Sivut

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Jo joutui armas aika



Komiallaane uurev vuare tervehrys jokahittelle! Ja muirenki juhulapyhie mitä nuata ny tuas täs viime kiriootukse jäläkehe o keriinny olemaha! Uusi vuosi, sama vanha muija! Akemashite omedetou gozaimasu ja nii erellehe. Poikaystävä lähetti postitse parin sadan jenin made in China -laatuiset uuden vuoden koristeet, jotta toshigami-henget löytäisivät luokseni. Kagami mochi oli valitettavasti liian painava mahtuakseen postipakettiin, mutta kuvan shimekazari sekä kadomatsu koristavat tupaani vielä viikon verran. Sumo-aiheinen kuvausrekvisiitta-furoshiki ei liity tapaukseen, sain sen samaiselta miyagilaislähettäjältä muuten vaan. :D Kukkia en ole siltä koskaan saanut, mutta kaikenlaista muuta enemmän ja vähemmän tarpeellista käyn noutamassa Salen postista tasaisin väliajoin. Tälläkin hetkellä matkaansa valtameren yli tekee miyagilaislähtöisen taitoluistelija Hanyuu Yuzurun susiruma M-kokoinen fanipaita (ulkonäöllisten asioiden suhteen melko välinpitämättömän poikaystävänkin kommentti oli koumuin ga desain shita mitai, näyttää siltä niin kuin virkamies olis suunnitellut tän), joka jokaisen Miyagin virkamiehen oli pakko ostaa pari vuotta sitten kun prefektuurin piti rahoittaa paraati Yuzurun olympiakullan kunniaksi, ja joka oli kokemaisillaan kohtalon siivousrättinä, koska poikaystävä on kykenemätön sujahtamaan M-kokoon ja okaasan tuli juuri kaapista Hanyuu Yuzurun vihaajana (koska tyyppi laukoo amerikkalaistyyppisen itsevarmoja kommentteja tyyliin aion saada teidät kaikki liikuttumaan sen sijaan, että nöyrästi lupaisi yrittävänsä parhaansa katsojien ja tukijoiden suosiollisella avustuksella).

Muita kuvia uuden vuoden vietostani ei ole (pelasin veljieni kanssa Tales of Zestiriaa aamukuuteen, peli on viihdyttävä mutta battle camera on karsea ja soveltuu kolminpeliin kuin hillo silimään, meme-itemejä on ihan liikaa ja niiden kustomointimahdollisuus oli virhe, koska todellakin meillä on Soreylla maksimikorkeuteen venytetty fedora ja pienestä laitamyötäisestä kielivät vinot aurinkolasit (yhdessä vaiheessa myös kanootin muotoiseksi venytetty jättimäinen violetti selkäreppu, joka oli kuitenkin liikaa jopa itsellemme), Mikleolla tupee ja maksimikokoon venytetty tekonenä ja pilailulasit (ennen nykyisiä pilailulaseja sillä oli kaksoistupee ja ennen kaksoistupeeta sillä oli venytetyt aurinkolasit, joiden takia se näytti lähinnä kärpäseltä), Rosella kissa päässä ja sillä white knight -henkisellä tuuliturhakkeella pupunkorvat ja selkärepusta muokattu megakokoinen vyölaukku), mutta sain just poikaystävältä pari otosta vanhasta uuden vuoden temppelireissusta kaks vuotta tapauksen jälkeen ja whatsapp-laatuisina, joten tässäpä ne. Vipa kuva on kylläkin tältä vuodelta, eliittikumppani kipaisi minullekin ennustuksen tulevalle vuodelle, mutta en vielä tiedä, millaista onnea sieltä povataan, kun tyyppi ei suostu avaamaan paperia puolestani vaan joudun odottamaan, että posteljooni tuo tiedon luokseni. Japanilaisissa uuden vuoden jutuissa vilahtelee muuten paljon pöllöjä siksi, että pöllö on japaniksi fukurou (梟) ja tuo hyvää onnea, koska fukurou voi tarkoittaa myös 不苦労 (fu-kurou) eli vailla vaikeuksia.



Jouluni ei sitä vastoin ollut kaikkein mieluisin, sillä meidän 8-vuotias irlanninsetteri kuoli aatonaattona, mikä oli surkein mahdollinen lopetus muuten ihan kelpo vuodelle. (Vuoden parasta hetkestä kisaavat ensimmäinen huojennuksen minuutti seminaarin loppumisen jälkeen ja se kun ostin Nagoyan lentokentän kioskipaapalta Ayatakan teepullon roposilla, jotka olivat pyörineet lompsassani siitä lähtien kun edellisen kerran lähdin Japanista. )



Sellainen mainio kuoma oli se. Itse täytin pari viikkoa sitten 28 vuotta aikani kuluksi. Tässäpä saavutukseni kunniaksi Erään naaman tarina -spesiaali. Oho, näin hän on muuttunut, katso kuvat!



