perjantai 31. lokakuuta 2014

Vastauksia: sono san

Matsushima sateella!


Kävin seminaarissa ja selevisin! Kamalaa puuhaa. Lupauduin esittelemään aiheeni jo ens viikolla ja tuossapa pöydälläni nyt pönöttää kymmenen kappaletta tekeleitä sosiaalitieteiden metodologiasta kuin kymmenen pubiruusua elämäni kuppilassa konsanaan. Motivaatiota ei ole; aika monta saan ottaa ennen kuin Anders Hansenin neliosaisen Mass Communication Research Methods -antologian kanssani tanssiin haen (olen tosiaan valmistunut Kauhavan kirjoittajain akatemiasta KaKasta pääaineenani kielikuvat). Iloisempia uutisia on esimerkiksi se, että sain Toudaissa käymistäni lollo-opinnoista hyväksiluettua ihan järkeviä suorituksia. Paniikissa ottamani kielipolitiikan kurssi, jonka ajattelin sivuuttaa kokonaan kun ei se oikein liittynyt mihinkään, taipuikin japanin lehtorimme käsittelyssä viideksi opintopisteeksi kohtaan japanin kielen variantit. Olipa muuten mukavaa vaihtelua tämä uuden lehtorin vastaanotolla käyminen kun tilanteesta puuttui lähes tyystin kuumotteluaspekti! Olin U-sensein kanssa varsin nakayoshi ja päädyin kerran kanssaan kaljallekin, mutta silti kohtaamisemme aiheuttivat minulle kaikkea hermoiluhiestä elohiireen. Toisaalta juurikin kyseisen henkilön kuumottavuus inspiroi minua hikaroimaan kohteliasta japania (koska masokistina päätin hoitaa kaiken kommunikaatiomme siihen aikaan vielä rupuisella japanillani enkä senseille kolmen vuoden tuttavuutemme aikana yhtäkään suomen sanaa lausunut), mistä olen myöhemmin saanut kiitosta muun muassa poikaystäväni äiteeltä. Ja olihan meillä kauniitkin hetkemme kuten U-sensei ravistelemassa minua japanin puhetilaisuudessa. Mutta siis kaiken kaikkiaan mukavan mutkatonta menoa lehtorin vastaanotolla! (Vaikka minua puraisikin kesken kaiken pieni haikeuskärpänen, kun muistelin, että hollantilainen toverini Jamey sanoi tämän henkilön opettaneen häntä Leidenissä, ja siitä harhauduin muistelemaan, kuinka Jamey kantoi minut pihalle kun erehdyin yrittämään miesten onseniin.) Näin ne ajat muuttuvat. Terveisin Kahdeksas vuosi kirjoilla yliopistolla ja hivenen ehkä häpeissään.

Nyt kun olemme hetken smalltalkanneet kuivakasta koulunkäynnistäni, siirtykäämme asiaan!

Minkälainen se sun fonetiikan kurssi sit olikaan, kun oli vaikea? :D

Fonetiikkaa sisältävä. 8_D Fonetiikka ei vaan pysy mun päässä yhtään millään kielellä eikä varsinkaan japaniksi. Mikä on vähän kinkkisempi juttu kun haaveni olis joskus ennen keski-ikää japanin opettajan pätevyys Japanissa saada ja kokeessa on fonetiikan osuus, huuh. Oon fonetiikkaa englantilaisessa filologiassa, Yamagatassa sekä Toudaissa opiskellut, mut jotenkin aivoni eivät vain kykene virittymään oikealle taajuudelle. D:

En muista, mitä tästäkin fonetiikan taulukosta oli tarkotus ymmärtää.


Minkä kielen haluaisit seuraavaks oppia?

Kaikki! Mutta eniten varmaan korean, mongolin ja espanjan tässä järjestyksessä. Koreaa opiskelen aina silloin tällöin aikani kuluksi, mutta en oo siihen jaksanut samalla tavalla kuola valuen ja mielipuolisesti hohottaen panostaa kuin japaniin aikoinaan. Jollekin intensiivikurssille Koreaan olis kiva päästä, mutta alkaa tää ikä jo painaa päälle eikä taloudessanikaan oo muutamaa tonnia laittaa nyt kieliopintoihin. Niin ja sit haluan tulla paremmaksi japanissa. Musta suomen kielen ilmaus "oppia kieli" on vähän harhaanjohtava, kun aika hankala mitään kieltä on oppia kokonaan. Oon japanissa aika hyvä (saako näin sanoa kuulostamatta kusipäiseltä? :D), mutta kaikenlaista opittavaa ja kehittymisen varaa on. Latasin just kännykälleni jonkun kanji-sovelluksen junamatkojen viihdytykseksi ja huomasin, että enhän mä osaa kirjoittaa näistä enää puoliakaan. Mikä oli itselleni pienoinen järkytys, kun mun vahvuus on aina ollut lukutaito eikä kanjit oo koskaan aiheuttanut mulle mitään ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Tässä sitä sit nöyränä poikana kertailen jotain muinaisilla japanin kursseilla opittujen merkkien kirjoittamista samalla kun luen Kawabataa japaniksi. Mutta puolustuksekseni mainittakoon, että japanilainen poikaystäväni ei hiljattain muistanut, miten kirjoitetaan aseru (焦る) ja Yamagatan virastossa virkailijat joutui tarkistamaan, mikä on eka merkki sanassa shougakukin (奨学金).

Onko sulla suunnitelmissa muuttaa pysyvästi Japaniin (noin niinkun useammaks kymmeneks vuodeks), tai osaatko nähdä ittees sellasessa tilanteessa?

Ehkä! En osaa nähdä itseäni asumassa loppuelämääni yhtään missään, koska mielestäni pysyvää elämässä on vain muutos ja muutaman viimeisen vuodenkin aikana elossani on ollut kaikenlaisia käänteitä, mutta on mulla puoli jalkaa Japanissa koko ajan enkä pidä mitenkään mahdottomana, että sinne joskus muuttaisin. Nykyisessä elämäntilanteessani se ei kyllä oo mahdollista kun haluan valmistua ja saada työkokemusta Suomessa, mutta kattellahan muutaman vuaren päästä! Toki jos saisin jonkun työtarjouksen Japanista niin olisin koneessa alta aikayksikön. Poikaystävääni en sen sijaan oo raahaamassa Suomeen vaikka tämä lempemme kaikki maailman koettelemukset kestäisikin, en näe järkevänä että se jättäis vakituisen virkansa ja tulis tänne kielitaidottomana peukaloitaan pyörittelemään kun mulla kerran on hyvä kielitaito ja ymmärrys japanilaisesta yhteiskunnasta. Lisäksi Japaniin on paljon vaikeampi palata maitojunalla kuin Suomeen varsinkin työelämän puolesta. Muutin Helsinkiin vuonna 2007 eikä silloin aatoksissani siintänyt skenaario, että seittemän vuoden kuluttua paluumuuttaisin Yamagatan ja Tokion kautta Pohojammaalle, nähtäväksi siis jää tulevat asuinpaikkani. :D Näin marraskuun kynnyksellä muhun näyttää iskeneen takautuvasti joku paluushokki, saan flashbackeja Japanista yakitori-puljujen hajusta vuorten äänettömään salamointiin ja kaipaan jopa taifuunivaroituksia ja Ishinomakin izakayoissa räkäisesti nauravia kalastajaseurueita. Tässä mielentilassani en siis ainoastaan pysty näkemään itseäni Japanissa vaan osa musta jopa hinkuu sinne, mutta ehkä tääkään ei oo pysyvä asiantila.

Ishinomaki sateen jälkeen.


Mikä Japanissa/japanilaisissa tuppaa ärsyttään eniten (jos saat luvan yleistää yhtä kansallisuutta oikein olan takaa)?

Japanissa eniten ärsyttää työkulttuuri, jossa ei vaan oo mitään järkeä. Tai siis kai siinä on järkeä omassa kontekstissaan ja ymmärrän, miksi monet asiat tehdään niin kuin ne tehdään, mutta ymmärtäminenkään ei saa mua näistä japanilaisen työelämän toimintamalleista pitämään. Työelämän vaatimukset esim. aika tehokkaasti estää sukupuolten tasa-arvon toteutumisen kun uran ja perheen yhdistäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Toinen yhteiskunnassa itseäni kyrsivä asia on vähemmistöjen huono näkyvyys ja eläintenoikeudet. Vaikka pitää kyllä erikseen mainita, että viime aikoina näissä jutuissa on tapahtunut kehitystä. Tänä vuonna oon lukenut monta kertaa lehdestä, kuinka hylättyjen koirien lopettaminen on vähentynyt radikaalisti, hurraa! Yhtenä iltana mieltäni lämmitti Japanissa, kun televisiossa pyöri suosittu ohjelma, jossa kuuluisat juristit jakavat auliisti näkemyksiään erilaisista asioista (Japanissahan juristi on suunnilleen jumalan asemassa kun sellaiseksi päästäkseen ei riitä oikiksen käyminen vaan oikiksesta valmistuttuaan täytyy myös läpäistä kansallinen asianajotutkinto/司法試験, jonka läpipääsyprosentti oli viime vuonna 22,6% ja näistäkin onnekkaista varmaan puolet oli entisestä opinahjostani Toudaista, ja ennen kokeen uudistamista vuonna 2010 oli vuotuinen läpipääsyprosentti kokonaista 6%, mistä pääsemmekin siihen että Japanissa on juristien suhteen tiukin seula koko maailmassa ja tämä yhdistettynä kaikenlaisten auktoriteettien ja titteleiden rakastamiseen takaa mainetta ja kunniaa), ja ohjelman alussa kun lainoppineilta kysyttiin, mikä laki kaipaa Japanissa muutosta, kirjoitti leppoisa lempijuristini tauluun 同性結婚 eli samaa sukupuolta olevien avioliitto. Tuplahurraa!

Japanilaisissa ärsyttää tyypit, jotka perustelee omaa idiotismiaan tekosyyllä "Japani on saarivaltio" ja on autuaan tietämättömiä oman elinpiirinsä ulkopuolisista asioista. Pidin taannoin liekehtivän monologin, kuinka mua ärsyttää, että länkkäreitä neuvotaan olemaan ottamatta nokkiinsa japanilaisen nauramista kun se voi olla vaan japanilaisen tapa reagoida hämmentävään tilanteeseen. Tilitin, että miks kaikesta itselleen vieraasta ja erilaisesta ylipäätään pitäis näkyvästi hämmentyä ja tulin siinä tuoksinnassa julistaneeksi että sekai wa jibun ga omotteru youni dekite naindakara sa (maailma ei oo sellainen kuin itse luulee). Poikaystäväni tykästyi tähän julistukseeni niin että antoi sille nimeksi Shiiri no meigen, Siirin kuuluisa lausunto. Japanilaisten seken no me -ajattelu (mitä naapuritkin/tututkin/tuntemattomatkin/kuka tahansa ajattelee jos minä ____) on aiheuttanut paritkin mojovat parisuhderiidat, mutta tämän suhteen sekä minä että Mr. Miyagi olemme onnistuneet muovaamaan näkemyksiämme kohti kauhavalais-miyagilaista harmoniaa.

