Kotona kaukana

Taas on ihasteltu vuoria ja väännetty sanoja touhokuksi. Pidennetty viikonloppu aka sanrenkyuu on sellaista luksusta, että sitä piti lähteä juhlistamaan armaaseen Yamagataan asti.

Olin Shinjukussa sopivasti auringonlaskun aikaan. Kokoonnumme kanssamatkustajien kanssa aina bussiyhtiön odotustiloihin, mistä reippailemme sitten Nishi-Shinjukun ilta-auringossa välkehtivien pilvenpiirtäjien halki bussille sievästi parijonossa. Tämän jälkeen luvassa on rankkaa istumatyötä vaihtelevalla tuntimäärällä. Tällä kertaa bussini jumitti Kantoun ruuhkissa puolitoista tuntia ylimääräistä, ja matka Sendaihin kesti vaivaiset 6 tuntia ja 45 minuuttia.



Perillä Sendaissa vuorokausi oli jo ehtinyt vaihtua, mutta Japanista löytyy onneksi mukavasti tarjontaa myös hälle joka yössä vaeltaa, joten mentiin toverini kanssa ravintolaan vetämään tämmöset pavuista tehdyt hampurilaiset. Viereisessä pöydässä iso pomo sätti pikku pomoa jostain tiimin kämmistä ja pikku pomo nöykytteli puoliksi itkien. Iso pomo ei lopettanut vuodatustaan koko sinä aikana kun me oltiin paikalla, joten tuli siinä itse kunkin tutkailtua aika tiiviisti vesilasia ja ketsupin tuoteselostetta. Joka tapauksessa Sendai on lempikaupunkini Japanissa, ja siellä jos asuisin niin onnenpekka ehkä olisin. Sendai ei kuitenkaan ollut varsinainen kohteeni, joten taakse jäi Aoban valot ja eteen tuli home sweet Yamagata.

Yhtenä päivänä matkailimme Tsuruokaan! Kas näin:



Rakas ruma Yamagatan keskusta.



Yamagatan hedelmäviljelmät, sinitaivas ja kaukaisuudessa häämöttävä lumihuippuinen Gassan! Ihan ok tunnelma siis.



Pockylta oli tullu joku tämmönen vihreän teen makuinen tikku, joka piti ikuistaa. :::::D



Vuorille mentäessä alkoi ruska! Tai se, mitä siitä oli vielä jäljellä. Tää laakso siltoine ja riisipeltoineen kirvoitti aika monet sugoit. Oon matkaillu tätä samaa reittiä muutaman kerran aikaisemminkin, mutta tää punaisesta oranssiin ja harmaaseen käyvä maisema voitti jopa elokuun vihreyden ja helmikuun nietokset.



Ajeltiin vahingossa harhaan mutta sekin on ihan ok koska aina voi pysähtyä ihailemaan komiaa maisemaa.

Ihka ensimmäinen turistiposeni! Tukkakin on melkein kammattu ja häikäistynyt olen joko maisemasta tai keskipäivän auringosta.



Tempura-soba jeee!



Tsuruokan landea jee!



Hagurosanin torii!



Kylänraittia.Yamagatan korpi on aika suosittu elokuvien kuvauspaikka, ja tv:ssä mainostettiin taas uutta Tsuruoka-Sakata-akselilla kuvattua tekelettä. Ken näihin maisemiin haluaa liikkuvalla kuvalla päästä niin Oscar-voittaja Okuribito on kuvattu Sakatassa. <3___<3



Hagurosan. Tää kiipeämisen määrä tuli pienenä yllätyksenä.......... Ens kerralla vois vaikka tutkia ennen kuin lähtee hutkimaan.



Koski oli kylmä ja sugi-puut valtavia. Osa niistä on yli tuhat vuotta vanhoja.

Tämä 700 vuoden ikään ehtinyt viisikerroksinen pagodi on laatuaan Touhokun vanhin ja Japanin kansallisaarre.

Aikamme portaita tahkottuamme vastaan tullut paappa sanoi, että perille kapuaa vielä sellaset 40 minuuttia, minkä kuultuamme luovutimme ja menimme ostamaan automaatista limpsaa koska aurinko oli laskemassa ja olemme laiskoja. Poistuessamme vilkaisimme vielä infotaulua, jossa kerrottiin, että portaiden sijaan huipulle olisi päässyt myös bussilla.



Heippa aurinko, heippa Shounai.



Hello Hands Burger. <3____<3

Sitten tapahtu kaikenlaista, mistä en nyt jaksa laittaa kuvia tähän. Tänään puoli kuudelta aamulla olin jälleen takaisin hämärässä Shinjukussa, ja se harmitti minua kovin. Touhokussa oli mainiota ja tunnelma tiivistyi, kun Touhokun oma baseball-joukkue Rakuten Eagles voitti Japanin mestaruuden. Menneinä vuosina kyseinen joukkue on yleensä pitäny jumbosijaa, mutta tsunamin ja maanjäristyksen jälkeen Touhokussa on ollu sellainen tsemppimeininki, että Rakutenkin tsemppaili jotenkin hänniltä mestariksi. Baseball ei kiinnosta mua lajina laisinkaan, mutta tästä mestaruudesta olin iloinen, koska Touhokussa on olleet viime aikoina voitot vähissä.