Olen tottunut elämässäni olemaan komian äärellä. Kauhavan valoristeys, Lapuan yö-Shell ja Lappajärven Tulivuorimarket ovat kaikki muokanneet uskomatonta esteettistä silimääni. #blessed Siksi tunnistankin erikomian kun sellaasen näjen vaikka unisnani pimiäs. Ja Touhokussa sitä piisaa! Siispä ei ollut vaikea valita, mihin suuntaisimme perinteisen roadtrippimme tällä kertaa. Roadtrip-reitti näytti suunnilleen tältä:
Lähärimmä Fukushimaha! Koska taannoisiin harrasteisiini kuului jatkuva istumatyöskentely pitkän matkan busseissa Tokion ja Touhokun väliä ravatessani, oon ohikulkenut Fukushiman läpi sen sata ja yks kertaa. Tokiossa en ikinä oppinut suuresti viihtymään, mutta Fukushiman kyltin kohdalla tuntui aina siltä niin kuin olisin jo toinen jalka kotona. En silti ollut koskaan matkaillut Fukushimassa muuta kuin vessan ja eväiden etsimistarkoituksessa, ja jo oli korkea aikakin korjata tämä vääryys.
Vääryyksien korjaamisesta puheen ollen mainittakoon nyt vielä, että Fukushima ei viittaa ydinvoimalaan vaan kokonaiseen prefektuuriin (Fukushima-ken), joka on vielä pinta-alaltaan Japanin kolmanneksi suurin eli ihan pienestä pläntistä ei ole kyse. Fukushiman kokonaispinta-ala on itse asiassa kutakuinkin sama kuin kotiseutuni Etelä-Pohjanmaan, vaikka matkanteko onkin vuoristoisuudesta johtuen hieman toisenlaista kuin kotilakeurella. Fukushiman prefektuuri jaetaan maantieteellisesti kolmeen osaan, jotka rannikolta sisämaahan päin katsottuna ovat Hamadoori, Nakadoori ja Aizu. Fukushiman prefektuurin hallinnollinen keskus on Fukushiman kaupunki (Fukushima-shi).
Fukushiman vaurioitunut ydinvoimala puolestaan on japaniksi Fukushima dai-ichi genshiryokuhatsudensho ja sijaitsee Tyynenmeren rannalla Ookuman kaupungissa (Ookuma-machi), joka ei siis ole sama asia kuin Fukushiman prefektuuri tai edes Fukushiman kaupunki. Ookuma ja sen lähialueet on eristetty eikä sinne voi palata. Muutama vuosi sitten ajettiin Tokioon rannikon kautta, ja silloin matkan varrella oli tiesulku ja kyltti pääsy kielletty hengenvaara. Osoittaakin melkoisen heikkoa arvostelukykyä, että kotimainenkin iltapäivälehti jakoi vuosi tai pari takaperin innoissaan kuvia, joita edgelordit oli ottaneet ihmisten kodeista edgyllä tutkimusmatkallaan, koska ilmeisesti japanilaiset on niin outoja ja kaukaisia ja toisenlaisia, että niiden koteihin tunkeutuminen ja sillä mässäily rahankiilto silmissä on ok. Iso osa tuhojen vuoksi evakkoon joutuneista asuu tällä hetkellä Fukushiman suurimmassa kaupungissa Iwakissa tai Aizun alueella, jonne suuntautui tämä reissu.
Tässäpä aiheeseen sopiva laulelma I love & I need you Fukushima, jonka fukushimalaisyhtye kynäili hyväntekeväisyystarkoituksiin vuonna 2011:
Paikassa Mordorin esialue, Miyagi.
Miyagin aamu valkeni harmaana verhona kuten kaikki muutkin kesäaamut. Paettiin ankeaa säätä etelään hyvässä suomalaisessa hengessä. Kuunneltiin jopa kerran Suurlähettiläiden Kun tänään lähden Spotifystä. Husbandin mielestä se oli viihdyttävä, itse en kuitenkaan ollut niin koti-ikävissäni tai kännissä, että olisin kyennyt toiseen kuuntelukertaan. En tiedä, minkälaisissa tunnelmissa laulun tekijät ovat visioineet sitä kuunneltavan, mutta me humpattiin sitä Miyagin sateisilla vuorilla samalla kun vertailtiin muistojamme likakaivon tyhjentämisestä 90-luvulla. Että terveesiä. :D
Let's go to Fukushima!
Vaikka pilvimuurista ei välähtänyt valo heti Fukushiman rajalla, huomasi silti heti, että enää ei olla Miyagissa. Fukushiman ja Yamanashin prefektuureissa tuotetaan yli puolet koko Japanin persikkasadosta, ja persikkaviljelmiä olikin yhtäkkiä joka nurkalla.
