Siiri ja Salaryman hotellissa

Klara vappen! Ensin ajankohtaiset kuulumiset. Ajankohtainen naamani:

Qurulin semi-uusi uusin humppa:


Humpan nimi on Sono sen wa suiheisen (se viiva on horisontti).

Yhtenänä päivänä katselin videopuhelun välityksellä, kun husband perkasi 11 merituppea. Keskustelu kävi kuumana. Tässä keskustelu kokonaisuudessaan:
Siiri: Kamatte kudasaiyo!!! (Huomioi mua!!!)
Husband: Tsuyoi josei dakara konna ore ni kamatte morawanakutemo ikite ikeru. (Oot vahva nainen, joten pärjäät kyllä ilman mun huomiota.)
Siiri: Teka sa, kyodai na hanakuso no katamari ni mienai? (Eiks noi näytä isoilta räkäklimpeiltä?)
Husband: Hoya o aishiteru ningen no kuchi kara detekuru kotoba dewa nai. (Noita sanoja ei kuule merituppea rakastavan ihmisen suusta.)

Tänää kävimme videopuhelun välityksellä vyöostoksilla Sendaissa. Rullaportaissa vaihdoimme seuraavanlaiset sanat:
Siiri: Kaettara katamari desu yo ne? (Kotonahan sulla on sit taas klimpin aika?)
Husband: Katamari to iwanaide. (Älä sano niitä klimpiksi.)

Marriage goals!

Sitten epäajankohtaisiin aiheisiin. Tässä Fukushima mixtapen seuraava osa. Kohteemme oli Marumine-niminen hotelli Ashinomakin onsen-kylässä. Ensiksi vuorosssa oli huristelua tapahtumapaikalle.

On the road again!

Japanilainen vuoristoraitti.

Melekeen perillä! 

Hotellilla vastassa oli tuttuun tapaan miekkosia, joiden tehtäviin kuuluu auton parkkeeraaminen ja kapsakkien kantaminen ja asiakkaan sukunimi-samaksi kutsuminen. Oon superhuono vastaanottamaan tällaista palvelua, kun tunnen aina suomalaisen äläkää ny mun tähäre -kuumotuksen sisimmässäin, vaikka tääkään ei mikään luksushotelli ollut. Oon itse asiassa lentänyt perheenjäseneni lentopisteillä bisnesluokassa ja alkujuomatarjoilun yhteydessä ottanut vettä, koska en halunnut tehdä itsestäni numeroa ja tunsin itseni matoseksi siellä lipustaan jotain oikeasti pulittaneiden seassa. :D

Hotelli oli perus tunkkainen mutta sympaattinen.

Vanha tuttu kuumotus syömmessäin siis istahdin aulaan venailemaan, kun husband huolehti sisäänkirjautumiset. Tee oli sopivan lämpöasteista ja yukataan pukeutuneiden naisten askellus ripeä. Majatalojen työetuihin kuuluu useimmiten huone ja ruoka, mutta työ itsessään on niin uuvuttavaa, että harva siitä elinikäistä uraa saa. Husbandin sukulainen asui ja työskenteli pari vuotta kiotolaisessa majatalossa ja lopetti, kun päähänsä ilmestyi kahden euron kolikon kokoinen kalju läntti.

Päivän kolmas teehetki.

En nyt kyllä rehellisesti muista tästä huoneeseen saapumisesta ja sen jälkeisistä hetkistä juuri mitään, koska olin matkanteosta aiheutuneessa koomassa ja taisin työntekijän vedettyä liukuoven kiinni perästään heittäytyä tatamille kieriskelemään. Makuuasento, siinäpä vasta oiva olotila! Kieriskelytilaa ainakin piisasi. Husband oli löytänyt netistä jonkun tarjouksen, jolla saatiin yksi ylimääräinen huone kaupan päälle, niin että meillä oli käytössämme kolme hillittömän isoa tatami-huonetta, joista yhdelle ei keksitty mitään muuta käyttöä kuin muutaman kunniakierroksen juokseminen illalla biiru-päissämme.

Meillä oli kivipuutarha! Vähän kulahtanut sellainen, mutta kulahtaneita olemme itsekin.

Teekynttilän ansiosta nenäkin viihtyi.

Syy, miksi tämä hotelli valikoitui majapaikaksemme, ei kuitenkaan ollut ylimääräinen jolkottelutila vaan tämä:

Tadaa!

Meillä oli oma onsen! Kuuman lähteen ilot ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Meillä on muodostunut rutiiniksi käydä lähes joka ilta yhteiskylvyssä katsomassa yksi jakso Netflixistä ja juoda samalla kylmää oolong-teetä sille varatusta kylpykupista. Yksityisen onsenin myötä saatoimme tuoda rutiinimme myös lomalle! Lilluttiin ammeessa yhteensä tuntikaupalla katsomassa Netflixiä ja syömässä karkkia. Oli parasta! Tykkään onsenista, mutta vielä enemmän tykkään omasta rauhastani ilman random alastonta henkilöä kainalopesulla taustalla, ja tässä yhdistyi molemmat.

Date night look! Sorry laatikot, mutta oli niin epäedustavat ilmeet itse kullakin, että not today satan not today.

Kuumat lähteet on kiva juttu olla olemassa, mutta elämän tarkoitushan on lempityyppien kanssa syöminen. Tälläkin kertaa oltiin siis varattu kaiseki-setti, joka tarjoiltiin kivassa yksityishuoneessa.

Menu!

Ensimmäinen erä! Laatikossa lymyää ankerias, kattilassa porisee shabushabu.

Kippis.

Ei kaisekia ilman sashimia.

Jokikala ayu se siinä.

Tempura ja aizulainen perinnesoppa kozuyu. Taustalla avokadopaistos. En edes muista, mitä kannellisessa pötissä oli.

Kaikki oli 5/5. Ollaan syöty yksi kaiseki joka vuosi vuodesta 2012, ja siinä on perinne, josta en halua ihan heti luopua.

Random tärähtänyt käytävä.

Futonit oli taas ilmestyneet kaapista. Vaihdoin pyjaman, koska en kerta kaikkiaan kykene nukkumaan yukatassa, vaikka jotkut sitäkin harrastaa.

Kaisekin jälkeen ohjelmassa oli lisää lillumista ja avioliittolomakkeen täyttö. Taidettiin myös käydä läpi kaikki hotellin juoma-automaatit etsimässä minulle mustaa limpsaa, mutta sitä ei löytynyt, mikä varjosti avioliittotunnelmiani.

Aamupalani. Satsasin satoimoja ehkä viis kertaa.

Seuraava aamu valkeni taas 35 asteen porotukseen ja sisämaan seisovaan ilmaan. Lapattiin buffetista aamupalariisit, vedettiin viime hetken minitirsat tatamilla ilman futonia, kävin vipan kerran meidän makkaria tilavammassa vessassa, ja sitten oltiin valmiita kotimatkalle. Kotimatka vei erään fukushimalaisen nähtävyyden kautta, mutta se paljastuu jälleen ensi numerossa!

Parkkipaikka!

Bye bye Marumine kankou hoteru, osewa ni narimashita!

Onseniin mä kaipaan niin

Antiikkia, antiikkia! Jatkakaamme matkakertomustani, joka niin vanha, että Wenzel-sensei lupais siitä ainakin 500 markkaa.



Bye bye Kanazawa! Haettiin vuokra-auto parkkihallista ja lähdettiin köröttelemään kohti vuoria, joiden kupeessa kököttää seuraava etappimme Awazun onsen-kylä. Vuorilla kaikki on aina paremmin. Sen opin jo vuonna 2011, kun luotijunan ikkunasta näkyi sateen jälkeen höyryävä sininen Touhoku. Meidän nykyisessä asunnossa onkin parasta, että kotikadun päästä näkyy kaukainen Zaou neljän vuodenajan väreissä.



Perillä käytiin kirjautumassa sisään majataloon, mikä vie aina aikansa, kun kimonoon pukeutunut työntekijä johdattaa huoneeseen saakka ja tarjoilee siellä vielä teet. Teet siemailtuamme mentiin sitten viereiseen pyhättöön tervehtimään iltakaskaita ja paikallisia jumalia. Aurinko oli jo matalalla, mutta kaskaat kirkui puussa kuin viimeistä päivää. Tai pikemminkin Matsuo Bashoun sanoin kuin vailla tietoa siitä, että päivä on niille luultavasti viimeinen. Pyhättö oli sopivan sammaloitunut, ja ajan patinoimat patsaat jollain tapaa surumielisiä. Tunnelma oli kuin Natsume yuujinchoussa konsanaan!

Vaihroomma yukatat ja lähärimmä syämähä! Yukataa pukiessa kannattaa ennen ovesta astumista tarkistaa, että vasen puoli on päällä ja oikea alla, koska muutoin on tullut sonnustautuneeksi vainajaksi. En nyt jaksanut jokaista annosta erikseen ikuistaa, kun tähän vaaraamaamme kaiseki-settiin kuului sata ja yksi kippoa ja kappoa, mutta pääosassa oli komia punahammasahven (oon vihdoin selvittänyt, mikä madain nimi on suomeksi!). Uutta pöttiä pukkasi eteen sitä mukaa kun vanha oli tyhjä, ja hikihän siinä tuli. Suurin osa antimista suolaa myöten oli peräisin Noton niemimaalta pohjois-Ishikawasta. Ei ehditty Notolle saakka tällä turneella, mutta ainakin mahani oli hengessä mukana. Tykkäsin Ishikawasta super paljon, joten ehkä sinne niemimaallekin tulee joskus lähdettyä, vaikka noita muitakin prefektuureja on vielä koluttavana.



Sillä välin huoneessa oli pöytä vaihtunut futoneiksi. Tämä näkymättömien käsien tekemä asiakaspalvelu on japaniksi omotenashi, ja omotenashilla markkinoidaan Tokion olympialaisia täyttä häkää. Päätön dude taustalla ei kuulu hintaan.



Lopuksi matkan onsen-osuus! Sain pulikoida naisten puolella ylhäisessä yksinäisyydessäni ja räpsäistyä jopa pari valokuvaotosta, jotka on kylläkin surkeita, koska onseneissa on valokuvauskielto, enkä halunnut jonkun keskiyön matamin yllättävän mua ilkosillani kännykkä kädessä, ja näin ollen otoksiin oli käytettävissä noin kolme sekuntia. Me yövyttiin siis ryokanissa nimeltä Notoya, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1311, joskin nykyinen rakennus on huomattavasti uudempaa perua. Lilluttelin ulkoilma-altaassa kuun ja tunnelmalyhdyn valossa tovin jos toisenkin, vaikkakin hetkellisesti kaduin, että olin koskaan opiskellut japania, koska mielenrauhani olisi ollut seesteisempi, mikäli en olisi kyennyt lukemaan kylttiä, jossa luki ötökkä-sanit viihtyvät altaassa, tässä haavi niiden poistamiseen.

Naisten puolella oli monenlaista allasta, sauna ja taisipa siellä olla jotain kuntolaitteitakin. Husbandin reaktio oli majikayo, kun tästä kerroin. Miesten puolella oli kuulemma ollut vettä sylkeviä boobbeja ja perseitä, jopa onseneissa karaistuneelle aviomiehelleni liian kuumaa vettä, ja ulkoilma-altaasta suora näkyvyys vastapäiselle hotellille. :::::::D Sopii itsensäpaljastelijoille 5/5. Käytävilläkin oli jotain hämmentävää eroottista kuvastoa, joka oli varmaan päätynyt sinne 80-luvulla kun Japanin taloudessa meni lujaa ja kaikkea piti saada, mutta muuten ihan kelpo ryokan oli tämä Notoya.

Onni on onsen

Moi cute personligheter! Tässä postauksessa matkaillaan menneisyyteen päivään, jona matkailin mielitiettyni kanssa Sakunamin kuumille lähteille Sendain perukoille. Sakunami on siis yksi suosituimmista onsen-kohteista Miyagissa. Muita ovat Naruko (Narukon kanjoni syksyllä halleluja), Akiu sekä Toogatta. Tookatta (oli kaukana) on miyagiksi toogatta, mistä innostuneena murjaisin kerrassaan mielikuvituksellisen vitsin:
Siiri: Hei arvaa mitä tyyppi sano ku kävi Toogatta onsenis, no Toogatta toogatta HAHAHAHAHAHAHAAHAAAAAAA.
Eliittikumppani: Kerroit just maailman kuluneimman jutun ja oot nyt pätevä Japanin asukas, onnea.

Sendain kujat oli harmaita, mutta autossa humppa raikasi!

Johnny-san!! Emme tienneet tämän vuoren nimeä, mutta nimesimme sen Johnny-saniksi.

熊出没注意, karhuvaara.

Kuvan söpö vuohieläin on kamoshika, suomeksi ilmeisesti jonkin sortin serovi.

Riisipellot oli kultaisia ja nuoret bambut vihannoi. Japanin kesä u are terrible but I love u.

Pysähdyttiin tällasella padolla. Vuoret oli vesihöyryisiä ja ainoa ääni oli korkealla puussa istuva yksinäinen haukka, jonka laulu kaikui peilityynen veden päällä. Varsinkin Tokiossa asuessani olisin varmaan seonnut, mikäli en olis päässyt Touhokun korpeen vähintään kerran kuussa, koska japanilaisissa kaupungeissa vallitsee jatkuva junien, tasopuomien, autojen, liikennevalojen, megafoniin huutavien myyjien ja katusaarnaajien, ostoskaturadion, pelihallien, kauppojen ulko-ovien hälytysäänten, puhuvien rekkojen ja lippu- ja pankkiautomaattien kakofonia. Nyky-Japani on täynnä ääntä. Kylpyamme soittaa melodian kun vesi on valmis, aseman vessassa nauhoittu naisääni hokee tauotta vasemalla on miestenvessa, oikealla on naistenvessa, ja poikaystävän autokin tervehtii aina käynnistyessään. Siispä tämän haukan soolokonsertti oli enemmän kuin tervetullut. Ja nää maisemat makea vauvajeesus. Tämä paikka on jotain 20 kilometriä Sendain keskustasta.

Otetaan Japani takaisin. T. Pääministeri Aben mainosjuliste röttelössä. Tokiossa Japanin kamppailua väestön ikääntymisen kanssa ei ehkä niin huomaa, kun on neonvaloa ja kimaltelevaa pilvenpiirtäjää ja räikeää nuorisoa, mutta kasvukeskusten ulkopuolella ja muuttotappioalueilla todellisuus iskeytyy naamaan. Eniten väestöongelmien kanssa painii tällä hetkellä Hokkaidou, Kyuushuu, Chuugoku, Shikoku, Niigata ja Touhoku (Miyagissa ongelma ei tosin Sendain ansiosta oo yhtä paha kuin naapuriprefektuureissa).

Ensimmäinen kohteemme oli Jougi. Alueella on temppeli, joka sekin käytiin tsiigaamassa, mutta pistäytymisemme varsinainen tarkoitus oli testata Jougin kuuluisa kolmionmuotoinen uppopaistettu tofu eli sankaku Jougi abura-age, Japanissa yksi kotimaanmatkailun pääpointeista kun on matkakohteen ruokaerikoisuuksien maistaminen.

Tykkään abura-agesta ruuassa, mutta tälleen paljaalteen se ei kyllä herättänyt itsessäni oikein mitään reaktiota puolesta eikä vastaan. En ehkä pelkän abura-agen perässä Sendain perukoille seikkailemaan, mutta maisemien ja yleisen tunnelman perässä kyllä.

Kauppiaan koira oli kawayui en kestääää. Koiran nimi oli Hokuto.

Käytiin söpössä ravintolassa hakemassa ruumihin ravintoa. Meitä palveli liikkis ehkä 80-vuotias paappa, joka muun muassa tuuppasi hammastikku- ja syömapuikkopötin sisältöineen lattialle. Sapuska oli oivallista, ruokalistat oli piirrretty käsin, seinillä oli söpöä krääsää, vessassa Hokusain Aka-Fuji ja vessan vieressä kivipuutarhassa uiskenteli oikeita kaloja, mainio paikka siis oli tämä Hayatomi.

Käytiin temppelialueellakin pyörähtämässä hoitamassa poikaystävän rukoilut ja hankkimassa mulle ennustus tälle vuodelle (sain keskinkertaista onnea).

Tältä muinaiselta puulta sai onnea naimakauppoihin.

Pitkää ikääkin oli tarjolla siemailtavaksi.

Temppelin uus päärakennus sitä vastoin oli melko ankea. Poikaystävän mukaan siitä tuli liikaa mieleen raha ja uskonto. :'D

:O :O :O Karpit on musta söpöjä, mutta nähtävästi niissäkin liika on liikaa. Poikaystävän mukaan nää on kaikki halpoja jämäkarppeja, jotka tungetaan tällasiin syrjäisiin lampiin. Ikävä kyllä suurin osa kuvassa esiintyvistä henkilöistä menehtyi traagisesti aikaisemmin syyskuussa Tochigia, Ibarakia ja Miyagia kohdanneissa rankkasateissa.

Jeee tamakonnyaku! Yleinen olotilamme on hyvinsyönyt.

Jougista jatkoimme matkaamme kohti majapaikkaamme Iwamatsu ryokania, joka on Sakunamin vanhimpia ryokaneja. Matkalla vastaan tuli rähjäinen talo, jossa oli ilmeisesti joskus toiminut okonomiyaki-ravintola. Likaisissa ikkunoissa oli likaisia mustekalamaskotteja ja oveen tervetuloa-kyltin yläpuolelle oli liimattu jokseenkin kuumotteleva viesti, jossa luki "私は行政にほんろ(sic.)され殺されました県・市ダム管理所" (hallinto käytti minua hyväkseen ja tappoi minut, prefektuurin ja kaupungin padon valvontakeskus).

Jee melkein perillä! Jättimäiset kokeshit on Miyagissa varma merkki siitä, että on saapunut onsen-kylään. Ryokanissa meitä oltiin perijapanilaiseen tapaan vastassa jo portilla kahden käävän voimin. Lollasin sisäisesti, kun aulaan päästyäni toinen näistä käävistä kauhusta kankeana yritti tuoda tietoisuuteni että furii dorinku, furii dorinku, vaikka olin juuri jotain japaniksi todennut.

Näköala okkee! En ollut vielä tietoinen tästä käydessämme 7elevenin parkkipaikalla seuraavan keskustelun:
- Onko sieltä ees mitään näköalaa?
- Dude haista paska, mä maksoin ekstraa näköalahuoneesta.
- Älä suutu, mulla on vaan huono japani nii sanoin noin vahingos. =(
- HAHAHAHAA älä yritä, oon tuntenut sut 4 vuotta.
Täten pyydän julkisesti anteeksi, että epäilin mahdollista näköalaa. Oli sieltä näköala ja komia näköala se vasta olikin!

Sitten en jaksanut enää heilua kameran kanssa, joten lopuksi huonoa kännykkäsettiä.

Tukka huonosti mut ainakin oli yukata! Haori tosin oli liian suuri ja dippasin hihani varmaan viiteen eri ruokalajiin buffetissa.

Sydän sydän. Tässä on lempinähtävyyteni Japanissa! Nähtävyyden plussat ja miinukset:
+ erinomaiset ihmistyynyn ominaisuudet
+ viihdyttävät läpät ja trollailut
- epäkätevä sijainti

Onsenin alapuolella pauhasi koski! Onnistuin vieläpä ajoittamaan pulikointini niin, että valitsemassani ulkoilma-altaassa ei ollut ketään, mutta en viitsinyt ilkosillani kamalasti ympäristöäni kuvata siltä varalta, että joku paikalle ilmaantuu, kun herätän ihan tarpeeksi huomiota silloinkin kun oon toppatakki päällä. :D Tässäpä ryokanin omat kuvat joka onsenista.

Aikamme tahoillamme pulikoituamme käytiin ostamassa parit tuliaiset ja sitten alkoi päivän kohokohta. Nimittäin buffet! Tarjolla oli lähiruokaa Sendaista ja muualta Miyagista.

Isuttiin buffetissa kippistelemässä kaksi tuntia eli kunnes buffet meni kiinni. Sitten poikaystävä meni uudestaan onseniin ja mä menin futonini sisään lukemaan Nambaa shikkusua. Oli ilta ja sateista ja vuoret ikkunan takana kaikki samaa pimeää. Poikaystävä tuli onsenista. Juotiin biirua, puhuttiin tulivuorista ja katsottiin animea televisiosta. Qurulin Onsen-biisissä lauletaan seuraavasti:

furo ni haitte kata made tsukatte
zenbu kirei ni naru no ga ii
furo wa jabujabu chikyuu no megumi yo
iyashi no chikara ga afuredasu
astun kylpyyn, upottaudun veteen hartioita myöden
tulkoon koko ruumis puhtaaksi
loiskis loiskis kylpy on lahja luontoäidiltä
sen parantava voima tulvii yli laitojen

--(en nyt keksi, miten yumomi kääntyis kätevästi suomeksi, joten skippaan tämän säkeen!)

furo ni haitte yuge to isshoni
uemuite yozora nagamereba
hoshi ga nagareta isshun de nagareta
onegaigoto sura wasureta
kun astuin kylpyyn ja höyry seuranani
ihailin yötaivasta
näin tähden lentävän hetkessä se lensi ja katosi
unohdin jopa toivoa

ai no chikara mo shinjiru kimochi mo
kokoro yasumete ikikaere hora beppinsan da yo
rakkauden voima ja halu uskoa
kun sielu lepää syntyköön ne uudelleen, katso sinähän olet nätti kuin mikä

furo ni haitte anata to isshoni uemuite yozora nagamereba
onegaigoto kanaisou
furo ni haitte minna to isshoni hi no de nagamereba
kyou ii hi da na
kun astun kylpyyn ja ihailen kanssasi yötaivasta
tuntuu, että toiveeni käy toteen
kun astun kylpyyn ja ihailen kaikkien kanssa auringonnousua
mietin, tänään on hyvä päivä



Enpä olis sitä paremmin osannut sanoa!