Joskus olin juuri ripiltä päässyt! Rippileiri oli hanurista, söi miestä kun Final Fantasy X oli juuri ilmestynyt ja sitten piti mennä viikoksi liejuiselle Ojutjärvelle seurakunnan kuppaiseen mökkiin kuuntelemaan Raamattua rahisevalta c-kasetilta ja jeesustelemaan tusinan ikätoverini kanssa, joita muutenkin piti katsella Kauhavan ainokaisella yläasteella päivästä ja vuodesta toiseen ja joiden sekaan oli mahtunut myös kaksi uskollisinta koulukiusaajaani. Yläastevuodet eivät muutenkaan olleet ihmisen parasta aikaa, ei jatkoon. Harrastin virtuaalisia taikakouluja ja musiikkiopistoa ja odotin innolla menolippuani traktoreiden ikeestä pääkaupunkimme iloihin.



:DDDD Olen kuvassa 18-vuotias salskea kauhavalaisnuorukainen. Harjasin hiukseni jos sattui huvittamaan, en omistanut yhtäkään meikkituotetta (enkä kyllä edelleenkään oo erityisen kiinnostunut naamani laittamisesta, mutta Siiri 18 vee sulla on ihan ok silimien väri joten voisitko nyppiä noi horsman lailla rehottavat kulmakarvasi jotka vie kaiken huomion), luin Pentti Saarikoskea ja Keatsia, katselin kaukaisuuteen, käytin englannin yo-aineessa sanaa ubiquitous ja olin mieltynyt rastapäisiin henkilöihin - sittemmin tämä mieltymys on vaihtunut traumaan heilasteltuani henkilön kanssa, jonka rastoista löytyi merilevää, koska tyyppi oli asunut kolme kuukautta luolassa (18-vuotiaalle itselleni olis sellainen ihmissuhdevinkki tulevia vuosia ajatellen, että joskus on ihan hyvä tyytyä fiktion tarjoamaan jännitykseen koska esim. tämä kirjaimellinen luolamies Siiri veeteeäf).



Congratulations! Your Siiri 18 vee evolved into Siiri 28 vee! Pientä kehitystä on mielestäni tapahtunut. Tukanväri on yhä omani, mutta kymmenessä vuodessa olen oppinut puhumaan japania ja nyppimään kulmakarvani (edes joskus), luopunut reisitaskuhousuista, käynyt miljoonassa Helsingin baarissa juomassa omat ja muiden juomat, lopettanut baareissa käymisen, deitannut hyviä ja huonoja tyyppejä ja asunut kymmenessä eri osoitteessa. Seuraavalle kymmenelle vuodelle riittäis vähempikin osoitevalikoima.

Yksi mua vuonna 2015 suuresti ilahduttanut asia oli kännykkäliittymä AU:n Atarashii eiyuu ('uudet sankarit') -mainossarja, jossa japanilaisista kansansaduista tutut Momotarou, Urashima Tarou ja Kintarou seikkailevat täysin uudenlaisissa kuvioissa mottonaan atarashii jiyuu, uusi vapaus. Japanilaisissa mainoksissa ei yleensäkään pelätä omalaatuista menoa, mutta Softbankin mainokset perheestä, jonka isä on koira ja poika amerikkalainen, olivat parhaimmillaan niin mainioita, etten uskonut muiden kännykkäfirmojen pystyvän pistämään ihan helpolla paremmaksi. Olin väärässä, sillä tää AU:n uusi hyvän mielen kampanja on näyttelijävalinnoista ja puvustuksesta läppiin ja järkyttyneeseen fasaaniin niin onnistunut, että toisinaan pikaista piristystä kaivatessani käyn näitä mainosklippejä katselemassa. En osaa valita lemppariani, joten tässäpä koko playlist. =D=D=D



Ja juuri kun luulin, ettei tämä kampanja enää voisi parantua, löydään silimieni eteen tämä alkaneen vuoden juhlistus????





Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun mainos sai minut liikutuksen tilaan. Atarashii ashita ga matteiru (uusi huominen odottaa). Tuli muutenkin ihan hyvään saumaan tää, sillä vuoden vaihtuminen merkitsee myös sitä, että samalla käynnistyy viides vuosi anonyymin japanilaisen salarymanin riiaamista! Gg ja isoo käsi kaikille asianosaisille. Kiitollisna saan olla kaikista niistä jännistä kokemuksista, jotka tämä ihmissielu on elooni tuonut. Tällä hetkellä käsillä eivät ehkä ole elämäni mielenkiintoisimmat päivät, mutta suurella innolla ja pienellä kauhulla odotan tulevia koitoksia, koska tämän suhteen nykyistä tilaa on joka tapauksessa vähemmän edessä kuin takana. Atarashii ashita ga matteiru!


Inspiroiva kaukosuhteemme pähkinänkuoressa.