Persikka.
Persikka.
Persikka.
Mustan kissan lähettipalvelussa myynnissä myös persikat.
Persikkapuiden seasta köröteltiin Bandai Azuma Skylinen maisemareitille, joka jylhistä tulivuorinäkymistään tunnetaan. Olemme kuitenkin ne henkilöt, jotka heräsivät hääpäivänään pohjoiskorealaiseen ohjukseen, joten odotusten mukaisesti tarjolla oli meidän tottumuksiimme räätälöity näkymä ja matka kraaterille tapahtui kokonaisuudessaan pilven sisässä.
Tässä vaiheessa eläteltiin vielä jonkinlaisia toiveita maisemasta.
Kärsin matkapahoinvoinnista jo liikenneympyrässä, niin tämä nousu oli pieni koettelemus.
Tässä vaiheessa toivo ei enää kuulunut sanavarastoomme.
Cool.
Interesting.
Hmmm.
Parin kilometrin korkeudessa pilvet sentään suvaitsivat väistyä sen verran, että nähtiin vilaus Azuman kraaterista.
Paremminkin olisi siis voinut matkan ajankohdan valita. Tai sitten ei, koska muussa tapauksessa elämämme polulle ei olis osunut Suuri ja Kohtalokas Kohtaaminen. Me nähtiin villi apina!! Se tuli valkoisen sumun keskeltä ja jäi tien reunaan seisomaan. Pysäytettiin auto ja tuijoteltiin apinan kanssa toisiamme hiljainen tovi. Ikiaikainen muistijälki ei siirtynyt telepaattisesti tajuntaani eikä elämän syvin olemus avautunut dna-kierteen lailla, mutta tämä harvinaislaatuinen kohtaaminen oli silti top-hetki elämässäni, mikä on melkoinen saavutus, olenhan todistanut myös Eric Forresteria tapailemassa veisua Kauhavan juhannusyössä vuonna 1990-jotakin.
Alaspäin tultaessa näkyvyys oli sentään vähän parempi! En tiedä, kuinka pärjäsin elämäni ensimmäiset 23 vuotta ilman ensimmäistäkään kokemusta vuorista, kun nykyään en saa niistä tarpeekseni.
Se on valonsäde!
Se on Aizu!
Tämä anonyymi käsi esiintyy usein blogissani.
Aizussa häikäsi aurinko! Japanin aurinko on kesällä kuuma ja kamala, mutta kun on viettänyt melkein kaksi kuukautta märän rätin sisällä, on sen polte ihan tervetullutta vaihtelua. Aizussa ensimmäinen etappimme oli ensimmäinen vastaan osuva michi no eki, koska minulla on aina vessahätä ja näläkä. Michi no eki on siis koko Japanin kattava levähdysalueverkosto, joka toimii samalla kunkin alueen matkailunedistämistarkoituksissa niin, että tarjolla on ravintolan ja wc-pöntön lisäksi paikallisia käsitöitä ynnä maataloustuotteita ja krääsää.
Ensimmäinen vastaan osunut michi no eki sijaitsi Inawashirossa. Inawashirossa sijaitsee myös Japanin neljänneksi suurin järvi, joka Suomessa mahtuisi just ja just 50. suurimman joukkoon.
Jostain syystä koin tarpeelliseksi ottaa sisällä kuvan vain tästä yuugao-mötikästä, joka suomeksi lienee jonkin sortin kurpitsa.
Japanissa rekkarissa lukee, mihin prefektuuriin tai kaupunkiin auto on rekisteröity, ja suurta hupiani onkin yrittää bongata liikenteessä mahdollisimman kaukaa tulleita tyyppejä. Touhokun ulkopuolella liikkuessa on myös syytä nyökätä hyväksyvästi, jos parkkipaikalla on Touhokun kilvillä varustettu auto. Tämä komia tila-auto edustaa Chiban Sodegauraa.
Ei käynyt kateeksi tätä setää, kun lämpöasteita oli ainakin 35 ja itse tein hidasta kuolemaa helletamineissani.
Tulen sytyttäminen ja teltan pystyttäminen alueella on kielletty.
Laitan tähän loppuun kuvaspammi matkalta ekaan turistikohteeseemme, koska japanilaiset maalaiskylänraitit ovat iloni ja suosittelen niitä kaikille silimille. Maisemissa köröttelyn virallinen tunnuskappale on tämä:
Ilmeeni kun japanilainen lempiyhtyeeni Quruli ilmestyi Spotifyyn Japanin ulkopuolella ja saatoin siirtää aika monta gigaa humppaa pois tilaa viemästä.
Mikä on tämä paikka, sate koko wa ittai doko deshouka, se seleviää ensi numerossa, jikai wo o-tanoshimi ni!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti