日常

Kas vain! Esitelmöintikausi on nyt avattu. Rykäisin ilmoille esitelmän Pyreneiden niemimaan kielipolitiikasta. Kurssin kolmesta muusta osanottajasta paikalle oli vaivautunut vain yksi henkilö, mutta kahden hengen kuulijajoukkokin on tarpeeksi aiheuttamaan senat sakoittavan kuumotuksen. Ihmisen psykologia on kyllä jännä asia: niitä sitä vaan lähtee yksin Japaniin ilman paluulippua kerran jos toisenkin ilman sen suurempaa paniikkia, mutta auta armias jos pitää itse väkertämiensä muistiinpanojen perusteella esitelmä pitää.

Piti käydä esitelmääni varten juttuja tulostelemassa. Toudaissa on löydetty tapa tehdä tulostamisesta taitolaji eikä sisäinen atk-mummoni suoritunut urakasta yksin, joten jouduin tukeutumaan tarjolla olleeseen auttajaan. "Joo avataas nyt ensin se tiedosto sun muistitikulta. Mikäs se näistä nyt onkaan?" "Se on toi......ARTTUWISKAR............." Ajattelin vaan että onneksi ei olla Suomessa. :DD Kunnes tajusin että dokumenttini ei oo yhtään sen esittelykelpoisemmalla nimellä paiskattu, koska olin lähettäny sen toverini tarkistettavaksi joka puolestaan oli nimennyt sen parhaaksi katsomallaan tavalla ja valitettavasti vielä japaniksi. Tarinan opetus: ennen kuin tukeudut atk-tukeen, muistele, ovatko veljesi ja toverisi halunneet tehdä sinulle kiusaa nimeämällä tiedostojasi.

Päätin muuten keskeyttää semantiikan. Koska en saa selvää opettajan jorinoista ja koska viime viikolla pukumies piti tunnilla esitelmää puolitoista tuntia ja pääsi aiheessaan vasta puoliväliin. Itse en oo tarpeeksi hc semantiikan rakastaja pärjätäkseni. Pienen piston tunnen syömmessäin ja stipendin jatkoonkin tämä saattaa keväällä vaikuttaa, mutta sen verran miehen ikään olen päässyt, että ehkä on korkea aika opetella uusi elämänasenne. Mulla on hieman taipumuksia liian suuriin vaatimuksiin itseäni kohtaan ja ehdin tostakin kurssista ottaa muutamassa viikossa aimo paineet, mutta jos ajattelen asioita sillä vähäisellä järjellä jota minulle on suotu niin eihän tässä maailmassa ketään kiinnosta mun menestykseni tai menestyksettömyyteni semantiikan saralla. Oon kirkkoon kuulumaton ja synnissä elänyt, joten jos joku tuomiopäiväkin joskus vielä koittaa niin mulla on silloin vähän muutakin seliteltävää kuin kesken jäänyt semantiikan kurssi. :D

Iltapäivällä asemalla on aina joku tollanen vapaaehtoinen heiluttelemassa lippua että koululaiset pääsee turvallisesti tien yli.

Tässäpä semmoinen koululainen.

Bongaa kuvasta torkkuva kissi.

Onneksi muistin ottaa leimasimen mukaan Suomesta koska tässä limakkeessa vaadittiin samaa leimaa ku pankkikirjassani.

Koululla on rumaa. Toudai on tunnettu siitä että rahaa on ja viihtyvyyteen sitä ei käytetä. Kävin tässä kyseisessä rakennuksessa osallistumassa puolen tunnin kurssille, että saisin käyttäjätunnuksen yliopiston tietokoneille. Katsoimme 15-minuuttisen opetusvideon aiheesta yliopiston tietokoneet. Ok. <3____<3  Ajanhaaskaustahan tämä oli, mutta sen verran oon tässä maassa oppinut elämään että ajanhaaskaukseen kannattaa suhtautua huumorimielellä. Tyrskähdin yksinäni huvittuneisuuden vallassa kun korppi raakkui, valkokankaalta tulvi ikivihreä opetusvideomusiikki ja puiden läpi siivilöityvä valo siivilöityi kaihtimen säleiden läpi harmaaseen luokkaan, jossa kaikilla vaikutti olevan videota parempaakin katseltavaa, oli se jokin sit seinä tai nokkaunet.

Shimokita on jees paikka. Joku ulkoilutti koiraansa tuolla ruohokatolla.

Siirihiiri.