Satunnaisia ärsytyksen aiheita on esim. nettipankin puuttuminen ja siitä aiheutuva turha säätö leimoineen, huonot juustot, kylmät talot, ohuet räkäpaperit, kylmällä vedellä pesevät pyykkikoneet, ulkonäkökeskeisyys, liian suuret free size -vaatteet, maissin tunkeminen pizzaan, tupakointi sisällä, Fukushimassakin nähty yritysten ja politiikan vahva symbioosi sekä kampuksella pyöräilevät Toudain opiskelijat.

Ootko henkilökohtaisesti kohdannut enemmän seksismiä Japanissa kun vaikkapa Suomessa?

Häirintää ja ahdistelua oon kokenut enemmän Suomessa: oon joussut pakoon huohottajaa ohi Kallion kirkon, mut on uhattu raiskata junassa, haukuttu vitun huoraksi rullaportaissa, tultu puristelemaan noustessani ratikasta. Japanissa jäi kokematta jopa chikanin kosketus ruuhkajunassa. Seuraan lyöttäytyjiä tosin oli varsinkin tietyillä alueilla hyvä ettei viikottain, mutta aika nopeasti ne sai karistettua. Paitsi kauan aikaa sitten Yamagatassa joku hampaaton gyaro-o, joka jahtasi mua sadan jenin kaupassa huutaen samalla oneesan. :::::::::::::::D Mutta en siis oo ollut esim. japanilaisessa työelämässä, joten en oo päässyt kokemaan japanilaisen seksismin hienoimpia muotoja. Tossa mun bisnesjapanin koetta varten ostamassa opaskirjassakin seikkailee kaksi piirroshahmoa, joista naispuolinen hahmo pitää auki ovea ja tarjoilee teetä oikeaoppisesti sillä välin kun piirrosmies käy tiukkoja neuvotteluja harmaahapsisen pomonsa varjossa.

Suomalainen media hallitsee seksismin salat, mutta japanilaisessa mediassa oon törmännyt vielä räikeämpään seksismiin, joka paljastaa japanilaisen yhteiskunnan mätäpaiseet hyväntahtoisesti lausutuilla sutkautuksilla. Kesällä tulin laittaneeksi television päälle kun sieltä tuli ohjelma, jossa alle kouluikäiset lapsoset käy ensimmäistä kertaa yksin kylillä asioilla (Hajimete no otsukai, tää äiteen puolesta jonkun kaalin ostaminen tai kalan mummolle kiikuttaminen on Japanissa tärkeä siirtymäriitti, jota ilman lapsesta ei uskota voivan kasvaa yhteiskuntakelpoista). Ohjelman tarkoituksena on siis olla hyvänmielen ohjelma, jossa lapsukaiset tsemppailevat perijapanilaisessa vaikeuksien kautta voittoon -hengessä, mutta itselläni meinas mennä ohjelman johdosta riisit väärään kurkkuun, kun kertojan kommentit osui suoraan trollaantumissuoneen. Joku ehkä 4-vuotias tyttö ja vuoden nuorempi poika oli lähetetty hakemaan perunaa toiselta puolelta kylää. Matkalla tyttö pysähtyi poimimaan kukkia ja poika ihailemaan kaivinkonetta ja kertoja tähän kommentoi että sasuga onnanoko/otokonoko da ne (onhan hän sentään tyttö/poika), mikä oli jo lievästi trollaannuttavaa. (En siis vastusta kukkia enkä kaivinkoneita, mutta vastustan niiden turhaa sukupuolittamista kun itseänikin on kiinnostaneet molemmat.) Varsinaiseen ragequit-moodiin pääsin, kun nämä lapsoset eivät tienneet, mihin seuraavaksi pitää mennä, ja tytön sanoessa pojalle että päätä sä tokaisi kertoja lempeän lämpimästi, että tällaisina hetkinähän sen kuuluu olla mies joka päättää. HUH HUH. Kertojakääkän viesti tälle 4-vuotiaalle tytölle siis on, että jos et oo varma niin anna kun mies päättää. Kertoja tais vieläpä käyttää tässä kohtaa sanaa yappari, jolla on tässä sellanen nyanssi että kyllähän sä flikka yritit mutta kyllähän se tiedettiin ettei siitä mitään tuu niin annas kun mies näyttää. HUH HUH. Ja sit Japanissa vielä mietitään, miksi poliittisissa päättäjissä on niin vähän naisia.

Sit oli vielä kysymyksiä japanin murteisiin liittyen, mutta palaan niihin vielä myöhemmin omassa postauksessaan kunhan olen jälleen kasannut itseni Hajimete no otsukai -jakson muistelemisen aiheuttamasta kuohunnasta. :D

Ishinomaki muuten vaan.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vastauksia: sono ni

Tässä osassa joristaan lähinnä korealaisista Japanissa! Kuvat eivät liity tapauksiin.

Tunnetko ketään japanilaista, joka olisi rasisti? Viittaan lähinnä näihin ulkomaalaisvastaisiin mielenosoituksiin, jossa tyypeillä on kyltit että korealaiset ja kiinalaiset pois maasta. Onko nää tyypit vähän niinkö perussuomalaisia?

