sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Sitäsuntätä

Hurlumhej! Kabukikurssi paljastui aikamoiseksi kuumotukseksi. Kurssilla on minä, kiinalainen Oo-san ja sensei. Mulla oli Yamagatassakin kiinalainen toveri nimeltä Oo-san. Jolla oli samanlainen paksu kiinalainen aksentti ja tomera kiinalainen luonne. Sensei ehdotti, että mennään toki joskus kolmeen pekkaan katsomaan kabuki-esitystä. :D Siitä tullee kuumotteleva kokemus. Minä ja sensei ja Oo-san Tokion junissa. Suhtaudun kurssiin huumorimielessä. Muuten varmaan itkisin koska iltalukemisena on tällasta tekstiä:


8--------D Meillä on tulilla Sugawara denju tenarai kagami. Sensei lausui tekeleestä otteen ja sanoi, ettei hänkään näin äkkiseltään osaa sanoa, mitä just luki. Siinä sit silmä kovana tuijotellaan keskellä olevaa vanhalla japanilla kirjotettua näytelmätekstiä ja ylhäällä olevia yläviitteitä ja alhaalla olevaa modernisoitua versiota. Tunti loppui, matkustettiin samalla hissillä, kumarreltiin ja lähdettiin omiin suuntiimme. Sensei varoitti vielä nukahtamasta kun luen tekstiä. Oli ilta ja ulkona oli jännittävän pehmoisa nopeasti laskeva aurinko.


Vastaavalla tavalla utuinen kuutamo on muuten japaniksi oborozuki (朧月)! Se on mielestäni kiva sana. Utuiselle auringolle sen sijaan ei tietääkseni oo sanaa kun aurinko ei muutenkaan herätä samanlaisia tuntemuksia. Japanilaisessa estetiikassa fiilistellään kuuta ja iltaa ja aamua siksi että niissä on aina läsnä muutos ja häilyvyys; ilta ja aamu on jännittäviä välitiloja kahden ajan välissä kuulumatta oikein kumpaankaan ja eilisen ja huomisen kuu on aina muodoltaan eri. Tämän nyrkkisäännön kun pitää mielessä niin avautuu paikallisten taiteelliset näkemyksetkin paremmin. :D Tai ylipäätään koko japanilaisuus. Asiat on täällä kovin häilyväisiä. Siksi täällä ei oo nähty tarpeelliseksi päättää, luetaanko maan nimi 日本 Nippon vai Nihon. Molempi parempi. Se vois olla Japanin motto.

Ja karkasipa taas aatokseni nopeasti kummallisille sivuvesille. :D

Mulla hajosi kuulokkeet, joten lähdin eräänä sumuisena iltana ex tempore kohti Akihabaran Yodobashi Cameraa. Akihabara on siis Tokion osa, jossa kohtaavat jättimäiset elektroniikkakaupat sekä hc-fanituskulttuuri. Aika monet Japani-stereotypiat ynnä -legendat alkkariautomaatteineen on nimenomaan Akiban eikä mitään koko maan juttuja. Yodobashi on japanilainen elektroniikkaketju, jonka päämaja on itseäni maantieteellisesti huomattavasti lähempänä Shinjukussa, mutta herkka maalaissieluni ei kuitenkaan kestä sitä pukumiesten ja kodittomien räikeää kontrastia, joten otan mieluummin kaukaisemman Akiban kaikenkarvaisine pervoineen. Akiban aseman liukuportaissakin kehotetaan varomaan tyyppejä, jotka ujuttaa kameran hameen alle. <3___<3 Sää oli tihkuinen ja kylmä ja minua ei kiinnostanut osoitella kamerallani ympäriinsä saatika lähteä asemalta varsinaisille mestoille pyörimään, mutta otinpa pari huonoa otosta kuitenkin muistoksi!

Kun kerran anime-kulttuurin kehdossa oltiin niin päätin myös kipaista maan suurimman divariketju Bookoffin mangaosastolla. Mulla oli kamala nälkä ja facetime-treffitkin sovittuna, ja silti unohduin sinne yli tunniksi harrastamaan hienoa japanilaista taiteenlajia tachiyomia eli seisaaltaan lukemista. Tachiyomi on mukavaa. Se on ventovieraiden kanssa jaettu yhteinen kokemus, jossa kuitenkin on omassa anonyymissa kuplassaan. Seisotaan rivissä kirja kädessä hyllyn edessä ja luetaan. Pukumiehet ja pissikset ja koululaiset ja yliopistotytöt ja teinit ja hc-fanaatikot kaikki sulassa sovussa omissa maailmoissaan. Varsinkin Tokio on otollinen paikka tällaseen yhdessä yksin puuhasteluun. Menit sit yksin ravintolaan tai karaokeen niin siellä on aina muitakin yksinolijoita jakamassa sitä samaa kokemusta. Ollaan yhdessä yksin ja kuitenkin kohtaamatta. Siinä varmaan piilee tän kaupungin osittainen viehätys ja toisaalta kylmyys.

Tulipa sieltä ostettua pari riskiä tekelettäkin! Joudun opinnoissani kamppailemaan klassisella japanilla kirjotettujen horinoiden kanssa, joten nää romanttiset sarjakuvat minulle sallittakoon. =( Sitä paitsi Otoko no isshoo on ihan paras manga ja oon onnessani että vihdoin omistan kaikki kolme osaa! Manga kertoo kolmekymppisestä bisnesnaisesta ja viiskymppisestä kiotolaisesta filosofian professorista, jotka päätyy asumaan bisnesnaisen edesmenneen mummon maalaistaloon. Lisäksi eloani on viime aikoina ravistellut Kawakami Hiromin romaani Sensei no kaban (Opettajan salkku), joka kertoo 37-vuotiaan bisnesnaisen ja tämän eläkeikään ehtineen entisen opettajan kohtaamisista ja kohtaamattomuuksista vuodenaikojen vaihtuessa. Mut vannon että nää opettajateemat eivät millään muotoa kuvastele omaa elämäntilannettani!!! Kunhan lueskelen. ::::D


Sininen tekele on korean kielioppikirja, jonka ostin koska ajattelin että tsemppaileva nalle vois olla just se mitä huonosti etenevät korean opintoni tarvitsevat. Korean kielioppi on superhelppoa kun sitä ajattelee japanin kautta, mutta sanoissa ei vaan oo mitään järkeä eikä ne jää mun päähän. Poliisi on japaniksi keisatsukan - helppo sana jonka lausumisessa on järkeä. Koreaksi poliisi on gyeongchalgwan - ei mitään järkeä!! Ehkä gradun jälkeen repäisen ja otan viime hetken opintolainan ja lähden Koreaan kielikurssille, kun en oo ainakaan noista kotilaitokseni korean kursseista kuullut puhuttavan kovin mairittelevaan sävyyn. Tai sit en repäise. Oon joka tapauksessa viime päivät luukuttanut tätä humppahittiä tippa linssissä:



Kyseessä on korealaisen pukudraaman Dae Jang Geumin tunnuskappale klassiseksi koreaksi laulettuna! NHK näytti sen dubattuja uusintoja kun olin Miyagissa popsimassa aamuriisiä, ja aikani lollattuani jäin koukkuun. Ja siitäkös riemu repesi, kun poikaystäväni paljasti mummonsa olleen sarjan liekehtivä fani ja että hyllystä löytyy kaikki dvd:t! Miyagista palasin siis uudestisyntyneenä Dae Jang Geum -fanina ja etsin välittömästi käsiini alkuperäiset dubbaamattomat versiot internetin ihmeellisestä maailmasta. Tarina kertoo 1400-luvulla mahdollisesti eläneestä apulaiskeittäjästä, josta tulee Korean kuninkaan ensimmäinen naispuolinen henkilääkäri. Mukana menossa vaikuttavia kampauksia, kuninkaallisia ruokia ja korealaista paatosta

En varmaankaan oo muistanut mainita, että kuun alussa Japanissa nousi arvonlisävero 5 prosentista 8 prosenttiin! Kovasti uhosin, että suomalaiseen hintatasoon tottuneena minua ei muutaman prosentin nousu hinnoissa hetkauta, mutta kummallisesti se vaan sattuu syvälle sydämeen kun matkakortilta katoaa Shibuyan asemalla kymmenen jeniä enemmän kuin ennen. 


