Sivut

maanantai 31. maaliskuuta 2014

桜、満開

Koska olen viime aikoina jauhanut lähinnä poikaystävästäni ja pölypalloistani, tässäpä alkuun kääntämäni sakura-aiheinen lehtijuttu, joka ei liity itseeni mitenkään. Mulla oli superhauskaa tätä kääntäessä, aaaa miks kääntäminen on niin mukavaa ja miks sillä on niin vaikea elättää itseään.

Kirsikkapuuistutukset ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi Fuji-vuoren kupeessa sijaitsevan Kawaguchi-järven pohjoisrannalla. Useiden puiden oksia on katkottu luvattomasti, kertoo alueen kunnossapidosta vastaava asukasyhdistys Kawaguchi-ko Midori no kai. Yhdistys uskoo, että matkailualan yrittäjät ovat sahanneet oksia parantaakseen näkymää Fuji-vuorelle, eikä peittele raivoaan peräänkuuluttaessaan kirsikkapuiden suojelua.

Puita on istutettu järven rantaan rivistöksi noin kahden kilometrin säteelle. Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Kazumasa Miuran mukaan noin 300 istutetusta kirsikkapuusta oksia on sahattu vähintään 30:stä.

Maaliskuun 30. päivä yhdistyksen jäsenet siistivät viheraluetta huhtikuun kirsikankukkajuhlaa varten. Tuolloin havaittiin, että useita isoja, läpimitaltaan yli 10 senttimetrin paksuisia oksia oli sahattu poikki. Joukossa oli myös yksilöitä, joiden lähes kaikki oksat oli sahattu poikki niin, että puun kukinta on mahdotonta. Ilkivalta ulottui myös läheisiin mäntyihin ja aprikoosipuihin, joista osa oli kaadettu tyvestä saakka.

Ranta-alueen lukuisista turistipalveluista on näkymä puuistutusten reunustamalle järvelle sekä takana siintävälle Fuji-vuorelle. Viime vuonna paljastui tapaus, jossa paikallinen ravintolayrittäjä oli katkonut useita oksia, ja asukasyhdistys vaati istutusten ehdotonta suojelua.
Miura uskoo, että tälläkin kertaa kyse on näkymän parantamisesta.

- Matkailijamäärät ovat kasvaneet sen jälkeen kun Fuji-vuoresta tuli maailmanperintökohde. Yritykset käyvät armotonta kilpailua asiakkaista. On kuitenkin anteeksiantamatonta mennä sahaamaan kirsikkapuita, joita asukkaat ovat sukupolvien ajan vapaaehtoisvoimin vaalineet. Tämä on todellinen ongelma.

Asukasyhdistys istutti vuonna 1984 alueelle noin 300 kirsikkapuuta. Viime vuosina alueesta on tullut suosittu hanami-kohde, ja kirsikankukkajuhlan aikaan puita voi ihailla myös iltavalaistuksessa auringon painuttua mailleen.


Alkuperäinen juttu Asahi Shimbun

Käytiin noilla Fujisanin järvihoodeilla taannoisella roadtripillämme (jos joku ei oo noita postauksiani lukenut niin tässäpä olis!) eikä sen kokemuksen jälkeen hämmästytä tää uutinen yhtään. Fuji-vuori on parhaimmillaan Enoshimasta nähtynä. Kun meri pitää ääntä ja surffarit surffaa ja poikaystävä kaivaa hiekasta taskurapua ja aurinko on matalalla mutta valaisee vielä.





Tämä päivä oli tuulinen ja hattaran ja unen värinen. Nauroin poikaystävälle joka joutu uutta elämänvaihettaan varten leikkaamaan salaryman-hiukset. Sain yliopistolta mailia stipendistäni. Oon siis lokakuusta saakka nauttinut Jasson apurahaa, mutta oikeastaan koko vaihtoaikani pelännyt että se katkaistaan keväällä. Jo aikoinaan apurahaa hakiessani painotettiin, että maksaminen on budjettisyistä kevään osalta epävarmaa. Tänään sitten tuli se kauan pelätty maili, että Jasso ei saanut ministeriöltä tarvittavaa rahoitusta ja näin ollen apurahani lakkaa. Nielin pientä pettymystäni ja olin jo turvautumassa opintolainaan, kunnes sitten tajusin lukea mailin loppuun. Mailissa toki sanottiin, että Jasson stipendini on lakkautettu. Mutta siinä sanottiin myös, että mulle on sen tilalta myönnetty Toudain oma stipendi. Mmmmmmitä. :D Aaa. Nyt mulla on sit ollut opetusministeriön, Jasson ja yliopiston omat stipendit, kai mäkin oon jotain elämässäni oikein tehnyt. :D Toudain stipendiä maksetaan tosin vaan heinäkuulle, mutta sekään ei oo katastrofi kun ajattelin joka tapauksessa irtisanoa tän yli puolet kuukausibudjetistani syövän asuntolan jo heinäkuun lopulla ja painua pariksi kuukaudeksi Miyagiin.

Söin muuten tänään lentokalan mätiä.


Matcha-latte ja lähikaupan einessushi omnom. Mä en oikein tykkää mädistä kun ne purskahtelee suussa, mutta lentokalan mädistä eli tobikosta oon oppinut jos nyt en ihan pitämään niin ainakin sietämään. Pelkiltään en sitä vieläkään söisi.

Tässäpä vielä naamani lopuksi kun tukkani tuossa taannoin leikkasin.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Inokashiran ihmeet

Tänään oli 20 astetta lämmintä. Tokion tyylimiekkosilla oli puvunkengät ja paljaat nilkat ja mummoillakin jo toppatakit auki. Puin sakuranvärisen takin ja matkustin junalla. Iloisesti pomppiva juna ja keskipäivän taivas ja taakse jäävät asemat joilla nimiä kuten Eifukuchoo, ikuisen onnen kaupunki. Menin Inokashiran puistoon. Istuin. Söin umeboshi-täytteisen onigirin. Katselin kotirouvia ja kukkia. Sakuran aukeaminen oli vielä vähän vaiheessa, mutta otin pari kuvaa muistoksi kumminkin.



Puistossa oli monen monta kansainvälistä pariskuntaa, ja se jotenkin ilahdutti itseäni kovin. Mutta missä ne kaikki keskenään japania puhuvat japani-länkkäri-combot luuraa! Heitä haluaisin katukuvaan enemmän. Ettei olis tällanen the only gay in the village -fiilis niin usein. Toverini englanti ei oikein oo sillä tolalla, että sillä kommunikoida vois. Aina välillä se tosin intoutuu testaamaan taitojaan. Mieleeni on jäänyt erityisesti tää keskustelu parin vuoden takaa, kun olimme sakea nauttineet ja toverini oli huppelissa:

- Jospa joisit sitä vettä välillä.
- I woonto dorink za wazaa!
- You want to drink water?
- I woonto dorink za wazaa!!
- You won't drink some water? You want to drink some water? Siis kumpi?
- Yes

Helmikuussa lumipyryjen aikaan kun hytistiin Yamagatan asemalla odottamassa viikonlopun ensimmäistä shinkansenia, edessä oleva kiinalainen kysyi multa, mitä äskeisessä kuulutuksessa sanottiin. Sanoin jotain että there's a fallen tree on tracks near Fukushima so next train's cancelled but they're working on moving the tree so it shouldn't take too long. Toverini tuijotti minua ja sanoi KAKKOII (niin siistiä). ::::::D Japanilaisilla on monilla pieni dilemma, kun toisaalta ne pelkää puhua englantia ja toisaalta haluaa kuitenkin näyttäytyä ulkomaalaisen kanssa puhumassa sitä kun se on niin kakkoii. Eipä sillä että suostuisin vaihtamaan meidän yhteistä kieltä, vaikka toverini tästä ottaiskin yhtäkkiä haltuunsa englannin

Mutta se siitä.

Kävin myös pitkästä pitkästä aikaa Kichijoojissa, kun se on Inokashiran puiston jälkeinen päätepysäkki ja olin jo valmiiksi hoodeilla muutenkin.



Semmoosta! Japanin kevät vetreyttää paitsi koomaista mielialaani niin myös Komaban torakat. Olen varautunut asiaan raivokkaalla siivoamisella. Sängyn ja seinän väliin jää tila, jota ei ennen kauhavalaista komiaa kosketustani oltu liioittelematta siivottu koskaan. Sinne ei näe, jos ei vartavasten kyyristy lattiarajaan pieneksi palloksi silmät sirrillään tiirailemaan, joten kai kaikilla tämän huoneen entisillä asukkailla on ollut vähän poissa silmistä, poissa mielestä -asenne. Itse kuitenkin tämmönen utelias hiiri kun olen niin erehdyin sinnekin kerran kurkkaamaan, ja näky syöpyi sen verran pahasti mieleeni, että olen siitä lähtien miettinyt kuumeisesti, miten pääsen käsiksi siihen törkyyn kun väliin ei mahdu imuri eikä keppi ja sänky on niin vankkaa tekoa ettei se hievahdakaan enkä oo muutenkaan vahvin muumi laaksossa. Mutta tänään se tapahtui! Suomalaisella sisulla tämä tappi bodasi sängystä irti vetolaatikot ja itseäni aika paljon pidemmän jousipatjan ja sijoitteli ne ja petivaatteet ja työpöydän ja -tuolin tähän muutaman neliön huoneeseen! :D Molin nii ylypiä ittestäni. :DD<

Sain sängynkin siirrettyä ja sieltä takaa paljastu homeen peittämä seinä, kuollutta ja vähän energisempääkin ötökkää ja jonkinlainen musta aukko, josta irtos imuroinnin jälkeenkin pyyhkimällä tämmöstä kaikenmoista mukavaa:



Kansainvälinen asuntola. <3________<3 Vaik ei tää edes oo mikään Suomi vastaan muu maailma -asetelma. Vuodet kotimaamme opiskelijasoluissa ovat minulle kaikenlaista näyttäneet.

Sillä siisti! Olen nyt jakanut kanssanne elämäni törkyisemmän puolen ihan kirjaimellisesti. Hieno ja antoisa blogi tämä kertakaikkiaan. Kiitos kannustuksestanne.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Iltakävelyllä

Mulla on ollut pieniä nukahtamisvaikeuksia sen jälkeen kun palasin Miyagista.  Tänään päätin aloittaa ahkeran iltakävelyn, josko se jotain auttais. Laitoin päälle verkka-asun ja kävelin yliopiston puistoon katsomaan pihavalon kajossa valkoisena hohtavaa sakuraa. Ilta oli lämmin ja pimeä. Päätin kävellä päämäärättömästi kunnes tää levy loppuu. Käännyin ensin tutuista ja sitten tuntemattomista kadunkulmista. Ilmassa oli kaikenlaisia tuoksuja. Sakuran ja grillilihan ja katupölyn. Mietin, että mulla on jäljellä enää viis kuukautta ja Suomeen palaaminen on taas alkanut ahdistaa samalla tavalla kuin Yamagatassa aikoinaan. Vaikka onhan viis kuukauttakin paljon aikaa. Siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Mun lempimuisto Yamagatastakin on vasta heinäkuulta. Kun mentiin kattomaan tulikärpäsiä. Kirjoitin siitä päiväkirjaani näin:

T vei mut eilen kattomaan tulikärpäsiä. Oli täysikuu. Oli pimeää. Rämmittiin rämeikössä ja suunnistettiin kuunvalossa. Kasvit hohti hopeisina. Vuoret oli tummia ja korkeita. Oltiin jossain laaksossa. Vesiputouksen pauhu kuulosti myrskyltä puissa. Oli sinistä ja hopeista ja pimeää. En nähny T:tä kunnolla. Tai jalkojani. Tultiin lammelle. Kuu peilautu veteen. Oli tyyntä. Kala pärskäisi. Vanha puu tuoksu hyvältä. Sit se kuu meni pilven taa ja ne tulikärpäset tuli esiin. Jätettiin lauseet kesken. Ilmassa oli kaikenlaista. [vähän itsesensuuria tähän näin, sensuroimaton merkintä julkaistaan sit muistelmissani!!]

Hyvät kuulijat, tämä kokemus oli HÄMMENTÄVÄ.

Ajeltiin takas kaupunkiin. Matkalla kusihätäni vei voiton ja kirmasin johonkin tienvarsiconbinin lattiareikävessaan. Kun sieltä palasin niin sanoin sori että kesti, oli jonoa. T sano että ei se mitään, katoin tässä just Scorpion Kingia. Ja siellähän se lannevaatteessa liikehtivä The Rock väänsi dubattua japania navigaattorin rupuisella ruudulla. Katoin valokylttejä. T ajo autoa. The Rockin dubbaaja mesosi. 


Aatoksiini vaipuneena olin kävellyt pitkälle. Pimeys vaihtui valoiksi. Olin saapunut tänne:



Siellä mä seisoin tukka sekaisin ja verkkahousuissa Shibuyan Doogenzakassa. :DD Otin nopeasti junan alleni koska mulla oli yhä pyykit kuivurissa.

Zorge jos ei kiinnostaa nää henkilökohtaista eloani käsittelevät postaukset. =( Tässäpä taitelija työssään:



Se olikin koira! :DDDD Huuh puolen vuoden jälkeen olis jo pitänyt oppia, että tässä kaupungissa ei saa lähteä ilman kunnon kameraa edes iltakävelylle.

PS. Unohdin tän tuolta taannoisesta Miyagi-reportaasistani, joten laitan sen tähän! Kun oltiin Matsushimassa ja minuun iski armoton näläkä. En syönyt kotona mitään koska oli tarkoitus lounastaa Matsushiman akvaariossa. Paitsi että Matsushiman akvaario on menossa konkurssiin ja kaikki ruokapaikat oli jo pistäneet lapun luukulle. (Lopettamisuhasta on kuulemma huhuttu jo vuosikaudet, mutta nyt se vihdoin tapahtuu kun Sendaihin on maanjäristyksen inspiroimana rakenteilla suuri akvaario.) Katselin sit niitä kaloja nälissäni ja aloin ymmärtää taiwanilaisia tovereitani, jotka taannoisella akvaarioreissullamme oli joka kalan edessä että näyttääpä muuten herkulliselta.

Päästiin sieltä kalojen keskeltä takaisin ihmisten ilmoille ja ilmoitin että meen ekaan vastaan tulevaan ruokapaikkaan. Matsushimassa vaan on hinnoissa turistilisät ja mieskumppaniani eivät ne miellyttäneet. Sanoin että mennään nyt vaan johonkin ja maksetaan puoliksi. Mieskumppanini sit käveli sisään aseman vieressä olevaan ravintolaan, jonka kyltissä luki vaan että ruokaa. Kaikki pöydät oli tyhjillään. Paikalla oli vaan omistajapaappa likaisessa essussa ja crockseissa. Paappa tuli pöytäämme ojentamaan ruokalistaa. Johon ei yltänyt. Hetken paappa siinä kurkotteli pöydän yli kädet ja koko ruumis vapisten ja mietin että apua don't go dying on me. Otimme ruokalistan omin kätösin ja tilasimme siitä jotain. Paappa sano että ei käy, tänään on tarjolla vaan kake-udon ja karee-udon. Hieman oltiin että lol miks sit edes tarjota tätä ruokalistaa, mutta tilattiin sit karee-udon ja kake-udon ja paappa sano että tulee sata jeniä alennusta juuri teille ja laahusti kyökin puolelle. Tuijoteltiin toisiamme ja seiniä ja tirskuin käsiini ja toverini oli et okei olin väärässä sori tästä. Paappa toi tilauksemme. Udon oli limaista ja haaleaa ja ainakin karee-udon oli lämmitetty suoraan einespussista. Paappa pisti tupakiksi. Nieleskelin naurua ja ylikypsää udonia. Toverini sanoi ettei voi mun antaa maksaa tätä paskaa, kaivoi lompsastaan tasarahan ja meni tiskille. Paappa sanoi että ei tarvi mitään hiluja, anna tonnin seteli.

Ulkona satoi tihkua. Toverini sanoi että sai tästä elämänsä opetuksen: joskus sille on syynsä, että jossain on halpaa ja jossain kallista. Sanoin että ei se haittaa, kokemuksena karsea mutta muistona mainio. Lollattiin yhtä aikaa vedet silmissä KEKKA OORAI ja läpsittiin toisiamme niin että länkkärituristi kääntyi katsomaan. Ostettiin sipsejä ja syötiin ne liikennevaloissa. Ja kun paluumatkalla ajettiin Matsushima panorama -nimisen näköalareitin ohi, toverini sanoi, että olis joskus siistiä ajaa tota reittiä. Kysyin, onko sulla rohkeutta tulla takasin Matsushimaan. Nee yo, oli vastaus. Ei todellakaan.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sakura


======================D

Sakuraa kun katselee niin maalliset murheet siinä melkein unhoittuu. Niinku että mulla ei oo edelleenkään graduaihetta ja että tää kaukosuhteilu on huuhkajasta ja että en millään jaksais pyykätä tota lakanaa.

Hyvää päivänjatkoa! Kukkikoon sakurat jos ei lähimaisemissanne niin ainakin mielissänne!







Korekara nakusu takaramono ga kureta mono ga ima takaramono, näihin sanoihin on hyvä päättää! (Tänään aarteita ovat asiat, jotka olet saanut aarteilta jotka huomenna menetät, lolloloo ei ihan käänny hyppysissäni suomeksi aatos tämä.)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kevät sanoo pokapoka

Kuten on jo moneen kertaan todettu, japanin kieli on mahdollisesti lempiasiani maailmassa ja siksi olen sitä pääaineenani opiskellut ja tähän graduvaiheeseen saakka itseni tsemppaillut vaikka tulis mitä talouslamaa ja humanistimollausta ja eksistentiaalista kriisiä naamaan. (Tykkään myös korean kielestä tosi paljon ja haaveeni olis osata sitä paremmin ja päästä Koreaan kielikurssille, mutta ei oo japanin voittanutta.) Japanista joriseminen on iloni! Nimimerkki Anonyymi ehdotti joskus, että jorisisin onomatopoeettisista ilmaisuista ja ideofoneista japanin kielessä. Tässäpä tää nyt tulee, sata vuotta myöhässä toki!

Onomatopoeettiset sanat jaetaan japanissa kahteen ryhmään: giongo (擬音語, ääntä jäljittelevät sanat) ja gitaigo (擬態語, tilaa tai olemusta jäljittelevät sanat). Näitä sanoja on arkikäytössäkin satoja ja niillä voidaan kuvata kaikkea ulkoa kantautuvista äänistä omiin ruumillisiin tuntemuksiin. Ideofoneja käyttämällä japanista tulee jollain tapaa luonnollisempaa, eläväisempää ja kaikin puolin japanimaisempaa ja siksi musta niihin pitäisikin panostaa paljon enemmän esim. japanin oppikirjoissa. Onhan se ihan kiva osata alkuaineiden nimiä japaniksi, mutta arkielossa on mielestäni hyödyllisempää osata kertoa, onko tämä tuskani nyt laadultaan zukizuki, shikushiku, kirikiri, chikuchiku vaiko kenties piripiri. On myös ihan kiva, että voidaan poikaystäväni kanssa keskustella yhteiskunnallisista asioista, mutta arkielossa sitäkin tärkeämpää on, että voin sanoa sille että lol sun hiukset on ihan bosabosa tai että laita rasvaa sun käsiin ku ne on ihan kasakasa tai että kuulu sellanen GASHAN yhyy apua.

Tässäpä muutamia sanoja maailman havainnointia auttamaan.

gerogero: yrjöily & laattailu
mesomeso: pillittely
pasapasa: jokin asia on kuiva ku korppu
bishabisha: litimärkä
nurunuru: sellanen ällön märkä ja limainen
sarasara: kiiltävä ja ilmava, esim. hiukset kun ne on sellaset silkkiset
kyorokyoro: vilkuilla ympärilleen
betabeta: tahmainen ja tarttuva, esim. hikinen selkä
pakupaku: availla suuta apposen ammolleen, pistellä ruokaa poskeen hyvällä ruokahalulla
iraira: pinna kireällä ja ärsyttää
sakusaku: rapea ja rouskuva
boroboro: ränsistynyt, nuhjuinen tai muute vaan kärsinyt
berobero: änkyräkännissä. vielä tästäkin pahemmat kaatokännit on beronberon.
barabara: asiat on levällään tai erillään. paloittelusurma on japaniksi barabara jiken.
pekopeko: maha tyhyjä ja kauhia näläkä!! myös ankara kumartelu.
moyamoya: utuinen tai alakuloinen fiilis
kutakuta: rättiväsynyt
bukabuka: esmes kengät kun ne on liian suuret ja hölskyvät
batabata: tunnelma ku on kauhia kiirus ja asiat puolitiessä
motemote: tyyppi jolla vientiä piisaa
ukiuki: pirtsakka ja vähän sellanen ettei meinaa housuissaan pysyä
kokkurikokkuri: pilkkiä esmes oppitunnilla
urouro: haahuilla
soyosoyo: lempeä tuuli puhaltaa
tsuntsun: töks-töks
meramera: tuli roihuaa

Sitten on sellaisia kuin funwari, kukkiri, tekkiri, gacchiri, suppori, don'yari, bon'yari, kippari, pokkari, tappuri, kossori, patto, zatto, sotto, kichinto yyämäs yyämäs, mutta palataan niihin sitten 20 vuoden kuluttua kun julkaisen mestarillisen japanin kielen oppikirjani!

Koitan toteuttaa jatkossakin pienimuotoisia toivepostauksia jos ideoita piisaa! Kysymyspostaustakin joskus harkitsin, mutta sitten ajattelin että entä jos saisinkin nolla kysymysta ja lannistuisin liikaa. :::D

Kuvituksena jotain random asioita hoodeiltani. Tänään oli lämpöisä kevätpäivä. Sellanen pokapoka.


Naapurissani on tollanen siirtolapuutarhatyyppinen riisipellontynkä. Sitä tänään risukon läpi katselin ja Yamagatan laskevassa auringossa keikkuvia olkihattuja muistelin ja olin iloinen, että oon saanut kokea ja oppia tuntemaan molemmat Japanit.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Miyagi sa igu be!

Viivähdin jälleen Miyagissa. Puheessani on jälleen miyagilaisia viboja. Miyagissa soinnittomista konsonanteista tulee soinnillisia: iku on igu, ikanakatta on iganegatta. Kedo on keddoo. I:stä tulee u niin että kahdeksaan lasketaan izu, nu, san, su, go, rogu, suzu, hazu. Kysymyslause päättyy be ga. Tcha on vähän niin kuin yleiskielen yo. Poikaystäväni äiti sanoo aina hon de itcha (sore de ii yo) ja tekee käskyjä lisäämällä -assha (okiru -> okirassha). Puhetyyli on sellainen hidas ja venyvä.



Tochigissa oli aurinkoinen maaliskuu. Ostin mummolta tamakonnyaku-vartaan ja lämmittelin sillä jäisiä jäseniäni niin että konnyakun haju meni takin hihasta sisään. Tamakonnyaku on mukulapökkövehkasta tehty nollan kalorin kuminen pallo, johon sivellään pikanttia japanilaista karashi-sinappia ja jonka koostumus soveltuu hyvin kaltaiselleni järsimisestä pitävälle pienjyrsijälle.



Söin eväsonigiria ja katselin ikkunasta Fukushimaan. Sendaissa satoi lunta, poikaystäväni autossa oli samanlaista niin kuin aina, Ishinomakissa oli ilta ja pimeää.

Ishinomakissa ohjelmistoon kuului imurointia ja haudan siivoamista. Tuuli puhalsi mereltä. Niin että illalla varastohökkelissä oli katto ja aamulla ei.

11.3. oli tsunamin vuosipäivä. Ishinomakissa soitettiin suurta kelloa auringonnousua vasten. Maanjäristyksen tapahtumahetkellä kaupungissa kuulutettiin hiljainen hetki. Seisottiin minuutti hiljaa pankkiautomaatin edessä. Televisiossa näytettiin dokumentti tsunamin keskellä syntyneistä lapsista. Pienen synnytysklinikan ruokavarat huuhtoutui kaikki tsunamin mukana, mutta sitten klinikan keittäjä pyöräytti evakointipaikassaan 40 onigiria ja matkasi ne laukussaan monta kilometriä tulvan halki random kadunmiehen reppuselässä.



Ishinomakin talossa on paperiovet ja tatami-lattiat. Eräänä päivänä poikaystäväni pukeutui vilttiin ja vaati itseään kuninkaaksi puhuteltavan. Hän myös vastasi kaikkiin kysymyksiini että teen nyt kuninkaan työtä.



Koska talo on perinteinen japanilainen talo, sisälämpötila oli 8 astetta. :----------D



Ishinomakin talossa on myös sekä buddhalainen butsudan-alttari vainajille että shintolainen kamidana-alttari jumalille. Tässä huoneessa viihdytetään vieraita, mutta talonväki itse hengailee aina chanoma-huoneessa. Visiittini aikana sattui olemaan o-higan (keväänkorvalla vietettävät buddhalaiset menot), joten alakerrassa viipyili monta päivää suitsukkeen tuoksu kun naapuruston mummot kävivät sitä alttarin ääressä polttelemassa.



Poikaystäväni edesmennyt mummo teki lipastoja ja tämmösiä kivoja koristeita.

Päätettiin käväistä pienellä hupireissulla naapurikaupungissa Matsushimassa! Kävin Matsushimassa pari vuotta sitten kiinalaisten kanssa ja aiheesta vanhassa blogissani jorisin, mutta tässäpä Matsushima vuosimallia 2014.



Käytiin myös Shiogaman satamassa tarkistamassa poikaystäväni työpaikan sijainti.



Ja sitten palasimme Ishinomakiin, hurraa! Radiossa kuulutettiin alkaneeksi sakurazensen eli öö sakurarintama.



Ja tänään palasin yksin Tokioon. Byhyy. Tällä viikolla puhalsi vihdoin haruichiban (kevään mukanaan tuoma vuoden ensimmäinen voimakas etelätuuli) ja sakurarintaman pitäisi ennättää Tokioon näinä päivinä, joten seuraavaksi varmaan sakuratunnelmia!