En tunne ketään japanilaista joka ainakaan avoimesti olis rasisti, koska mulle se on sen verran suuri dealbreaker etten halua vapaaehtoisesti kaveerata näiden hienojen ajattelijoiden kanssa. Poikaystäväni sen sijaan on raportoinut mulle useammankin kerran varsin epämiellyttävistä kahvipöytäkeskusteluista, joten korealais- ja kiinalaisvastaisuus elää ja voi hyvin. Tilanne on tässä viime vuosien aikana lähinnä pahentunut, ja esim. korealaisiin ravintoloihin kohdistuva ilkivalta on lisääntynyt. Harva se päivä joku iso kiho ottaa jossain täysin asiaan liittymättömässä tilanteessa kantaa siihen, oliko vai eikö ollut Japanissa lohtunaisia toisessa maailmansodassa. Japanin yleisradion uus pääjohtaja päätti mesota tästä virkaanastujaispuheessaan, vaikka on jäävi ottamaan poliittisesti kantaa mihinkään???

Tossa kesällä Japanin ykkösuutinen oli tää kunnallispoliitikko, joka jäi kiinni käytyään verorahoilla onsen-lomalla 195 kertaa ja veti sit sekavat itkupotkuraivarit kesken lehdistötilaisuutensa. Internetissä päätettiin, että kääpä on varmasti zainichi-korealainen, koska se asui Nishinomiyassa ja peitti vesilasinsa kädellään ottaessaan kulauksen (Koreassa alkoholit juodaan piilossa mutta vettä ei) ja tapauksen youtube-videot täyttyi korealaisia halventavista kommenteista. Korean laivaturman jälkeen pääni oli räjähtää, kun Meiji-keisarin karsea äärioikeistolainen lapsenlapsenlapsenlapsi Takeda Tsuneyasu vaahtosi televisiossa, kuinka laivan kapteenin kommentti siitä, kuinka tämän päähän ei mahtunut tilanteessa muuta kuin halu selviytyä, saa varmasti ymmärrystä länsimaissa (joihin Korea tässä tilanteessa ilmeisesti luettiin) mutta ei todellakaan japanilaisten sydämissä, japanilainen jalo sielu kun ei voi tällaista itsekyyttä ymmärtää. Kommentti siis keisarisuvun vesalta, jonka sukulaismies armeijoineen on käynyt ympäri Aasiaa riehumassa. Samoihin aikoihin kotimaan uutisissa oli tarjolla mm. lukiolaistyttö, joka murhasi kaverinsa koska halusi tietää, miltä tappaminen tuntuu, että se siitä jalosta japanilaisesta sielusta. Japanissa on tosin yleistä nähdä kaikki rikokset zainichi-korealaisten tekeminä vähän samaan tapaan kuin Suomessa raiskaajan uskotaan olevan aina ulkomaalainen. Lisäksi zainichi-korealaisiin liittyy vahva yakuza-maine. Muslimit on Euroopassa kaikki terroristeja ja korealaiset Japanissa yakuzoja. Tässä äsken mainitussa keskusteluohjelmassa muuten äänestettiin samassa jaksossa, ovatko panelistit tyytyväisiä Ban Ki-Moonin toimintaan YK:n pääsihteerinä. Kaks vasemmistorouvaa oli tyytyväisiä. Lopuille Banin aikaansaamattomuus oli ongelma. Ei suinkaan hänen korealaisuutensa. (Kyseinen keskusteluohjelma on muuten Yomiurin karsea Takajin no Sokomade itte iinkai, sitä katsoessa jää homo- ja kannabisiltojen trollipeikot kauas taakse.)

En oo perehtynyt asiaan sen tarkemmin minkään tutkimuksen kautta, joten vähän mutu-hengessä tämän nyt heitän, mutta mä itse ainakin näen kiinalais- ja korealaisvastaisessa retoriikassa yhteyksiä nihonjinroniin (japanilaisten japanilaisista tekemä huuhaa-tutkimus, jonka tarkoituksena on eksotisoida Japania ja esittää japanilainen kulttuuri jotenkin kaikista muista poikkeavana ja japanilaiset uniikkina rotuna). Varsinkin tämän herra Takedan jorinat on välillä kuin suoraan nihonjinronin kultakaudelta japanilaisine sieluineen. Persujen kanssa yhtymäkohtia on varmaan ainakin halu kääntyä sisäänpäin ja palata johonkin ihmeelliseen puhtaaseen kulttuuriin. Toki rasistien riveistä löytyy kaikenkarvaista sakkia. On 2chan-hikikomoreja ja keisarin jumaluuden palauttamisesta haaveilevia vanhoja patuja. Mutta argumentit ei yleensä liity pelkästään siihen, että korealaiset vie meidän rahat/naiset/marjat, vaan korealaiset nähdään jotenkin likaisina. Lisäksi toisen maailmansodan tapahtumat ja niistä vaikeneminen on vahvasti mukana menossa. Toki japanilaisvastaisuus vuorostaan kukoistaa Kiinassa ja Koreassa, joten mitään ihan yksipuolista toimintaa tää ei ole, mutta en osaa lukea kiinalaisia ja korealaisia lähteitä, niin en uskalla sen kummemmin ottaa kantaa. Japanin televisiossa on joskus näytetty, kuinka korealaislapsosille opetetaan Japani-vihaa jo ala-asteella, mutta kun konteksti on tosiaan Japanin televisio niin en tiedä, oliko se propagandaa propagandasta.



Tiiätkö millaset oikeudet kuuroilla ja mykillä ja muilla vammaisilla on Japanissa? Näkyykö heitä koskevia asioita yhtään normielämässä? Rampit kauppoihin portaiden vieressä, pyörätuolipaikka leffateatterissa, pistekirjoitusta ruokapaketeissa yms.

Huonot. Meininki oli pitkään samanlainen kuin Suomessa ennen vanhaan, eli vammaiset piilotettiin jonnekin peräkammariin, ja vaikka niistä ajoista on toki tultu eteenpäin niin aika kaukana ollaan vielä ideaalitilanteesta. Tuettuja asumismuotoja on Japanissa hyvin vähän, joten jos ei pärjää kokonaan omillaan, on itsenäistyminen vaikeaa. Japanissahan ei siis oikeastaan oo sosiaaliturvaa. Mun Toudain asuntolan siivoojat oli kaikki kehitysvammaisia, mikä oli jees. Liikuntarajoitteisille Tokio on aika paska kaupunki, monilla juna-asemilla ei oo edes hissiä. Pistekirjoitukseen en muista törmänneeni kuin asemilla. Näkövammaisia varten on asemilla myös keltaiset korokkeet laitureilla. Kaiken kaikkiaan vammaisia ihmisiä näkee katukuvassa vielä harmillisen vähän. Jokunen aika sitten oli lehdessä juttu kehitysvammaisesta pojasta, joka kävi olikohan se kerran viikossa oppitunneilla ns. normaalissa luokassa. Koulun rehtori oli sitten päättänyt, että luokasta pitää ottaa kaksi luokkakuvaa niin, että toisessa ei näy tätä kehitysvammaista poikaa.

Miten japanilaiset suhtautuvat esimerkiksi menestyneisiin julkisuuden henkilöihin, joilla on japanilais-korealainen tausta? Vaikuttaako se, että henkilön toinen vanhempi on korealainen, hänen itsensä saamaan kohteluun?

Mulla ei nyt tähän hätään tuu muita zainichi-korealaisia julkkiksia mieleen kuin Wada Akiko. :D Jolla vihamiehiä piisaa. Kyseessä on siis melko rääväsuinen naishenkilö sekä iskelmälaulaja, joka on ottanut Japanin kansalaisuuden. Moni vihaa Akko-sania koska se ei persoonaltaan ja ulkonäöltään sovi japanilaiseen naisihanteeseen (tai siis tyypit ynisee, kuinka Akko-san on "erasou" eli kuvittelee itsestään liikoja, mutta tulee kyllä mieleen sata ja yks miesjulkkista, jotka käyttäytyy vähintään yhtä erasou mutta ei saa samanlaista paskaa niskaansa), mutta lyhyen hatethread-googlailun tuloksena löytyi kyllä aika monta kommenttia, joissa nostettiin esille nimenomaan Akko-sanin korealainen tausta ja käytettiin sen korealaista syntymänimeä oikein alleviivaten. Laitetaas Akko-sanin humppaa tähän väliin. :D



Mutta siis. Kyllä se japanilais-korealainen tausta toisinaan vaikuttaa ja nimenomaan negatiivisesti. Nyt kun muistiani oikein pinnistän, niin puoliksi korealaisista julkisuuden henkilöistä muistui mieleeni Miyavi! Ja kun vähän googlasin, niin aihetta kommentoitiin tyyliin että cooleja biisejä vaikka onkin korealainen. Että semmonen meriitti se.

Ja vaikka tämä olikin tällanen rageilupostaus niin loppudisclaimerina mainittakoon, että japanilainen poikaystäväni on lempihenkilöni maailmassa koska se on niin aidosti avoin kaikenlaisille itselleen vieraillekin jutuille ja muutkin japanilaiset toverini ovat mainioita kuomia, joten ei tää korealaisten vihaaminen todellakaan oo mikään jokaisen japanilaisen perustarve tahi harrastus.

Lopuksi haikeita kukkia sekä nyyhkybiisi, jota olen obsessoinut viime päivät.



Sayonara to te wo futta nanimo nai hibi e to, soredemo kimi no koe ga yobu hou e mune wo hazumasete sa, isso ue mo shita mo nakushite tokeatte ikou ze. Yhyyyy. Kenties eloni olisi yksinkertaisempaa, mikäli olisin keskittänyt opintoni sekä romantilliset toilailuni esim. Lapualle. Mutta näillä mennähän! Niin ja voinko tässä kohtaa vielä kertoa, kuinka yksi lempisanoistani japanin kielessä on sa. Jolla ei oo edes mitään varsinaista suomeksi kääntyvää merkitystä kun se on lähinnä you know -tyyppinen painotus-/täytesana, mutta toisinaan yksi oikein asemoitu sa voi viedä lauseen ja sen rytmin aivan toisiin sfääreihin. Niin kun vaikka tässä nimenomaisessa kappaleessa. Ja sit kun sen kaverina lauseen lopussa on vielä ze, sieluni liekehtivässä pikarissa roihuaa.

torstai 23. lokakuuta 2014

Vastauksia: sono ichi

Ajattelin vastata noihin taannoisen kysymyspostauksen kysymyksiin, mutta tästä ensimmäisestä vastauksesta tuli jo niin pitkä, että taidan jakaa tämän kahteen erilliseen postaukseen.

Ensin viime aikojen kuulumiset: oon koukussa sekä How to Get Away With Murderiin että Are You the One'in ja kumpikin on roskaa. Kenties yritän näillä paeta ensi viikolla alkavaa graduseminaaria ja muita elämäni realiteetteja. Kävin St. Vincentin keikalla. Ei muita kuulumisia.

Kamakura, Kanagawa.


PS. Kuvan viimeisiään vetelevä kukka on japaniksi nimeltään higanbana ja viime aikoina oon jotenkin erityisen mieltynyt siihen koska se kukkii syksyllä ja symboloi Japanissa sekä kuolemaa että jälleennäkemistä ja nää viimeiset kolme syksyä elämässäni on olleet yhtä lähtemistä ja saapumista.

Käymisen arvoisia paikkoja matkaillessa Japanin pääsaarella? Kiinnostaisi erityisesti Kansain, Kantoun ja Touhokun alueella sellaiset paikat, joissa turistina ei normaalisti ehkä tulisi käytyä.

Äää apua! Riippuu varmaan siitä, mitä haluaa nähdä. Mä tykkään käydä ihastelemassa vuoria ja vesiputouksia, koska sähköjohtoja ja liukuhihnasushia ja ruuhkajunia ja muita Japani-kliseitä tuli tuutin täydeltä arkisessa aherruksessani, mutta jos Japani olis mulle vähemmän tuttu niin sitten fiilistelisin varmaan ihan täysillä jokaista lyhtypylvästäkin (mitä toki sille päälle sattuessani teinkin). Kaikkialla Japanissa on joku oma pieni juttunsa ja viehätyksensä. Itselleni ainoa suoranainen vikarasti oli Yamanaka-ko (yks Fuji-vuoren järvistä Yamanashissa) viime syksynä kun siellä oli niitä ankkapaatteja sata kappaletta kellumassa, mutta siitäkin selvittiin kun paettiin poikaystävän kanssa vuokraamaamme vuoristomökkiin juomaan biirua ja katsomaan animea.

Kansaista tiedän lähinnä ne pakolliset mestat arashiyamoineen ja kiyomizuderoineen, joten en ehkä oo paras mitään suosituksia antamaan. Kansaissa mua kuumottelis etenkin mennä Hyougoon katsomaan Takarazuka-nimistä naisten teatteriryhmää. Tokiossa vähemmän koluttuja mutta ihan kivoja paikkoja on esmes Kagurazaka Shinjukussa ja Ningyouchou Nihonbashissa. Nihonbashissa on on myös Japanin eka tavaratalo Mitsukoshi, jonka edessä kävin fiilistelemässä 1920-luvun japanilaisnaisten vallankumouksellista meininkiä lukaistuani Tanizakin Naomin. Kämäisiä love hotel -kujia kaipaaville on esim. Shinsen Shibuyan aseman kupeessa. Iidabashin seutu Chiyodassa on mainio paikka keväiseen käveleskelyyn. Henk. koht. inhokkipaikkani Tokiossa ovat Harajuku sekä Shinjukun aseman ympäristö (vaikka kaks kuukautta Seinäjoella onkin tehnyt tehtävänsä ja huomaan kaipaavani jopa Takeshita-dooria sateella), joten voi kyllä olla, ettei makuni osu yksiin enemmistön kanssa. :D Kantoussa mun lempparipaikat on Enoshima ja Kamakura Kanagawassa. Kumpainenkaan ei todellakaan oo mitään piiloteltuja helmiä, vaan niissä käy kyllä jatkuva japanilaisten kuhina, mutta ihmeen harva näyttää sisällyttävän ne Tokion-reissuunsa.

Touhoku sen sijaan. Myönnän, että en enää varmaan edes kykene alueen objektiiviseen tarkasteluun. Olen siellä kaikenlaisia muistoja luonut ja aika on ne vieläpä kullannut. Tendoun pelihallikin muuttuu käymisen arvoiseksi huippukohteeksi kun siellä on käynyt poikaystävän kanssa lollottelemassa. Kaikilla Japanin-kävijöillä lienee omat lempipaikkansa. Monille se on neonvaloissa kylpevä Tokio, joillekin mystinen Kioto. Itselleni se on komia Touhoku. Touhokussa parasta on ympäröivät maisemat ja mummojen pitämät soba-mestat vuorilla. Touhokussa aika vähän käy ei-japanilaisia turisteja vielä, joten oikeastaan koko Touhoku kokonaisuudessaan on paikka, jossa turistina ei ehkä normaalisti tulisi käytyä. Armaassa Yamagatassa huikeita maisemia tarjoaa esimerkiksi Dewa Sanzanin kolme pyhää vuorta, Yamadera sekä Zaou. Zaou on tosin säätilaltaan epäluotettava vuori, kirjoitin sieltä postauksenkin vanhaan blogiini vuonna kuukkeli. Aomorin, Iwaten ja Miyagin muodostama Sanrikun rannikko on sekin komiaa seutua. Kurikomayaman maisemissa Miyagin, Iwaten ja Akitan rajalla autoilu vei minut aivovaurioon. Matsushiman saaristossa oon käynyt ainakin kymmenen kertaa erinäisillä asioilla ja ohikulkumatkoilla ja käyn mielelläni vielä toisetkin kymmenen. Akitan Kantou matsuri elokuussa oli parasta ikinä. Jos jotain mahdollisiman vähäturistisia kohteita pitää mainita, niin Iwaten Ryuusendoun tippukiviluolassa ja Akitan vesihöyryä puskevassa Oyasukyoun rotkossa ei ollut minun ja eliittikumppanini lisäksi ristinsielua. Touhokussa ilman autoa matkailu tosin vaatii jonkin verran säätämistä, koska bussi- ja junavuoroja ei oo aina tarjolla samaan tapaan kuin Tokion seudulla. Jos haluaa vain pikaisesti käydä tsekkaamassa vuoria ja palata illaksi Tokioon, Tochigin Nikkou on varteenotettava päiväkohde, joskin se on myös aikamoinen turistirysä.

Oyasukyou, Akita.


Paras onsen? Plussaa, jos on Tokion tai Osakan läheisyydessä.

Mä oon käynyt onsenissa vain Touhokussa kun siellä pulputtaa kuuma lähde joka niemessä ja notkelmassa. Puitteiltaan praimein on varmaan Yamagatan Ginzan Onsen. Yamagatassa asuessani kävin lähinnä Zaoulla opiskelijabudjettiin sopivassa 200 jenin tönössä, jossa ei ollut edes saippuaa, mutta siellä oli kuitenkin ulkoilma-allas näkymällä lumisille vuorille, mikä oli enemmän kuin tarpeeksi. Onsen ei oo onsen ilman kunnon rotenburoa. Sendain laitamilla sijaitsee kiva Akiun onsen-alue. Tokion alueella en oo koskaan käynyt pulikoimassa, mutta Hakone Kanagawassa on ainakin maankuulu onsen-kaupunki ja helposti lähestyttävissä Tokiosta käsin.

