sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Japanin opiskelusta

Mun on pitänyt kirjottaa tämä juttu viimeiset kaks vuotta. Nyt sen teen! Jorisen elämäni suolasta ja sokerista.

Opiskelen Itä-Aasian tutkimusta kuudetta vuotta (omg loppuuko tää ikinä ja onko meidän laitokselta joskus valmistunu joku???). Tulin koska nuoruudessain oli ankaraa, epäterveelliset mitat saavuttanutta Itä-Aasiaan päin suuntautuvaa liekehdintää. Sillon joskus ennen vanhaan pimeinä aikoina jolloin ernuja ei vielä tunnettu ja Dirpan musiikkivideot piti ladata ottamalla tuntemattomiin yhteyttä aimilla. (Jos joku nykynuori siellä nyt on kuulolla niin kuulkaas vuonna 2002 esi-isänne poltti kymmenen kappaleen cd-levyjä ja kirjotti päälle mustalla tussilla "j-rock" hankittuaan nämä kappaleet ensin kovalla modeemi-työskentelyllä jollain kazaalla, ne oli kovia aikoja kerta kaikkiaan!!)

Jäin koska japani on maailman paras kieli. Vuosikaudet Japanin tutkimuksen parissa näperreltyäni Japani-kuvani ei oo yhtä ruusuinen kuin vuonna 2002, mutta Japanissa on toki kaikenlaista mukavaa: kivipuutarhat, armaat toverini, lämpöiset vessanpöntöt keskitalven koleudessa, taivaan peilikuvat riisipelloissa, haikeus kun taikon rummutus loittonee ja matsuri on ohi. Parasta Japanissa on kuitenkin sen kieli. Siinä on paljon kaikenlaista kivaa. Se on täynnä ääniä: kuivasta ihosta kuuluu kasa-kasa, varisevista terälehdistä horo-horo, kiiltelevistä hiuksista tsuya-tsuya, lumen hiljaisuudesta shin-shin. Japani on fyysinen ja kuvaileva kieli, jossa asiat voidaan sanoa lyhyesti ja ne voidaan sanoa pitkästi.

Oon opiskellut monia kieliä. Ala-asteella olin se hieman erilaiset harrasteet omaava kersa, joka kantoi kirjastosta thain ja swahilin oppikirjoja ja paahtoi jotain norjan sanakirjaa kuistilla kesäyön helmassa. Peruskoulussa opiskelin vapaaehtoisesti saksaa, lukiossa venäjää, yliopistossa kielikeskus-espanjaa, kansalaisopistossa kävin italian kurssin. Englantiin tykästyin sen verran, että kävin englantilaisen filologian laitoksella kääntymässä. Mutta mikään muu kieli ei oo kuulostanu niin kotoisalta kuin japani. Kun puuhailen japanin parissa, oon kotona. Tykkään kaikista kielistä ja opiskelisin niitä kaikkia jos aikani ja kapasiteettini olis rajaton, mutta mikään toinen kieli ei oo tuntunu yhtä sanoisinko lämpöiseltä kuin japani.

Onko japani vaikeaa, multa toisinaan kysytään. Enemmän kuin helppoa tai vaikeaa se on erilaista. Joskus näkee tyyppejä kehumassa, kuinka japani on helppoa koska siitä puuttuu artikkelit, monikot, sijamuodot, relatiivipronominit, epäsäännölliset verbit, persoonamuodot ja suvut ja aikamuotojakin on vain mennyt ja nykyisyys. Yamagatassa oli jenkki, joka alkeiskurssin käytyään oli sitä mieltä, että on nyt opiskellut japanin kieliopin. Tämä hieman lollahdutti minua.

Koska kuten sanoin, japani on erilaista. Siinä piilee näennäisen alkuhelppouden takana odottava vaikeus. Japanilainen ajattelu on erilaista. Japanin kielioppi on hyvin säännönmukaista ja selkeää, mutta se on täynnä lauserakenteita, joilla ei oo mitään tekemistä suomen tai englannin tai minkään muunkaan kielen kanssa. Mulle vaikeinta ei oo ymmärtää kunkin rakenteen logiikkaa vaan muistaa että sellanenkin rakenne on tarpeellinen tai edes olemassa. Kokemukseni mukaan on paljon vaikeampaa tuottaa luonnollista japania kuin vaikkapa luonnollista englantia; täytyy hiljalleen omaksua uudenlainen tapa hahmottaa maailmaa ja asioiden ja ihmisten välisiä suhteita kielellisesti. Se tekeekin japanista mulle niin mielekästä. Ja turhauttavaa ja tuskastuttavaa ja kriisialtista, mutta onnistumisen hetkenä niin mielekästä, että onnistumista edeltänyt hajoilu aina unohtuu.

