maanantai 2. syyskuuta 2013

Meguro no Shiiri

Asuntolatoimiston viisahat ovat puhuneet! Uusi kotikaupunkini on oleva Meguro. Majoitun Komaba Lodgen C-rakennuksessa viiden minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. 20 minuutin reippailun päässä tönöttää Shibuya ja Shinjuku muutamine pilvenpiirtäjineen, joten aika asioiden ytimessä ollaan. Etenkin tää lyhyt koulumatka lämmittää mieltäni, sillä aamukasin täpötäysi ruuhkajuna paatuneen käpäilijän käsi hanurillani ei kuitenkaan oo se mitä elämältä haluan.

Maksan tästä 9 neliön kaupunkiresidenssistäni kaikkine laskuineen 41000 jeniä eli rapsakat 300 euroa kuussa. Vessattomuus ja suihkuttomuus on melko ankeaa, mutta toista tilaisuutta asua maailman suurimman metropolin siimeksessä muutamalla satasella tuskin tulee, joten aion löytää sisältäin zeniläisen lähestymistavan tuntemattomiin karvoihin lavuaarissa. Keittiökin on yhteinen, mutta onneksi Japanissa on tarjolla liikuteltavia keittolevyjä. Oikeastihan nää levyt on kai tarkoitettu yhteisiin illanviettoihin, jotta pataa voitaisiin porisutella sosiaalisesti pöydässä, mutta mä aion käyttää kyseistä levyä välttääkseni mahdolliset yhteiset illanvietot ja kokatakseni oman komeroni pimeydessä................. Yamagatassa kävin pari kertaa kurkkaamassa yhteismikroon ja siellä oli joka kerta sellaset kryptoniittiroiskeet että hinku kokkailla sadan tyypin kanssa samoilla vehkeillä ei oo kova. Keittolevyn miinuspuoli on se, että ne on tarkoitettu lähinnä pataruokien valmistukseen, joten se on sit nabea nassuun seuraavat 365 päivää. :D

Niin ja mä asun ekassa kerroksessa! Yamagatassa naisväki majoitettiin kaikki korealaisten kimppakämppää lukuunottamatta kakkoskerroksesta ylöspäin siltä varalta että ahdistelija tunkeutuu ikkunasta??? Ykköskerroksen miesväen oli kai tarkotus sit päihittää tällaset tunkeilijat combatissa ennen kuin ne ehtii kavuta portaita neitosten huoneisiin. (Naisellisten alushepenien ripustaminen pihalle kuivumaan oli myös alusvaatevarkauksien pelossa kielletty, mutta tuulessa liehuvat miehiset kalsongit olivat ok.) Meitsi asui hissittömän asuntolamme neloskerroksessa ja alko siinä vuoden mittaan kyrsiä bodailla kauppakassia kerroksesta toiseen, joten ykköskerros on tällä kertaa ihan tervetullut sijainti. Vaik toisaalta ylempien kerrosten Tokio-näkymätkin olisivat lienneet poikaisaa. Sikäli mikäli sieltä jotain näkymiä avautuu. Yamagatassa neloskerroksen käytävän ikkunasta näkyi horisontissa siintävä vuorijono, mutta omasta ikkunastani vain vastakkaisen betonitalon parkkipaikka.

Mulla on viisumi! Mulla on osoite! Mulla on lentolippu! Mulla on kolme viikkoa lähtöön! Tää kaikki alkaa kai olla totta taas.

Sateenkaari Yamagatan yliopiston ikkunasta.

Ganbarou Miyagi.

Ganbarou Touhoku.

Välipala.

Aamupala.

4 kommenttia :

  1. Oi jes, innolla taas jäädään odottelemaan näitä Japaniseikkailuja! Onnea tuleviin Tokion koitoksiin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wihii kiitos! (*^.^*)Raportoinen jälleen koitoksista kunhan ne ovat mua koetelleet. :D

      Poista
  2. Mahtavia opiskeluja Siiri! Emme joutuneetkaan luopumaan stalkkaamisestasi, muahhahaa ;)

    Nimim. Hihittelen täällä taasen ah-niin-aikuismaisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee kiitos! Näin aikuismaisessa blogissa odotan lukijoiltakin 100% aikuismaisuutta. :D Toi taiteilemani bannerioliokin sitä symboloi.

      Poista