Kamakura


Mikä on suosikki japanilainen satusi?

Mimi-nashi Houichi koska tykkään sen elokuvaversiosta Kaidanissa. :D Biwan soittelu ja Heike-klaanin kummittelu on aina jees.

Suosikki umaibou-maku?

Shokkipaljastus: en tykkää niistä yhdestäkään. :D

torstai 16. lokakuuta 2014

Post-Toudai



Kaikki on hyvin. Näin virkkoi oppiaineemme professori, kun lähestyin häntä yön pimeydessä erinäisiä kauhuskenaarioitani sisältävän sähköpostin välityksellä. :'D Professoreilla on kaikenlaista tietoa, ehkä tämäkin tieto pitää siis paikkaansa. Vedän syvään henkeä ja koitan relata. Vuodet omillani Japanissa ovat toki kasvattaneet relaajan ja asioiden lutviutumiseen luottajan kykyjäni, mutta lähtötilanne oli sen verran kriittinen että vielä on matkaa seesteiseen mielenmaisemaan.

Erinäiset henkilöt ovat toisinaan minulle tilttailleet, kun mulla on taipumusta tuskailla kuinka asia x meni ihan paskasti ja sitten kun vedotaan että mutta sanoithan sä noin myös asiasta y joka menikin ihan täydellisesti niin totean että eiku tällä kertaa iha oikiasti. Tiedoksenne, olen tehnyt sen taas. Koko vuoden vuoroin itkin ja vuoroin lollasin heikkoa menestystäni Toudaissa, mutta pari päivää sitten postissa tuli todistus, jossa kaikkien paitsi yhden kurssin arvosanaksi oli laitettu A. Se yksi poikkeus oli fonetiikan kurssi, jonka kokeessa tyrin niin että mailasin heti HY:n vaihtokordinaattorille ja kysyin, ei kai mua eroteta vaihto-ohjelmasta kun taisin just saada kurssista hylätyn. En tosiaan käynyt hakemassa syyslukukauden arvosanoja Japanissa ollessani, koska en halunnut nähdä sitä mielikuvieni hylättyä paperilla. Nyt vihdoin paperiin katsahtaessani tämä fonetiikan arvosana oli B. Ehkä oonkin sekoitus idioottia ja älykästä ja hikaria ja laiskamatoa just sopivassa suhteessa. :D

Toudai ei siis lopulta ollutkaan niin suuri katastrofi kuin annoin itseni ymmärtää. Puhuin japania tiukoissa paikoissa ja lausuin ääneen kabuki-näytelmää. Muistan jopa, että Sugawara denjun tokan osan vipassa näytöksessä sanotaan nakeba koso wakare wo isoge tori no ne no kikoenu sato no akatsuki mo gana. En kuitenkaan oo kamalan tyytyväinen Toudain toimintaan vaihtariasioissa. Mun sensei oli sotkeentunut jokaiseen soppaan ja yhdistykseen ja komiteaan niin että siihen oli lähes mahdotonta saada yhteyttä, mikä vaikutti suoraan mun kursseihin koska vaihtarina en voinut rekisteröidä kursseja netissä vaan tarvitsin sensein leiman hikiseen paperiin. Kyseinen sensei oli jo talvella luvannut, että voin osallistua mongolin tunnille, mutta sain leiman vasta 15 minuuttia ennen rekisteröimisajan umpeutumista, ja kun kansliasta paperia palauttaessani sanottiin, ettei mun statuksella voi osallistua mongolin kurssille (jolla olin siis jo ehtinyt käymään kolme viikkoa), oli jo liian myöhäistä ottaa mitään kurssia tilalle. Sensei itsessään oli jees tyyppi, mutta söihän se miestä, että sitä sai metsästää yhtä epätoivoisesti ku tryffeliä Kauhavalta. Onneksi keväällä kabuki-kurssin sensei otti minut suosioonsa niin, että vuokseen suostuin jopa syömään simpukkaa.

Toudaissa oli vaikeaa tutustua tyyppeihin kurssien ulkopuolella, koska graduate schoolissa kaikilla oli kiirus. Tuutorinikin oli nuori gentlemanni, joka kävi töissä neljänä päivänä viikossa ja työsti siinä sivussa väitöskirjaansa, niin en viitsinyt haaskata kallista aikaansa ehdottelemalla rajuja karaokeiltamia. Yamagatassa saatoin pyöräillä tovereideni kanssa koulusta auringonlaskuun ja jäädä sille tielle, mutta Tokiossa kaikilla on omat junalinjansa ja kuvionsa. Myönnettäköön kuitenkin, etten itsekään ollut kovin aktiivisesti kenenkään kanssa kaveeraamassa, kun painuin kaikilla lomilla ja usein myös viikonloppuisin eliittikumppanini nurkkiin Touhokuun. Ja olihan mulla aina Miyagissa poikaystäväni äitee ja pari koiraa seuranani. :D

Tähän väliin vaikka vanha selfie kun aihe vaihtuu ja kuvat loppuu kesken.



Ristuksen ruma viritelmä never forget.