Siitä on vuosi, kun kävin rykäisemässä JLPT:n ylimmän tason. Se oli helppo. YO-arvosanalla tulokseni olisi varmaan L. Se oli melkoinen antikliimaksi: koko opiskeluaikani olin asettanut kyseisen kokeen jonkinlaiseksi suureksi loppuhuipentumaksi, ja sit lollahtelinkin siitä huippupisteet surkealla valmistautumisella. Oonko mä nyt joku suurikin japaniguru tämän kokeen läpäistyäni? En oo. Japaniin pätee vanha totuus, että mitä enemmän tietää niin sen paremmin tietää, ettei tiedä vielä mitään. Oon vasta alussa. Japanissa on idiomi oku ga fukai, pohja on syvä (no ok perätila on syvä mut se ei käännöksenä kuulosta kovin toimivalta...), eli jokin ei oo niin yksinkertaista kuin päällisin puolin näyttää. Japani pohja on jossain syvällä kaukana ja sitä peittää kerrokset yojijukugo-idiomeja, kohteliaisuuskiemuroita ja ymmärrys siitä, että kun japanilainen sanoo zensho itashimasu (teen voitavani), niin merkitys voikin olla "en tee asialle mitään".

Netti on pullollaan erinäisiä JLPT-guruja ja metodeita, joilla sinäkin opit kanjit alle vuodessa. Itse en usko mihinkään pikametodeihin ja oikoteihin. Miks kaiken pitäiskään tulla nopeasti? Kanjit oppii istumalla monta vuotta pöydän ääressä piirtämässä niitä ja lukemassa kirjoja. U-sensein opetuslapsena kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan vahva japanin osaaminen lähtee kanjeista. Ilman kanjeja koutenseimen'ekifuzenshoukougun (=Acquired Immune Deficiency Syndrome aka AIDS) vois olla aika kova pala purtavaksi.

En usko, että on olemassa jotain yhtä ylivertaista opiskelutekniikkaa, joka sopisi kaikille. Mulle tunneilla käyminen sopii aika huonosti, koska mä turhaudun helposti jos porukka on tasoltaan kovin kirjavaa ja tahti mulle liian hidas; kirjotin englannin yo:sta ällän, mutta inhosin sitä oppiaineitta lukiossa koska koin, että siellä vaan hinkkailtiin tunnista toiseen sitä iänikuista pluskvamperfektiä. Oppikirjoihin mulla on kenties pieni asennevamma. :D Oon kuitenkin ollut tosi tyytyväinen Helsingin yliopiston japanin opetukseen, joka on ollut tasokasta ja bootcampikasta, vaikka asennevammani johdosta tunneilla istuminen on välillä hermooni käynytkin. Viimeistään Yamagatassa muiden vaihtareiden japania kuunnellessani tajusin, kuinka hyvällä mallilla japanin opetus surkeista resursseista huolimatta meidän laitoksella on (tai ainakin oli, nythän meidän laitos on muutoksen kourissa, mutta itse en oo niitä muutoksia näkemässä). Ikinä ei tulis mieleenikään sanoa opettajalle un, sen verran elävästi on muistiini piirtynyt U-sensei takomassa tuimana luokan edessä että un janakute hai ("ei joo vaan kyllä").

Joka tapauksessa mulle tehokkain tapa oppia japania on oppia sitä huomaamattani: lukemalla kirjoja ja katsomalla japanilaista televisiota. Japani on siitä kätevä, että sen lähelle päästäkseen ei täydy mennä antropologin kannoilla jonnekin viidakkoon, vaan riittää, että osaa käynnistää internetin. Muodollista kieltä kieltä löytää sanomalehtien politiikkasivuilta, ja ne sanat, joita et koskaan opi oppikirjasta, opit 2chanista ja nayami keijibaneista (sivuija, joilla voi pyytää vinkkejä ongelmiinsa anonyymisti). Sanasto-ongelmissa auttaa selaimeen asennettava rikaikun tai rikaichan. Sitten kun tuntuu, että japani on edes joten kuten hallinnassa, voi kokeilla sanaston opiskelua japanin kautta. Kun törmään uuteen sanaan, en kato, mitä se on englanniksi, vaan luen vain selityksen japani-japani-sanakirjasta ja tsiigailen sitten googlailemalla, minkälaisissa lauseyhteyksissä tyypit sitä yleensä käyttää. Varmaan osittain tämän takia mun oli Japaniin päästyäni melko helppo muuttaa mun passiivinen sanasto aktiiviseksi. Mulla ei ollu suomea tai englantia siinä välissä jarruttamassa.

