Siispä! Poistuimme Kenrokuenin mäntyjen katveesta keskipäivän porotukseen. Pitsisomisteiset taksit, älypuhelimia räpläävät koulupojat, leidien päivänvarjot ja shintopyhättöjen torii-portit elelivät elämäänsä, kun hiki hatussa ja myös muissa vermehissä köntystimme kohti seuraavaa kohdettamme, jonka piti olla paikallinen nykytaiteen museo.
Kyseinen maankuulu museo lymyää ihan Kenrokuenin ja Kanazawan linnan tuntumassa, mutta kuumuus ja ilman ällöys olivat sitä luokkaa, että jonkinlaiset saunomisen piirinmestaruuskilpailut siellä olisi voinut järjestää, ja kisakuntoni oli niin heikko, että tämäkin viiden metrin kävelysuoritus vaati veronsa. Oheisessa kuvassa ilmeeni, kun museon pihassa oli sininen kapine, jota kumpikaan ei kesätiltistä johtuen halunnut tarkastaa, ja tiukan kivi, paperi, sakset -ottelun tuloksena valikoiduin taideteoksen sisään menijäksi. Repliikit kuvan ottohetkellä taisivat olla tervemenoa ja onko pakko jos ei halua.
Tällainen uima-allasteos löytyi myös pihalta. Sen on taiteillut Leandro Erlich. Muuta emme sitten nähneetkään, koska taiteennälkäisiä kansalaisia oli muutaman kymmenen turistibussillisen verran, ja pääsylippua olis saanut jonottaa varmaan seuraavaan kesälomaan saakka. Pökerryin ala-asteella kesken reippahan sotahävittäjäjorinan, kun yhdistetty luokkani joutui tunkemaan Kauhavan kirjaston huoneeseen katselemaan lentokoneen pienoismallia vitriinissä, enkä ollut innokas kokemaan hapenpuutoksen aiheuttamia komplikaatioita tajunnan tilassani tässä monin verroin tiivimmässä japanilaisessa tunnelmassa. Siispä istahrimma nykytaidetuoleille päivittelemään ilmankosteutta ja suunnittelemaan seuraavaa siirtoamme. Edustin isänmaatamme uljahana kuin Kanazawan linna konsanaan! Huomatkaa erityisesti lakkini komia liimaviiva, kun siihen tuli reikä ja husband korjasi sen kätevästi. Sittemmin olen hankkinut uuden entistä komiamman mummain kangaslakin, joka ei repeä liitoksistaan vaikka sen päälle istuisinkin.
Vertailun vuoksi tässä myös Kanazawan linna vallihautoineen.
Kuvamateriaalista päätellen seuraavaksi ostimma matcha-jätskiä ja asioomma lehtikultakaupassa ostamassa tuliaisiksi pari lehtikultaista naamapaperia, Kanazawa kun on tunnettu kultausperinteistään. Kinpaku (金箔) on tämä lehtikulta japaniksi. Ostin kultakaupasta myös temppeleiden ja kotialttareiden suitsukehuuruissa kyllästetyn hajutyynyn, jota olisin voinut ikävänpuuskissani imppailla, mutta koira oli kiinnostunut tyynyn aromeista ja hautasi sen pihamaalle.
Jälleen kuvamateriaalista päätellen päädyttiin seuraavaksi sushi-paikkaan, mutta en kyllä muista, missä päin pitäjää tämä sushiya-san sijaitsi. Mulla oli koko matkan ajan punahammasahven-lifestyle, kun en vaan voi saada siitä tarpeekseni. ::::D Oli muuten parempaa tämä ishikawalainen punahammasahven kuin yksikään Miyagissa syömäni, ja pikaisella googlauksella selvisikin, että Ishikawa on Japanin punahammasahventuotannossa sijalla 10, kun Miyagi on vasta sijalla 26 (47:stä). Parhaat apajat on ilmeisesti Nagasakissa, Fukuokassa ja Yamaguchissa, joten varmaan tempaisen pienen gourmet-reissun sinne suuntaan jossain vaiheessa eloani. Kaloista puheen ollen Japanin suurin meriteollisuus on muuten Hokkaidolla, Nagasakissa ja Miyagissa.
Viimehetken tuliaisetkin ehdittiin nipin napin kipaista, kun husband ei tietenkään olis voinut näyttää naamaansa työpaikalla seuraavana päivänä ilman asianmukaisia tuomisia. Maatuskamainen veikkonen on Kanazawan uusi maskotti Hyakuman-san, joka on mielestäni aika liikkis.
Sitten vielä viimeiset wc-asioinnit tämän matkan aikana varsin tutuksi tulleen parkkihallin semi-hämmentävissä wc-tiloissa, joissa raikasi klassinen musiikki mutta tarjolla oli vain lattiavessoja.
Wc-tiloista ajeltiin Komatsun lentokentälle ja auringonlaskuun.
Sen pituinen se! Ijou desu!
