Bye bye Kanazawa! Haettiin vuokra-auto parkkihallista ja lähdettiin köröttelemään kohti vuoria, joiden kupeessa kököttää seuraava etappimme Awazun onsen-kylä. Vuorilla kaikki on aina paremmin. Sen opin jo vuonna 2011, kun luotijunan ikkunasta näkyi sateen jälkeen höyryävä sininen Touhoku. Meidän nykyisessä asunnossa onkin parasta, että kotikadun päästä näkyy kaukainen Zaou neljän vuodenajan väreissä.
Perillä käytiin kirjautumassa sisään majataloon, mikä vie aina aikansa, kun kimonoon pukeutunut työntekijä johdattaa huoneeseen saakka ja tarjoilee siellä vielä teet. Teet siemailtuamme mentiin sitten viereiseen pyhättöön tervehtimään iltakaskaita ja paikallisia jumalia. Aurinko oli jo matalalla, mutta kaskaat kirkui puussa kuin viimeistä päivää. Tai pikemminkin Matsuo Bashoun sanoin kuin vailla tietoa siitä, että päivä on niille luultavasti viimeinen. Pyhättö oli sopivan sammaloitunut, ja ajan patinoimat patsaat jollain tapaa surumielisiä. Tunnelma oli kuin Natsume yuujinchoussa konsanaan!
Vaihroomma yukatat ja lähärimmä syämähä! Yukataa pukiessa kannattaa ennen ovesta astumista tarkistaa, että vasen puoli on päällä ja oikea alla, koska muutoin on tullut sonnustautuneeksi vainajaksi. En nyt jaksanut jokaista annosta erikseen ikuistaa, kun tähän vaaraamaamme kaiseki-settiin kuului sata ja yksi kippoa ja kappoa, mutta pääosassa oli komia punahammasahven (oon vihdoin selvittänyt, mikä madain nimi on suomeksi!). Uutta pöttiä pukkasi eteen sitä mukaa kun vanha oli tyhjä, ja hikihän siinä tuli. Suurin osa antimista suolaa myöten oli peräisin Noton niemimaalta pohjois-Ishikawasta. Ei ehditty Notolle saakka tällä turneella, mutta ainakin mahani oli hengessä mukana. Tykkäsin Ishikawasta super paljon, joten ehkä sinne niemimaallekin tulee joskus lähdettyä, vaikka noita muitakin prefektuureja on vielä koluttavana.
Sillä välin huoneessa oli pöytä vaihtunut futoneiksi. Tämä näkymättömien käsien tekemä asiakaspalvelu on japaniksi omotenashi, ja omotenashilla markkinoidaan Tokion olympialaisia täyttä häkää. Päätön dude taustalla ei kuulu hintaan.
Lopuksi matkan onsen-osuus! Sain pulikoida naisten puolella ylhäisessä yksinäisyydessäni ja räpsäistyä jopa pari valokuvaotosta, jotka on kylläkin surkeita, koska onseneissa on valokuvauskielto, enkä halunnut jonkun keskiyön matamin yllättävän mua ilkosillani kännykkä kädessä, ja näin ollen otoksiin oli käytettävissä noin kolme sekuntia. Me yövyttiin siis ryokanissa nimeltä Notoya, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1311, joskin nykyinen rakennus on huomattavasti uudempaa perua. Lilluttelin ulkoilma-altaassa kuun ja tunnelmalyhdyn valossa tovin jos toisenkin, vaikkakin hetkellisesti kaduin, että olin koskaan opiskellut japania, koska mielenrauhani olisi ollut seesteisempi, mikäli en olisi kyennyt lukemaan kylttiä, jossa luki ötökkä-sanit viihtyvät altaassa, tässä haavi niiden poistamiseen.
Naisten puolella oli monenlaista allasta, sauna ja taisipa siellä olla jotain kuntolaitteitakin. Husbandin reaktio oli majikayo, kun tästä kerroin. Miesten puolella oli kuulemma ollut vettä sylkeviä boobbeja ja perseitä, jopa onseneissa karaistuneelle aviomiehelleni liian kuumaa vettä, ja ulkoilma-altaasta suora näkyvyys vastapäiselle hotellille. :::::::D Sopii itsensäpaljastelijoille 5/5. Käytävilläkin oli jotain hämmentävää eroottista kuvastoa, joka oli varmaan päätynyt sinne 80-luvulla kun Japanin taloudessa meni lujaa ja kaikkea piti saada, mutta muuten ihan kelpo ryokan oli tämä Notoya.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti