari hapuilevaa tuntosarvea ja sitten torakan terhakka ruumis, jonka päälle päästin kraanasta vettä raivoisalla otteella kunnes se katosi jälleen viemärin uumeniin. Ja vaikka tilanne ikkunani sisäpuolella on tällä hetkellä tämä ja ilmojen kylmetessä se vaan pahenee:


It's good to be back! Kana saa vielä odottaa kynijäänsä, sillä kansallisen vapaapäivän ja lukujärjestystaktikoinnin suoman viiden päivän viikonlopun myötä matkaan ensi perjantaina jälleen Yamagataan. Ensilumi satoi kuulemma jo Gassanille. Meen katsomaan Sakatan rantaviivaa ja Gassanin lumisia huippuja ja tuoppia tovereideni tuttuja naamoja. Ja kenties jopa kuumennan ruumistani Ginzan-onsenissa. Jeeeeeeee!!

Ja lopuksi yamagatalaisesta soba-nuudelista tekemäni kakesoba, jossa on rutkasti kevätsipulia, tenkasua ja wasabia ja lämmin tsuyu (kalasta, merilevästä ja soijasta tehty liemi) omnomnom.


perjantai 25. lokakuuta 2013

Syyslukukausi numero 19

Kolme kokonaista viikkoa olen nyt taivaltanut koulutietäni Toudaissa. Siispä ajattelin jorista pienen pätkän näistä paikallisista kursseistani, että ymmärrätte sitten yskäni ja puristavan kenkäni, jos joskus kohtaamme ja olemukseni on vapiseva ja hiukseni harmaat.

Kieli- ja kulttuuripolitiikan teoria II: Monikielisyyttä käsittelevän kirjallisuuden lukupiiri (言語文化政策論 II: 多言語主義文献講読)
Kurssilla on neljä osanottajaa. Luemme 800-sivuista tekelettä ja pidämme sen pohjalta 30 minuutin esitelmiä. Aihe ei liity oikein mihinkään, mutta otin kurssin, koska se sopi aikatauluuni ja koska tekeleen lukeminen ei vaadi hentaiganan lukutaitoa ja oppineisuutta klassisessa japanissa. Osanottajamäärän vähäisyydestä johtuen kurssilla vallitsee kannaltani melko kuumotteleva tunnelma. Ajattelin suhtautua tähän kurssiin lähinnä stressinhallintaharjoituksena. Ja onhan se ihan mukavaa, etten voi vaan liukua huomaamattomasti paikalta pois tunnin lopuksi ilman että miekkonen vieressäni sanoo otsukaresama.

Theory of Social and Cultural Diversity I: Reading Japanese Novels: The Dilemma of the Modern and Beyond
Käyn tällasella random englanninkielisellä kurssilla, koska se on vastuuprofessorini ainoa kurssi tällä lukukaudella ja ajattelin, että tiemme näin kohtaisivat helpoiten. Kurssilla on paljon jenkkejä, jotka osaa japania heikosti tai ei laisinkaan ja jotka ei oo lukeneet yhtäkään japanilaista kirjaa, joten ekalla tunnilla opeteltiin mm. että Japanin uskonnot ovat shintolaisuus ja buddhalaisuus, mikä tässä vaiheessa Itä-Aasian tutkimuksen taivaltani oli vähän asdfghjkl. Mutta opettajani on aika inspiroiva ja tekeleet saa lukea japaniksi. Tälle viikolle luin Kokoron, nyt on tulilla Ningen shikkaku (No Longer Human). Mulla on pimeä salattu menneisyys englantilaisen filologian pääaineopiskelijana, joten tällä kurssilla suurin shokki on ollu huomata, kuinka epäluontevalta ja hitaalta ja omituiselta mä kuulostan nykyään englanniksi. Kurssilla on myös japanilaisia, joten onneksi en oo takelteluni kanssa yksin, mutta pieni kolaus on ollut tämä englanninkieliselle egolleni.

Yleisen kielitieteen teoriat II: Semantiikan tutkimuksia (一般言語理論 II: 意味論研究)
Harmaahapsinen professorismies jorisee luokan edessä kopulalauseista vahvalla Kansain nuotilla ja piirtelee liitutaululle omituisia kaavioita ja uppoutuu tasaisin väliajoin 70-luvun seminaarimuisteloihin. Yksin eturivissä istuva liituraitapukuinen hikari on nostanut pulpetilleen viisi kappaletta lähdeteoksia ja selaa niitä innokkaasti ja esittää kysymyksiä, joiden vastaukset eivät valkene minulle. Ikkunarivissä nukkuu yksi silmälasipäinen henkilö. Takarivissä kiinalainen tutkijaopiskelija tekee muistiinpanoja kynä sauhuten. Keskellä luokkaa istuu teetään siemailemassa reilusti yli kolmekymppinen hostin näköinen dude, jolla on hopeisia pääkallosormuksia ja paksu hopeinen kaulaketju, ja jakaa auliisti triviatietoa Genji monogatarista (viimeiset kolme viikkoa olemme käsitelleet lauseen Murasaki Shikibu wa Genji monogatari no sakusha da kaikkia mahdollisia ja mahdottomia variantteja). Itse istun paikallani kauhusta jäykkänä ja ajattelen että MITÄ TÄÄLÄ TAPAHTUU. En ymmärrä mitään. Suoritukseen kuuluu esitelmä sekä essee. Olen pulassa. Chotto yabai kamo.

Yleisen kielitieteen perusteet II: Johdatus fonologiaan (言語科学基礎論II: 音韻論入門)
Istun tulitikkuaskin kokoisella pulpetilla, johon on ruuvattu kiinni muovinen tuoli, ja tuijotan suu ammollani tyhjyyteen. Vietän myös paljon aikaa yrittäen sommitella tekelettä, monisteita, penaaliani sekä elektronista sanakirjaani 30x30cm pöydälleni. Johon on ruuvattu kiinni se tuoli niin että eilen meinasin kaatua tuolin sijasta pulpetillani. Fonologiasta en tajua hölkäsen pöläystä. =D Kävin Yamagatassakin jonkun fonologian kurssin, mutta siellä vaatimustaso oli sellanen, että puolessa välissä tuntia opettaja saattoi sanoa että tämä ei tarkoita, ettäkö tunti päättyisi, mutta ne, joilla ei ole mitään kysyttävää, voivat lähteä. Tälle nykyiselle kurssileni piti jopa ostaa opettajan kynäilemä oppikirja.

Neljä kurssia ei vaikuta paljolta, mutta kun ottaa huomioon, että paikalliset opiskelijat ottaa maisterivaiheessa yleensä  4-6 kurssia lukukaudessa ja niillä on kuitenkin koko elinikä kokemusta japanin puhumisesta kun taas itse oon jamppa Kauhavalta, niin aika rankalta on tääkin työmäärä tuntunu. Eloani vaikeuttaa myös se, että Japanissa lukuvuosi on jo puolivälissä ja siksi suurin osa tarjolla olevista kursseistakin on jatkoa keväällä alkaneille, joilla en sattuneesta syystä oo tietenkään ollut. Ja stressilevelit on maksimissaan kun stipendini edellyttää, että niitän menestystä arvosanoillani. Japaniksi hikari tarkoittaa valoa. Johdattakoon sisäinen hikarini kulkuani.


Perjantainaama.



Perjantaipulla, perjantairiisipallo, perjantaimanga ja perjantaijuoma.


Perjantain kakesoba. En oo tainnu syödä kakesobaa sen jälkeen kun keväällä 2012 valmistin ja myin sitä ja sain yliannostuksen. Kun illat pimenee ja sisälle jäätyy ja budjetti on kovilla, on kakesoba ystävä.



Se on takki. Se on fleecea. Se lienee ruma. Se on mainio.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Shinseikatsu yori

Taifuuni kaatoi roskalaatikot, varisti oksia neidonhiuspuusta ja toi tullessaan syksyn Tokioon. Istun iltaisin huoneessani takki päällä, koska työpöytäni on suoraan huonosti eristetyn ikkunan vieressä ja ikkunan metalliset karmit hohkaa kylmää heti kun aurinko painuu alas. Ostin tätä vuodenaikaa silmällä pitäen Uniqlosta tyylikkyydeltään kyseenalaisen pitkänmallisen fleece-takin, jota voi käyttää sekä sisällä että pihalla. Vuonna 2011 Japanissa asuessani kuuminta huutoa oli Game of Thrones -tyyppinen karvakaulus, nyt muodissa tuntuu olevan fleeceen verhoutunut mökillä Evijärvellä -olemus.

Taifuuni 27 tekee tuloaan ja Izu-Ooshiman saarella etsitään yhä ruumiita viimeviikkoisen taifuuni 26:en jäljiltä. Näin myöhään lokakuussa harvemmin tulee taifuuneja, saatika näin voimakkaita ja näin pienellä aikavälillä. Teeveessä näytettiin, kuinka mummo soitti maanvyöryissä kuolleen siskonsa mutaisella pianolla lapsuutensa koululaulua raunioiden keskellä. Ja mummoa, joka luuli tsunamin tulleen kun vuorilta vyöryvät muta- ja kivimassat pyyhkäisi kylän yli. Ja naista, jonka talosta oli jäljellä enää portaat, joille se oli miehensä kehotuksesta kiivennyt muutama sekunti ennen kuin suuri puu paiskautui voimalla seinän  läpi. Ja virkamiehiä, joiden vastaus siihen, miksi maanvyörymien torjuntatoimet eivät olleet riittäviä, oli yosou gai deshita. Yosou gai, ylitti arviot. Taifuunin voimakkuus ylitti arviot. Maanjäristyksen voimakkuus oli yosou gai. Tsunamin korkeus oli yosou gai. Siksi Fukushimassa ei voi enää asua. Hiljattain voimalasta vuosi taas mereen radioaktiivista vettä, vaikka tilanteen piti olla hallinnassa. Kansalle tarjottu selitys: kangae ga amakatta, olimme naiiveja. Turhauttaa. Jos yhden asian tästä maasta voisin muuttaa, niin se olis oyakusho-shigoto, virkamiesbyrokratia jossa paperit kulkee luukulta toiselle mutta kukaan ei pysähdy miettimään, lukeeko niissä papereissa oikeasti mitään. Yksittäisiä ihmisiä kuolee Tokion raiteille harva se päivä mitä mitättömmistä syistä, mutta kun valtaapitävien kanssa veljeilevä monikansallinen yhtiö päästää saastunutta vettä siihen mereen, josta tämä maa on tuhansia vuosia elänyt, on kangae ga amakatta riittävä selitys, ikään kuin kyseessä olis jokin random lorautus, pisara valtameressä.

Mutta se siitä!

En tiedä, onko tää kiinalaista vai korealaista kulttuuria, mutta näin käy aina sadepäivinä ja tämä ärsyttää minua suuresti aina ja varsinkin silloin, kun joudun pujottelemaan tieni pyykkitupaan. Tän vaihtovuoden päätyttyä lienen saanut tarpeeksi kansainvälistä asuntolaelämää loppuelämän tarpeisiin. <3___<3

Tein okinawalaista ruokaa!

Ja kävin Yamagatassa. Tapamaassa vanhoja kuomia ja tsiigailemassa vanhoja hoodeja ja muistelemassa noita uljaita aikoja menneisyyden. Taitoin ensin matkaa bussilla Sendaihin viisi tuntia (Fukushiman kohdalla usko alkaa aina loppua kun se prefektuuri tuntuu vaan jatkuvan loputtomiin) ja sieltä vielä Yamagataan autoillen puolisentoista tuntia. Ensin juoksin Shinjukussa pilvenpiirtäjien ja pukumiesten välissä ja näin kuinka Tokyo Metropolitan Government Buildingin valot sytty iltaan ja sit olinkin jo kuunvalossa Yamagatan tummien vuorten keskellä ja ainut mikä kimalsi oli synkkä vesi ja ketun silmät ajovaloissa.

Mochi-raamenpulju vuoristotien varressa oli ränsistyneempi kuin viime vuonna (jos mahdollista) ja keskustan thaihieromoon oli hankittu uusi näyteikkuna. Muuten Yamagatassa kaikki oli ennallaan. Suunnitelmani kiivetä Zaoulle ihailemaan syksyn lehtiä menivät mönkään koska joka päivä satoi, mutta mainiot ajat olivat silti käsillä.

Otin kokonaista kaksi kuvaa.


Tämä on kotitekoinen okonomiyaki.


Ja tämä on ravintolan raamen. Tilasin annoksen nimeltä yasai raamen (vihannesraamen), koska odotin sen olevan jotenkin epärasvainen. Japanilaisen ajattelutavan mukaan kuitenkin myös sika on vihannes ja aikamoinen rasvapommi oli tämä. Jaksoin ehkä puolet. En syö Japanissa juurikaan lihaa koska mua ällöttää ne jänteet ja läskit, mutta voin onnekseni perata lihat pois ja syödä kaiken muun. Vannoutuneiden kasvissyöjien sen sijaan kannattaa olla tarkkana.

Yöbussi korjasi luuni Yamagatasta ja jätti mut maanantaiaamuna kello viisi Shinjukuun Cocoon Towerin varjoon. Shinjukussa oli unista ja märkää ja pimeää. Pilvenpiirtäjien kattojen punaiset valot loisti vesihuurussa. Kodittomat nukku huopiin kääriytyneinä Odakyuun tavaratalon edessä. Kello ei ollu puolta kuuttakaan ja Yamanote-linja oli jo ruuhkainen. Ajelin Shibuyaan vaihtaakseni junaa. Shibuyan asema oli tyhjä, joten jäin hetkeksi ikkunatasanteelle tsiigailemaan kuinka aamu valkeni maailman vilkkaimman risteyksen yllä.


Leimasin lipun ja asettauduin laiturilla jonoon yukataan sonnustautuneiden sumopainijoiden taakse. Sumopainijoilla oli kaikilla öljytyt hiukset kiinni ja jaloissa geta-sandaalit ja kädessä samanlainen paperikassi ja tästä jotenkin päättelin niiden olleen onsenmatkalla (sitä, käykö sumopainijat onsenmatkoilla, en tiedä). Junassa katselin tokiolaisen aamun värikästä väkeä: joka paikasta lävistettyä vaihtoehtonuorisoa ja yksi niitä tuimasti paheksuva aamuvirkku papparainen, valvomisesta ja ryyppäämisestä kalpeina pitkin penkkejä valuvia sliipattuja hosteja, yliopiston pääsykoekirjaa tankkaavia koulupukuisia urheiluklubilaisia, kuutisen yukata-pukuista sumopainijaa ja meitsi. Näin junan ikkunasta hetken jona aurinko nousi kattojen korkeudelle ja vaikka se oli aika mones kerta kun aurinko nousee mun ollessani Japanissa niin jonkinlainen kiitollisuuden sekainen ihmetys siitä että ylipäätään oon täällä säilyy yhä.




Kotiasema.


Kotikatu.

Tänään oli aikamoinen epäonnen päivä, mutta sitten melkein herkistyin kun Iwatsuki-sensei anto mulle ulkomaalaishelpotuksena kunnian olla neljän hengen kielipolitiikkakurssillamme se, jonka tarvitsee esitelmöidä kolmen sijaan vain kaksi kertaa. Päiväni kohokohta oli kun jossain random tilanteessa random jenkki sanoi mulle your Japanese is amazing. Tulin siitä jotenkin tavattoman iloiseksi. Kyllähän japanilaisilta itseltään tulee aina silloin tällöin vastaavia kehuja, mutta niihin on jo niin turtunut että ne kuulostaa enemmän ulkomaalaiselle kohdisteltulta vakiofraasilta kuin vilpittömältä huomiolta, etenkin kun ylitsevuotavat kehut alkaa yleensä jo siinä vaiheessa kun oon ehtinyt muodostaa lauseen tyyppiä hauki on kala. Fellow länkkäreiltä en oo koskaan saanu kommenttia suuntaan enkä toiseen. Siksi tää oli spesiaali tapahtuma elämässäni.

torstai 17. lokakuuta 2013

Sayounara road trip

Roadtrippini viimeinen päivä tuleepi tässä!



Maanantaiaamu korjasi viikonlopputuristit ja kumiankat pois maisemasta ja Fujisan vetäytyi pilvien taa potemaan henkistä krapulaansa. Toverini hieman närkästyi kun kysyin, onko tää lampi nyt se Yamanakako-järvi. :D Japanissa joka niemessä ja notkelmassa pulisee kuuma lähde, mutta järviä on vähän ja ne vähäisetkin on keskittyneet lähinnä Aomoriin ja Hokkaidolle eikä oo kooltaan niin suuria, että Suomi-juntti kamalasti henkeään haukkois.



Harmaahapsinen salaryman kurvasi paikalle lava-autolla ja alkoi musisoida italiaksi?? Tämä maa on ylläreitä täynnä. Toverini totesi, että tällasen tyylikkään trubaduurin olettais liikuskelevan vähintään mersulla eikä riisinviljelijöiden maalaisautomobiililla lavallaan muutama vihanneslaatikko. :D Ojisan maji respect.



Kun kerran oltiin Yamanashiin asti vaivauduttu, käytiin jollain random kukkatarhalla (山中湖花の都公園, Yamanakako Hana no miyako kouen). Kukat oli jo uransa ehtoopuolella ja paikka oli muutenkin tosi epäluonnollinen ja kliininen.



Hintaan 500 jeniä olis saanu ajella tämmösillä rinkiä 20 minuuttia......?? Otettiin toverini kaa kummatkin otos näistä kahdesta ajelijasta. Toverini otoksen nimi on Deai (kohtaaminen), omani on Wakare (ero). Puisto oli ankea, mutta toverini mielestä nää kaks otosta oli kuitenkin sisäänpääsymaksun arvoisia.



Yksi syksyn tulosta piittaamaton sudenkorentokin sattui paikalle.



Tää kohde tais olla enemmän eläkeläisille ku opiskelijoille suunnattu. :D Eläkeläisillä vaikutti olevan mukavaa ruman tekovesiputouksen äärellä, itse totesimme että eiköhän tää ollu tässä ja poistuimme paikalta. Japanissa on paljon hienoja luonnonvaraisia vesiputouksia, suosittelen enemmin niitä kuin jotain vettä valuvaa seinää puistossa.

Tämän jälkeen kävimme vielä Shizuokassa Mäkissä ja Kanagawassa jossain ostoskeskuksessa hankkimassa roinaa uuteen elooni Tokiossa. Illalla saavuimme sateiseen Yokohamaan, jossa oli suunnitelmissa tsiigailla kiinalaista menoa Aasian suurimmassa chinatownissa, mutta olin niin naatti että lopulta tyydyin syömään sängyllä lähikaupan einessobaa ja katsomaan tv:stä lounaslaatikoidensa sisältöä esitteleviä Costa Rican suurlähetystön tyyppejä.



Seuravana aamuna muutin Tokioon. Sen pituinen se!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Komaba Lodger


Roadtrip-raporttini on vielä loppuhuipentumatta, mutta jorisenpa siitäkin huolimatta välillä muista jutuista. Oon asunut asuntolassani nyt pari viikkoa ja kotiutunut tänne sen verran, että on tullut aika esitellä tyylikästä asumistani intterneetissä.

Asun Komaba Lodge -nimisessä asuntolassa Komaban kaupunginosassa Meguron kaupungissa koska minulle oli tilaa majapaikassa. Yliopistolle on tästä kävellen viis minuuttia, Komaba-Toudaimaen juna-asemalle ehkä neljä. JR-linjat ei liikennöi tänne, mutta Inogashira-linjalla ajelee Shibuyaan alle viidessä minuutissa ja Shibuyasta ajelee kaikkialle. Shibuyan läheisyydestä huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen täällä Komabassa ei oo juuri mitään. On melkeinpä nopeampaa käydä junalla kaupassa Shimokitazawassa ku kävellä paikalliseen huonon valikoiman minimarkettiin nimeltä My Basket. Shimokitan asemalla on mainio ruokakauppa Foodium, jonka yläkerta on auki 24/7 ja alakertakin yhteen saakka yöllä. Oon muutenkin aika mieltynyt Shimokitaan, teen siellä aina pienen kävelykierroksen ennen ruokaostoksia. Shibuya sen sijaan lähinnä ahdistaa mua ja oon käyny siellä kaks kertaa ja niistäkin toisen pakon sanelemana. :D

Näitä Komaba Lodgeja on tässä vähän joka lähtöön, mutta itse asun kuivakasti naisten siivessä, jonka ulko-ovella tervehtii kissankokoiset punaiset kirjaimet NO MEN ALLOWED BEYOND THIS POINT. Toimiston viiskymppiset pukumiehet toki ravaavat täällä yhtenään, mutta ilmeisesti heidän läsnäolonsa on tarkoitus olla jotenkin vähemmän häiritsevää. Yamagatassa asuin seka-asuntolassa ja se sopi kyllä persoonallein paremmin ku tää siveellisyyden maja.

Suihkun ja vessan sisarteni kanssa jakaminen ei ookaan ollu yhtä traumaattista kuin pelkäsin. Huoneeni on ruma mutta pienellä tuunauksella ihan pirteä ja sentään folioton. Karseinta tässä asuntolassa on ötökät. Shibuyaan voi olla junalla viis minuuttia, mutta viidakkoon on kävellen kymmenen sekuntia. Heinät ja puut rehottaa pihalla ja jokaisella rikkaruoholla soittelee hepokatti. Sirkat huutaa päivät ja yöt, yökköset on lepakon kokoisia ja torakat vilistää pihalampun kajossa. Asun ensimmäisessä kerroksessa enkä voi avata ikkunaa ellen halua näitä luontoäidin ihmeitä huoneeseeni lähempään tarkasteluun. Ensimmäisenä iltanani kohtasin käytävällä jättikokoisen torakan. Hain kämpästäni myrkyn ja sumutin varmaan minuutin kunnes se torakka lopulta kellistyi ja lopetti sätkimisen. Raato tuijotti mua lavuaarin alta neljä päivää. Tämä tapaus inspiroi mua jynssäämään lattiani joka päivä.

Toinen tyytymättömyyden aihe on käytävän lamppu, joka loistaa öisinkin oven lasiosan läpi niin että joudun nukkumaan silmälappu päässä. Enkäymmärrä ton lasiosan funktiota muutenkaan.


Tervettä tuloa! Keltainen ovi on lempijuttujani tässä kämpässä koska se piristää näitä ankeita likaisia kiviseiniä ja rumaa muovilattiaa. Ostin oveen sopivat läpsykätkin. :D


Mulla ei tosiaan oo omaa vessaa eikä siten oikein mitään kaappia, missä säilyttää erinäisiä purtiloitani. Tämä työpöytä sen sijaan on tismalleen sama ku taannoinen pöytäni Yamagatassa, tässä ollaan jatkuvasti nostalgian äärellä.


Mulla on peili! Tätä luksusta ei Yamagatasta löytyny eikä kuulemma kaikista tämän asuntolan huoneistakaan. Chibalainen omenapäärynälaatikko toimittaa pesuainekaapin virkaa............. Sisäinen marko paanaseni on valloillaan.


Hieman köyhää on vielä kaapissani. Merileväsoppaa, riisimausteita (furikake), riisikaakkuja, tomaatin makuisia suolatikkuja sekä sitä itse riisiä. Kaappi oli ruma, joten laitoin mansikat luomaan mummoisaa tunnelmaa.


Kamala vaiva ottaa vaatteet hyllystä. D: Mutta en viittiny tuonne hyllylle mitään vähemmän pehmoistakaan laittaa siltä varalta jos maa järisee kunnolla ja saan koko roskan yöllä päälleni. Reppuni poni on Seinäjoen Sopurahasta, kiitos kysymästä. <3____<3


Yks lempiasioitani Japanissa on Tutuanna! Siellä myydään maailman söpöimpia sukkia ja sukkahousuja sekä alushepeniä ja tunnelmaa tahdittaa vain ja ainoastaan Abba. En tiedä, minkä takia Abba on otettu mukaan tähän konseptiin, mutta kyllä se toimii: on hankala olla huonolla mielellä, jos taustalla soi Lay All Your Love on Me -urkudisko ja kädessä on kanaa esittävä sukka. Työntekijöiden mielenterveys tosin vähän mietityttää. :D Tutuannassa on muuten aika täydellinen kokoelma ihonvärisiä sukkahousuja, joka on hieman toista ku citymarketin beige täticollection! Tokiossa oon löytäny Tutuannan ainakin Shimokitazawasta, Shibuyasta ja Harakujusta ja olipa Yamagatan asemallakin yks. ♥


Tein lounasta! Ainekset ostin toki valmiiksi pilkottuina kaupasta, ruuanlaitto tässä maassa on tehty melko helpoksi. Tämä tekeleeni on sumopainijoiden bulkkausruoka chankonabe, jossa oli tällä kertaa kalaa, kaalia, aburaagea (uppopaistettu tofusuikale), sipulia ja suuri mochi-klöntti (mochi on riisistä tehty sitkeä ja venyvä taikina-asia).



Lounastanut iloinen Siiri. Koska en oo tainnu postata vielä ollenkaan tämän vuoden naamaani härregyyd mikäs blogi se semmonen on. Naama on sama ku viime vuonna. Mutta etutukkani on kasvanu ja viimeisetki hiusvärin jämät poistuneet kuontalostani!!!! Mulla on jostain syystä aina tää sama kolttu kuvissa.

Sit ajattelin vielä olla informatiivinen ja esitellä teille satunnaisen päiväni kauppaostokset! Mikäli joku on kiinnostunut arkielon kustannuksista tässä maassa.


katkarapukevätrulla 6 kpl ¥380
pötti ¥298 
ruokaöljy ¥188
jauheliha 100g ¥112
huoneilman kosteuden poistaja 3 kpl ¥158
gooyaa chanpuruu -kastike ¥100
gooyaa/karvaskurkku ¥198
kokis ¥98
maitotee ¥98
kananmuna 4 kpl ¥128
momen-tofu ¥108
yhteensä ¥1866 = 14 euroa
(+240 ¥ matkakuluja sillä käyn aina kaupassa junalla Shimokitazawassa)

Käytin siis kauppareissuuni 14 euroa. Aika halvalla täällä nälkänsä tyydyttää, ainakin jos tykkää levistä, tofusta ja merenelävistä. Gooyaasta, tofusta, jauhelihasta ja kaappini riisistä valmistan okinawalaista ruokaa, josta riittänee toisellekin päivälle. Vastaavia säilytyspöttejä saa sadalla jenillä Daisosta ja kumppaneista, mutta ei huvittanu lähteä raahailemaan tota kosteudenpoistajaa ympäri kyliä niin ostin vähäsen kalliimmalla marketista. Aina toisinaan tai no ok melko usein sallin itelleni tollasen muutaman sadan jenin eineksenkin kun ne on niin helppoja ja hyviä.


Tämä on eines. Se maksoi euroissa 2 euroa ja 80 senttiä. Ei tuu saarioisia täällä ikävä ei.

torstai 10. lokakuuta 2013

Fuji wa Fuji

Kolmas aamuni Japanissa valkeni helteisenä, pistin itseäni ripsiväriharjalla silmään, hukkasin alkkarini hotelliin ja karistin Kantoun pölyt mekostani sillä roadtrippimme seuraava tavoite oli tarkastella Fuji-vuorta luonnollisessa elinympäristössään Yamanashissa. Kohteemme oli Yamanakako (山中湖), yksi Fujia ympäröivistä järvistä, jonne karautimme Shizuokan kautta. Fuji sijaitsee Shizuokan ja Yamanashin prefektuurien rajalla ja prefektuurilaiset sitten keskenään kiistelee, kummalla puolella on Se Virallinen Näkymä.



Auton lavalla matkaava ojisan on varma merkki siitä, että ollaan saavuttu Japanin maaseudulle. :D Lava-autoon mahtuu istumaan kaksi, mutta kun on päätettävä, saako kuskin lisäksi istumapaikan kallisarvoinen maatalouskone vaiko maajussi, joutaa ojisan lavalle.



Matkan varrelle osui kiva matsuri jota tosin oli vain auton ikkunasta tsiigaileminen.



Saavuimme Shizuokaan ja itse Fujikin ilmesty paikalle meitä tervehtimään!



Olin Shizuokassa ekaa kertaa, mutta vastaavaa maisemaa tuli nähtyä Yamagatassa sen verran paljon että olo oli heti kotoisa.



Matkamusiikkina oli luonnollisesti random Fuji-playlist youtubesta. Tää laulelma aiheutti hilpeyttä ja huonoa huumoria pitkin päivää:




Ladymuotia ja Fujisan taukoalueella.

Kahden väärän käännöksen, karmaisevan ja loputtomalta tuntuvan mutkaisen vuoristotieosuuden ja laatatako vai eikö laatata -tilanteen jälkeen edessämme avautui Yamanakako. Kuvien perusteella odotettiin rauhaisaa järvialuetta luonnon helmassa. Saatiin ankea krääsää ja ihmisiä pursuava kaupunkilaisten turistirysä, ja kuvien lupailemista joutsenistakaan ei ollu tietoakaan, vaan niiden tilalla järven laineilla kellui rykelmä erivärisiä jokseenkin mauttomia muovisia ankkaveneitä niin ku kylpyammeessa konsanaan. Siitä maisemasta ei tehny mieli ottaa edes kuvaa. Siinä vaiheessa, kun vastaan tuli pelihalli ettei tokiolaisten vaan tarvitsisi viettää herraisä kokonaista päivää mökillä ilman kaupallisia viihdykkeitä, Miyagin ja Kauhavan sangen viihdykkeettömässä ympäristössä varttununeella seurueellamme alkoi olla usko vähissä. Kaiken hyvän lisäksi matkaesitteestä bongaamamme sobamesta oli viikkoa aikaisemmin pistänyt lapun luukulle. Toverini ilmoitti, että jos ei oltaisi oltu kahdestaan liikenteessä niin se olisi jo hurauttanut takaisin Touhokuun. Ehdotin, että ryhdyttäisiin sanoista tekoihin. 

Jos on mieli maassa, auttaa siihen sushi! Aina ja ikuisesti aamen.



Alakuvan syksyinen sanma oli oivaa ja sillimäistä. Yläkuvan shirasu oli toverini, itseäni kun etoo shirasun ulkomuodossa vähän kaikki. Taannoin Akitassa nauttimieni mehiläisentoukkien traumatisoimana nykyinen mottoni on, että jos asialla on silmät tallella, en pistä sitä suuhuni. Aika monta sanma- ja madai- ja shirasu- ja buri- ja ties mitä lautasta myöhemmin olimme jälleen löytäneet sisäiset lollahtelijamme ja kyvyn suhtautua matkakohteeseemme sen vaatimalla humoristisella otteella. Ei auta kaipailu Touhokun jylhiin toistaiseksi markkinakoneistolta suojaisiin maisemiin, jos ollaan jo keskellä sunnuntairuuhkaa Fuji-vuoren takana.



Löydettiin pyhättö! Ja jalkauduttiin sinne. Pyhätön nimi oli 浅間神社. Uskoin nimen luettavan Asama-jinja. Toverini uskoi nimen luettavan Sangen-jinja, mitä kuitenkin vastustin, sillä meillä oli joskus vuosi sitten kiistaa, luetaanko 浅 sen vai san ja kyseisen kiistan voitti minä. Oikea vastaus oli Sengen-jinja, on tässä vielä lukutaidon kanssa petrattavaa itse kullakin. :D Kesken tätä roadtripiä oli kuumat paikat kun netti ei toiminut keskellä korpea ja haluttiin tietää, kirjotettiinkos Tottori 鳥取 vai 取鳥 (voitin muuten tämänkin <3___<3). Toinen meistä puhuu japania äidinkielenään ja toinen ei. Tällä kertomuksella haluan rohkaista kanjien kanssa kamppailevia.



Jollakulla oli ryhdikäs pose hallussa. :D



Jotenkin en osaa kuvitella suomalaista matkaseuruetta jumppailemassa puiden katveessa.



Pitkän päivän ilta huipentui toverini valmistamaan yakisobaan sekä kahden litran biiruun, jonka olimme hankkineet aikaisemmin päivällä alkujärkytyksen vielä vallitessa. :D

Päivän opetus oli, että niin kuin monet asiat, on Fuji-vuorikin parhaimmillaan kaukaa ihailtuna. Kun Fuji ilmestyy ensi kertaa maisemaan on tunnelma WAIWAI SUGOI FUJISAN DA SUGEEE KIREI DEKKAI SUGOI FUJISAN DA, ja kun se sitten on siinä aivan silmien edessä pari kumiankkaa kaverinaan on tunnelma "... nanka bimyou......"

Roadtrip-kuvia on jäljellä enää yks satsi, koittakaa kestää!