Viimeinen aamu Hokurikussa alkoi casual ravulla miso-keitossani. Meidän kotikeittiön sopassa möllöttää merilevän kaverina useimmiten tofu, sipuli, munakoiso tai jonkin sortin sieni, joten tämä rapu-san oli varsin fancya vaihtelua.
Muistinmenetys vaivaa, mutta tavalla tai toisella poistuttiin majatalosta aamupäivän paahteeseen ja lähdettiin ajamaan taas kohti Kanazawaa. Tällä matkalla suurta ihastusta aiheutti Hokurikun talojen tiilikatot, Miyagissa kun tiilet on maanjäristysten vuoksi vaihtuneet peltilevyihin. Anoppilaan tuli peltikatto viime vuosikymmenellä, kun Ishinomakissa oli kaks voimakasta maanjäristystä saman päivän aikana ja puolet kattotiilistä romahti.
Tämä kaapuveikkonen on teruteru bouzu eli päivänpaistemunkki! Niitä askarrellaan kankaasta ja paperista tuomaan hyvää säätä. Japanilaisten kesäajelukliseiden maksoimiseksi pysähdyttiin vielä merenrannassa. Japaninmeren puhureissa alkkarit vilkkui niin, että Pirkko Arstila helmoineen jää kauas toiseksi, ja kaikenlainen liikehdintä oli kimuranttia.
Miyagissa meri on kaikkialla, ja missä meri, siellä tsunami-vahinkojen korjaustyöt. Olikin pitkästä aikaa jännää nähdä rantaviiva, jota ei reunusta kymmenen kaivinkonetta ja keskeneräinen rakennustyömää.
Matka jatkui Pokemon Soulsilverin soundtrackin tahdissa. Yksi monikulttuurisen suhteen ongelmista on, että pokemonista puhuminen on hankalaa, koska mä en edelleenkään osaa pokemonien ja pokemon-kaupunkien japanilaisia nimiä. :D Abra esim. on Casey, wtf????? En tiedä, miks ne jää mulla niin huonosti mieleen, kun ekaluokkainen veljenikin aikoinaan osas sanoa farfetch'd ja charizard. Japanilaiset ei myöskään tunne kansainvälistä pokemon-tunnaria, koska Pokemonin alkuperäinen tunnari on tämä:
Saavuttiin Kanazawaan! Jatkuu ensi numerossa!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti