Tositarinoita Toyamasta

Parahimmat nakamat! On aika hiljaa kiittää ja vaihteeksi vuoden takaista Hokurikun-turneetani muistella.

Siirryimme Toyaman asemalta jollakin kulkupelillä Takaokaan, joka on Toyaman toiseksi suurin kaupunki. En muista matkasta mitään, koska ruumihini harhaili edelleen jossain tuonelan lähiössä. Takaokassa tarkoituksemme oli sivistää itseämme tarkastamalla Japanin kolmanneksi suurin Buddha-patsas ja Zuiryuujin temppeli, mutta ei lopulta päästy asemaa pidemmälle, koska tuonelasta ihmiselämään palattuani oli matkaseurani vuoro kokea äkillinen tajunnamenetys. Istuskeltiin sitten aikamme kuluksi varmaan tunti lama-Suomea henkivillä puutarhatuoleilla heikon sadettimen alla nauttimassa 7-Elevenin lötköjä ranskanperunoita ja lollailemassa kehnolle menestyksellemme. Takaoka no meibutsu to ieba, Sebun no poteto desu. Viereisessä pöydässä koulupukuiset teinit paahtoivat matikan läksyjä 39-asteisena suvisunnuntaina. Jossain vaiheessa käytiin myös eksymässä aseman maananalaiseen käytävään, jossa oli käynnissä alakoululaisten street dance -esitys ja basso raikasi. Siinä oli paniikkikohtaus lähellä itse kullakin.



Päästiin me sieltä Takaokan asemalta lopulta poiskin! Seuraava kohde oli Amaharashin rannikko, jossa Japanin traaginen sankari Yoshitsune legendan mukaan piti sadetta luolassa pakomatkalla veljeään Hiraizumiin 1100-luvulla. Legendasta juontaa paikan nimi, joka tarkoittaa säiden selkiytymistä. Kulkupelinä oli tällainen Himi-linjan paikallisjuna, joka kulkee kerran tunnissa suuntaansa.



Miljoona kuvaa Amaharashin kylänraitista tässä näin.



Japaninmeri aaltoili ja Siirilläkin oli naamasta päätellen melkein siedettävää. Sammakko (kaeru) sanoo mochikaeru (viedä kotiin, tässä tapauksessa roskat).



Horisontissa piti siintää Tateyaman jylhä vuoristo, mutta se ei halunnut meille näyttäytyä. Kesä ei oo Japanissa parasta aikaa vuorimaisemain ihailuun, koska on vähän tuurista kiinni, näkyykö edessä vuori vaiko epämääräinen höyryävä möhkäle. Yoshitsunen luola sentään oli silmillä havaittavissa.

Sanoimme hyvästit Amaharashille ja palasimme Toyama Cityn sivistyksen pariin. Matala majamme oli vanha kunnon Toyoko Inn. Majoituttiin siellä ekaa kertaa vähän päälle viis vuotta sitten, kun Yamagatan-rupeamani oli ohi ja kaikki oli karseaa enkä ollut varma, pääsisinkö enää Japaniin tai tulisimmeko enää kohtaamaan. Sittemmin olen avioitunut hotelliseurani kanssa, että ihan ok lopputulemaan päästiin.



Hotellihuoneessa koin uskonnollisen elämyksen nimeltä masuzushi, joka on toyamalainen taimenesta valmistettu vahvasti etikkainen kala-asia. Tämä toinen etikoitu kala on buri (japanese amberjack, onko tälle edes suomenkielistä nimeä). Pelkästään Toyaman kaupungissa on yli 30 masuzushi-liikettä, mikä on mielestäni ihan pätevä syy karistaa Touhokun tomut ja muuttaa Toyamaan (onneksi Sendain asemaltakin saa nykyään tätä jumalten lahjaa, mutta Toyamassa syömäni oli parempaa).



Syömisen makuun päästyämme lähdettiin illan tullen vielä kylille metsästämään lisämurkinaa, mikä osoittautui odotettua vaikeammaksi, koska järkytykseksemme Toyamassa sunnuntai-iltaisin melkein kaikki ravintolat oli kiinni. Aikamme harhailtuamme löydettiin lopulta joku kuppila, joka suostui päästämään sisään, vaikka puolet ruokalistasta oli jo myyty siltä päivältä loppuun. Japanissa kannattaa varautua, että toisinaan ravintoloista on iltaisin kalat loppu, varsinkin jos hiljattain on ollut pitkä vapaa tai taifuuni, jolloin kalastajat ei oo lähteneet vesille. Toyaman outouksia sentään oli vielä tarjolla! Tilattiin syvänmeren kalmaria musteineen (hotaruika, mikä lie suomeksi) ja jotain kotiloita. Toyaman ruokakulttuuri on melko omaleimainen, koska Toyamanlahti syvenee niin nopeasti, että erinäisiä syvänmeren eliöitä voidaan pyytää lähtemättä miljoonan kilometrin päähän. Kamaboko-kala-asiatkin oli jänniä spiraalikiekkoja! Miyagissa syödään ja valmistetaan eniten kamabokoa (käytännössä samaa tavaraa kuin nykyään Citymarketissakin myytävä surimi) koko Japanin alueella, mutta siellä ne on yleensä sasa-bambun lehden muotoisia (sasa kamaboko on tämä tuote, syön niitä aina yhden aamupalaksi). Vipan kuvan mömmö on japanilainen lempiruokani ochazuke, joka on riisin ja kumppaneiden päälle kaadettu vihreä tee.



Toyama deshita! Jatkuu ensi jaksossa!

Go west

Simsalabim! Seuraavaksi aion tässä ajan hermoa kutkuttelevassa blogissani raportoida tyynesti tapahtumista, jotka sijoittuvat elokuuhun 2016. Kävimmä Toyamassa! Ynnä muualla. Keväällä 2016 Japanissa avattiin vihdoin ja viimein luotijunayhteys Hokurikuun (Toyama, Ishikawa ja Fukui, tosin Fukuihin saakka liikennöinti alkaa vasta 2022), joten päätettiin käydä vilkaisemassa, miltä näyttää hokurikulainen elämänmeno.



Shinkansenista huolimatta kyseessä ei ollut mikään erityisen kätevä matkakohde, kun tähän uutukaiseen kulkupeliin noustaksemme meidän piti ensin junailla itsemme pois Touhokusta, mutta kovin moni tätä lukeva tuskin on porhaltamassa Sendain lähiön kautta Hokurikuun parin päivän aikataululla, joten junapassin kanssa Tokion tai Oosakan seudulla liikenteessä olevalle suosittelen Hokurikun-turneeta lämpimästi.

Aika on blurrannut muistot, mutta kuvia on miljoona kappaletta, siispä koitan niiden varassa muistini perukoilta tätä matkakertomusta kaivella!

Saavuimme Oomiyaan! Oomiya on Saitaman kaupunginosa ja suuri asema Tokion liepeillä. Vaihdettiin siellä junaa. Olen ajellut Saitamassa junalla, bussilla ja autolla, mutta tämä oli ihka ensimmäinen jaloitteluni saitamalaisella laattialla. Armas salaryman osti meille asemaeväät eli ekibenit ja sitten siirryttiin jonottamaan Hokurikun-junaan.



Paitsi että tämä juna oli täynnä jo tullessaan asemalle ja tarjolla oli enää seisomapaikkoja (Japanissa paikkalippu myydään erikseen, ja osa vaunuista on paikkaliputtomia), mikä ei ollut kannaltani ihanteellista, koska en oo mikään vetrein pyy pivossa, ja lisäksi olin perustanut koko olemassaoloni ja identiteettini siihen käsitykseen, että kohta voin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni syödä ekibeniä luotijunassa samalla kun kesäpilvet kiitää ikkunan takana. Mutta kestin sen kuin hiiri! Ikkuna oli liian matalalla, joten maisemat jäi mysteeriksi, mutta toisinaan näin jopa vilauksen kesäpilvistä kun oikein tarkkaan tihrustin valokuvaajapaapan kameran näyttöä.

Ilokseni Naganon Karuizawassa juna yhtäkkiä tyhjeni lähes kokonaan. Karuizawa on etenkin tokiolaisten keskuudessa suosittu mökkeilykohde, mutta ohi ajettuani kysynpä vaan että miksi???? Oon lukenut parikin Karuizawaan sijouttuvaa murhamysteeriä ja kuvitellut se hyvinkin hohdokkaana paikkana, mutta aseman seudun outlet-myymälöitä katsellessa mieleen muistui lähinnä Yamanaka-järven kumiankat, enkä vaivautunut ottamaan edes kuvaa. Ilmeisesti yksi Karuizawan vetonauloista on ostoskeskus, josta avautuu näkymät Asama-vuorelle, mutta näin kauhavalaisena en kaipaa luontokohteilta tarjouskenkiä, joten pitäytynen jatkossakin Touhokun kuppaisissa erämajoissa.



Karuizawaa lukuunottamatta Naganossa oli komiaa! Nagano on yksi niitä harvoja prefektuureja, joilla ei oo rantaviivaa ollenkaan, ja tulevaisuudessa oliskin tarkoitus mennä katsomaan, kuinka se eroaa Miyagin kalastajameiningeistä.

Saavuimme Toyamaan! Kuten kuvasta näkyy, kaikki muut matkustajat todellakin jäi pois jo Karuizawassa. :D Toyamaa ympäröi huikeat vuoret kaikista ilmansuunnista, joten paikalla oli jokunen turisti vuorikiipeilyhatuissaan, ja itselläkin oli alun perin ideana sisällyttää matkareittiin Tateyama Kurobe Alpine Route, mutta onneksi tultiin järkiimme, koska olin jo asemalle saavuttaessa puolikoomassa, ja olisin varmaan itkenyt, jos olis pitänyt vielä vaihtaa johonkin alppijunaan. Japaninmeren rannikko Hokkaidolta Aomorin, Akitan, Yamagatan ja Niigatan kautta Toyamaan on muuten maailman lumisin asuttu seutu!



Toyaman ratikkassa ei käynyt perus Suica-matkakortti, vaan matkakortilla matkustaakseen kortin piti olla vanha kunnon toyamalainen Paska. Tämä aiheutti hilpeyttä. Salarymanin suomen kielen sanavarastoon kuuluvat hyi, yäk, paska, kippis sekä popeda.



Toyama, baby! Keskustassa oli vähän Yamagatan tuntua kadun päässä häämöttävine vuorineen, joskin auringonvalossa välkehteleviä rakennuksia oli enemmän ja neuvostoliittomaista muotoilua vähemmän. Missään ei näkynyt ristin sielua, koska oli KUUMA ja ilmastoinnin luota poistuminen järjetöntä puuhaa. Japanissa on toki aina tuskallisen kuuma elokuussa, ja Yamagatassakin joskus muinoin pökerryin kesähuumaassa raameniini, mutta kesä 2016 oli poikkeuksellisen tukala jopa Japanin mittakaavassa, ja tämä nimenomainen päivä kuuminta koskaan kokemaani hottia. Lämpötila oli 39, ja vuorten toisella puolella idässä myllysi taifuuni, mistä johtuen ilma oli paksua ja seisovaa ja ilmankosteus huipussaan. Japanin ilmasto on suoraan jostain vanhan testamentin vitsauskirjasta, ja helvetinmoisen ilmankosteuden lisäksi luonnonmullistusbingossa voi kohdalle osua maanjäristys, tsunami, taifuuni, maanvyöry, lumivyöry, tulivuorenpurkaus, tulva tai uutena tulokkaana tornado. Toisinaan mietinkin, miksen aikoinaan valinnut jotain Teneriffan tutkimusta. :D



Toyaman linna se siinä! En oo mikään erityisen suuri linnaintoilija, ja tämäkin pytinki lienee joku moderni versiointi edeltäjästään, Japanissa kun linnoja on poltettu ja tuhottu aina antaumuksella koska esteettisyyden sijaan niillä on ollut lähinnä sotilaallinen funktio, mutta linna oli ihan hupaisa lisä katukuvaan ja vallihauta komia. Olin sen verran heikossa hapessa, että sinne itse asiassa melkein tuuperruin, enkä muista tästä hetkestä juurikaan muuta kuin että tuolla linnan ylätasanteella oli yksi kappale henkilöitä puhumassa puhelimeen. Sittemmin edesmennyt lakki on ishinomakilaisesta marketista, siveysliivi Kauhavan Halpa-hallista ja kengät Seinäjoen Citymarketista, petteri punakuono saunassa -naama Japanin kesän kiirastulista. Fashion!



Pulutkaan eivät näitä kesäkelejä pureksimata niällehet! Hashtag relatable. Hämmentävälle Hello Kitty -estradille emme astuneet vaan matkasimme paikallisjunalla muille maille, mutta siitä lisää ensi jaksossa!