Vielä pitäis toi löllykkä graduksi takoa. Suhtaudun asiaan huumorilla. Koska mulla on ollut vähän hikareudellisia ongelmia tässä opintieni varrella. Pääaineeni aine- ja syventävien opintojen keskiarvo on 5. Olisin varmaan saanut infarktin, mikäli olisin tyrinyt ja saanut jostain kurssista muun kuin vitosen. Ja kuitenkaan en oo näistä vitosistani suurta iloa repinyt. Suurta iloa oon repinyt orkesteriharjoituksista ja auton taustapeiliin heijastuvista vuorista ja kaukaisesta huhtikuusta kun juoksin aina ratikasta Josafatinkadulle ja painelin ovikoodin joka ei ollut omani. Siispä näin gradun kynnyksellä oon vihdoin päättänyt relata ja lakata vaatimasta itseltäni asioita joiden tavoittelu aiheuttaa mahahaavan ja toteutuminen aiheuttaa ei mitään. Maailma ei tarvitse tutkimustani enkä mä tarvitse siitä läpipääsyä parempaa arvosanaa.
Lisäksi pitäis keksiä, kuinka erottautua kaikista fiksuista ja filmaattisista Itä-Aasian tutkijoista, joita laitoksellamme piisaa. Muutenkin kuin että oon aika hyvä hulaamaan, osaan roikottaa tölkkiä kädenpohjasta ja eka työni oli rooli semi-nolossa kotimaisessa maalaiselokuvassa 11-vuotiaana. Tosin en oo rajannut tulevaisuuden maisemiani vain isänmaamme rajojen sisäpuolelle. Tykkään käännös- ja opetuspuuhista ja voisin niitä Japanissakin ehkä puuhailla. Kun on toi Miyagin mieskin mukana menossa. Kattellaha! To do -listallani ei koskaan ollut möyriä miyagilaisen muarin puskissa keräämässä marjoja poikaystäväni äiteen kanssa, mutta sekin on nyt koettu. To do -listallani ei myöskään oo heivata tätä Miyagin miestä pois kuvioista maantieteellisistä syistä. Toivoin 27-vuotislahjaksi kapibarasan-aiheista koteloa puhelimelleni. Kapibarasanit on vaan joutuneet väistymään uusien maskottien tieltä. Niin tämä Miyagin mies sitten askarteli toiveeni itse. :------D Osti turkoosin kotelon ja länttäsi siihen kapibarasan-siirtokuvia silitysraudalla. Mielestäni tällasessa tilanteessa ei pidä alistua siihen, kuinka jotkut mantereet sattui asettumaan joskus miljoonia vuosia sitten.
Palkitsin itseni seminaarista selviytymisestä näillä! Koska olen outo ja viihdyttäydyn opiskelemalla kieliä ja joskus kun en saa nukuttua niin katson youtubesta videoita nahuatliksi.
<3_____________<3 Korean opiskelussa englannin kautta ei oo juurikaan järkeä mikäli osaa japania, mutta ton ykköskirjan japanilainen painos oli loppuunmyyty. En oo vielä kovinkaan syvällisesti ehtinyt näihin tekeleisiin tutustua saatika niistä opiskella kun on ollut kiirus grindata tyyppejä pelissä (ostin Tales of Gracesin Minimanin tarjouskopasta ja se on elämäni, pari hahmoa trollas mua mutta sit laitoin niiden päähän melonin ja nyt niiden näkeminen ilahduttaa mua), mutta voin suositella tätä sarjaa jo pelkän visuaalisen ilmeensäkin perusteella. Miks taannoisissa japanin oppikirjoissani ei voitu käyttää esim. värejä. D: Plussaa myös Lee Joon-gin käytöstä iänikuisten oppikirjaäänien sijaan. :D 18-vuotias King and the Clown -obsessoitunut minäni iloitsee.
Tässäpä vielä jotain muinaisia kukkakuvia.
.jpg)
Ja täspä viälä DJ Raimoraimoraimoseiskan kevättervehrys! Koska kevät on hyvä hetki kuolema-aiheisille lauluille ja torvimusiikille. Tosin entisenä baritonin/eufoniumin soittajana (miksi tyytyä pianoon tai viuluun jos tarjolla on pienen ihmisen kokoinen soitin josta useimmat ei oo kuulleetkaan :D) mielestäni aina on hyvä hetki torvimusiikille. Vaatimaton haaveeni olis joskus päästä New Orleansiin tsekkailemaan paikalliset vaskimeiningit.
Toi soittolista *___* Voimia opiskeluihin, hikariongelmat on sentään vähän ilosempia kuin alisuorittajaongelmat. Terveisin nimimerkki "mistä aita on matalin 666".
VastaaPoistaSivuutan kuitenkin taas onnellisesti suurimman osan muusta postauksesta koska apua. Utelin sulta tota ficciä pari postausta aiemmin ja päädyin sitten aloittamaan sen ja skfjsfk en kestä. Mun elämä on ihan palasina nyt. (Okei, lievää dramatisointia, mutta ei tässä ihan puhtailla hangillakaan hiihdellä.) En ollu ikinä ees kuullut Sacrifices Arcista, mitä sekä kauhistelen, hämmästelen että kiittelen nyt. Viimeiset pari kolme viikkoa on ollut pelkkää addiktoitunutta lukemista, oon ehtinyt jo koukuttaa useamman ihmisen lähipiiristäni näihin kirjoihin, enkä osaa enää sanoa montako velvollisuutta oon pudottanut ihan vaan että voin lukea vielä ~sen yhden luvun~. Meen nyt Wind That Shakes the Seas and Starsin puolessavälissä ja kipu on todellista, hnnnngh.
Rakastan sitä, miten Harry ja sen psyyke on tässä kirjotettu. Ja tän maailman Snape on tuhatkertaisesti parempi ja pidettävämpi kuin canon-versio - kaikki se seiskakirjassa tullut "mutta mä rakastin sun mutsia!!111 ja siks musta tuli metaforinen neonatsi!!!11122" -schaiba vaan vei niin maun. Mutta tää Snape, ai härregod. <3 Ja Narcissa ja Draco, rakastan. Ylipäänsä se että Luihuisen hahmoja on avattu ja tuotu edelle enemmän on niin mahtavaa. Ja se miten tää kirjottaa taiasta ja pureblood ritualseista ja muusta, jösses. En ees tiennyt että tarvitsin näin palavasti tollasta kuvausta, mutta jotenkin kaikki tiedostamattomat juoniaukot canon-kirjoista on yhtäkkiä täyttyneet. Nää kirjat on vähän sitä, mitä canon-Potterit olis ehkä jossakin universumissa voineet olla, jos niitä ei olis suunnattu niin vahvasti lapsille.
Loistavaa on myös se, kuinka avoimesti Dumbledoren pahuutta/pahoja puolia ja yleistä antagonismia käsitellään. Se on persoonaltaan ja käytökseltään hyvin, hyvin in character, mutta se vaan tuodaan esiin ihan erilaisessa valossa kuin normaalisti. Sen manipulointia ja juonittelua ja ihmisten hyväksikäyttöä ei hyssytellä tai pehmustella sellasella kiltti vanha velhosetä -sössötyksellä.
Regulus on sinänsä aika uusi hahmo vielä (tai sillä on ollut oma keho hyvin lyhyen aikaa vielä) mutta oon lievästi rakastunut myös siihen. Connoria haluun välillä taputella kiusaantuneen ja etääntyneen sukulaisen tavoin selkään ja välillä taas lyödä päin naamaa pesäpallomailalla. Suuria tunteita yhtä kaikki. Serpentin identiteetti kiinnostaa ja paljon, mutta pelkään samalla, että se onkin joku hahmo josta tykkään ja tää saaga särkee mun sydämeni about sadannen kerran.
Lopettelen rantin toistaseksi tähän, mutta joudun vielä myöntämään: tähänastisista kuolemista oon edelleen suolaisempi Sylaranan menetyksestä kuin Siriuksen poismenosta. Hups. Ja samalla odotan suurella kauhulla tulevaa, koska tiiän, että jengiä tulee suht pian kaatumaan kuin leppäkeihäitä, eikä mun herkkä pieni sydämeni oo millään muotoa valmis. Eli öö joo. Kiitti?? Voit tuoda kukkia mun haudalle??? :D
Arvostan kaikkea tässä kommentissa aksdkskfjskjasjksj yhyyy syvälle sydämeen sattuu. :D:D:Dcd,kdskajdajs Ja hei tästä ficistä puhuminen > opinnoista puhuminen. Ääää mistä ees alottaa!!
Poista"mutta mä rakastin sun mutsia!!111 ja siks musta tuli metaforinen neonatsi!!!11122" -schaiba ahaha itken. :DD Mut siis tämä a hundred times over. Koska tän maailman Snape on kaikkea sitä mitä canonin Snape olis voinut parhaimmillaan olla, jos sitä ei oltais pilattu sillä ”sisimmässäni olen herccä ja rakastunut poikanen!!!! ”-paskalla. Tää Snape on ihmisenä vaikea ja neuroottinen mutta hahmona pidettävä ja mielenkiintoinen. Ja sen ja Harryn suhteen kehittyminen opettaja–oppilas-suhteesta isä–poika-suhteeksi on yks lempijutuistani tässä ficissä. Ja miljoona muutakin juttua. Niinku se, miten luihuiset on kuvattu. Tunnen suurta sielunveljeyttä tän maailman luihuisten kanssa ja oon ikuisesti katkera, kuinka yksipuolisesti meidät eikunsiis ne kuvattiin canonissa jonain aivovaurioisina nillittäjinä tai saatanan kätyreinä. Harry ja Draco ja Scrimgeour ja Snape ja Regulus ja Narcissa ja Lucius ja Millicent ja kumppanit on kaikki erilaisia mutta edustaa kuitenkin just sitä luihuisuutta, jota olisin canoniin toivonut. Voit olla yhtä aikaa luihuinen ja ajaa tasa-arvoa kaikille uskomatonta mutta totta????
Ja siis tää Harry. Tää Harry on parhaiten kirjoitettu Harry missään ikinä koskaan. Canonissa Harry on viettänyt varhaislapsuutensa jossain sukulaistensa komerossa ja sitten se muuttaa Tylypahkaan ja nää lapsuuden traumaattiset kokemukset ei muka vaikuta siihen juuri mitenkään??? Luen tällä hetkellä seiskakirjaa, ja sieluni roihuaa ja kyynel putoaa kun mietin, millaisen henkisen matkan Harry on tehnyt päästäkseen tähän pisteeseen, jossa sillä on yhä issuensa mutta robotin sijaan se on kapinallinen ja johtaja ja poliittinen pelaaja ja vates. <3____<3 Yks ehdottomia lempikohtauksiani (näitäkin on kyllä miljoona, esmes vitoskirjan loppuvaiheessa on niin nerokasta menoa että huh huh) on se kohta kolmoskirjassa kun Harry näkee Connorin ensimmäistä kertaa inhimillisessä valossa ja sit sen phoenix web hajoaa lopullisesti.
Ja Regulus!!!! Oon myös Reguluksen morsian. You should dance??????? Canonissa jossain sivulauseessa mainitut hahmot herää tässä henkiin. Ja Connor. :DD Connor on ihana paitsi sillon kun se on karsea. :D Yks näistä miljoonasta suosikkiaspektistani on se, kuinka sekä Harry että Connnor kasvaa ulos Dumbledoren ideaalista omiksi persoonikseen. Lisäksi Dracon ja Connorin välille kehittyvä dynamiikka tai sen puute gives me life. Ja Draco. Joka on ehkä lempparini kaikessa ärsyttävyydessäänkin. Johtuneeko sit siitä että huomaan itsessäni samanlaisia taipumuksia valittamiseen ja poikaystävän huomiossa paistattelemiseen ja laiskuuteen asioissa joissa en oo valmiiksi lahjakas. :'D
Ja DUMBLEDORE. Joka kuten sanoit on käytökseltään ihan samanlainen kuin canonissa mutta sitä käytöstä katsotaan eri vinkkelistä eikä selitetä pois. Albus Potter sallikaa mun nauraa. Musta tässä ficissä loistavaa on se, kuinka asiat ei oo niin yksinkertaisia että Dumbledore ja light edustais hyviksiä ja Voldemort ja dark pahiksia ja sit hyvä voittaa pahan ja maailma on entisellään ja hurraa.
Sylarana en kestä. Itkin sitä varmaan vielä neloskirjassakin ekalla lukukerralla??? Nyt mua pelottaa kun oon seiskakirjassa ja muistan kuinka yks tyyppi kuolee mutta en että missä kohdassa niin joudun lukemaan joka sivun sormien välistä.
En voi hillitä itseäni mitä tästä ficistä vaahtoamiseen tulee jepjop. Olispa tää graduaiheeni.
Tästä ficistä puhuminen > useimmat oikean elämän velvollisuudet. Jouduin pätkäsemään tän ulinan kahteen osaan, koska ylitin näemmä merkkirajan. Järkevämpi ihminen tietysti vain pätkäisisi turhimman papatuksen, mutta pfffffft mitäs tässä turhia. :D:D
VastaaPoistaHARRY. Oon valittanut varmaan maailman sivun siitä, miten sen lapsuus ja pahoinpitely silotellaan kirjoissa. Kirjotin pari kuukautta sitten esseen Dickensin vaikutteista Pottereissa (kaks sanaa: Oliver Twist) ja päädyinkin ulisemaan siitä kuinka hirveitä Dursleyt oli noin kahden tuhannen sanan verran. Harry kasvoi taloudessa, jossa sitä kohdeltiin järjettömän huonosti ja pidettiin lähinnä epähaluttuna kotieläimenä. Dursleyt ja niiden määritelmä ihmisarvosta, maailmasta ja terveistä ihmissuhteista oli kirjaimellisesti kaikki, mitä Harry tiesi tai tunsi ennen kuin se lähti Tylypahkaan - ja maagisesti se olikin terveesti kehittynyt, minkäänlaisista mielenterveydellisistä ongelmista kärsimätön tavallinen lapsi?? Eikä nää ongelmat tulleet missään vaiheessa esille jotain tavanomaista murrosikäkiukuttelua lukuun ottamatta tai millään tavalla vaikuttaneet Harryn maailmankuvaan, suhteisiin, mielenterveyteen tai luonteeseen ylipäänsä? Anteeks mitä. Kaikkein eniten inhoon sitä kun jengi yrittää päästää Dursleyt näistä synneistä vetämällä aina esiin sen Petunian ”sinä et vain menettänyt äitiäsi sinä yönä, minä menetin siskoni” -nyyhkyhetken (joka ei edes tapahtunut kirjoissa, öhöm). Jestas. Eli ajatuskulku on siis: 1) menetä läheinen perheenjäsen, 2) pahoinpitele ja yleisesti kohtele kaltoin sen ainoaa lasta koko sen lapsuus ja murrosikä, 3) profit???
Harryn ja Snapen suhde, sdfskjdfl en kestä. Nieleskelen miehisiä kyyneleitä aina kun yritän käsitellä niiden dynamiikkaa edes jollain tavoin rationaalisesti. Niin monet näistä ihmissuhteista on paremmin luotuja ja kehiteltyjä kuin kirjoissa koskaan. Ja Harry ja Draco herrajööses. Olin armoton H/D-shippaaja joskus hamassa menneisyydessä, mutta luulin jo jättäneeni sen elämän taakseni. Eikä mitä, tässä mä taas nyyhkytän koska yhyyyy Harry on adoptoitu Malfoy ja niiden suhde on niin mahtavasti rakennettu ja sunlight love burns the brightest asdksfjf. Draco on kerrankin kolmiulotteinen hahmo, jossa on sekä hyviä että huonoja puolia - se on viallinen, aito, epätäydellinen ja pohjimmiltaan rakastettava ihminen.
Näiden hahmojen kuvauksissa auttaa ehdottomasti myös se, ettei näkökulmaa tarjota ainoastaan Harryn vinkkelistä kuten yleensä. Se, että tota maailmaa tarkastellaan myös muiden keskeisten hahmojen silmin tuo ihan oman lisänsä kokonaisuuteen. Ja ne kirjeet!! Asetun aina paikalleni kuin vuoristoratakärryyn konsanaan, kun luvun otsikossa lukee interlude. Enkä osaa enää luottaa tohon kirjoittajaan yhtään, se sanoo aina alkusanoissa jotain tyyliin ”joo tää ei oo kauheen kiva luku :(” ja 20 minuuttia myöhemmin suunnilleen makaan lattialla sikiöasennossa koska universumi on julma ja kylmä ja rakkaudeton ja why would you write something like this??
Aaaa se phoenix webin hajoaminen, kaikki maailman kyyneleet. Muistan myös sen kun Lily yritti laittaa sen webin Harrylle kun ensin oli esittänyt katuvaa ja oikeasti sydämen omaavaa äitiä. Mun piti astua hetkeks syrjään ja hengittää syvään etten olis heittänyt läppäriä saman tien päin seinää (ja hetki myöhemmin hurrasin ääneen kun justice ritual vei Lilyn taian - kello tais olla aamukolme ja asun käytännössä katsoen paperiseinäisessä yksiössä, mut muuten ihan jees :D).
PoistaNää Luihuiset ja konsepti siitä tuvasta yleensä on niin paljon parempia kuin canonissa koskaan - ja ne myös tuntuu oikealta yhteisöltä, eikä miltään Suuren salin nurkassa hengaavilta Beelzebubin kotibileiltä. En ymmärrä sitä ainaista ”mutku ne on kaikki pahoja ja kuolonsyöjiä!!” -vikinää. Öööö, canon!Peter, anyone? (Ficci!Peter onkin sitten ihan eri juttu ja anna kun haen jostain veneen ennen kuin hukun kaikkiin näihin kyyneliin. Jumankeuta.) Ja Scrimgeour on mun idoli. (Peeäs halleluja, joku muukin identifioi ton tuvan kanssa vähän liiankin vahvasti, nimimerkillä Slytherpuff 4 lyfe. Virallisesti oon mäyrä henkeen ja vereen, mut valehtelisin jos väittäisin etten eläis näiden Luihuisten hengessä ajoittain huomattavasti enemmän.)
Tuun luultavasti kieriskelemään vielä haudassani ja tuhahtelemaan itekseni ”Albus Severus? ALBUS SEVERUS??” koska niin paljon katkeruutta hnnnghhh. Bravest man I ever knew, my ass. Missä on kunnia Remukselle ja Hagridille, jotka oli luultavasti yksiä niistä ainoista ja harvoista jotka oikeasti välitti ja huolehti Harrysta altruistisista syistä eikä alun perin säälistä ja ihailusta (Weasleyt), koska se oli Boy-Who-Lived (Dumbledore + koko sen sakki) tai siks, että se oli jonkun poika (Sirius). Okei, mulla on muutenkin niin paljon selvittelemättömiä tunteita Remuksesta ja sen ”ai kappas tossahan se makaa” -delaamisesta. (Oikeasti, sen kuolemaa käsiteltiin ehkä puol sivua ja sitten ETEENPÄIN, KUKAS MUU ON HEITTÄNYT LUSIKAN NURKKAAN. SGflgkfskgjfdg Rowling miksiiiiihhhh.)
Sylarana kummittelee mun mielessäni vieläkin. Argutus on kiva joo, mutta aina kun ajattelen sitä, mun päässä vaan kaikuu Sylaranan viimeiset sanat. Mikä ei oo ihan tervettä, kun kyse on kolme kirjaa sitten kuolleesta fiktiivisestä käärmeestä. Mutkun. ”Mine! My human! I defend him from other snakes!” ;________;;;;
Nyt mun päässä pyörii vaan joku Sacrifices Arcin So You Think You Can Dance -parodia feat. Regulus ja Lucius. Kevyttä tyrskähtelyä täälläpäin. Ja sori, hirveetä avautumista sun kommenttiboksissa, mutta tää ficci on saanut mut ihan tolaltani. :DD
Tää ficci > suunnilleen kaikki muu. Oon lukenut tätä ficciä kännykästäni muutaman minuutin pätkissä omalla japanin oppitunnillani sillä välin kun opiskelijat pakertaa tehtävää ja helmikuu meni houreissa kun naputtelin aina ensin tota seminaarityötä johonkin aamukolmeen ja sen jälkeen piti vielä saada daily dose of pain with Harry & co. :----D
PoistaEka Dursleyt takoo kymmenen vuotta Harryn päähän, että se on kaikin tavoin ankea ja ei-toivottu vieras, ja sit kun se pääsee toiseen ympäristöön niin samantien se jo bondailee vailla kompleksin häivää??? Kun taas tässä ficissä Harryn hyväksikäyttö & sen seuraukset on kuvattu niin hyvin, että täshä rupiaa oikee ittiäki aharistamaha. Eikä ainoastaan ne seuraukset vaan Harryn oma suhtautuminen menneisyyteensä & Lilyyn ja kuinka se suhtautuminen muuttuu ja kuinka se joutuu pohtimaan et mikä osa sen minuudesta on omaa ja mikä Lilyn koulutuksen tulosta. Tässä on muidenkin hahmojen kautta hienosti kuvattu, kuinka ihmiset on aina ympäristönsä ja menneisyytensä muovaamia mutta toisaalta niillä on kuitenkin se suuri ja uljas free will ja mahdollisuus muuttua. Kun tähän ficciin melkein kymmenen vuotta sitten tartuin sen ollessa vielä kesken niin odotin lähinnä casuaalia Drarrya enkä yli kolmeen miljoonaan sanaan venyvää filosofista settiä, jossa Harry laukkaa eksistentiaalisesta kriisistä toiseen. :::::D
Ja siis nää kaikki ihmissuhteet???? Menin tähän juttuun perus H/D-shippaajana ja poistuin muun muassa valaistuneena Snape/Regulus- ja Hermione/Zacharias- ja Honoria/Ignifer-shippaajana???? Luulin jo myös siirtyneeni elämässäni eteenpäin koska olin myöhäisteini kun tätä alun perin obsessoin, mutta joo ei. Mä tässä elostelen aika tehokkaasti tän H&D:n sunlight loven kautta kun oma loveni on tuolla jossain hevonkuusessa, mutta mun toinen lemppari on Narcissan ja Luciuksen suhde ja niiden darkness love. Ja Narcissa hahmona on idolini. <3______<3 Muutenkin tässä on paljon Vahvoja Naisia, joita olisin kaivannut canoniin enemmän.
Lähinnä lollottelin halki Deathly Hallowsin kun sen ilmestyessä olin jo lukenut I Am Also Thy Brotherin ja kaikki oli väärin. Voin spoilata sen verran että tää saaga saa arvoisensa päätöksen ja Albus Severus Potter ei tee esiintuloa. :D DH:n jälkeen olin että tässäkö se nyt oli ja IAATB:n jälkeen itkin niin hysteerisesti että en kyennyt seuraavana aamuna nousemaan sängystä ja kohtaamaan maailmaa (mun luonteen omaavan henkilön pitäis pysyttäytyä tiukasti tietokirjallisuudessa) ja kirjoitin aiheesta varmaan viis lj-merkintää. Ja siis toi kirjoittaja lupas sekä Harryn Chamber of Secrets -totaalisekoamisen että neloskirjan sen hautausmaaepisodin kohdalla että joo tästä tuli nyt aika synkkää settiä mutta tästä rajummaksi ei meno muutu??? Ja olin että ok huh halleluja pahin on takana. Ja sit luin etiäpäin ja olin että lol nope I shall take from you everything you have loved.
Ja hei älä koskaan pyydä anteeksi 'Arcista avautumista. :D En tiedä onko se nää henkilöt vai tän maailman syvyys vai tää kerronnan sujuvuus ja ajoittainen pakahduttavuus (phoenix webin hajoaminen tai wild darkin kuvaus ekana walpurgis nightina??) vai jokin ihan muu mikä tässä niin suuresti mua vieläkin ravistelee. Kaikki on niin fleshed out. Kaikki pureblood ritualeista fundamentalisti light wizardeihin ja magian olemukseen ja Calypso McGonagall -loreen ja roskalehdistöön ja magical creatureihin. Ja kuinka tää kaikki ei hajoa käsiin vaan pysyy kasassa ja kaikki punoutuu yhteen ja syissä ja seurauksissa on järkeä.
Looks beautiful, love the selfportrait too.
VastaaPoista/Avy
http://mymotherfuckedmickjagger.blogspot.com
♥
Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!
VastaaPoistaFadoExpress là một trong những top công ty chuyển phát nhanh quốc tế hàng đầu chuyên vận chuyển, chuyển phát nhanh siêu tốc đi khắp thế giới, nổi bật là dịch vụ gửi hàng đi nhật và gửi hàng đi pháp uy tín, giá rẻ