Sumomuija, judodude ja Sei Shounagon

Japanin yhteiskunta ei edelleenkään oo mikään tasa-arvon tyyssija. Suomessakin on vielä kokovartaloministereitä ja palkkaeroja, vaikka Suomi pääseekin aina tasa-arvovertailuissa kärkisijoille, joten voitte arvata, millainen meno on Japanissa, joka on Maailman talousfoorumin tasa-arvovertailussa hulppeasti sijalla 104 edellään sellaisia tasa-arvon äänitorvia kuin Uganda ja Venäjä. Poikaystäväni tiskaa aina kahvikupit työpaikallaan, koska on nuorin työntekijä ja luonteeltaan sellainen kuin on eikä kukaan muu vaivaudu niitä tiskaamaan. Yhtenä iltana joku seniorikääpä oli todistanut tätä tiskaustapahtumaa ja todennut, että onpa sinulla rankkaa, kun nää meidän naiset ei hoida hommiaan. Mikä sitten oli hitusen tätä eliittikumppaniani jurppinut, kun työpaikan naiset eivät niistä kupeista koskaan olleet minkään sortin sumppia siemailleet. Tästä ei pidä vetää johtopäätöstä, että kaikki japanilaiset olis naisvihaajia tai epätasa-arvon kannattajia, koska se ei pidä paikkaansa, ihan kuten mäkään en jaa tässä jutussa haastatellun henkilön näkemyksiä, vaikka kuus pitkää vuotta kävin kyseisen henkilön historian opetuksessa oppimassa panssarivaunuista, rintamalinjoista ja Kummelista.

Japanilainen yhteiskunta perustuu joka tapauksessa vahvasti sukupuolittuneeseen työnjakoon. Nykyinen hallitus on näennäisesti naisten yhteiskunnallisen etenemisen asialla (japaniksi josei no shakai shinshutsu), mutta lähemmällä tarkastelulla sieltä paljastuu kuitenkin alta sama vanha paska uusissa kääreissä. Ikuisuusgraduni tiimoilta olen saanut tutustua tähän työnjakoon enemmän kuin mielenterveydelleni olisi suotuisaa ja jokusen kerran oon tutkimukseni takia trollaantunut. ("Täytyy varoa, ettei mies osallistu lastenhoitoon liikaa ja ole liiaksi 'isä'. Ikumen-ilmiö on nyt muotia, mutta miesten sukupuolineutraalius voi johtaa seksittömään liittoon, joten kohtuu kaikessa." T. Tohtori Ishibashi Baby-mon numerossa 7/2014) Siksipä mua inspiroi suuresti japanilaismuijat, jotka kaikesta huolimatta keskittyy duunaamaan omaa juttuaan. Kuten tää sumomuija Asahi Shimbunissa, käännös by yours truly. (En oikein tunne suomalaista sumosanastoa, sikäli mikäli sitä on.)

Naisten sumopainin nuorten maailmanmestari liittyi viime keväänä Kioton Ritsumeikanin yliopiston sumopainijoukkueeseen. Hän treenaa joka päivä ankarasti tavoitteenaan tuoda Japanille kultamitali ikärajattomista mm-kilpailuista.

Manaho Hoshizaki on 19-vuotias ja kotoisin Hamamatsun kaupungista Shizuokan prefektuurista. Hän opiskelee Ritsumeikanin yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnassa liikuntalääketiedettä ja urheiluravitsemustiedettä.

Kuutena iltana viikossa Hoshizaki käy salilla treenaamassa kahden tunnin ajan. Hän vyöttää mawashin treenivaatteidensa päälle ja harjoittelee tsupparia, oshidashia, nagewazaa ja muita tekniikoita yhä uudelleen ja uudelleen vastuksenaan joukkueen muut mies- ja naispainijat. Hän on tosissaan myös voimaharjoittelussa, penkistä nousee 50 kiloa.

Sumopainiin Hoshizaki tutustui ala-asteen ensimmäisellä luokalla. Hän harrasti tuolloin painia ja osallistui painikavereidensa kanssa lasten sumoturnaukseen. Itseä suurempien poikien päihittäminen tuntui mukavalta, ja sumo vei mukanaan.

160-senttinen ja 60-kiloinen Hoshizaki on pienikokoinen sumopainijaksi, mutta hänen valttejaan ovat painissa hioutunut heittotekniikka ja ketteryys.

Viime vuonna Hoshizaki voitti kevyen sarjan mm-kultaa neljättä kertaa järjestetyissä naisten nuorten sumopainin mm-kisoissa Taiwanin Kaohsiungissa. Mestaruus oli Japanille ensimmäinen laatuaan.

Aikaisemmin Hoshizaki oli kilpaillut niin sumopainissa, painissa kuin judossakin, mutta mestaruuden voitettuaan hänestä alkoi tuntua, että sumo on se laji, jossa tulosta syntyy. Hoshizaki päätti keskittyä sumoon. Hän lähti opiskelemaan Ritsumeikanin yliopistoon ja liittyi sen sumojoukkueeseen, josta on ponnistanut monta maineikasta miessumopainijaa.

Tällä hetkellä Ritsumeikanin sumojoukkueeseen kuuluu 13 jäsentä. Jäsenistä naisia on neljä Hoshizaki mukaanlukien. Yksi heistä on neljännen vuosikurssin opiskelija ja niin ikään Shizuokasta kotoisin oleva Miku Yamanaka, jolla on kokemusta kilpailemisesta ja voittamisesta myös aikuisten sarjatasolla. Hoshizakille Yamanaka on suuri esikuva.

27. heinäkuuta Hoshizaki ja Yamanaka osallistuivat Gifun prefektuurissa järjestetyn naisten sumoturnauksen kolmen hengen joukkuekilpailuun. Hoshizaki toimi joukkueen kapteenina. Vaikka Hoshizaki kilpailee yksilötasolla kevyessä sarjassa, kaatoi hän vastustajajoukkueen raskassarjassa kilpailevan kapteenin ja varmisti näin Ritsumeikanin joukkueelle sen ensimmäisen Japanin mestaruuden.

"Itseluottamukseni kasvoi, kun kaadoin vastustajan, jota en aikaisemmin ollut pärjännyt", Hoshizaki sanoo. Kova työ alkoi tuottaa tulosta. Siksi olikin pieni järkytys, kun Hoshizakia ei valittu Japanin joukkueeseen 30. elokuuta Osakan Sakaissa järjestettyihin mm-joukkuekilpailuihin.

Siitäkin huolimatta Hoshizaki katsoo luottavaisena tulevaan. Vastuksen kaatamiseen tähtäävien perusharjoitusten ohella hän hioo taktiikkaa, jolla voittaa kansainvälisissä kehissä.

Sumojoukkueen harjoitusten välissä Hoshizaki osallistuu myös yliopistonsa painijoukkueen harjoituksiin. Monet kansainväliset urheilijat eivät tyydy pelkkään sumopainiin, vaan yhdistelevät tekniikoita myös painista ja judosta. Hoshizaki uskoo, että hänen on tehtävä samoin. "Haluan päästä edustamaan Japania ja päihittää kansainvälisissä kisoissa itseäni vahvempia vastustajia."

Alkuperäinen juttu & kuva

Katoin muuten Japanissa pari jaksoa Himouto Umaru-chania ja hyväksyin tämän tosiasiaksi:

Mutta tossa pari päivää sitten laitettiin veljeni kanssa randomilla Ore monogatari pyörimään. Parin minuutin jälkeen oli pakko hieraista silmiäni. Joku on tehnyt animen poikaystävästäni???????? Whatsappasin välittömästi boifurendolle, jonka kommentti oli, että se olikin jo odottanut, milloin teen tämän huomion. :D Mut siis päähenkilöllä on jopa sama judotausta ja sama judossa murtunut nenä????

Sori oli pakko. :D Armas toverini ja partnerini in crime (olemme warettaneet animea ja kerran Kontulassa kävelleet päin punaisia). 27.9.2011 tapasin tämän tyypin ja elämäni suunta muuttui. En mennyt vieroitukseen enkä löytänyt jeesusta, mutta menin huoneeseen 108 ja sitten menin luolaan ja akvaarioon ja onseniin ja hissiin ja Citymarkettiin ja Yamanashiin ja Toudaihin ja Ishinomakiin ja kylpyammeeseen ja hammaslääkärin hieromatuoliin ja lentokentälle ja Lappajärvelle ja Rifun yöhön puhumaan siitä, olisko talo vai asunto parempi vaihtoehto. Muutin jopa pois Helsingistä, mikä ei todellakaan kuulunut suunnitelmiini viis vuotta sitten. NELJÄ VUOTTA. YONEN NANDAZO. Aika ja paikka oli täysin vääriä, mutta neljä vuotta myöhemmin ollaan facetimessa peliä nimeä seittemän syksyn kasvia ([vastaus: nadeshiko/neilikka, myös Japanin naisten jalkapallomaajoukkue]- Anna vihje. - Tää liittyy jalkapalloon. - Pallo. Nurmikko. - Lol haloo. Tää on niinku the jalkapallo. - Okazaki. Gamba Oosaka. Emt??? - HALOO TÄÄ ON KUKKA. PINKKI KUKKA. - Ume. - AI SYKSYN UME OOTKO SÄ EDES JAPANILAINE????????). Ei oo aina ollut helppoa tai edes hauskaa, mutta tämä henkilö > muut henkilöt. Tämä henkilö on sellainen, että kun kaupassa pitelin magneetteja vähäpukeisista fanservice-animeuimaripojista aikeenani viedä ne pikkuveljilleni trollituliaisina, otti tämä henkilö ne kädestäni, marssi muina miehinä kassalle ja osti ne. Sellainen, jolle voi uhrata blogistaan kokonaisen kappaleen neljän vuoden tuntemisen kunniaksi, vaikka jokunen lukija siellä varmaan suuhunsa oksentaakin. KYLLÄ SIITÄ VAAN TUNTOO, sanoi huono jurvalainen imitaattori. Kyllä siitä vaan tuntoo. Nantonaku.

Ne seittemän virallista syksyn kasvia (aki no nanakusa) on muuten obana/elefanttiheinä, kikyou/jalokello, nadeshiko/neilikka, kuzu/kudzupapu, fujibakama/Eupatorium fortunei, hagi/lespedeza ja ominaeshi/Patrinia scabiosifolia! Ne tulee joskus 1500 vuotta sitten eläneen käivänän runosta. Turha tieto on iloni. Jos osaat japania ja turha tieto on sinunkin ilosi, tässä linkkivinkki: benricho.org. Sisältää kaikenlaista viihdyttävää nippelitietoa Kioton vaikeista paikannimistä perustuslakiin.

Toin vaihteeksi Japanista aika monta kirjaa. Siis koko No 6 -sarjan lisäksi. Esimerkiksi kaikki nää:

Oon liekeissä tosta Makura no shoushi mangan avulla -tekeleestä, jonka ostin puoli tuntia ennen kuin poistuin shinkanseniin kyytiin ja Nagoyaan. Koska vietin tottakai vipat hetkeni Sendain ja poikaystäväni seurassa kirjkaupassa ja Freshness burgerissa. In any bookcase, Makura no shoushi on siis kokoelma 900-luvulla eläneen hovinaisen Sei Shounagonin hajanaisia mietelmiä. Kuuluisin mietelmänsä lienee haru wa akebono, keväässä parasta on aamunkoi. Musta on kiva fiilistellä Heian-kauden Japania aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan niin paljon, että vaivautuisin tuhannen vuoden takaista japania tositarkoituksella opiskelemaan. Laitoksella on Japanin klassiseen kulttuuriin perehtyneitä tutkijoita, ja Toudain kenkyuukaissakin oli tyyppi, joka teki väitöskirjaa puutarhoista Heian-kauden runoudessa. Onko näillä ihmisillä jotkut erityisaivot vai miten he pystyvät siihen?????? Kaltaiselleni viihdettä kaipaavalle tavalliselle kuolevaiselle ja casual fanille tällaset helpotetut hupiversiot tulevat tarpeeseen. Ehkä se Papin rouvakin olis uponnut paremmin, jos mukana olis ollut Juhani Ahon twiittejä (tai hyi ehkä ei sittenkään) ja piirroksia aikakauden pappisväen ruokavaliosta.