Jos joskus tuntuu yksinäiseltä, suosittelen japania. Siitä saa elinikäisen kumppanin ja vihollisen. ♥ Mikäli tämän varsin epätyhjentävän vuodatukseni jälkeen jäi vielä kysyttävää tai vastaan väitettävää, olen kuulolla. (^---^)




Awww oppikirjani japani 2 -kurssilta vuodelta 2009 ja toinen Yamagatan lukukurssilta vuodelta 2012. Kärsin japanistien ammattitaudista itsevähättelystä ja oon harva se päivä kriisissä kun tuntuu, etten opi mitään ja että kehitykseni on liian hidasta, mutta kun näitä kahta kuvaa vertaa niin ei ne ihan samaltakaan näytä.







Balladi naikkoselta (Hirahara Ayaka - Ohisama ~ taisetsuna anata e) ja balladi miekkoselta (Yamashita Tatsurou - Bokura no natsu no yume) koska näissä mielestäin tiivistyy japanin kauneus.

 
Ja lopuksi iwatelaiskirjailija Miyazawa Kenjin kuuluisa runo Ame ni mo makezu etelätouhokulaisittain lausuttuna, koska tää on mulle kaikkein kotoisin japani.

9 kommenttia :

  1. En ole pitkään aikaan kuunnellut jap. musiikkia (hyi minua), mutta oi että kun tuo Hirahara Ayaka laulaa kauniisti! Siinä ilmentyi monta asiaa mistä tykkään japanin kielestä. Varsinkin toi pitkä nnnnn-äänne sanassa kanjitete (1:40) kuulostaa mulle niin ihanalta<3 en oo missään muussa kielessä törmänny tollaseen, että suu pitkäksi aikaa kiinni ja äännetään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, ettei tää japanilainen balladiosasto oo mullekaan mikään Se Juttu, mutta valitsin nää sillä perusteella että lausunta on superselkeää. :D N-äänne on mulle aina ollu vähän ongelmallinen ku sillä on ne viis ääntämistapaa ääntämispaikasta riippuen. Ei oo fonetiikan kurssitkaan saaneet kitkettyä mun uvulaarissa (esmes nihon) toisinaan ilmestyvää suomiaksenttia ja syvälle sydämeen sattuu se. :'D

      Poista
  2. mitä, onko?? viis ääntämistapaa! Ensvuonna alotan yleisen kielitieteen opinnot HY:ssa, kerro mulle mistä voin lukee tästä n-äänteestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk, muistin väärin, wikipedian mukaan niitä olis kuus ja japaninkielinen wiki antaa vielä enemmän. D:

      Tässäpä erittäin tieteellinen lähteeni:
      http://ja.wikipedia.org/wiki/%E3%82%93
      http://en.wikipedia.org/wiki/N_(kana)

      Poista
    2. Kiitos! Vau, niin siistiä...

      Poista
  3. Loistava postaus! Itse olen käynyt kahdesti japanin kielen alkeet, eikä millään meinaa mennä yhtään mitään päähän. En ole tarpeeksi kärsivällinen ja sitkeä opetellakseni ja pitääkseni oppimaani yllä. Mutta jaksan haaveilla siitä, että joskus osaisin japania niin hyvin, että voisin vaikka riidellä jonkun kanssa japaniksi :) Tai edes se, että pystyisin ravintolassa tilaamaan vegaanista ruokaa...ehkä vielä joskus.

    Pidän blogistasi kovasti ja innolla odotan, että menet takaisin :)

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ja tarmoa se vaatii, mutta kyllä se siitä! Itelläni oli vähän nihkeä alku, mutta pienen rämpimisen jälkeen koin äkillisen valaistumisen ja tässä sitä ollaan. (^^)

      Vegaanien kannattaa tosin varautua, että aina ei kielitaitokaan pelasta kun japanilaisille vegaanius tuntuu monille olevan mahdottoman vaikea juttu käsittää. D:

      Poista
  4. Niin liikutuin ja samaistuin avautumisestasi japanin opiskeluun, että pakko kommenteerata! Ikinä ei joudu miettimään, että voi jos sitä ei koskaan löydä ketään rinnalleen, kun on jo japani, tuo kieli, joka täyttää täydellisimmänkin kumppanin kaikki puolet: sitä rakastaa, sen priorisoi muun edelle, se avaa uusia ajattelutapoja, syyllistää, antaa aihetta suuttua sille ja ennen kaikkea on aina vierellä. <3

    Lisäksi taidan stalkata tätäkin blogiasi, koska pidin kovasti Yamagatan tarinoistasi.

    T: Petra (Japani 3 -kurssilta, jos vielä hämärästi muistat.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen. :D Tää on sellasta avio-onnea ja -kriisiä vuoron perään. Viime aikoina ehkä enemmän sitä kriisiä, mutta liittomme kestää kyllä. <3___<3

      Ja muistan muistan! Kummasti siitäkin kurssista ehti jo pari vuotta vierähtää.

      Poista