Parahimmat nakamat! On aika hiljaa kiittää ja vaihteeksi vuoden takaista Hokurikun-turneetani muistella.
Siirryimme Toyaman asemalta jollakin kulkupelillä Takaokaan, joka on Toyaman toiseksi suurin kaupunki. En muista matkasta mitään, koska ruumihini harhaili edelleen jossain tuonelan lähiössä. Takaokassa tarkoituksemme oli sivistää itseämme tarkastamalla Japanin kolmanneksi suurin Buddha-patsas ja Zuiryuujin temppeli, mutta ei lopulta päästy asemaa pidemmälle, koska tuonelasta ihmiselämään palattuani oli matkaseurani vuoro kokea äkillinen tajunnamenetys. Istuskeltiin sitten aikamme kuluksi varmaan tunti lama-Suomea henkivillä puutarhatuoleilla heikon sadettimen alla nauttimassa 7-Elevenin lötköjä ranskanperunoita ja lollailemassa kehnolle menestyksellemme. Takaoka no meibutsu to ieba, Sebun no poteto desu. Viereisessä pöydässä koulupukuiset teinit paahtoivat matikan läksyjä 39-asteisena suvisunnuntaina. Jossain vaiheessa käytiin myös eksymässä aseman maananalaiseen käytävään, jossa oli käynnissä alakoululaisten street dance -esitys ja basso raikasi. Siinä oli paniikkikohtaus lähellä itse kullakin.
Päästiin me sieltä Takaokan asemalta lopulta poiskin! Seuraava kohde oli Amaharashin rannikko, jossa Japanin traaginen sankari Yoshitsune legendan mukaan piti sadetta luolassa pakomatkalla veljeään Hiraizumiin 1100-luvulla. Legendasta juontaa paikan nimi, joka tarkoittaa säiden selkiytymistä. Kulkupelinä oli tällainen Himi-linjan paikallisjuna, joka kulkee kerran tunnissa suuntaansa.
Miljoona kuvaa Amaharashin kylänraitista tässä näin.
Japaninmeri aaltoili ja Siirilläkin oli naamasta päätellen melkein siedettävää. Sammakko (kaeru) sanoo mochikaeru (viedä kotiin, tässä tapauksessa roskat).
Horisontissa piti siintää Tateyaman jylhä vuoristo, mutta se ei halunnut meille näyttäytyä. Kesä ei oo Japanissa parasta aikaa vuorimaisemain ihailuun, koska on vähän tuurista kiinni, näkyykö edessä vuori vaiko epämääräinen höyryävä möhkäle. Yoshitsunen luola sentään oli silmillä havaittavissa.
Sanoimme hyvästit Amaharashille ja palasimme Toyama Cityn sivistyksen pariin. Matala majamme oli vanha kunnon Toyoko Inn. Majoituttiin siellä ekaa kertaa vähän päälle viis vuotta sitten, kun Yamagatan-rupeamani oli ohi ja kaikki oli karseaa enkä ollut varma, pääsisinkö enää Japaniin tai tulisimmeko enää kohtaamaan. Sittemmin olen avioitunut hotelliseurani kanssa, että ihan ok lopputulemaan päästiin.
Hotellihuoneessa koin uskonnollisen elämyksen nimeltä masuzushi, joka on toyamalainen taimenesta valmistettu vahvasti etikkainen kala-asia. Tämä toinen etikoitu kala on buri (japanese amberjack, onko tälle edes suomenkielistä nimeä). Pelkästään Toyaman kaupungissa on yli 30 masuzushi-liikettä, mikä on mielestäni ihan pätevä syy karistaa Touhokun tomut ja muuttaa Toyamaan (onneksi Sendain asemaltakin saa nykyään tätä jumalten lahjaa, mutta Toyamassa syömäni oli parempaa).
Syömisen makuun päästyämme lähdettiin illan tullen vielä kylille metsästämään lisämurkinaa, mikä osoittautui odotettua vaikeammaksi, koska järkytykseksemme Toyamassa sunnuntai-iltaisin melkein kaikki ravintolat oli kiinni. Aikamme harhailtuamme löydettiin lopulta joku kuppila, joka suostui päästämään sisään, vaikka puolet ruokalistasta oli jo myyty siltä päivältä loppuun. Japanissa kannattaa varautua, että toisinaan ravintoloista on iltaisin kalat loppu, varsinkin jos hiljattain on ollut pitkä vapaa tai taifuuni, jolloin kalastajat ei oo lähteneet vesille. Toyaman outouksia sentään oli vielä tarjolla! Tilattiin syvänmeren kalmaria musteineen (hotaruika, mikä lie suomeksi) ja jotain kotiloita. Toyaman ruokakulttuuri on melko omaleimainen, koska Toyamanlahti syvenee niin nopeasti, että erinäisiä syvänmeren eliöitä voidaan pyytää lähtemättä miljoonan kilometrin päähän. Kamaboko-kala-asiatkin oli jänniä spiraalikiekkoja! Miyagissa syödään ja valmistetaan eniten kamabokoa (käytännössä samaa tavaraa kuin nykyään Citymarketissakin myytävä surimi) koko Japanin alueella, mutta siellä ne on yleensä sasa-bambun lehden muotoisia (sasa kamaboko on tämä tuote, syön niitä aina yhden aamupalaksi). Vipan kuvan mömmö on japanilainen lempiruokani ochazuke, joka on riisin ja kumppaneiden päälle kaadettu vihreä tee.
Toyama deshita! Jatkuu ensi jaksossa!