Tämä vipa asiani ei liity mihinkään mitenkään, mutta kansalaisopistoon hupimateriaalia kollatessani tuli vastaan tämmöinen kiva video, jossa edustaja jokaisesta Japanin 47 prefektuurista sanoo lauseen O-uchi wifi tte tottemo hayainda yo, kaiteki dakara tsunagete mite ne (koti-wifi on tosi nopea, kokeile sitä koska se on näppärä käyttää) oman alueensa murteella.



En kestä kun farkkupaitainen miyagilaishenkilö ja sen o-uchi wifi wa eragu hayaitcha, kaiteki dagara tsunagete mite keyo kohdassa 03:55 on niin liikkis ja kotoisa, Tokiossa aina kaipasin miyagilaisten hidasta ja suomalaiseen psyykeen sopivaa puherytmiä. Käytän itekin touhokulaisia murteellisuuksia niinku kero, besa, dabega ja soinnittomien konsonanttien lausuminen soinnillisena poikaystävän kanssa kommunikoidassa. :D Toinen lempimurrealueeni on Kouchi, josta antaa näytteen raitapaitainen tyttö kohdassa 01:55. Koska mulla on tylsää, tässäpä vielä lista kaikista esiintymisjärjestyksessä mikäli joku prefektuurien kanjeihin perehtymätön on jostain syystä Japanin murteista kiinnostunut: Tokio, Akita, Kumamoto, Shizuoka, Tokushima, Fukushima, Kagoshima, Aichi, Tottori, Kioto, Tochigi, Ishikawa, Toyama, Okayama, Chiba, Hokkaido, Mie, Gifu, Shimane, Nara, Kouchi, Kanagawa, Aomori, Ooita, Gunma, Ehime, Yamaguchi, Oosaka, Ibaraki, Niigata, Miyazaki, Yamanashi, Kagawa, Nagasaki, Yamagata, Wakayama, Fukuoka, Fukui, Saitama, Okinawa, Hyougo, Saga, Miyagi, Shiga, Nagano, Hiroshima, Iwate. Näin. :D Japanin televisiotarjonnan perusteella voi syntyä kuva, että Kansai olis ainoa murrealue Japanissa, mutta näinhän ei oo, vaan vuoristoisuuden ja eristäytyneen historian ansiosta murteita on joka lähtöön pienelläkin pläntillä.

Vilaaskaa myös toi aikaisempi postaukseni onegaishimasu! D: Kysymyksen ei tarvi olla edes Japani-aiheinen, vaikka Japani-aiheisiin asioihin haluan tässä blogissani toki keskittyä kun mulla ei oo lifestylea jota esitellä. Sikäli mikäli siellä on vielä joku näitä Seinäjoen yössä väkerrettyjä jorinoitani lukemassa. Lupaan mennä taas jossain vaiheessa Japaniin, älkää jättäkö mua ihan vielä. D:

PS. Ikivanhoissa kuvituskuvissa puisto Mitakassa, blogissa sata kertaa esiintynyt poikaystävän käsi (on sillä naamakin, vannon) ja loittoneva Shinjuku.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kysymyspostaus!

Kuvituksena pari vanhaa kuvaa tienpäältä jostain Miyagin ja Yamagatan rajalta.

Oon ollut Suomessa nyt vähän yli kuukauden. Helsinki-Vantaan vessassa oksetti kaikki ja olin valmis hyppäämään seuraavalle paluulennolle (meininki oli muuten sama kun ekaa kertaa saavuin Naritaan), mutta sittemmin oon säästynyt suuremmilta flippailuilta. Gradu roikkuu yhä homeisena käpynä elämäni jalokuusessa. Mulla on jonkinlainen graduaihe, mutta se on huono ja tieteelliseltä arvoltaan olematon. Pian alkaa laitoksen seminaari, jonne en todellakaan halua mennä, koska edustan laitoksen vähä-älyistä vähemmistöä enkä oo näiden vuosien aikana vieläkään oppinut, mitä yliopistossa ylipäätään kuuluu tehdä. Akateeminen tulevaisuuteni on niinsanotusti 前途多難, edessä lukuisat vaikeudet. Kukaan tuskin yömyssyä korkatessaan miettii, kuinka paska se Shiiri-sanin tutkimussuunnitelma olikaan, mutta oon siltikin kehittänyt aikamoiset henkiset paineet seminaaritapaamisista.

Paskuudesta ja paineista huolimatta oon päättänyt palauttaa gradun ensi kesään mennessä. Vuosi menee tosin lopulta nopeasti. Siitä on jo kolme vuotta, kun meikämatami porhalsi Yamagataan. Kaksi vuotta siitä, kun käytiin poikaystävän kanssa Ghibli-museossa ennen paluutani Suomeen. Käveltiin tienviertä loppukesän iltahämärässä. Jossain soitti katuorkesteri. Poikettiin conbiniin, jossa nostin japanilaisen tilini tyhjäksi ja ostin mehua laukussani yli tuhat euroa käteistä.

Mutta! Koska olen ilmeisen kykenemätön tekemään mitään yhteenvetopostausta (Japanissa oli mukavaa ja Toudaissa paskaa) ja kaikki sanomisen arvoinen tuntuu muutenkin jääneen jonnekin rivien väliin, ajattelinkin lainata lukijoideni aikaa ja tehdä tästä kysymyspostauksen! Mikäli tässä blogiurani aikana on jäänyt jokin asia epäselväksi tai olet muuten vain utelias kuoma, on tullut aika vapaamuotoisen tiedustelun. Musta on kiva kirjoittaa varsinkin erilaisista Japani-aiheista, mutta oon huono keksimään jutunjuurta. Siispä auttakaa toveria hädässä! Vastaan kaikkiin asiallisiin kysymyksiin omassa postauksessaan kunhan akateemisessa itsesäälissä rypemiseltäni kerkiän.

Rauha ja ulos!