Sivut

torstai 26. marraskuuta 2015

Shiogama, sai-sai

Shiny happy people obandesu! Vanhoja ei kai pitäisi tikulla kaivella, mutta sen verran surkea blogin kirjoittaja olen, että tässäpä muistelo taannoisesta Shiogaman-retkestä melkein kolme kuukautta myöhemmin, mikäli joku on vielä kuulolla. Ajankohtaiseen elooni kuuluu muun muassa Tales of Symphonia, jonka kaivoimme veljeni kanssa naftaliinista ja innostuimme siitä niin, että meillä on nyt yli 70 pelituntia. :------) Tales of Zestiriakin on hankittu. Vielä ei olla sitä ehditty pelaamaan, mutta silimistäin purskahtelevat onnenkyyneleet, koska se on dual audio. Toki olisin tämänkin pelin voinut hankkia jo alkuvuodesta sen ilmestyttyä Japanissa, mutta yleensä pidäyttäydyn Japani-julkaisuista, koska jaan pelit kahden japania taitamattoman veljeni kanssa. Vielä jos tässä uusimmassa Talesissa on kolminpeliin edes jotenkin soveltuva battle camera niin oon tyytyväinen. Oon pelannut nyt Symphoniassa lähinnä Genistä, ja monet battlet on taisteltu niin, etten oo nähnyt itseäni takakentältä ollenkaan enkä aina edes tiedä, mihin suuntaan oon spelliä ampumassa. :D Living on the edge since 1987. Yhtenä iltana tai yönä söin myös yksin 15 mozzarellatikkua. Muihin viime aikojen kohokohtiin on lukeutunut London Spy. Aaaa! MBTI-persoonallisuustyyppini on infp, olen lukenut kaikki Virginia Woolfin tekeleet vähintään kahdesti ja kersana mieliharrasteitani oli Pieni runotyttö -kirjojen Emilyn larppaaminen, joten mulla ei oo minkäänlaista vastustuskykyä Ben Whishaw'n kärsivään runosielunaamaan (ja internetin mukaan sekä Virginia, Emily että Ben ovat kanssani samaa jaloa persoonallisuustyyppiä, omg meillä vois olla eeppiset karaokebileet eikä ainoastaan siksi, että yksi meistä on kuollut ja toinen mielikuvituksen tuotetta). Missä Ben Whishaw kaunosielunaamoineen, siellä meikähiiri ilmiliekeissä, mutta tässä sarjassa on hyvää myös kaikki muu! O-susume desu! Jos kuulette pauketta yössä niin se on vain luultavasti meitsi aplodeeraamassa, ei syytä huolestua.

Lisäksi tein pientä pintaremonttia täällä blogissani! Vaihdoin joidenkin vanhojen postausten kaikki kuvat parempilaatuisiin, kun aikaisemmat oli rumia suttuja. Lisäsin sekaan myös aikaisemmin julkaisemattomia kuvia. Eipä sillä, että vanhoissa postauksissani liiemmin olis liikennettä, mutta itseäni alkoi ahdistaa, että mulla on kivoista paikoista niin rumia merkintöjä. :'D Tällä hetkellä remasteroitu versio on saatavilla ainakin seuraavista jorinoista:
Kaikki Fujisan-tagin jorinat
Kamakura-jorinat
Kotona kaukana
Kagayaku hito (eka Ishinomaki-postaus)
Miyagi sa igu be
Golden Week rannikolla

Mutta niin sinne Shiogamanpaarihin. Oltiin oikeastaan koko elokuu aikeissa mennä Shiogaman shintolaispyhättöön (鹽竈神社) palloilemaan, mutta suunnitelmat kaatui milloin sateeseen, milloin okonomiyaki-himoon, ja lopulta näytti siltä, ettei ehdittäis jumalten tykö enää ollenkaan. Työpaikan salarymanit ryyppäjäisissäni suivaantuivat tämän kuultuaan niin, että kehottivat poikaystävääni hetimiten pitämään loput hulppeasta viikon kesälomastaan, että muija pääsee nähtävyyksille. Niinpä lähdettiin sitten perjantaina vipana kokonaisena päivänäni Miyagissa piipahtamaan Shiogamassa, joka on siis yksi Miyagin lukuisista rannikkokaupungeista. Shiogaman satamassa oon käynyt muutamaankin otteeseen, kun boifurendo on siellä töissä. Yhtenä yönä oltiin jopa toimistolla koluamassa laatikoita ja roskiksia hukkuneen muistikortin toivossa; siinä jälleen yksi hetki, jota en ennakoinut kirjoittaessani puhetta japanin kakkoskurssille. Kaupungin vähemmän kalalta haisevat kohteet sen sijaan on jääneet vähemmälle huomiolle.

En muista tämän pyhätön lorea enää kovinkaan tarkasti, mutta pyhätön historia ulottuu jonnekin 800-luvulle, ja siellä palvotaan jotain jumalolentoa, joka opetti paikallisille suolanteon salat. Shiogama siis tarkoittaa jonkinlaista suolapataa tai -kamiinaa. Suolapaapan pyhättöjä on muuallakin Japanissa, mutta tää Miyagin versio on niiden kaikkien päämaja. Pyhätöllä on kuulemma myös hallussaan tämä vuosituhansia vanha jumalallista alkuperää oleva suolapata, joka on yksi Japanin "kolmesta suuresta ihmeestä" (日本三奇) (japanilaiset todellakin rakastaa näitä kolmen listauksia). Muita ovat Hyougon Oushikon pyhätöstä (生石神社) löytyvä valtava kivenlohkare (石の宝殿) sekä Kagoshiman ja Miyazakin rajalla vuoren huipulla tönöttävä muinainen keihäs (天逆鉾), jonka Sakamoto Ryouma veti kivestä häämatkallaan. Tätä pataa ei tosin päässyt kurkistamaan, koska pyhät esineet on yleensä piilossa hondenissa, jonne vierailijoilla ei oo asiaa. Jotkut esineet saatetaan ottaa palvottavaksi juhlamenoissa, ja joitakin esineitä saatetaan esitellä tietyin väliajoin esim. kerran 20 vuodessa. Viime vuonna Yamagatan Hagurosanilla avattiin hetkeksi yks pyhättö, jonne vierailijat oli viimeksi päässeet vuonna 1874. Poikaystävän äitee kävi paikan päällä todistamassa näkyä, mutta me muut taidettiin missata tilaisuus loppuelämäksemme.


Shiogaman jylhää kylänraittia. Toi beige tiilirakennus on Urakasumi-saken tislaamo. Se on normaalisti valkoinen, mutta odottaa tällä hetkellä uutta rappausta. Poikaystäväni on sielultaan 70-vuotias sake-fiilistelijä, jonka kautta oon päässyt sisään sake-asioihin. Hörpitään sakea varmaan kerran viikossa. :'D Omat sakelempparini on Yamagatan Dewazakura (出羽桜) ja Niigatan Kikusui (菊水).


Talsimme urhoollisna läpi tihkusateen. Joku myi kotinsa nurkalla kotipuutarhansa minitomaatteja ja valkosipuleita itsepalvelusäästöpossulla. Tämän kadun varrella asumiseen tarvitaan jonkin verran pääomaa, mutta japanilaiseen satamakaupunkityyliin tunnelma on hivenen nuhjuinen. Tokiossa asuntolani sijaitsi myös varakkaiden asuinalueella, mutta sieltä puuttuivat täysin tää perimiyagilainen ruoste ja sasabambuviidakko. Mä aina suosittelen suu vaahdossa kaikille vierailua myös Tokion kuuluisien nähtävyyksien ulkopuolelle siksi, että sieltä ulkopuolelta löytyy näitä muunlaisia Japaneja, joissa on kaikissa oma viehätyksensä. :3 Tällä hetkellä suosittelisin tosin menemään jopa Kamakuran Daibutsun sisään, koska ainakin se on Japanissa.


Shiki no Matsushima ('Matsushiman neljä vuodenaikaa') -saken tislaamo.


Kohtasimme myös suuren misosaavin.




Oon käynyt monenlaisissa temppeleissä, mutta tää oli varmaan lempparini kaikista tähänastisista tai ainakin yks niistä. Ihmisiä ei ollut nimeksikään, ja tonne puiden siimekseen ei kuuluneet edes rasittavat paikallisvaaliautojen megafonit, jotka muutoin ölisivät koko päivän elomme taustalla. Vaaliautojen katoilla on siis megafonit, joihin kampanja-avustaja huutaa iskulauseita ja ehdokkaan esittelypuheita sillä välin kun ehdokas itse vilkuttaa valkoinen hanska kädessään auton ikkunasta kuninkaalliseen henkeen. Tähän tyyliin:




Jolkotteltiin puiden varjoissa hokemassa koko ii ne ikään kuin kyseessä olisi tuiki tavallinen päivä enkä olisi seuraavana päivänä lähdössä taas kauas pois määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Onniteltiin myös toisiamme erinomaisesta ajoituksesta, sillä paikalla oli tyyliin viis muuta ihmistä, ja jostain syystä miko-sanitkin olivat pukeneet punaisen hakamansa päälle seremoniallisen chihaya-viitan. Nämä onnittelut tosin osoittautuivat ennenaikaisiksi ja syy seremonia-asuun selvisi, kun paikalle yhtäkkiä pelmahti muutama bussilastillinen ryhmämatkailevia eläkeläisiä ykköset yllään. Eläkeläisten ansiosta saatiin kuitenkin kagura-tanssi- ja lauluesitys ja esitelmä eri rakennuksista.



Täälä oli myös maidono-lava! Mieleheni muistuivat menneisyyden torstai-iltapäivät, jotka vietin Takinami-sensein ja ainoan kurssitoverini kanssa lukemassa ääneen bunraku-näytelmiä. Säkenöivimmät hetkeni eivät kyllä bunrakun pariin sijoittuneet, mutta aika on kullannut muistot ja parantanut haavat niin, että melkein tekis mieli taas olla siellä luokassa.



Puutarhakin oli viheriä! Matala leopalace-majamme tosin sijaitsi vuorilla munakoisoviljelmän vieressä ja kauppamatkani kulki riisipellon halki, joten vehreydestä ei ollut varsinaisesti muutenkaan pulaa, mutta japanilaiset puutarhat on silti aina kivoja. Sakunamin karppivyörystä traumatisoitunut boifurendo oli erityisen mielissään lammesta, jossa ei uiskennellut yhtikäs kukaan.



Poikaystävä paineli jo kovaa kyytiä alas mäkeä, mutta mä ajattelin ottaa vielä nopean räpsyn tosta toriista, joten sihtasin nopeasti kännykällä johonkin suuntaan ja kiiruhdin samalla pois päin. Vasta kuvan otettuani huomasin, että noi ojisanithan poseeras mulle. :::::::D



Ihmiset asuu tälläsissakin ympäristöissä??? Poikaystävä tosin veikkasi, että näin lähellä semi-kuuluisaa temppeliä asuessa tulee paineita tehdä temppelille joka vuosi lahjoitus, joten temppelialueetkin on viivattu yli tulevien asuinpaikkamahdollisuuksien listassamme. Mr. Miyagi haluais asua vuorilla, koska siellä on halpaa, mutta itse vastustan tätä ja asuisin mieluummin lähellä asemaa, koska olen laiska, mukavuudenhaluinen ja ajokortiton. Ruuhkajunassa salarymania vasten painautuessamme keskustelimme sellaisesta kompromissista, että minä etsisin itselleni jonkun asematyöntekijän ja muuttaisin sen kanssa asemalle ja poikaystävä vois painua vuorille ja etsiä sieltä kumppanikseen Kumamonin tai jonkun muun karhun. O-shiawaseni.



Larppailtiin Urakasumin tislaamolla dressmannia, nautittiin vaalimegafonien humusta ja päädyttiin samaan sushipaikkaan, jossa kävimme juhlistamassa saapumistani visiittini alussa. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut jonottaa, koska lounasajan ja iltaryysiksen välissä paikka kumisi tyhjyttään garagara. Istahdimme tiskille huutelemaan tilauksia tiskin toisella puolella hyörivälle itamae-sanille ja puhumaan kaloista (meribiologit.............tiedän, että uimarakko on japaniksi ukibukuro, ja vaihtaisin tämän tiedon mielelläni johonkin hyödyllisempään =D). Naamastani ehkä paistoi lähtemisen vaikeus (japaniksi 惜別 eli sekibetsu!), sillä itamae-san pisti naamamme eteen kalan, jota kukaan ei ollut tilannut, ja sanoi saabisu. Yritimme etsiä tätä kalaa listasta, koska janosimme lisää, mutta sitä ei ollut listalla.



Tämä aikaisemmin reittimme varrella kampanjoinut kääpä oli oli jälleen saavuttanut meidät. Kyseessä on kommunistisen puolueen kaupunginvaltuustoehdokas Satou Toshiaki, jonka vaaliteemoja näyttäisivät olevan Aben sotalain vastustaminen sekä tsunamiraunioiden raivaustöiden etiikka. Ensin tämän ehdokkaan puolesta mikkiin piti palopuheitaan joku ehkä 80-vuotias paappa, joka totesi, että Satou Toshiaki on vielä nuori poliittinen lupaus, joten antakaa hänelle mahdollisuus, yoroshiku onegai itashimasu. Siispä odotin innolla, millainen nuori shiogamalainen kommunistiurho sieltä astuu maanteiden estradeille. Intoni laantui, kun näin, että nuorella urholla on esim. harmaat hiukset. En tiedä, mitä odotin Japanin poliittisen kentän tuntien. :D Kävelin autolle ja sillä välin Toshiaki autoineen oli kadonnut savuna ilmaan niin kuin kaikissa elokuvissa tyypit tien toisella puolella katoaa rekan kiitäessä ohi. Yritin instagrammata autossa, poikaystävä ehdotti joka kuvan tagiksi #saitoutoshiaki.



Käytiin Kuronekossa lähettämässä paria sataa grammaa vaille ylipainoinen, kirjoja ja misoa tursuava matkalaukkuni kohti Nagoyaa. Oli kuuma. Käytiin Bikkuri ichissä. Bikkuri ichi ('yllätysten tori') on yamagatalaislähtöinen kauppa, jossa myydään ruokaa tukkuhinnoin, mutta se on auki vain viikonloppuisin. Kuukauden aikana perinteeksi muodostui käydä joka viikonloppu Bikkurissa esittelemässä toisillemme random tuotteita ja hokemassa ara bikkuri bikkuri. Ostettiin sakea ja pakaste-gyouzaa. Kersa sanoi minua hakujin-samaksi, mikä oli awkward. Mieluummin oon jopa gaijin-san. Illalla televisiosta tuli Ghiblin Pompoko. Edellisellä viikolla oli tullut Yamagataan sijoittuva Omoide poroporo (Only Yesterday), jota ei kuulemma esitetä enää sunnuntaisin, koska se johtaa itsemurhien lisääntymiseen maanantaisin. Onneksi niin päin, koska olisin varmaan vaipunut murheen alhoon, jos viimeisenä iltanani olis pitänyt tanukisekoilun sijaan katsella muistojen maisemia. Laskin vettä kylpyammeeseen. Poikaystävä paistoi gyouzaa. Eka erä kärvähti, toinen onnistui erinomaisesti. Käytiin keskustelu:
- Gyouza no koe kikoeru you ni natta ki ga suru (Musta tuntuu, että opin kuulemaan gyouzan äänen)
- Kono ko tachi no sakebigoe wa kikoenakatta kedo ne (Näiden lapsosten huutoja et kyllä kuullut)
- !!!!!! Byebye

Seuraavana aamuna lähdettiin Sendaihin. Satoi. Mun vipana päivänä sataa aina. Aina kun lähdin Yamagatasta yöbussilla Tokioon. Aina kun lähdin Naritasta Suomeen. Kuunneltiin koko matka tätä teemalauluksemme muodostunutta Shizuokan historiasta kertovaa humppaa ja hoilattiin mukana:


::::::D En kestä. Suunnillee tihrustan itkua tässä kuunnellessani tätä japanilaisuuden kulminaatiota nostalgiahöyryissä. Ostettiin toi single mangavuokraamon alelaarista 30 jenillä tuliaiseksi epämääräisiä levyjä keräilevälle iskälleni, pistettiin se kokeeksi auton cd-soittimeen ja innostuttiin niin, että päädyttiin kahden tunnin yöajelulle, jonka aikana me ei kuunneltu mitään muuta. Tannan-sama oli suuri mies, Tannan-sama paistoi leivän, laulussa laulettiin, me oltiin että lol kuka Tannan-sama ja lol mikä leipä, faasuto iaa da be, mutta hoilattiin kuitenkin mukana. Päädyttiin vuorille, vuorten ääriviivat erottui kuun valossa, poikaystävä istui ratissa ja mä googlasin kännykällä, että Tannan-sama, oikealta nimeltään Egawa Hidetatsu oli Bakumatsu-kauden shizuokalainen merkkihenkilö, joka toi Japaniin länsimaisen tykinvalmistuksen sekä paistoi Japanin ensimmäisen leivän (!). Lopulta jouduin rippaamaan levyn ennen kuin saatoin luopua siitä, ja nykyisin jos toinen sanoo Masako to Yoritomo wa koi ni ochi, on toisen vastattava siihen tenka o te ni ireta nodesu ja tehtävä hieno käsiliike. Parisuhteeni, ladies and gentlemen. :'D En muita suomi-japani-pareja tunne (ilamoottautukaa!), mutta näin meillä.

