keskiviikko 14. joulukuuta 2016

What, a moon bone for Siiri

Hilsen fra puhkeamattomasta Norja-kuplasta. Skam on vavisuttanut minua tavoilla joiden ei pitäisi olla edes mahdollisia saati laillisia ja herkästi väräjävä sieluni roihuaa lailla olympiatulen. Julie Andem on idolini, herregud. Joululahjaksi toivon maailmaan lisää naisten käsikirjoittamia ja ohjaamia televisiosarjoja, joissa male gaze ei vaeltele ympäriinsä.

Norja! Skandinaaviset naapurimme! Miksi menin oppiin Helsingin yliopistoon enkä pohjoismaiseen naapuriimme. =( Ehkä minulla olisi siinä tapauksessa nyt jännittävämpi elämä ja paremmat hiukset ja kruununprinsessa käsipuolessa. Ja kjempebra kielitaito, koska jo kahden kuukauden päivittäisen intensiivisen Skam-dolorosan ansiosta musta on kehittynyt ihan kelpo norjan ymmärtäjä! Ei enää google translatea kun luen norjankielisiä kommentteja! Koselig on lempisanani. :3 Koen surua, kun poikaystäväni ei suostunut vaihtamaan parisuhteemme kieltä norjaksi, vaikka ollaan viimeiset viis vuotta ja risat ehditty puhua toisillemme japania jo kyllästymiseen saakka. Joudun elää ja kuolla ilman, että kukaan koskaan sanoo minulle du er så jævlig deilig, Isak Siiri. =( Vaihdoin sitten kompromissina facebookini norjaksi ja googlasin lennot Oslo. =(

Sen sijaan en joudu elää ja kuolla ilman seuraavaa keskustelua:
Bf: Sori puhelu katkes.
Siiri: Who is this
Bf: Yamada (poikaystävän sukunimi muutettu) information center. Yhteys alueella on juuri nyt heikko. Yhteys alueella on juuri nyt heikko. Fever talkinne ei ehkä kuulu.
Siiri: (liekehdintää Skamin arkirealismista) Ja sit niillä on välillä likaiset hiukset kun ne ei oo käyny suihkussa ja ne silittää toistensa likaisia hiuksia!!!!
Bf: Mulla tulee tosta mieleen vaan sä.
Siiri: HAAAAAAA???? Onko tämä nyt sun henk.koht. mielipide vai Yamada information center????
Bf: Yamada information centerin fakta. =)
Siiri: (aiheena 2000 jenin seteli ja pankit) Nykyään ei voi pankissa enää hiku..hiki......hikikaeru?? ei hikikaeru....hiki......en saa sanottua sitä sanaa???? Sano sä se. [sana oli hikidasu, en tiedä miksi en saanut sitä päähäni]
Bf: Koita vaan, oot jo puoliks siellä.
Siiri: Huoh no soitan sit Yamada information centeriin.
Bf: Yamada information center, puhelun hinta on 200 jeniä/10 sekuntia.
Siiri: Mikä se sana on mitä yritän sanoa?
Bf: Hikigaeru
Siiri: Ai??? For real??? Nykyään pankissa ei voi enää hikigaeru
Bf: HIKIGAERU ON SAMMAKKOLAJI HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAHAHAHAHA.
Siiri: OI TEMEE MÄ MAKSAN TÄSTÄ PUHELUSTA, YAMADA INFORMATION CENTER TEIDÄN TYÖNTEKIJÄ ON PASKA.
Bf: Arvoisa asiakas, valitettavasti emme ota vastaan asiakaspalautteita tässä numerossa.

Sellainen on tämä kaukosuhde.

Koska syntymäpäiväni on aamulla ja tämä norjalaisilmiö on järkyttänyt peräkammarissa ikääntyvän leidin stabiliteettiäni herättäessään itsessäni kaikki mahdolliset feellsit kaikilta mahdollisilta elon vuosilta, päätin onnitella itseäni tällaisella playlistillä aiheesta tosielämästä tutut tunnot vuosien varrelta. Gratulerer med dagen, elskling. <3___<3



Aion pikapuoliin laittaa tulille kolmiosaisen postaussarjan taannoisesta riemulomastamme Hokurikussa. Vaan tässäpä sitä ennen rupulaatuiset kännykkäotokset vielä taannoisemmasta lauantaipäivästä Sendaissa, kun venailin elämäni salarymiestä kokouksesta ja pidin sadetta erinäisissä kohteissa. Happy scrolling!

Ostin Loftin ykköskerroksesta halvimman kamman ja menin vessan peilin eteen sukimaan taifuunisateen koettelemaa kuontaloani. Sitten menin taivaaseeni Loftin paperiosastolle. Keräilin monta vuotta kirjepapereita, mutta nykyään niitä ei tunnu myytävän missään. Paitsi Japanissa. Kesä on tullut Japaniin, kun kirjepapereissa vilisee kultakaloja ja vesimeloneja.



Loftin paperiosastolta riensin toiseen paratiisiini kirjakauppaan. Mr Salaryman saa joka vuosi työpaikalta nivaskan kirjaseteleitä, ja joka vuosi olen saanut käyttää puolet näistä seteleistä. Joten ostin Kinou nani tabetan uusimmat osat japanilaisten veronmaksajien piikkiin. :D Kirjakaupassa oli jonkun manga-taiteilijan nimmaritilaisuus. Mieleeni muistui, kuinka aina avulias poikaystäväni muutama vuosi sitten meni kiireisen labrakaverinsa puolesta yamagatalaisen kansanlaulajan nimmaritilaisuuteen, nappasi nimmarin ja yhteiskuvan ja kehui kansanlaulajan tuotantoa eikä jälkeenpäin osannut edes kansanlaulajan nimeä mainita. :'D Kyykistelin varmaan tunnin plaraamassa kirjoja japanilaisten seremonioiden käytöskoodeista ja kärsin mahdollisia aivosoluvaurioita, kun viereisen lastenkirjaosaston televisiossa pyöri tauotta maailman rasittavin mainosluritus. Siivooja kiillotti lattiaa rätillä.



Söin yksin freshness burgeria ja jolkottelin aikani kuluksi pitkin märkää Sendaita. Sendailla on syömmeni, vaikka toivoisinkin, että siellä olisi enemmän kulttuurielämää koska tykkään katsella TAIRETTA sekä kuunnella HUMPPAA mutta Touhoku ei ole näiden aktiviteettien hotspot.



Sendain asema on kiva paikka illan sinessä!



Elämäni salaryman tuli kokouksesta ja menimme treffeille!



Mentiin kulahtanutta kyökkiä muistuttavaan perinteiseen touhokulaisravintolaan syömään touhokulaisia ruokia! Oma annokseni on yamagatalanen satsi, toi valkoinen mömmö on jamssista tehty tororo ja pikkelssimössö on yamagatalainen kesän perinneruoka dashi (ei siis saa asia kuin liemi-dashi), jonka perusainekset on munakoiso, kurkku, myouga (japanilainen inkivääri) ja shiso-lehti. Salaatti on tofu-wakame-shirataki-salaatti.



En tähän hätään muista salarymanin annosta, mutta lisukkeeksi sen oli pakko saada lempiasiaansa maailmassa, joka on siis hoya eli merituppi. Miyagin ja Iwaten ulkopuolella merituppea ei syö kukaan, mutta miyagilaiset rakastaa merituppeansa niin paljon että Kesennuman maskottikin on merituppipoika Hoyabooya (mulla oli Hoyabooya-kynä joka katkes repussa matkalla Japaniin ja sen nimi on nyt Shibooya, kehukaa mua tästä neronväläyksestä). Yksi monikulttuurisen suhteen miinuspuolia on, että jääkaapissa Asahin ja konnyakun vieressä hengaa aina meritupen raato haisemassa.

Viime kesänä Miyagissa haisi muuten hoya kaikkialla. Korealaiset osti sitä Miyagista ennen kimchin valmistukseen, mutta ydinvoimalaturman jälkeen ei oo japanilaiset merenelävät korealaisille kelvanneet ja muualla Japanissa hoyaa pidetään lähinnä ällönä. Hoyaa kuitenkin nousee meriviljelmiltä tuttuun tapaan, mutta koska kysyntä Miyagin ulkopuolella on romahtanut, viljelijät joutuu myymään hoyansa pilkkahintaan, mutta näin tehdessään viljelijä ei oo enää oikeutettu energiayhtiön elinkeinonmenetyksestä maksamiin korvauksiin, koska energiayhtiön näkökulmasta pennillä myyty hoya on silti elinkeino. Niinpä tällä hetkellä on Miyagissa kannattavampaa vaan tuhota satonsa ja ottaa energiayhtiöltä korvaukset kuin myydä alihintaan ja menettää korvaukset. Hoyaa laitettiin silppuriin tonnikaupalla ja tulos leviteltiin pelloille lannoiteeksi. Meinas kerran poikaystävän työpaikalla satamassa laatta lentää kun se hoyan löyhkä oli niin kamala.

Maksimaalisen Touhoku-eksperienssin saavuttamiseksi käytiin vielä kokeshi-kaupassa ja ostettiin asemalta zundamochia iltapalaksi.



Siltä varalta että en saa aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään ennen vuotta 2017, tusen takk jälleen vuoden virtuaalisesta seurasta. <3_____<3 Ootte kivoja! Hieman ovat sekavia nämä aihepiirini ja postaustahtini ja lifestyleni ja persoonanikin on enemmän laatua tokmanni kuin stockmann, mutta nähkäämme jälleen ensi merkinnässä, koska ikinä se sitten onkaan.

torstai 17. marraskuuta 2016

Uusia kliseitä

Halla, hva skjer! Norja-intoni ei ole laantunut. Toisenlaisessa elämäntilanteessa olisin jo vuonoilla douppaamassa ja øyvindejä ja solveigejä vokottelemassa. Kjør på, vi kan ikke snu nå, han er en drittsekk, jeg får ikke sove når du ligger her og prater masse piss, før faen liksom ass, da. <3___<3 Norja on salakavalasti livahtanut lempikielteni listalle & I'm not even mad. Olispa Skam ollut olemassa kun olin 17, ehkä olisin silloin tehnyt ruattin läksyt vähän suuremmalla palolla. Fun fact: mummani on itse asiassa suomenruotsalainen, vaikka nämä skillit eivät olekaan minulle valitettavasti periytyneet koska kotiseudullani Härmänmaalla puhutaha tasa yhtä oikiaa kiältä ja sei oo suami eikä ruatti, mutta tämä vöyriläinen heritageni ei ole koskaan inspiroinut minua avaamaan grammatikia yhtä paljon kuin pitkäripsiset norjalaisteinit. ::::D

Jatketaan tähän maailmanlaajuisesti merkittävään elämääni pureutumista. Muistattako viälä elokuun! Sellainenkin kuukausi oli joskus. Yhtenä elokuun iltana bf soitti kotimatkaltaan että tuu kymmenen minuutin päästä juoma-automaatille. Sammutin ilmastointilaitteen ja jolkottelin juoma-automaatin kajoon niin kuin vanhoina aikoina Yamagatassa, jossa jouduin nousemaan autoon aina asuntolan lähistöllä olevan hammaslääkäriaseman juoma-automaatin luota ettei kielletty yhteydenpitomme paljastuisi. Niin kuin vanhoina aikoina Yamagatassa miinus kaikki jännityselementit. Kuten kaikissa eeppisissä Hollywood-romansseissa, päämäärätön iltahaahuilumme päätyi York-Benimarun (touhokulainen halpahalliketju) gamecenteriin, jossa pari kesälomalaista pelasi piirakanheittopeliä ja virka-asuinen poikaystävä yritti pyydystää siiliä ajan patinoimalla ufocatcherilla. Toisinaan elämäni on kasa japanilaisia kliseitä. Pisteenä i:n päälle hairahduimme vaihteeksi Kurazushiin, jossa tosin kaikkien kliseiden vastaisesti tilasin päähänpistona friteerattua kalmaria, mikä oli suuri virhe, koska sushi ja tirisevä rasvakasa eivät todellakaan sovi yhteen ja tuloksena olin antaa ylen koko kotimatkan.



Yhtenä iltana menetin malttini surkeassa karsinakeittiössämme. Kun salaryman salkkuineen kävi sisään etuovesta, istuin lattialla mittailemassa dashia, ja ennen kuin ovi kolahti kiinni, olimme jo ehtineet sanoa yhtä aikaa kigen warusou (näytät huonotuuliselta) ja ashita raamen ni shiyou (syödään huomenna raamenia). Olen bannannut raamenin ruokavaliostamme koska annokset on mulle järkyttävän suuria ja bf on ikuisella laihdutuskuurilla, mutta periaatteet murtuu Leopalacen keittiössä. Käytiin raamentamassa sellaisessa puljussa kuin Honkamado. Jos olet raameninystävä ja Iwakirissä (wtf) niin sinne vaan. Tuulettimen alla oli vetoisaa, raamenia oli liikaa, ulkona oli säkkipimeää. Puhuttiin mistä nyt ikinä tai oltiin hiljaa. Menin ekaa kertaa raamenpaikkaan saman tyypin kanssa viis vuotta sitten Yamagatassa. En juurikaan tuntenut tätä tyyppiä. Puhuttiin muuttolinnuista ja tilitin jostain tälle random tyypille. Mulla oli harmaa karvaponcho ja pihalla aika pysähtyi muutamaksi sekunniksi kun tämä random tyyppi tarrasi huppuuni ja käänsi sen oikein päin. Hengitys huurusi ja oli ehkä sumuista. Käveltiin kapeaa kujaa, jostain kajasti valokyltin heikko valo ja tämä random henkilö kysyi koska mulla on syntymäpäivä. Muistan nousseeni jollekin korokkeelle ja heilutelleeni hanskoja samalla kun sanoin, että täytän joulukuussa 24. Flipattiin molemmat kun selvisi, että oon sitä yli vuoden vanhempi. Täytän joulukuussa 29 ja toivoin eilen tältä random tyypiltä lahjaksi japanilaisen itunesin lahjakorttia, että voin ostaa sieltä Himeno Kaorukon Shouwa no inun ja Hoshino Genin Soshite seikatsu wa tsuzukun e-kirjana. Niin että loppujen lopuksi on hyvä, että joku keksi raamenin.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kakera

Koska olen liian laiska kirjoittaakseni kunnon postausta eikä tästä ole oikein matkablogiksenikaan kun matkailun sijaan käyn Miyagissa toisessa kotonani, jaan kanssanne elokuun satunnaiset sekunnit kuvan muodossa.

Montako kertaa Marumatsussa voi käydä ennen kuin se on ongelma. Asking for a friend.

Jokapäiväisen aamuriisini kylkeen kuuluu ponzussa paistettu kananmuna-komatsuna-mössö. Jos jääkaapissa ei ole komatsunaa (suomeksi vihannessinappi), koen ahdistusta. Komatsunasta ja uppopaistetusta tofusta (abura-age) tulee muuten superhyvä nibitashi. <3____<3

In Japan they have this thing called tachiyomi.

Mormonilähetyssaarnaajat Japanissa ovat aina hämmentävä näky.

Se on riisinkuorimiskoppi.

Minulla oli karsea natsubate, muutuin vitivalkoiseksi ja luulin menehtyväni.

Marumatsu ei ole Japanin ainoa ravintola vaikka elämäni perusteella niin voisi luulla.

Kävin tässä aina iltakävelyllä. Buddhalaisen alttarin vieressä oli juoma-automaatti ja juoma-automaatin vieressä joka ilta sama Jehovan todistaja jakamassa lehtisiä maailmanlopusta.

Esillepano 5/5. Ulosteelta näyttävä löllykkä on misossa paistettu munakoiso, värikäs asia on etikalla maustettu tofu-itu-kurkku-porkkana-asia. Aterialle tuli hintaa alle 2 euroa koska vihannekset on okaasanin puutarhasta ja tofu ja idut Japanissa puoli-ilmaisia.

Cute.

Pingis oli kuuma laji olympialaisissa.

Kurazushissa oli uutuutena riisi-curryleipä ja riisikokis, joka oli loppu aina kun yritettiin sitä tilata.


Jokaisen kesän seura ja jokaisen kesän maisema.

Paita oli liian suuri, muuten olisin ostanut koska tämä on aatokseni 24/7.

Kävin kirjakaupan yläkerrassa syömässä pizzan.

Kohti Ishinomakia.

Kaikki Japanin lempitoverit samassa kuvassa.

Ishinomakin talon ympärillä kasvaa niin paljon bambua että toisinaan ohikulkijatkin käyvät sitä itselleen pyytämässä.

Cute & fun times.

Mainitsinko jo että kesä oli tuskaisen kuuma.

Einesonigirikin oli nähtävästi mielestäni kuvan arvoinen. Lempimakuni on juurikin tämä umeboshi eli hapan japaninaprikoosi.

Aamukuudelta uskollisesti bentou-puuhissa ahersin.

Random riisit.

Voitettiin pitkästä aikaa Kurazushin arvonnassa, mutta harmiseni just silloin käynnissä sattui olemaan joku One Piece -kampanja ja sushikrääsän sijaan palkintona oli ruma One Piece -pinssi. Heittelimme pinssillä toisiamme viimeisenä aamuna vähän ennen lähtöäni ja sitten se meni roskiin.

Voisin mennä jonnekin ruokien missikisoihin näillä kokkauksillani.

Keittiön virkaa toimitti sängyn portaat.

Japanissa on mahdollista päästä ruokakuluissa melko halvalla kunhan pidättäytyy lihasta ja länkkärisapuskoista. Tämänkin menyyn hinta oli ehkä 5 euroa, ja siitäkin voi vähentää vähäsen kun konnyaku ja sienet oli edellisen päivän ylijäämää.

Kävin kävelyllä katselemassa taifuunin jälkeensä jättämää taivasta. Ja joo, naapurillamme oli traktori.

Tämä talo oli arkkitehtuurisessa karseudessaan melko koominen, mutta en viitsi sitä liikaa pilkata kun elämäni käänteet tuntien ensi vuonna tyyliin asun siinä. Seinässä luki 入居者募集中, haetaan asukkaita.

Neonvalojen, pilvenpiirtäjien ja alkkariautomaattien huumaa paikassa Touhoku-chihou, Miyagi-ken, Tagajou-shi.

Tällä pellolla viljellään Miyagin Hitomebore-riisilajiketta (hitomebore = rakkautta ensisilmäyksellä) sekä mainostetaan Japanin kommunistista puoluetta. Nykyinen pääministeripuolue LDP on Miyagissa melko heikoilla hangilla.

Keittiömme koko komeudessaan. Tiskatessa raivo oli välillä samaa luokkaa kuin kersana kun yritimme toverini kanssa yhtä aikaa liikutella eläimiä nukkekodissani.

Gooya chanpuruu. <3____<3 En piittaa possusta enkä varsinkaan niistä läskilirvuista joita Japanissa possuna myydään, joten tein Okinawan soul foodista lihansyöjäpoikaystävän iloksi tällaisen kanaversion. Gooyasta saa muuten kaiken kitkeryyden pois kun pyörittelee satsin perunajauhossa ja kiehauttaa pikaisesti.

Norjalaisista televisio-ohjelmista ja arabian oppikirjoista huolimatta kaipuu Japaniin elää ja voi hyvin, vaikka viimeksi poikaystäväni kanssa keskustellessani asumuksensa sisälämpötila oli 3 astetta.