Furawaa pawaa

Chirinu beki toki shirite koso yononaka no hana mo hana nare hito mo hito nare, tieto varisemisen hetkestä tekee kukasta kukan ja ihmisestä ihmisen. Näin runoili homegirl Hosokawa Gracia vuonna 1600 valitessaan kuoleman, jotta vihollinen ei häntä sieppaisi. Siispä tässä erinäisiä kukkia eloni poluilta viime kesältä. Tällä hetkellä sijaitsen Seinäjoen keskitalvessa kynäilemässä viisumihakemusta (unohtui mainita, että viimevuotisen blogitaukoni aikana tein vihdoin Virallisen Päätöksen Japaniin muuttamisesta), mutta sentään nämä kuvat on vähäsen ajankohtaisempia kuin edelliset Hokuriku-jorinat! Mulla on näitä kesäkuvia taskussa varmaan kymmeneen postaukseen, että stay tuned sinä arvoisa ainoa lukijani. :D

Ensiksi parit kurjenmiekat! Kurjenmiekkapelto osui silmään kauppamatkalla, siispä käytiin siellä jolkottelemassa. Hortensiatkin olivat mukana menossa, ja mäelle kiivettyämme männyssä surisi alkukesän ensimmäinen kaskas. Tämä jäikin yhdeksi harvoista kaskaskohtaamisista koko kesänä, koska Sendai kietoutui kalman kiroukseen, ja pääsimme todistamaan ennätyksellisesti yli kuukauden putkeen jatkunutta sadetta, jossa ei kaskas laulanut eikä runosuoni sykkinyt.



Kotitien rikkaruohot ja riisipellot! Asutaan paikassa landelähiö, mutta jos Miyagissa liikutta niin tervetuloa kylähä! Näin Kauhavalta ponnistavana asfaltin läpi sojottavat varret tuovat kotoisaa tunnelmaa kaukomailla, vaikka Miyagissa maa halkeileekin enemmän maanjäristysten kuin roudan voimasta. Mulla on muuten joka ikinen kesä Miyagissa vaivannut elokuussa silmäongelma, ja tällä kertaa vihdoin tajusin, mistä kenkä puristaa. Oon allerginen heinän siitepölylle ja riisi on heinäkasvi. ::::::::::::D Rest in peace minä.



Heinäkuussa reippailin Shifukujin (資福寺) zen-temppeliin hortensioita ihaalemhan. Shifukuji on yksi Date Masamunen Sendaihin 1600-luvulla rakennuttamista temppeleistä, ja se on Sendaissa tunnettu eritoten hortensiapuutarhoistaan. Sinne kävelee Kita-Sendain metroasemalta viitisentoista minuuttia. Kävelytietä ei oo, vaan matka sujuu tienviertä tasapainoillessa.


Hortensiareissu alkaa Nakanosakaen kotiasemalta. Kakkosraiteen takana on yakiniku-ravintola, josta leijailee aina tirisevän lihan käry junaa odottaessa.


Kita-Sendain kylänraittia! Seinällä itseään mainostavat muun muassa Japanin kommunistinen puolue, Koufuku no kagaku (Happy Science) -kultin kommunisminvastainen puolue Koufuku jitsugentou ('onnellisuuden toteen tekemisen puolue'), buddhalaisen Souka gakkai -liikkeen puolue Koumeitou ja pari yksityisetsivää, niistä on Japani tehty. :D With you -julisteen leidit eivät ole iskelmäduo vaan kommunistitovereita. Japanin kommunistinen puolue on yksi maailman suurimmista kommunistipuolueista, ja sen päätavoitteisiin kuuluu sotilaallisen yhteistyön lopettaminen USA:n kanssa.


I love Sendai!



Käännyin väärästä paikasta ja päädyin temppelin hautuumaalle, vaikka ihan kiitettävästi sielläkin näitä palluroita oli. Vipassa kuvassa ovat lyhtypylväs, haudat ja temppelin roskat sulassa sovussa. Puisiin liuskoihin kirjoitetaan kuolemanjälkeiseen käyttöön annettava (=ostettava) dharma-nimi (戒名, kaimyou), joka kuvastaa vainajan elettyä elämää. Eläessään Ismo Laitela, kuoltuaan Kaupankäynnin ja lemmen hyveellinen uskonmies. Mitä komiee nimi, sitä korkiee hinta.

Aikani hautojen seassa harhailtuani löysin jopa oikean portin! Siispä seuraavaksi hortensiakuvaspam. Olin kyllä vähän myöhään liikenteessä, ja kukkien suurin loisto oli jo karissut. Ajisai ya kinou no makoto kyou no uso, hortensia eilisen totuus tämän päivän valhe. Näin meille haikuili Masaoka Shiki.

Onseniin mä kaipaan niin

Antiikkia, antiikkia! Jatkakaamme matkakertomustani, joka niin vanha, että Wenzel-sensei lupais siitä ainakin 500 markkaa.



Bye bye Kanazawa! Haettiin vuokra-auto parkkihallista ja lähdettiin köröttelemään kohti vuoria, joiden kupeessa kököttää seuraava etappimme Awazun onsen-kylä. Vuorilla kaikki on aina paremmin. Sen opin jo vuonna 2011, kun luotijunan ikkunasta näkyi sateen jälkeen höyryävä sininen Touhoku. Meidän nykyisessä asunnossa onkin parasta, että kotikadun päästä näkyy kaukainen Zaou neljän vuodenajan väreissä.



Perillä käytiin kirjautumassa sisään majataloon, mikä vie aina aikansa, kun kimonoon pukeutunut työntekijä johdattaa huoneeseen saakka ja tarjoilee siellä vielä teet. Teet siemailtuamme mentiin sitten viereiseen pyhättöön tervehtimään iltakaskaita ja paikallisia jumalia. Aurinko oli jo matalalla, mutta kaskaat kirkui puussa kuin viimeistä päivää. Tai pikemminkin Matsuo Bashoun sanoin kuin vailla tietoa siitä, että päivä on niille luultavasti viimeinen. Pyhättö oli sopivan sammaloitunut, ja ajan patinoimat patsaat jollain tapaa surumielisiä. Tunnelma oli kuin Natsume yuujinchoussa konsanaan!

Vaihroomma yukatat ja lähärimmä syämähä! Yukataa pukiessa kannattaa ennen ovesta astumista tarkistaa, että vasen puoli on päällä ja oikea alla, koska muutoin on tullut sonnustautuneeksi vainajaksi. En nyt jaksanut jokaista annosta erikseen ikuistaa, kun tähän vaaraamaamme kaiseki-settiin kuului sata ja yksi kippoa ja kappoa, mutta pääosassa oli komia punahammasahven (oon vihdoin selvittänyt, mikä madain nimi on suomeksi!). Uutta pöttiä pukkasi eteen sitä mukaa kun vanha oli tyhjä, ja hikihän siinä tuli. Suurin osa antimista suolaa myöten oli peräisin Noton niemimaalta pohjois-Ishikawasta. Ei ehditty Notolle saakka tällä turneella, mutta ainakin mahani oli hengessä mukana. Tykkäsin Ishikawasta super paljon, joten ehkä sinne niemimaallekin tulee joskus lähdettyä, vaikka noita muitakin prefektuureja on vielä koluttavana.



Sillä välin huoneessa oli pöytä vaihtunut futoneiksi. Tämä näkymättömien käsien tekemä asiakaspalvelu on japaniksi omotenashi, ja omotenashilla markkinoidaan Tokion olympialaisia täyttä häkää. Päätön dude taustalla ei kuulu hintaan.



Lopuksi matkan onsen-osuus! Sain pulikoida naisten puolella ylhäisessä yksinäisyydessäni ja räpsäistyä jopa pari valokuvaotosta, jotka on kylläkin surkeita, koska onseneissa on valokuvauskielto, enkä halunnut jonkun keskiyön matamin yllättävän mua ilkosillani kännykkä kädessä, ja näin ollen otoksiin oli käytettävissä noin kolme sekuntia. Me yövyttiin siis ryokanissa nimeltä Notoya, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1311, joskin nykyinen rakennus on huomattavasti uudempaa perua. Lilluttelin ulkoilma-altaassa kuun ja tunnelmalyhdyn valossa tovin jos toisenkin, vaikkakin hetkellisesti kaduin, että olin koskaan opiskellut japania, koska mielenrauhani olisi ollut seesteisempi, mikäli en olisi kyennyt lukemaan kylttiä, jossa luki ötökkä-sanit viihtyvät altaassa, tässä haavi niiden poistamiseen.

Naisten puolella oli monenlaista allasta, sauna ja taisipa siellä olla jotain kuntolaitteitakin. Husbandin reaktio oli majikayo, kun tästä kerroin. Miesten puolella oli kuulemma ollut vettä sylkeviä boobbeja ja perseitä, jopa onseneissa karaistuneelle aviomiehelleni liian kuumaa vettä, ja ulkoilma-altaasta suora näkyvyys vastapäiselle hotellille. :::::::D Sopii itsensäpaljastelijoille 5/5. Käytävilläkin oli jotain hämmentävää eroottista kuvastoa, joka oli varmaan päätynyt sinne 80-luvulla kun Japanin taloudessa meni lujaa ja kaikkea piti saada, mutta muuten ihan kelpo ryokan oli tämä Notoya.