Semmoone oli se elokuu! Mikäänhän ei elossani oo kiveen hakattua, koska neljä vuotta sitten en ollut ajastanut kännykkään hälytystä Kohtaa Maailmasi Mullistava Miyagilainen Mäni, mutta niin vain kävi, ja sen jälkeen on käynyt kaikenlaista muutakin. Joka tapauksessa tämän viimeisimmän visiittini myötä vahvistui tunteheni siitä, että minä ja japanilainen byrokratia tullaan tapaamaan vielä. Miyagi 2015 on näiltä osin loppuun käsitelty, mutta säännöllisen epäsäännölliset postaukset epämääräisistä aiheista sitä vastoin jatkuvat, joten silmäsuojelkaa blogiani lämpimästi myös tästä etiäpäin! Kiitos ja yoropiku!

Lopuksi haluan tehdä mangasuosituksen. En enää osta juurikaan mangakirjoja, koska hyllyssäni ei oo tilaa enkä tiedä, mihin survaisen ton nykyisenkään kolekshönini mikäli tästä vielä joskus Japaniin ampaisen. Japanissa käytiin aina Geossa vuokrailemassa juttuja, mutta sielläkin kokoelma oli rajallinen ja etsimäni tekeleet aina lainassa, ja täältä Seinäjoelta on vähän sanoisinko haasteellista lähteä minkään sortin mangavuokraamoon. Tänä syksynä kuitenkin ratkaisin ongelmani ryhtymällä Rentan asiakkaaksi, ja nyt voin toteuttaa epäilyttäviä mangamieltymyksiäni yksin pimeässä kännykän ruudulta. ♥___♥ Viimeisin lempparini on tämä アフォガード/Afo Guard, joka on humoristinen shoujo-manga. Päähenkilö on perus shoujo-tyyliin lukiolaismuija, joka on pihkassa rinnakkaisluokan mahtipontisesti nimettyyn rikkaaseen eliittijamppaan kykenemättä näitä tuntojaan kuitenkaan julki tuomaan, mutta muista genren edustajasta asetelma eroaa esimerkiksi siinä, että tämä muija käyttää aina koulussa hevosnaamaria. :::::::D

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Sanainen arkku II

Ystävät, toverit, internet-yhteyden omaavat esi-isien henget. Edellinen japanin sanoja käsittelevä postaukseni saavutti vaatimattoman blogini mittakaavassa niin suuren suosion, että tarjoan syksyn kunniaksi toisen samanmoisen! Viime aikoina minulla on ollut lämpöisiä tuntemuksia japania kohtaan. Sellaisia, että jos japani olis pehmolelu niin kiehnäisin sitä koko ajan, tai jos se olis juoma niin tarjoaisin kaikille pari kierrosta. Tämä ei ole jatkuva asiantila, vaan silloin tällöin oon opintojeni tai oppimiseni tai tulevaisuusnäkymieni suhteen kriisissä ja japanitiltissä, ja joskus japanilainen poikaystäväni on muuten vain ärsyttävä eikä huvita puhua sille japaniksi. :D Tällä hetkellä oon kuitenkin taas jossain huumavaiheessa, uudet sanat jää helposti päähän, lausumisen opettaminen kansalaisopistossa on viihdyttävää, ja poikaystäväkään ei oo ärsyttänyt edes silloin, kun kehotin sitä keksimään jonkun puheenaiheen, ja tyyppi ehdotti nahkiaista (yatsumeunagi japaniksi, you're welcome!) ja ryhtyi sitten tuijottamaan tv:stä Rurouni Kenshin -elokuvaa ignoraten täysin eittämättä mielenkiintoisen nahkiaisjuttuni.

Mut siis japani. ♥____♥ Lukaisin just romanttisen mangan, joka päättyi repliikkeihin "tsuuka nande sonna tounyuu ataenikunno, tounyuuhasan shinee?", "ai da yo, ai" sekä "sore ari", ja tämä ytimekäs sananvaihto ravisteli sieluain (ymmärtäkää mangaromansseista väräjävää sielupoloain, olen edelleen kaukosuhteessa ja arkeni romantiikka on tasoa jutunjuurta nahkiaisesta). Miks japani ei saa osakseen samanlaista suitsutusta kuin ranska tai espanja????? T. Utelias-87. Muutenkin länsimaalainen media get a grip, itäisessä Aasiassa on paljon jänniä kieliä ja kuumia mänejä ja huumoriveikkosia eikä vain harmaita pikku-ukkoja, jotka tykkää työnteosta ja käytettyjen alkkareiden automaateista ja sanoo zhingzhangzhong. (Japanista saa kyllä automaateista kaikenlaista buddhalaisista patsaista lähtien, mutta nää huhutut alkkariautomaatit ei oo minkäänlainen ilmiö ja syvälle sydämeen sattuu, että OITNB meni tähän kuluneeseen stereotypia-ansaan tällä kaudella.) Aamen yms ja nyt takaisin aiheeseen! Tällä kertaa luvassa on yksinomaan runollista materiaalia. Koska vaikka lempiohjelmani on Getsuyou kara yofukashi (Jos olet vähänkin japanintaitoinen etkä katso tätä ohjelmaa niin mitä teet elämälläsi???? En tykkää suurimmasta osasta japanilaisia variety-ohjelmia, mutta Yofukashi on hysteerinen.), ja tällä hetkellä arjessa käyttämäni japani on tasoa oi anda uchi no yatsumeunagi no hanashi chanto kiitenno hito no hanashi kiite be, on syömmessäni aina tilaa myös kaunosieluiselle japanille. Nää sanat on nyt siinä sekalaisessa järjestyksessä, jossa ne mieleheni juolahtivat.

Kotodama 言霊
Shintolaisuudessa henkiolentoja on kaikkialla, ja kotodama viittaa sanoissa lymyileviin henkiin.

Kodama 木霊
Puiden henget; kaiku vuorilla ja metsiköissä, koska sen uskottiin olevan vastaus puiden hengiltä.

Shiosai 潮騒
Aaltojen pauhu nousuveden koittaessa!

Kinuginu 後朝
Lemmenyötä seuraava aamu! Kinu (衣) on vanha sana vaatteille. Heian-kaudella tyypit kohtasivat yössä ja levittivät kimononsa lattialle petiksi. Aamun valjetessa he sitten keräsivät kamppeensa eli kinunsa ja poistuivat omille teilleen. Edo-kaudella kirjoitusasu 衣衣 muuttui muotoon 後朝 (jälkeen + aamu). Opin tämän sanan ukiyoe-näyttelyssä!

Suzumegakure 雀隠れ
Se aika keväästä, kun puissa on sen verran hiirenkorvia, että varpunen (suzume) mahtuu piiloutumaan (kakureru) niiden sekaan.

Kakisudare 柿簾
Sudare on bambusta tehty verho ja kakisudare on syksyllä ulos kuivumaan ripustetut kaki-hedelmät. En halua muilta pöllittyjä kuvia blogissani käyttää, mutta tässä puolestanne tekemäni kuvahaku.

Samidare 五月雨
Alkukesän sade.

Yozakura 夜桜
Kirsikankukkien ihailu öiseen aikaan.

Oborozuki 朧月
Sumuun verhoutunut kuu! Tää on myös Auronin yks miekka FF X:ssä. :D

Zangetsu 残月
Aamulla taivaalla viipyilevä kuu. Samaa tarkoittaa myö ariake no tsuki (有明の月) ja nokonnotsuki.

Sui'u 翠雨
Vehreille lehdille satavat pisarat alkukesällä!

Usurai 薄氷
Heikko kevätjää, joka viestii talven päättymisestä.

Tamayura 玉響
Sanan alkuperäinen merkitys on kahden helmen osuessa toisiinsa syntyvä vaimea ääni, mistä estetiikan ammattilaiset eli muinaiset japanilaiset johtivat toisen merkityksen, joka siis on hetkellinen, vain vähän aikaa kestävä. Myös Taishou-kaudelle sijoittuva bl-manga, klassista japania voi oppia monenlaisista lähteistä. :::D

Awareka 哀れ蚊
Kesän vipat heikossa hapessa olevat hyttyset! Entisaikain japanilaiset eivät näitä hyttysiä kuulemma tappaneet, vaan kokivat niiden kanssa sielujen sympatiaa.

Yuunagi 夕凪
Peilityyni meri auringonlaskun aikaan! Samainen ilmiö aamun sarasteessa on vastaavasti asanagi (朝凪).

Koigusa 恋草
Lemmenheinä, eli lempi joka roihuaa valtoimenaan kuin villiintynyt heinä.

Siinä kaikki tältä erää! Tässäpä täysin aiheeseen liittymättömiä kuvia arkistoista.


My cute takoyaki boyfriend!


My cute sakura face!


My cute Tokyo walks!


My cute Yamagata walks!


My cute fishing set!


My cute soumen!


My cute sake time with paljastavasti pukeutunut mieshenkilö!



My cute manga rentaru nights!