Syyslukukausi numero 19

Kolme kokonaista viikkoa olen nyt taivaltanut koulutietäni Toudaissa. Siispä ajattelin jorista pienen pätkän näistä paikallisista kursseistani, että ymmärrätte sitten yskäni ja puristavan kenkäni, jos joskus kohtaamme ja olemukseni on vapiseva ja hiukseni harmaat.

Kieli- ja kulttuuripolitiikan teoria II: Monikielisyyttä käsittelevän kirjallisuuden lukupiiri (言語文化政策論 II: 多言語主義文献講読)
Kurssilla on neljä osanottajaa. Luemme 800-sivuista tekelettä ja pidämme sen pohjalta 30 minuutin esitelmiä. Aihe ei liity oikein mihinkään, mutta otin kurssin, koska se sopi aikatauluuni ja koska tekeleen lukeminen ei vaadi hentaiganan lukutaitoa ja oppineisuutta klassisessa japanissa. Osanottajamäärän vähäisyydestä johtuen kurssilla vallitsee kannaltani melko kuumotteleva tunnelma. Ajattelin suhtautua tähän kurssiin lähinnä stressinhallintaharjoituksena. Ja onhan se ihan mukavaa, etten voi vaan liukua huomaamattomasti paikalta pois tunnin lopuksi ilman että miekkonen vieressäni sanoo otsukaresama.

Theory of Social and Cultural Diversity I: Reading Japanese Novels: The Dilemma of the Modern and Beyond
Käyn tällasella random englanninkielisellä kurssilla, koska se on vastuuprofessorini ainoa kurssi tällä lukukaudella ja ajattelin, että tiemme näin kohtaisivat helpoiten. Kurssilla on paljon jenkkejä, jotka osaa japania heikosti tai ei laisinkaan ja jotka ei oo lukeneet yhtäkään japanilaista kirjaa, joten ekalla tunnilla opeteltiin mm. että Japanin uskonnot ovat shintolaisuus ja buddhalaisuus, mikä tässä vaiheessa Itä-Aasian tutkimuksen taivaltani oli vähän asdfghjkl. Mutta opettajani on aika inspiroiva ja tekeleet saa lukea japaniksi. Tälle viikolle luin Kokoron, nyt on tulilla Ningen shikkaku (No Longer Human). Mulla on pimeä salattu menneisyys englantilaisen filologian pääaineopiskelijana, joten tällä kurssilla suurin shokki on ollu huomata, kuinka epäluontevalta ja hitaalta ja omituiselta mä kuulostan nykyään englanniksi. Kurssilla on myös japanilaisia, joten onneksi en oo takelteluni kanssa yksin, mutta pieni kolaus on ollut tämä englanninkieliselle egolleni.

Yleisen kielitieteen teoriat II: Semantiikan tutkimuksia (一般言語理論 II: 意味論研究)
Harmaahapsinen professorismies jorisee luokan edessä kopulalauseista vahvalla Kansain nuotilla ja piirtelee liitutaululle omituisia kaavioita ja uppoutuu tasaisin väliajoin 70-luvun seminaarimuisteloihin. Yksin eturivissä istuva liituraitapukuinen hikari on nostanut pulpetilleen viisi kappaletta lähdeteoksia ja selaa niitä innokkaasti ja esittää kysymyksiä, joiden vastaukset eivät valkene minulle. Ikkunarivissä nukkuu yksi silmälasipäinen henkilö. Takarivissä kiinalainen tutkijaopiskelija tekee muistiinpanoja kynä sauhuten. Keskellä luokkaa istuu teetään siemailemassa reilusti yli kolmekymppinen hostin näköinen dude, jolla on hopeisia pääkallosormuksia ja paksu hopeinen kaulaketju, ja jakaa auliisti triviatietoa Genji monogatarista (viimeiset kolme viikkoa olemme käsitelleet lauseen Murasaki Shikibu wa Genji monogatari no sakusha da kaikkia mahdollisia ja mahdottomia variantteja). Itse istun paikallani kauhusta jäykkänä ja ajattelen että MITÄ TÄÄLÄ TAPAHTUU. En ymmärrä mitään. Suoritukseen kuuluu esitelmä sekä essee. Olen pulassa. Chotto yabai kamo.

Yleisen kielitieteen perusteet II: Johdatus fonologiaan (言語科学基礎論II: 音韻論入門)
Istun tulitikkuaskin kokoisella pulpetilla, johon on ruuvattu kiinni muovinen tuoli, ja tuijotan suu ammollani tyhjyyteen. Vietän myös paljon aikaa yrittäen sommitella tekelettä, monisteita, penaaliani sekä elektronista sanakirjaani 30x30cm pöydälleni. Johon on ruuvattu kiinni se tuoli niin että eilen meinasin kaatua tuolin sijasta pulpetillani. Fonologiasta en tajua hölkäsen pöläystä. =D Kävin Yamagatassakin jonkun fonologian kurssin, mutta siellä vaatimustaso oli sellanen, että puolessa välissä tuntia opettaja saattoi sanoa että tämä ei tarkoita, ettäkö tunti päättyisi, mutta ne, joilla ei ole mitään kysyttävää, voivat lähteä. Tälle nykyiselle kurssileni piti jopa ostaa opettajan kynäilemä oppikirja.

Neljä kurssia ei vaikuta paljolta, mutta kun ottaa huomioon, että paikalliset opiskelijat ottaa maisterivaiheessa yleensä  4-6 kurssia lukukaudessa ja niillä on kuitenkin koko elinikä kokemusta japanin puhumisesta kun taas itse oon jamppa Kauhavalta, niin aika rankalta on tääkin työmäärä tuntunu. Eloani vaikeuttaa myös se, että Japanissa lukuvuosi on jo puolivälissä ja siksi suurin osa tarjolla olevista kursseistakin on jatkoa keväällä alkaneille, joilla en sattuneesta syystä oo tietenkään ollut. Ja stressilevelit on maksimissaan kun stipendini edellyttää, että niitän menestystä arvosanoillani. Japaniksi hikari tarkoittaa valoa. Johdattakoon sisäinen hikarini kulkuani.

Perjantainaama.

Perjantaipulla, perjantairiisipallo, perjantaimanga ja perjantaijuoma.

Perjantain kakesoba. En oo tainnu syödä kakesobaa sen jälkeen kun keväällä 2012 valmistin ja myin sitä ja sain yliannostuksen. Kun illat pimenee ja sisälle jäätyy ja budjetti on kovilla, on kakesoba ystävä.

Se on takki. Se on fleecea. Se lienee ruma. Se on mainio.