torstai 22. syyskuuta 2016

Nagai youna mijikai youna



Siitä on tasan viisi vuotta, kun saavuin Yamagataan. Olin 23-vuotias, painoin 40 kiloa ja minulla oli outo kasaritonttutyyli. En tiennyt Yamagatasta tuon taivaallista.



Ja Yamagata muutti kaiken. Lähdin yksin tuntemattomaan ilman suomalaisia vertaistukihenkilöitä ja perillä ainoa kanssani samassa nikkensei-ohjelmassa opiskeleva kohtalotoverini oli Kiinan Heilongjiangista. Muutin asuntolaan, jossa asui lisäkseni kolme muuta eurooppalaista: kaksi hollantilaisdudea Haagista ja yksi dude Manchesterista. Amerikkalaisia oli yhteensä viisi Texasista ja Oklahomasta ja niistä kaksi lähti pois. Olin koko mestan ainoa länkkärimuija. En voinut jumittua kaltaiseeni seuraan tai hakea turvaa saman kulttuuripiirin ihmisistä, koska sellaisia ei ollut. Oli japanilaiset, hollantilaiset, amerikkalaiset, korealaiset, taiwanilaiset, kiinalaiset, thaimaalaiset, mongolialaiset, malesialaiset ja jopa ugandalaiset ja sitten oli Shiiri-chan. Monet kantoivat huolta tästä Shiiri-chan-polosta, joka on ypöyksin kaukana kotimaastaan, mutta varsinkin näin jälkeenpäin ajateltuna hiiren luonnolleni ja silloiselle elämäntilanteelleni mikään ei olisi voinut tehdä parempaa kuin porskutella yksin elon tietä tuhansien kilometrien päässä kotoa ja huomata, että ei ainoastaan pärjää vaan jopa viihtyy siellä. Sitä paitsi yksin maailman äärissä ehtii kelailla elämäänsä. :D Kelailun tuloksena lopetin parin vuoden suhteen yhdessäasumisineen ja palasin omille poluilleni. En tiedä, montako vuotta oltaisiin toistemme aikaa hukattu, jos en olisi lähtenyt Yamagataan saakka tajuamaan tosiasioita elämästä ja itsestäni.

En edelleenkään osaa sanoa, miksi valitsin Yamagatan kaikista Japanin kansallisista yliopistoista. Oliko se sitten kohtaloa vai yhtä sattumaa kaikki. Joka tapauksessa saavuin Yamagataan 22. syyskuuta ja viisi päivää myöhemmin tapasin nykyisen poikaystäväni kotiovellani.

Kävin Yamagatassa viimeksi vuonna 2014, mutta sitä Yamagataa jossa viis vuotta sitten asuin ei oo enää olemassa. Saavuin Yamagataan puoli vuotta tsunamin ja ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Miyagissa oli laivoja kadulla, Fukushimassa lorahteli ydinjätettä mereen. Yamagatassa ei ollut ketään. Asuntolan huoneista osa oli tyhjillään. Yamagatassa on normaalioloissakin vähiten kansainvälisiä opiskelijoita koko maassa, eikä muutaman kuukauden takainen Touhokun triplakatastrofi ainakaan lisännyt houkuttelevuutta. Se oli outoa aikaa olla Touhokussa. Tuntui siltä kuin elettäisiin maailmanlopun jälkeisiä aikoja. Jälkijäristyksiä oli jatkuvasti. Oli pelkoa. Puhe kääntyi usein varovaisesti maaliskuuhun. Istuin luentosalissa kun joku sanoi että muualla maassa katastrofi on jo ohi mutta Touhokussa se tapahtuu joka päivä uudelleen. Toivoakin oli. Kaikkialla luki gambarou Touhoku, Touhoku gambappe. Juoma-automaateissa, alikulkusilloissa, kauppojen ikkunoissa. En oo koskaan kokenut samanlaista yhteishenkeä. Tähän kun vielä yhdistää henkilökohtaisen elämäni mullistukset niin tuloksena on merkilliset ajat. Ajat joihin ei oo paluuta vaikka kävisin Yamagatassa sata kertaa.

Viis vuotta sitten entisenä ahkerana livejormaajana aloitin myös tämän sekametelibloggaamisen. En tiedä onko siellä toisella puolella enää ketään, mutta kiitos seurastanne. Ajattelin pitää vuoden vaihtoblogia Yamagatasta. Five years later. :::::::::D Jatketaan samaan malliin.




Hirotta kamifubuki ichimai furetara kaseki mitai ni shaberu – kun poimin konfetin palasen, se puhuu niin kuin fossiili.

10 kommenttia :

  1. Kyllä meitä täällä on vielä jäljellä ja kai on tullut lisääkin^^. Toivottavasti jatkat kirjoittamista. Luin juuri tuota sun edellistä postausta, kun tämä uusi putkahti ruudulle. Yritin katsoa, mitä olit aiemmin kirjoittanut Matsushimasta, mutta en löytänyt - tietsikat ei ole mun laji - mitään! No, ehkä siis tiesitkin, mutta sellainen heppu kun Tawaraya Sootatsu (1600-luvulta) on maalannut todella kuuluisan teoksen Matsushimasta. Teoksen nimi on Waves at Matsushima. Löytyy netistä, jos kiinostaa. Aitoja ao. herran ja muidenkin Rinpa-koulun mestareiden töitä onnistuin näkemään viime marraskuussa Kioton kansallismuseossa. Minuun nuo ns. kolahtavat.
    3 viikon matka Japaniin alkaa marraskuun alkupuolella, joten vähän kuumeiselta jo tuntuu^^. seuraavaa postausta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suurella todennäköisyydellä oon seuraavatkin viis vuotta täällä jorisemassa. :D Matsushima vilisee täällä aika monessa postauksessa, oon niistä osan jopa muistanut laittaa tuonne matsushima-tagiin.
      Oon tuohon Soutatsun Matsushimaan törmännyt joskus kuvana, mutta olis aika huisia päästä näkemään se joskus oikeassa koossa. :3
      Marraskuu onkin sata kertaa parempi aika mennä Japaniin kuin elokuu, pääsispä itekin. :D Mainiota matkaa!

      Poista
  2. Saija, afternoonskies etc23. syyskuuta 2016 klo 0.01

    mä oon tääl aina ja oot edelleen mun writing spirit animal!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MOI KOMISTUS!! ps teetkö singapore-blogin??????????? t. nöyrä ihailijasi

      Poista
  3. Yks ikilukija täällä kans! Oon vaan huono kommentoimaan, hoh. Mutta salaa rakastan blogias silti! Taisin alkaa joskus Yamagatan aikoinas jo lukemaan ja täällä on pysytty ja pysytään jatkossakin, kirjotat sitten mistä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itekään kommentoisi jos lukisin blogiani, mutta kiva tietää, että täällä käy vielä muitakin kuin venäläisiä botteja. :D

      Poista
  4. Täällä ilmoittautuu yksi suht uudehko lukija. Sun kirjoistustyylistä ja tarinan kerronnasta tulee hirveen hyvä mieli. :)

    VastaaPoista
  5. Miekin luen oikein mielelläni blogiasi aina vaan ^^ Sinulla on mahtava tyyli kirjoittaa ♥

    VastaaPoista