Mulla on aamulla mongolin tunti ja täällä vaan yhä kukun kirjoittamassa blogiani, siispä päätän raporttini tähän!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Koulua ja kukkia

Oon käynyt koulua! Lukukauden pari ekaa viikkoa on täällä varattu eri kurssien orientaatioluennoilla käymiseen ilman sitovaa ilmoittautumista. Kuun lopussa kurssit pitää rekisteröidä, minkä jälkeen niihin ei voi enää tehdä minkäänlaisia muutoksia. Paitsi drop-outata, mistä pitää siitäkin erikseen informoida toisin ku kotipuolessa. Ehkä mäkin olisin saanut sen sosiologian klassisen perinteen vähän aikaisemmin tentittyä, jos joka kerta tentin feidatessani olis pitänyt nöyränä viestitellä Gronowin Jukalle että en taaskaan tule tenttimään sitä kirjoittamaasi tekelettä. :D (Suoriuduin karseasta tentistä vasta kolme vuotta ekan ilmoittautumiseni jälkeen kun tentaattorina ei enää ollut kukaan tekeleen kirjoittajista...........)  Se on muuten sellanen juttu, että en ole ryhmäpaineessa sortunut tupakkaan enkä huumeisiin, mutta sosiologiaan kyllä. Toveripiirissäni kaikki sitä kännis&läpäl opiskeltiin ja toistemme paskalle menestykselle lollailtiin. Nuori, jos olet tovereidesi kanssa perjantaijuomaa nauttimassa ja he ovat kaikki saaneet sosiologian johdantokurssista ykkösen, se ei tarkoita, että sinunkin pitäisi ok!!!!!  Ajattele tulevaisuuttasi ja lopeta sosiologialla pelleily!!!

Mut niin. Ne mun kurssit. Tänään vähän mokasin, halusin mennä tsekkaamaan menon yhdellä kirjallisuuden kurssilla mutta olin merkinnyt alkamisajan väärin ja paikalla oli joku ihan toinen kurssi käynnissä. Sentään tajusin tilanteen vähän aikaisemmin kuin joskus menneisyydessäni, kun luulin olevani pääaineeni luennolla aina siihen saakka kunnes luennoitsija sanoi että soittaa nyt musiikkinäytteitä. Ehkä uskaltaudun tälle kirjallisuuden kurssille ens viikolla, ehkä en. Joka tapauksessa nämä kolme kurssia ainakin rekisteröin:

Mongoli (モンゴル語)
:------------------------------D Aloitin mongolin opinnot. Tykkään kielten opiskelusta, joten tää on hauskaa puuhaa. Yks Itä-Aasian tutkimuksen kivoista puolista on, että voin vapaasti liekehtiä Mongoliasta oppiaineeni varjolla. Oppikirjasta on painos loppu ja sanakirjakin on tällä hetkellä loppuunmyyty, mut aion silti ainakin jotain osata mongoliksi kesään mennessä haastella! Mongoli ja japani ei oo sukulaiskieliä, mutta aasialaisina kielinä niissä on paljon samanlaisia ajatusmalleja, eikä mongolin opiskelu japanin kautta oo niin hullun hommaa ku luulis. Kuulemma tätä kurssia on ennen opettanut tyyppi, joka kaveeraa mongolialaisten sumopainioiden kanssa ja on laittanut opiskelijat soittelemaan sumopainijoille mongoliksi kesken tunnin, mutta nykyisellä opettajalla ei oo samanlaisia kontakteja. :D Oli o-sumoo-saneja tai ei, motivaationi on huipussaan! Varsinkin kun opettajan mukaan tuhannen sanan sanavarasto riittää mongolissa pitkälle! Lausuminen on aika tuskaista vielä, mutta mulla on ihan ookoo sävelkorva niin ehkä senkin joskus edes kohtuullisesti opin.

Asiallista musisointia Mongoliasta:




Tekstilingvistiikan seminaari V: Käännöstiede (言語態分析演習V: 翻訳論)
Kurssilla analysoimme valitsemiamme käännöksiä. Puolen tunnin esitelmiä/alustuksia tulee vähintään kaks mieheen ja pieni jännityksen hikipisara kihosi jo naamaani. Onneksi kurssilla on lisäkseni yksi korealainen jakamassa ulkomaalaiskuumotuksen. Käännöstieteessä mulla sentään on aikaisempia opintoja, joten en oo teorian osalta ihan tuntemattomilla vesillä vaikka veneeni onkin aika paatti muiden ohjusaluksiin verrattuna. Esitelmien lisäksi suoritukseen kuuluu essee.

Alue- ja kulttuurintutkimuksen erikoisseminaari I: Varhaismoderni teatteri (超域文化科学特殊演習I: 近世の演劇)
Kurssilla olis ilmeisesti tarkoitus lukea ja katsella Edo-kauden (1600-1868) kabuki- ja bunraku-näytelmiä ja niistä jotain oppia. Eka tunti oli jo viime viikolla, mutta se loppui ennen kuin ehti alkaakaan kun opettaja porhalsi paikalle ja sanoi nyt on menoa, tavataan ensi viikolla. Luokassa oli lisäkseni yksi henkilö, toivottavasti hän tulee paikalle tälläkin viikolla koska kahdenkeskinen aika sensein kanssa seminaariluokassa ei oo se mitä haluan elämältä. 8-----) Suoritukseen kuuluu essee.

+ tieteellisen kirjottamisen lisäkurssi, mikäli vielä huomenna huvittaa mennä sille.

Kolme kurssia! Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta on silti työmäärältään melko suuri kun maisterikurssit on täällä pelkkää alustusta ja esitelmää esitelmän perään ja mulla on riesanani lisäksi tää kielipuolisuus. Japaninkieliset esseetkin on mulle aikamoinen projekti, enkä haluais niitä kovin montaa lukukauden loppuun kasata. Siks vielä vähän mietinkin, otanko kirjallisuuskurssin ja sitä mukaa romaanit ja niiden deadlinet stressini aiheeksi vai pidänkö ne mieluummin pakokeinona stressistä. Mulla on maisteri gradujuttuja ja hikistä Japanin politiikan kirjatenttiä lukuunottamatta aika lailla kasassa, enkä nosta tällä hetkellä opintotukeakaan, joten Kelakaan ei oo opintopisteiden perään kärkkymässä. Sikäli oon siis in a good place ja voin keskittyä vapaamuotoiseen japanin opiskeluun ja sisäiseen sivistykseen ilman pakkoa suorittaa mahdollisimman monta kurssia.

Lopuksi kukkaisa kuvaspam. Kaipailen Tokiossa vuodenaikojen ja säätilojen mukaan ulkomuotoaan muuttavia vuoria, jotka Yamagatassa piristi jokaista kadunpätkää, mutta niiden puuttuessa nää kaikenkirjavat kukat purkissa ja puussa piristää nekin mukavasti. Tykkään Japanissa siitä, että kaiken sekamelskan keskellä vastaan voi ihan hyvin tulla söpösti aseteltuja orvokkeja purkissa. Asuin viime kevään Kontulassa, ja siellä random Ullan ruukkukasvit tienposkessa pysyis pystyssä ehkä päivän. Kontulassa on mielestäni meininkiä ja voisin asua siellä uudemmankin kerran, mutta se on silti myönnettävä, että Suomessa aggressioita puretaan enemmän ympäristöön kuin täällä.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Taarä on kibaa

Morjens! Mulla on pieni väsymyskänni päällä, mutta väännänpä tässä viikonlopun kunniaksi pienen viikkopostauksen sen sijaan että menisin nukkumaan!

Sakurat vaihtui hiirenkorviin, mutta tässäpä silti kirsikankukkien katseluasuni.


8------------------D Palapeili ei varsinaisesti imartele noita pötköjä joita jaloikseni kutsutaan.

En tiedä onko mulla kevättä rinnassa vai oonko kenties muuten vaan sekoamassa, mutta viime aikoina mulla on ollut tätä maata kohtaan lähinnä lämpimiä aatoksia. Riisi on hyvää ja kukat on kivoja puissa ja maassa ja poikaystävänikin on kiva ja pääsee aina töistä viideltä.  Euron huonekasvini Markku-chan on pysynyt hengissä jo kaksi päivää. Ja yliopistossa on uudet fuksit joten en oo ainoa joka on pihalla. Minulla ja fukseilla on toki kahdeksan vuotta ikäeroa, mutta en anna sen häiritä onneani.

Edes tämän maan luihin ja ytimiin ulottuva korruptio ei himmennä päivieni loistoa! Paikallisen keskustapuolueen puoluejohtaja sai muutama päivä sitten potkut kun paljastui, että tyyppi oli ottanut 800 miljoonan jenin (n. 7 miljoonaa euroa) "lainaa" "kampanjointitarkoituksiin" kosmetiikkajätti DHC:n pomolta. Hieno homma. Poikaystäväni työpaikalla kävi rageilemassa kunnallispoliitikko, joka ei ollut tyytyväinen kiristyksensä lopputulokseen. Valtio kustantaa tsunamissa veneensä menettäneille kalastajille uuden veneen, ja tämä kyseinen poliittinen vaikuttaja oli sitten vaikutusvaltaansa vedoten vaatinut sukulaiselleen kunnon jahtia. Vaatimusten mukainen 20 tonnin jahti hänelle myös tuunattiin, mutta valitettavasti määräykset kieltävät yli 16-tonnisella aluksella kalastamisen, joten venheen saatuaan sukulainen oli todennut että enhän mä voi käyttää tätä työssäni. Politiikon näkemyksen mukaan syypää pulmaan on tietenkin paha virkamies. Japani on täynnä näitä juttuja. Luulin, että että kalastajat olis sellasia niinku majakanvartija muumeissa, mutta siellä on kuulemma kaikki yakuzasta alkaen pyörimässä. Ei siksi, ettäkö yakuzaa välttämättä kiinnoistais viiden kilon siika, mutta kun kalastajaluvalla saa pitää puoli-ilmaiseksi venettä satamassa. Mutta ne on niitä suuren maailman epäkohtia! Pienessä vähäpätöisessä maailmassani on tällä hetkellä ihan jees meininki.

Tänään korealainen toverini Yamagatasta oli vaihteeksi Tokiossa. Käveltiin Shibuyaa ristiin rastiin. Ten'yan tendon ja Doutorin matcha-latte. Yritettiin kääntyä risteyksestä oikealle, mutta asemalta vyöryvä ihmisten aalto pyyhkäisi mukanaan päinvastaiseen suuntaan. Muututtiin osaksi aaltoa, joka vyöryi kohti ääntä ja valoa. Sivukujalla yakitori-ravintoloiden ikkunoista puski vahva savu, jonka haju jäi vaatteisiin. Muiston haju. Kaks vuotta sitten huhtikuussa kun izakayassa oli minä ja pari hanami-työpaikan ojisania ja leimasinpaikan täti ja korealainen ja kaks kiinalaista toveriani ja muutama taideyliopiston tyyppi ja oli meluisaa ja pöytä täynnä biirua ja yakitori-vartaita ja ulkona yötä kohti käyvä Yamagatan ilta. Se muisto on hyvä ja tänään palasin siihen.

Toverini palasi Yamagataan. Shibuyan asemalla Inokashirasen kakueki densha kuulutettiin lähteväksi. Oon muuttunut täällä hitusen. Juna pursuili ihmisiä, mutta näin pienen Siirin mentävän loven, johon tunkea. Siispä puikahdin sisään sulkeutuvista ovista ja liiskasin itseni niitä vasten. Syksyllä en olis tehnyt niin. Olisin vaan jäänyt odottamaan seuraavaa junaa. Matkustin seisaaltaan epämukavassa asennossa tuntemattoman tyypin hengitys naamassani ja yritin samalla tekstata vasemmalla kädellä. Kotona avasin facebookin ja siellä oli Jamey ja Koonosuke ja Nakazawa-sensei. Jamey on Hollannissa ja Koonosuke Sendaissa ja Nakazawa-sensei Taiwanissa ja päivät Yamagatassa ei enää oo eikä tuu, mutta jotenkin energisoiduin siitä keskustelusta. Nakazawa-sensei oli mainio opettaja. Eikä ainoastaan siksi, että se osti mulle kynän ja sammui leirillä nurkkaan. :D Mainiot opettajat on mielestäni tärkeitä japanin opiskelussa. Nakazawa-sensei tosin opetti mulle kielitiedettä eikä japania mutta kuitenkin. Mulla on käynyt aika hyvä mäihä opettajien suhteen. Oon saanut osakseni paljon kannustusta sen jälkeen kun alotin japanin. On ollut opettajia jotka on noteeranneet mahdolliset lahjani ja uskoneet kykyihini sillonkin kun oma usko on ollut koetuksella. Alkaen U-senseistä Helsingissä. En kyllä hyväksy joitakin opetusmetodejaan ja välillä oli itsellänikin aika kuumottelevat tunnelmat, mutta U-senseiltä oon varmaan saanut opiskelu-urani merkittävimmät tsemppaukset. Se hetki kun U-sensei ravisteli mua kun voitin japanin puhekilpailun on jäänyt jotenkin vahvasti mieleen.

Japanista tulikin mieleeni että kävin tänään japanin tasokokeessa. Tein kokeen 20 minuutissa. Tuli melkein paha mieli kun se oli niin helppo. Palautin kokeen. Opettaja pyysi täyttämään ilmoittautumislomakkeen. Sanoin, että mietin vielä ja palautan sen maanantaina. Kävelin Toodain puiden ali ja ajattelin, että ei mun oo järkeä tässä vaiheessa enää mennä japanin kurssille. On paljon mitä en osaa mutta en mä niitä asioita noilla kursseilla opi. Tiistaina on kolme japaninkielistä maisterikurssia. En osaa mitään ja varmaan kuolen. Mutta just se vaikeus motivoi tulemaan paremmaksi.

Semmoosta. Taarä on kibaa! Sanoi eräs Arimura Ryuutaroo Plastic Treen keikalla vuonna 2006. Ja sanon minä nyt täältä Japanista vuonna 2014.


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Täällä metrossa maailman

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä 44 kuvaa Tokion keväästä.



Oon koittanut ottaa kaiken ilon irti näistä katoavaisista kirsikankukkapäivistä, kun silloin taannoin Yamagatassa olin koko hanami-ajan aamusta iltaan teltassa happi-takki päällä huutelemassa irasshaimaseeeee osoba ikaga desukaaaaa. Harmi, että kukat tuli tänä vuonna näin aikaisin. Mulla on kuun lopulla tiedossa visiitti Yamagataan, mutta kukat lienee Yamagatan korkeudellakin silloin jo varisseet. Kirsikankukat varisee myrskynä. Sakurafubuki, kirsikankukkalumimyrsky.

