Sivut

torstai 18. elokuuta 2016

Illalla

Aikaisemmin tällä viikolla eteisestä kuului pamahdus ja luulin pesukoneen hajonneen, mutta sitten alkoi tuttu henkarien heiluminen ja ylimääräinen uutislähetys, jossa kerrottiin Miyagissa ja Fukushimassa olleen shindo nelosen maanjäristys. Shindo nelosia tulee Miyagissa joka vuosi muutamia, joten jokusen minuutin mahdollista seuraavaa tälliä odoteltuani kyllästyin, vaihdoin kanavaa, ripustin pyykit, pilkoin isotakiaiset ja keitin konnyakut. Maanjäristykset eivät silti edelleenkään kuulu lempiasioihini Japanissa.

Sen sijaan lempiasioihini on kuulunut tämä Niigatan Sado-saaren ruokakulttuurista kertova laulu (laulun nimi on Gurume kikou [gourmetretket] ja esittäjä Fujin kurabu [rouvakerho]):



Päivät kuluu sukkelaan. On tapahtunut sitä ja tätä, mutta kukaan ei jaksa lukea ylipitkää jorinaani, joten jaan nämä selontekoni muutamaan osaan. Mikäli haluatte spoilereita tulevasta niin olen päivittänyt instagramiani usein kirjaimellisesti hiki hatussa. Tämän postauksen kuvat on kaikki heikkolaatuisia puhelinräpsyjä mutta kestäkää se kanssani. Viime viikon keskiviikkona salaryman heittäytyi hurjaksi ja lähti työpaikaltaan ennen auringonlaskua, ja juhlistimme tätä irtiottoa normaalin marketin ja asunnon välillä autoilemisen sijaan lähtemällä junalla isoolle kirkoolle Sendaihin. Naapurustossa oli hiljaista, lepakot syöksyi kohti iltahämärässä. Lukioikäisenä olin obsessoitunut kappaleesta nimeltä Gentou kikai, jossa lauletaan että gaitou de mata hirahira ibasho ga nakute kurutta koumori, lepakot lepattavat jälleen katulampuissa kuin villiintyneet varjot vailla paikkaa jonne mennä. Tätä hoilotusta on osittain syyttäminen siitä että päädyin japanin kielen teille joilta ei näytä olevan paluuta, mutta kaikki vuodenajat Japanissa pariin otteeseen nähtyäni tämänkin humpan kuvasto aukeaa nykyisin jotenkin konkreettisemmalla tavalla.



Käytiin ensiksi kirjakaupassa vertailemassa Hokurikun matkaoppaita. Bf otti vastuulleen lehdet ja minä kirjat, hissimusiikki soi ja olin jonkinlaisessa elämältä kaiken sain -tilassa, koska tällaiset itsestäänselvät arki-illatkaan eivät ole kovinkaan itsestäänselviä jos niitä viettääkseen täytyy matkustaa autolla, junalla ja lentokoneella.



Hissimusiikki vaihtui sulkemismusiikiksi, ja kiiruhrimma ravintolahan, joka oli S-Palin pohjakerroksen Ootoya. Söin tyynenmerenturskan (japaniksi madara) ankake-ateriasetin (ankake on japanilaisten versio kiinalaisesta kastikkeesta) hintaan 881 jeniä eli alle 8 euroa. Ravintola oli tupaten täynnä ja päädyttiin samalle penkille ensitreffeillä olevan pariskunnan kanssa. Tuli hieman Ulla Taalasmaa -olo kun istuttiin tyyppien koko ruokahetki 10 sentin kyyläysetäisyydellä altistumassa hapuileville keskusteluille syntymäajoista, veriryhmistä ja kesänvietosta, ja välttääksemme omien mikäs tässä on ollessa -hiljaisuuksiemme ja ensitreffiläisten kiusallisten hiljaisuuksien osuminen päällekkäin jouduttiin vääntämään jutun juurta riisinjyvistä.



Koska iltaa ja kesää oli tässä vaiheessa vielä jäljellä, innostuimme jatkamaan vielä umeshun kittauspuuhiin izakayaan Kamakura, jonka nimi ei ole viittaus tähän Kamakuraan vaan Touhokussa ja Niigatassa rakennettaviin perinteisiin lumimajoihin. En nyt tähän hätään muista mikä tämän talon tarjoaman sopan simpukka oli lajiaan, mutta kuulemma niitä tajotaan usein häissä koska yhden simpukan kaksi kuorta sopii vain toisilleen.



Illan viimeisessä junassa oli monenlaista hoipertelijaa, mutta matkattuani sata ja viisi kertaa bussilla Kannelmäkeen aamuneljältä ja asuttuani kaksi vuotta Piritorilla se ei häirinnyt minua lain. Helsingissä olen todistanut alastoman herrasmiehen kirmailevan lähibaarini edustalla ja keski-ikäisen pariskunnan multitaskaavan vankalla otteella parisuhderiitaa ja julkista wc-asiointia metroaseman nurkalla, mutta Japanissa tämä elämän syke on vielä jäänyt kokematta.

Juna-asemalta kohti kotia lyllertäessämme ohitimme tämän antiikkisen täysin puisen riisinkuorimiskopin, joka on auki vuorokauden ympäri siltä varalta että unettomina öinä iskee tarve kuoria 10 kiloa riisiä. Naapuruston uudempi koppi on auki vain aamuviidestä iltakymmeneen, eli mikäli entisaikain teknologian käyttäminen ei kiinnosta on aamuyöllä keksittävä muita puuhia.

maanantai 8. elokuuta 2016

Kesämonogatari

Sataa sataa ropisee, vuoden viides taifuuni on saavuttanut Miyagin korkeuden ja minua ärsyttää, että sään vuoksi suunnitelmani mennä katsomaan Sendain tanabata-tunnelmia meni mönkään ja meillä on kaapissa vain merilevällä maustettuja sipsejä.

Elämme jännittäviä aikoja. Olemme vaihtaneet astianpesuainemerkkiä, käyneet viikon sisällä kahteen kertaan Kurazushissa ja katselleet televisiosta poikaystävän entisten judotuttavien olympiakoitoksia. Keisari piti tänään turuilla ja toreilla televisioidun puheen, jossa kertoi ettei enää ole kykenevä hoitamaan tehtäviään entiseen malliin. Tähän saakka keisarin virka on ollut elinikäinen eikä ole ketään joka siihen tehtävään nimittäisi tai tittelin pois ottaisi, joten seuraavaksi käydään keskustelua siitä, muutetaanko lakia keisarin eroamisen sallimiseksi vai nimitetäänkö tilalle entisaikoina ahkerasti käytetty valtionhoitaja. Japanilaisessa kalenterissa vuodet lasketaan keisarien mukaan (nyt on vuosi Heisei 28). Voi siis olla, että seuraavan kerran tänne saapuessani Japanissa on jo koittanut uusi aika.

Lauantaina käytiin Sendain uudessa Umi no mori -akvaariossa oppimassa Miyagin kaloista. Lapsosilla on kesäloma ja porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Poikaystävä kävi parturissa ja minä kävin sillä välin minua usein viime elokuussa palvelleessa kauppakeskuksessa Rifussa katselemassa kivoja kesätavaroita joita ostaa sitten joskus kun osoite ei oo Leopalace tai Seinäjoki. Ilta kului satamassa poikaystävän työpaikalla, jossa suunnitellun 30 minuutin sijaan vierähti kolme tuntia. Itseltäni alkoi loppua niin kärsivällisyys kuin laulurepertuaarikin, mutta puiden välistä näkyi vastakkaisen rannan ilotulitukset.



Sunnuntaina suuntana oli Ishinomaki. Hullua että siitäkin on jo kaksi vuotta kun siellä asuin. Kaikki oli niin kuin muistinkin. Kaskaat huusi kilpaa ja tuulettimen luona oli viileää. Syötiin vesimelonia tatamilla. Okaasan sanoi sa ittaraba. Otousan katsoi naisten painonnostoa televisiosta. Koira aivasteli, poikaystävä teroitti kuokkaa. Löysin kaapista keltaiset sukkani.



Käytiin Ishinomakissa sumoravintolassa! Sumopainijoiden chankonaben sijaan tyydyttiin tosin kesäkuumalla nori-levästä tehtyyn udoniin. Taustalla soi sumoujinku ja lähtiessä sain vielä mukaani uusimman banzukehyoun eli käsin kirjoitetun sumopainijoiden sijoitustaulukon, joka julkaistaan aina ennen kutakin turnausta. Tätä on sumoujinku:





Tällaista on eloni tätä nykyä.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Maisteri Miyagissa

Obandesu! Tämä postaus tulee livenä suoraan Miyagista. Saavuin tänne lauantaina. On kaikki niin kuin ennenkin, suunnilleen. Sendain asemaa oli laajennettu ja paikallisjunassa kuulutetaan Pokemonin pelaamisen vaaroista laiturialueella. Onnistuin ajoittamaan maahantuloni tsuyuaken eli sadekauden päättymisen jälkeiselle päivälle ja huono sauna tervehti ruumistain. Perinteinen ensimmäisten päivien Japani-trollaantuminenkin otti vallan, koska paikallisessa työkulttuurissa ei edelleenkään oo järkeä ja Tokion pormestarivaalien yhteydessä entinen pormestari ja ammattitrollipeikko Ishihara Shintarou kommentoi vaalien ainoaa naisehdokasta Koike Yurikoa että atsugeshou no onna ni makaseru wake ni wa ikanai, [pormestarin pestiä] ei voi jättää ylimeikatun naikkosen hoidettavaksi. Kyseinen ylimeikattu naikkonen kuitenkin tuli valituksi Tokion ensimmäiseksi naispormestariksi (tyypin epäinspiroiva konservatiivinen politiikka kylläkin himmentää riemuani) ja Sendain puiden varjoissa vailla päämäärää vaellellessani huomasin, että trollaantuminen oli jättänyt minut enkä enää miettinyt, olisiko muinainen suunnitelmani hakeutua britteihin ollut sittenkin parempi vaihtoehto.



Mitäs tästä kertoisin, kysyjille vastaisin. Asun Tagajoun kaupungissa, mutta lähin asema on Sendain Iwakiri 15 minuutin kävelymatkan päässä. Tagajou oli Touhokun keskus 1300 vuotta sitten Nara-kaudella, mutta nykyisin täällä ei oo mitään erityistä nähtävää. Naapurustokaan ei oo sieltä viihtyisimmästä päästä, rikkaruohot rehottaa ja roskapaikalla on epämääräisiä roskia. Ishinomakin talo on riisipeltojen keskellä bambuviidakossa ja Rifussa asuttiin vuorilla, mutta tässä naapurustossa on melko harmaata. Televisiossa pyörii rankkasadevaroitukset ja Pohjois-Korean ohjus. Herätyskello soi 6:30. Reippahasti valmistan poikaystävälleni o-bentoun töihin ennen kuin siirryn katselemaan kotirouvien aamutelevisiota ja vartomaan mahdollisia käännöshommia. Pari ensimmäistä päivää olin aika heikossa hapessassa ja natsubatessa, mutta tämä viikko on jo mennyt ilman äkillisiä kuumetiloja ja pökräilyä, vaikka sainkin ilmastointilaitteesta hinkuyskän eikä olotilani muutenkaan ole paras mahdollinen.

Tältä näyttää kauhavalaisen japanilaiselle salarymanille tekemä viiden minuutin pikabentou. :D Hibi shinka shiteru, kehitystä joka päivä on tämän talon lempiläppä.



Tuolla kyökissä heiluminen on aika tuskaa, koska täällä ei oo minkäänlaista keittiötasoa tai edes tiskipöytää, joten pilkkominen tapahtuu lattialla ja kattila ja paistinpannu ei mahdu yhtä aikaa hellalle. Pöytäkin on minikokoa ja astiat muistijälki vuosien takaisesta elostamme Yamagatan asuntolassa. Estetiikkaa on illallishetkistämme siis turha etsiä, mutta urheasti olen joka päivä valmistanut monta ruokalajia. :D



Yksi asia joka ei myöskään ole muuttunut on muuten minä itse. :'D Tässä olen miyagilaisessa bussissa kesäkuussa 2014 sekä miyagilaisessa wc-tilassa elokuussa 2015:


Tässä olen miyagilaisessa junassa sekä miyagilaisessa wc-tilassa elokuussa 2016:


Semmoosta! Idässä tulvii ja lännessä on vaihteeksi yli 35 asteen helteet. Sendain tanabata-juhla alkaa lauantaina, sunnuntaina haetaan autolla edamameja Ishinomakista. Uusi kansallinen vapaapäivä yama no hi eli vuorten päivä debytoi viikon päästä. Kotikadun lyhtypylväässä on iso kyltti jossa lukee 不審者に注意!! (fushinsha ni chuui, varo epäilyttäviä henkilöitä) ja ollaan poikaystävän kanssa väitelty, kumpaan tässä viitataan. Olen onneni kukkuloilla koska Japanin Netflixissä on Atsuhimen kaikki jaksot ja tien toisella puolella olevan automaatin kaikki juomat maksaa vaan 100 jeniä normaalin 130 jenin sijaan. Jälkimmäinen asia ei tosin tullut yllätyksenä, koska literally heti tämän asunnon varattuamme mentiin google mapsiin ja zoomattiin mitä juomia automaatista saa. ::::D

Lopuksi kuvaspam. Tulukaa Sendaihi, täälo mukavaa.



Dewa dewa!