Sivut

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Uudet hoodit

Jo on ilimoja pirelly! Yokohamassa muutama tyyppi otti osumaa salamasta, tornadovaroitukset pyörii televisiossa, vettä piisaa ja Mitakassa tuli rakeita hyvällä suomalaisella otteella. Aamuaurinko polttaa ja iltapäivällä taivas repeää. Olen näitä säätiloja uhmaten muuttanut pois asuntolasta. Oon talonvahtipuuhissa Setagayassa. Ajattelin säästää kuljetuspalveluissa muutaman pennosen ja raahata kaikki tavarani omin pikku kätösin. Ei koskaan hyvä idea, mutta tulipahan tehtyä. Ei tartte auttaa!! Lopulta säästöt jäi kyllä vähäisiksi, kun menopaluu asuntolalle maksaa suunnilleen 700 jeniä ja niitä menopaluita tuli aika monta. :´D Tänään kävin Meguron kaupungintalolla jättämässä muuttoilmoituksen ja pirahutin postilaitoksen tyypit hakemaan laivapostini (pidän tätä suurena saavutuksena koska japaniksi puhelimessa puhuminen ei oo lempipuuhaani), enää puuttuu poikaystäväni syntymäpäivälahja ja sit voinkin painua vaihteeksi Miyagiin! Muuttaminen oli tuskaista hommaa, mutta tulipahan ainakin todistettua itselleni, että oon täysin kykeneväinen ajamaan omaa asiaani tässäkin maassa. Hurraa!

En pysty edes kuvailemaan, kuinka suurta luksusta on asua talossa sen jälkeen kun on ensin 8 kuukautta kärvistellyt kuppaisessa 7 neliömetrin asuntolahuoneessa, jossa kaikki homehtuu käsiin. Voin tiskata koska huvittaa???? Täällä on vessa??? En oo nähnyt vielä yhtäkään torakkaa??? Voin säilyttää shampoota suihkussa??? Pöytä ei oo homeessa??? Kaks vuotta asuntolaeloa riitti minulle. Tämän väliaikaisen asuinsijani huono puoli on, että ainoa isoolle kirkoolle vievä juna on Den'entoshi-sen, joka on koko maan ruuhkaisin yksityinen junalinja. Aamuruuhkassa junan kapasiteetti ylittyy yleensä 200 prosentilla, ja porukkaa on välillä niin tiiviisti, että ikkunatkin on räjähtäneet. :-----------)



Meen petihi! Palaan asiaan ensi viikolla! Olkoon tämä tällanen väliaikapäivitys kun jalo pyrkimykseni on kerran viikossa jotain jorinaa täällä postata. Paitsi että ei tästä nukkumisesta taida tulla mitään kun tuli vilaastua jotain iltasanomain kommentteja avioliittolaista, ashdhdhdjdkdjdjdejd miksi tein sen huuh mikä trollaantuminen.


Tää vipa kuva on itse asiassa virastomatkaltani Naka-Megurosta!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Siirin päivä, päivä Siirin

Sisäisesti sivistynyttä Siirin päivää! Siirit ovat tärkeä osa elämän kiertokulkua, joten on mukavaa, että meitä on omalla päivälläkin paiskattu! Valitettavasti minua paiskattiin tänään myös tosielämän realiteeteilla, kun kabukikurssilla sensei sanoi että 4000 merkkiä on yleensä sellanen sopiva pituus esseelle. Jos kukaan ei enää tunnista mua kun tuun täältä niin se johtuu siitä että naamani venähti. Onneksi voin stipendini ansiosta sentään viitata kintaalla yliopiston apurahan ja Kelan opintopistevaatimuksille. Kykenen aina toisinaan kovassa paineessa melko mielenkiintoisiin suorituksiin, mutta yli neljä japaninkielistä esseetä, pari muuttoa ja bisnesjapanin koe kuukauden sisällä saattais olla vähän liikaa, varsinkin kun esseöinti on ehkä maailman ärsyttävintä puuhaa heti pussilakanan vaihtamisen ja juoksemisen jälkeen. Että kiitos vaan menneisyyden meitsi, joka jaksoi tsemppailla parin stipendin arvoisesti!

Oon Japanissa koska tykkään japanista kielenä. (Ok nyt myös siksi että tykkään myös melonilimpsasta ja yhdestä Mr. Miyagista, mutta tämä ei ollut tiedossani kun ensimmäistä kertaa kohti Japania starttasin.) Tätä yhteiskuntaa on aika vaikea ymmärtää ilman jonkinlaista ymmärrystä japanin kielestä. Luulisin. Toisinaan kuitenkin mietin, että ilman kielitaitoa vois olla mukavampaa. Että vois nähdä ympärillään vaan kaikki ne jännät ja kivat asiat. Useimmiten tämä aatos on mielessäin kun avaan uutissivun ja katon, minkälaisia lausuntoja politiikan trollipeikot on tälle päivälle keksineet. Viime vuonna Japanin yleisradion uus pomo keksi virkaanastujaispuheessaan ottaa kantaa Japanin Koreassa tekemiin sotarikoksiin, vaikka nämä kannanotot eivät millään muotoa kuulu toimenkuvaansa. Viime kuussa joku Hiroshiman herra oli sitä mieltä, että valtion ei pitäisi tukea minkäänlaista homostelua rahoittamalla aids-valistusta. Tänään kuuma puheenaihe on, kun 35-vuotias naispuolinen Tokion parlamentin jäsen piti puheenvuoroa avioitumisiän noususta ja sen aiheuttamista ongelmista naisille ja jotkut käppänät liberaalidemokraattien riveistä koki tämän tilaisuutena huudella väliin seksistisiä ja henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja. Parlamenttiin on tullut aiheesta jo yli tuhat valitusta ja tapausta tutkittaneen seksuaalisena häirintänä, joten ehkä täälläkin jotain muutosta joskus vielä tapahtuu. Sukupolvien välinen kuilu on suuri. Perinteisen japanilaisen sovinismin liekki on tässä vuosikymmenten saatossa hiipunut. (Varmasti näitä vanhan liiton sovinisteja löytyy nuorisostakin, mutta itselleni ei ole suotu sitä iloa että olisin heitä kohdannut.) Poikaystäväni on 25-vuotias japanilainen virkamies, jolla on musta vyö judossa ja jonka lempiharrasteita ovat kalat, kamerat ja moottoripyörät, mutta sille ei tuota ongelmaa valmistaa mulle ruokaa, pestä pyykkiäni, siivota sotkujani tai ostaa libressejäni, ja aina ennen paluutani Tokioon sillä on tapana järjestää sekasotkuinen laukkuni ja poistaa sieltä viis päivää vanhat puoliksi syödyt onigirit. Valitettavasti poliittinen valta ei oo kivoilla 25-vuotiailla virkamiespoikaystävillä vaan kansasta vieraantuneilla kuivilla käivänöillä, jotka tulevat huutelemaan ja horisemaan myös jatkossa niin kauan kuin henki heissä pihisee.

Terveisiä asuntolasta:

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ureshiirisan



Hellurei zumbaajat ja sambaajat! Tein sen! Pidin mun seminaariesitelmän! Esitelmän vaadittu kesto oli puoli tuntia, ja mua jänskätti puolen tunnin soolojorina sen verran ahkerasti, että päädyin lopulta kirjoittamaan itselleni vuorosanat. Jopa sen kohdan jossa kerron, että nimeni on Shiiri Kankaanpaa. Siltä varalta, että jäädyn ja unohdan kuka oon. Vuorosanoja tuli 6 riskiä sivua, mutta niiden ansiosta everything went better than expected! Oon itse asiassa hitusen jopa ylpeä tästä tekeleestäni. Mulla oli varmaan 20 herätystä puhelimessa, ja olin valjastanut poikaystävänikin soittamaan mulle etten varmasti myöhästy esitelmästäni, ja silti en kauhuskenaarioiltani saanut nukuttua, joten lopulta esitelmöin yhden tunnin yöunilla väsyneessä kännitilassa. Tämä on tekosyyni sille, että koin seminaarin oivana hetkenä esitellä lahjojani imitaation saralla?? Muutenkin suustani lensi keskustelussa aika levotonta settiä. Tohtorikoulutettava dude jota oon pelännyt kaikki nämä kerrat lollasi jutuilleni, elämäni on nyt saanut täyttymyksensä. Juttu harhautui susiin, mehupurkkeihin ja yhden tohtorikoulutettavan avioliittoon. Tunnin lopuksi sensei sanoi taihen omoshirokatta na, olipas se viihdyttävää.



Oon vapaa! Tai siis en, koulua on vielä kuukausi jäljellä ja parit esseetkin pitää japaniksi vääntää, mutta henkiset koettelemukseni kulminoitui tähän esitelmään. Viime viikolla tähän aikaan olin epätoivon partaalla, mutta nyt kukat on kivoja ja Japanissa taas viihtyisää. Palautin seminaarin jälkeen asuntolan irtisanomislomakkeen ja kävin Ichigayassa asioimassa. Matkustin Chuuoo-linjan ekassa vaunussa ja katselin kuljettajan ikkunasta edessä hytkyvää kaupunkia. Taivas oli harmaa ja ilma kuuma.


Pari salarymania ja Japanin puolustusministeriö!


Ajisai on täälä! ^____^

Kävin ilmoittautumassa bisnesjapanin tasokokeeseen ja hankin samalla pari tekelettä aiheeseen liittyen.

Nämä tekeleet plus koemaksu oli yhteensä yli 10000 jeniä. D: Kaiken maailman taso- ja sertifikaattikokeet on täällä kukoistava bisnes. Poikaystäväni osallistui juuri tasokokeeseen aiheesta Japanin kalat. Jepjop. Tää bisneskoe on vähän tällanen hupikokeilu, seuraava varsinainen tavoitteeni on läpäistä joskus lähivuosina 日本語教育能力検定試験 aka Japanese Language Teaching Competency Test, jolla saa japanin opettajan pätevyyden Japanissa. Kattellaha!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tokyo5am



Sataa sataa ropisoo zaazaazaa. Sadekausi alkoi virallisesti viikko sitten ja sen jälkeen ei oo pilvimuurista valo välähdellyt. Seuraavat pari kuukautta kaduilla lotisee ja kengissä litisee. Sateentekijältä on tosin homma karannut vähän lapasesta vaikka sadekaudella ollaankin. Tokion landella Hachioojin kaupungissa on annettu muutamiin talouksiin evakointimääräyskin, kun vettä on muutamassa päivässä kertynyt kokonaisen kesäkuun verran. Ilmankosteusprosentti on yli 90 ja ilma nihkeää. Yhtenä päivänä siivotessani kokeilin vähän siirtää jääkaappia, josko sen alle olis jäänyt muutama riisinjyvänen. Olihan sinne. Ja mustanvihreän homemömmön peittämä muovilattia. Aina välillä tässä datatessani havahdun kun päähäni tipahtaa katosta sinne tiivistynyt vesipisara. Juoksujalkaiset juoksentelee ja minä niiden perässä (gejigeji vaan kuvahakuun jos kiinnostaa tämän veijarin ulkomuoto, se ei oo vaarallinen mutta häjyä teköö kohtaamisemme kuitenkin). Onneksi aikani tässä asuntolassa on parin viikon päästä ohi. Muutan ensin Setagayaan ja sieltä Miyagiin koska oon liikkuvaista sorttia. Suomessakaan en omista esim. sänkyä. :D

Ennen muuttoa pitäis hoitaa kaikenlaista. Lajitella tavarat. Lähettää osa Setagayaan ja osa Miyagiin ja loput laivapostilla Suomeen. Ja pitää seminaariesitelmä. Yhyy. Käännöstieteen seminaarissa tunnelmani on lähinnä että pitikö mun taas tänne ulkomaahan saakka tulla itseni nolaamaan. Jännäilen tätä esitelmävuoroani muutenkin sen verran että en oikein saa järjesteltyä aatoksiani esitelmäkelpoiseen japaninkieliseen muotoon.

Esitelmäni aihe on lempipelini Persona nelosen lokalisaatio. :-----D Tyypit on pitäneet vakavamielisiä esitelmiä vakavamielisestä kirjallisuudesta ja sit meitsi saapuu sinne että no tää Persona on sellanen peli jossa japanilaiset maalaisteinit ratkoo uutisankkurin murhaa ja sit ne voi matkustaa tavaratalon television läpi toiseen maailmaan ja käyttää siellä sellasia siistejä personia ja tapella niillä shadoweja vastaan ja siellä toisessa maailmassa on kans söpö karhu ja sit pitää kans käydä koulua ja hankkia social linkkejä ja tässä on tosi paljon puujalkavitsejä. :--------).



Aaaa alotan uuden saven heti ensitöikseni kun palaan Suomeen!! Saan muutenkin tästä pelistä all the feelssit kun omakin eloni on viimeiset kolme vuotta kulkenut vuoden sykleissä polkuja joille ei ole paluuta. Mulla tulee Persona nelosesta mieleen vuoteni Yamagatassa. Oli samanlainen maalaismeno ja maalaiskoulu ja joulu ja onsen-matka ja kesäleiri ja ilotulitus ja itku pitkästä ilosta ja auton sivupeilissä loittoneva maisema.


Juunijigookan! Rakennus numero 12. Seminaarini on täällä. Olin kuullut juttua, että Toodaissa on eliittimaineesta huolimatta moni asia retuperällä, mutta todellisuus oli silti odotuksianikin karumpi. :D Näitä kuluneita käytäviä en jää kaipaamaan.


Viime aikoina oon opiskelujen sijaan keskittynyt käännöshommiin. Käännän japanista englantiin kaikenlaista lolloa ja vähemmän lolloa. Normaalisti en näe tekelettäni käytössä, joten voin unohtaa sen ja mennä elämässäni eteenpäin, mutta hiljattain käänsin pari teksiä vaateketjun nettisivuille ja nyt mua ahdistaa, että ne on siellä kaiken kansan nähtävissä ja epäonnistunut sanavalintani paistaa silmään enkä voi enää muokata sitä. Mutta muuten kääntäminen on parasta puuhaa ikinä. Saan rahaa tekemällä kivoja juttuja omassa kotonani! Vielä kun tästä ura urkenis. Suomessakin on syksyllä luvassa pari jännää oman alan työkuviota. Ehkä Itä-Aasian tutkimuksen päässä on sittenkin valoa. Sellanen käsipelillä toimivan taskulampun heikko kajo mutta valoa kuitenkin. (Syön nämä sanat viimeistään graduseminaarissa.)

Tilasin itelleni yukatasetin! Tämän numero kakkosen sinisenä. En kyllä tiedä, onnistuuko geta-sandaalien käyttö minulta kun mulla on jaloissa sen verran monta senttiä pituuseroa etten yleensä laita kenkää jalkaan ilman rakasta korokepalastani. Aion pukeutua yukataani kun mennään Akitaan. Yukata ja lyhdyt ja matsurifiilis kuulostaa tässä vaiheessa vielä romanttiselta suunnitelmalta, mutta luultavasti tositilanteessa laattaan autossa hihaani, kaadan jotain selittäessäni juomat yukatalleni, ulisen kun poikaystäväni hinkkaa juomatahraa rätillä ja kompastun jalkoihini matkalla bajamajaan.


Poikaystäväni keksi mulle tällasen hiiriasun! Korvat Daison kengänvenyttäjistä 100 jeniä kappale, pienjyrsijän naama omasta takaa. Yksi lempinimistäni on Suomennezumi (nezumi ollen hiiri/rotta). Se, olisinko kammannut tukkani tai laittanut jotain naamaani mikäli olisin tiennyt kuvasta etukäteen jää ikuiseksi mysteeriksi.

Itse asiassa alkuperäinen tarkoitusperäni tälle merkinnälle oli vain pistää nämä yöbussinjälkeiset aamuviiden tunnelmat tyhjästä Tokiosta, joten tässäpä ne.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Riisipellolla suhisee

Sendai on lempikaupunkini Japanissa. Sen keskustassa on kaikki tarpeellinen: jokunen ostoskeskus, tuontielintarvikekauppa ja katu joka päättyy vuoreen. Tokiossa välillä ahdistaa se, että kadut ei näytä päättyvän minnekään. Touhokun mittakaavassa Sendaita ympäröivät vuoret on tosin matalia, minkä ansiosta se on voinut laajentua ja kehittyä touhokulaisittain harvinaiseksi miljoonakaupungiksi (joka on muuten isänmaamme Oulun ystävyyskaupunki!). Ehkä vielä joskus asun siellä joenvarsilähiössä kanssa lempijapanilaiseni ja shibainun. <3_____<3 Tai sitten en. Tuntemattomia ovat eloni tiet.



Kyyttini jumiutui iltaruuhkaan, joten vaeltelin ympäri Sendain asematasanteita alkukesän illankajossa. Käväisin Yodobashissa aikeenani räplätä elektronisia sanakirjoja haaveileva katse silmissäin, mutta käynnissä oli jotkin perjantai-illan megatarjoukset ja puolella myyjistä megafonit. Kesä-illat lähinnä kuikan lauluun ja amistraktorin basson jylhään sointiin yhdistävä herkkä kuuloaistini ei kestä japanilaista kaupantekoa, joten koitin livahtaa nopeasti paikalta, mutta siinä uloskäyntiä etsiessäni tuli joku myyjä vielä tarjoamaan, että miten olis tällanen laajakuvatelevisio.

Ishinomakissa oli paikallisvaalit. Vaalipäivää edeltävänä aamuna heräsin riisipellolta kantautuvaan megafoniin. Tateishi Mitsuhiro degozaimasu, arigatoo gozaimasu. Kulttuurit ovat monet. Itseäni ei välttämättä inspais lähteä vaaliuurnille, jos aamukasilta ikkunani alla Paavo Väyrynen ja kampanja-avustajansa huutais megafoniin että olen Paavo Väyrynen, kiitos kaikille.


Tästä pääsi kuulemma ennen eteenpäin, mutta mustat jätesäkit on tukkineet tien sen jälkeen kun läheinen silta romahti vuoden 2011 maanjäristyksessä.


Renge! En tiedä, mikä tämä kasvi on suomeksi.

Taloa ympäröivät bambut viskoo sinnesuntänne siemeniään, jotka versoo muina miehinä asfaltin läpi. Routavaurioilta näyttävät asiat on kaikki bambujen tekosia. :D


Lopuksi ääninäyte riisipellonlaidasta! Video on musta, koska alueella ei ole esim. katuvaloja.