Viikon päästä alkaa koulu. Oon jo alustavasti valinnut kurssit, joita aion käydä kokeilemassa, mutta pidän maailmaa vielä jännityksessä. Yamagatassa kävin kevätlukukaudella haikunkirjoituskurssin, ja sen verran voin paljastaa ettei tämä lukukausi tuu häviämään sille kuumottavuudessaan. :D Vähäsen vielä arvon, menisinkö pitkästä aikaa jopa japanin kurssille. Kursseista ei saa täällä päässä ollenkaan opintopisteitä koska ne on tarkoitettu vaan muun opiskelun tueksi, mutta jos suorittaa kaikki kolme niin saa todistuksen, jolla voi varmaan meidän laitoksella Helsingissä saada jotain armopisteitä. Sain japanin neloskurssista 9 opintopistettä, kun olin kurssin alkaessa vielä Japanissa ja koko vuoden poissaolokiintiö tais mennä täyteen ennen kuin olin ollut ensimmäiselläkään tunnilla. Toisaalta musta oli vähän epäreilua nipistää multa se yks hikinen, piste kun mä kuitenkin olin aktiivisempi kuin 90% porukasta aina silloin kun vaivauduin paikalle, katkeruuden byhyy. Se yksi menetetty piste olis nyt joka tapauksessa kiva jostain repäistä. Mutkun musta on jo pitkään tuntunut, etten saa japanin opetuksesta enää irti niin että kurssilla käyminen olis motivoivaa. Paras päätös oli, kun hyppäsin pois japanin kurssien kuplasta ja menin sekoilemaan ja nolaamaan itseni kaiken maailman haikukursseille.

Bongasin asuntolan ilmoitustaululta mainoksen bisnesjapanin tasokokeesta (Business J-Test). Aikaisemmin olin pallotellut, josko kävisin kokeilemassa, irtoaisko JLPT:n ykköstasosta nyt ne 17 pistettä, jotka mulla pari vuotta sitten jäi täysistä pisteistä puuttumaan, mutta vaihdoin tavoitteeni tohon bisnesjapanin sertifikaattiin. Koe on heinäkuussa ja osallistumisvaatimuksena on JLPT1. Huuh! Japanilaisesta poikaystävästäkään ei oo enää opintojen tässä vaiheessa mitään hyötyä, kun me ei todellakaan käytetä bisnesjapania keskenämme. Tai ylipäätään mitään sellaista japanin muotoa, jota vois muualla kuin kavereidensa kanssa lollahdellessa käyttää. Se on yksi japanin kielen vaikeuksista näin opiskelijan näkökulmasta: turha yrittää matkia kenenkään puhetta kun kaikki puhe on aina sidottu aikaan ja tilaan ja sosiaaliseen hierarkiaan.

Vastapainoksi bisnesmaailman kapulakielelle oon lukenut Genji monogataria (japanilaisten hovinaisten 50 Shades of Grey yli tuhannen vuoden takaa). Yosano Akikon modernisoimaa versiota 1900-luvun alusta, sitä aikaisempia en pysty lukemaan. Ostin jopa pari lukua äänikirjana itunesista. :D Genji monogatarin lukujen nimissä tiivistyy, miksi japani on musta niin kaunis kieli: Utsusemi (kaskaan kuori), Yuugao ('illan kasvot', moonflower, mikä tää kukka edes on suomeksi?), Yomogiu (paikka jossa rikkaruohot rehottaa), Matsukaze (tuuli männyissä), Usugumo (ohuet pilvet),  Asagao ('aamun kasvot', keisarinelämänlanka), Hatsune (vuoden ensimmäinen linnunlaulu), Tokonatsu (ikuinen kesä), Yuugiri (illan sumu), Yume no ukihashi (unien kelluva silta) ja niin edelleen. Lukuja on 54 ja itse meen luvussa kolme, kyllä se tästä! Tekele siis kertoo Genji-nimisen mieskaunottaren naisseikkailuista ajalla, jolloin keisarillinen hovi kukoisti ja samuraivalta oli vain uni tulevaisuudesta. Onneksi en elänyt Heian-kaudella. Tähän kaukosuhteeseen sisältyy paljon erilaista odottelua, mikä syö miestä. Auta armias, jos voisin vaan odotella verhon takana, josko joku kosija joskus lähestyis mua runomuotoisella kirjeellä. Sitten kun oltais odoteltu aikamme ja vaihdettu tarpeeksi monta parfyymein suitsutettua kirjettä niin tavattais yöllä pilkkopimeässä ja päällä olis ainakin kymmenen kerrosta kimonoja. Ruumiin kuvaukset loistaa poissaolollaan klassisessa japanilaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa, koska jos on säkkipimeää ja päällä kilokaupalla kimonoja niin siinä jää vähän epäselväksi, montako silmää sillä kumppanilla edes on.