Taarä on kibaa

Morjens! Mulla on pieni väsymyskänni päällä, mutta väännänpä tässä viikonlopun kunniaksi pienen viikkopostauksen sen sijaan että menisin nukkumaan!

Sakurat vaihtui hiirenkorviin, mutta tässäpä silti kirsikankukkien katseluasuni.

8------------------D Palapeili ei varsinaisesti imartele noita pötköjä joita jaloikseni kutsutaan.

En tiedä onko mulla kevättä rinnassa vai oonko kenties muuten vaan sekoamassa, mutta viime aikoina mulla on ollut tätä maata kohtaan lähinnä lämpimiä aatoksia. Riisi on hyvää ja kukat on kivoja puissa ja maassa ja poikaystävänikin on kiva ja pääsee aina töistä viideltä.  Euron huonekasvini Markku-chan on pysynyt hengissä jo kaksi päivää. Ja yliopistossa on uudet fuksit joten en oo ainoa joka on pihalla. Minulla ja fukseilla on toki kahdeksan vuotta ikäeroa, mutta en anna sen häiritä onneani.

Edes tämän maan luihin ja ytimiin ulottuva korruptio ei himmennä päivieni loistoa! Paikallisen keskustapuolueen puoluejohtaja sai muutama päivä sitten potkut kun paljastui, että tyyppi oli ottanut 800 miljoonan jenin (n. 7 miljoonaa euroa) "lainaa" "kampanjointitarkoituksiin" kosmetiikkajätti DHC:n pomolta. Hieno homma. Poikaystäväni työpaikalla kävi rageilemassa kunnallispoliitikko, joka ei ollut tyytyväinen kiristyksensä lopputulokseen. Valtio kustantaa tsunamissa veneensä menettäneille kalastajille uuden veneen, ja tämä kyseinen poliittinen vaikuttaja oli sitten vaikutusvaltaansa vedoten vaatinut sukulaiselleen kunnon jahtia. Vaatimusten mukainen 20 tonnin jahti hänelle myös tuunattiin, mutta valitettavasti määräykset kieltävät yli 16-tonnisella aluksella kalastamisen, joten venheen saatuaan sukulainen oli todennut että enhän mä voi käyttää tätä työssäni. Politiikon näkemyksen mukaan syypää pulmaan on tietenkin paha virkamies. Japani on täynnä näitä juttuja. Luulin, että että kalastajat olis sellasia niinku majakanvartija muumeissa, mutta siellä on kuulemma kaikki yakuzasta alkaen pyörimässä. Ei siksi, ettäkö yakuzaa välttämättä kiinnoistais viiden kilon siika, mutta kun kalastajaluvalla saa pitää puoli-ilmaiseksi venettä satamassa. Mutta ne on niitä suuren maailman epäkohtia! Pienessä vähäpätöisessä maailmassani on tällä hetkellä ihan jees meininki.

Tänään korealainen toverini Yamagatasta oli vaihteeksi Tokiossa. Käveltiin Shibuyaa ristiin rastiin. Ten'yan tendon ja Doutorin matcha-latte. Yritettiin kääntyä risteyksestä oikealle, mutta asemalta vyöryvä ihmisten aalto pyyhkäisi mukanaan päinvastaiseen suuntaan. Muututtiin osaksi aaltoa, joka vyöryi kohti ääntä ja valoa. Sivukujalla yakitori-ravintoloiden ikkunoista puski vahva savu, jonka haju jäi vaatteisiin. Muiston haju. Kaks vuotta sitten huhtikuussa kun izakayassa oli minä ja pari hanami-työpaikan ojisania ja leimasinpaikan täti ja korealainen ja kaks kiinalaista toveriani ja muutama taideyliopiston tyyppi ja oli meluisaa ja pöytä täynnä biirua ja yakitori-vartaita ja ulkona yötä kohti käyvä Yamagatan ilta. Se muisto on hyvä ja tänään palasin siihen.

Toverini palasi Yamagataan. Shibuyan asemalla Inokashirasen kakueki densha kuulutettiin lähteväksi. Oon muuttunut täällä hitusen. Juna pursuili ihmisiä, mutta näin pienen Siirin mentävän loven, johon tunkea. Siispä puikahdin sisään sulkeutuvista ovista ja liiskasin itseni niitä vasten. Syksyllä en olis tehnyt niin. Olisin vaan jäänyt odottamaan seuraavaa junaa. Matkustin seisaaltaan epämukavassa asennossa tuntemattoman tyypin hengitys naamassani ja yritin samalla tekstata vasemmalla kädellä. Kotona avasin facebookin ja siellä oli Jamey ja Koonosuke ja Nakazawa-sensei. Jamey on Hollannissa ja Koonosuke Sendaissa ja Nakazawa-sensei Taiwanissa ja päivät Yamagatassa ei enää oo eikä tuu, mutta jotenkin energisoiduin siitä keskustelusta. Nakazawa-sensei oli mainio opettaja. Eikä ainoastaan siksi, että se osti mulle kynän ja sammui leirillä nurkkaan. :D Mainiot opettajat on mielestäni tärkeitä japanin opiskelussa. Nakazawa-sensei tosin opetti mulle kielitiedettä eikä japania mutta kuitenkin. Mulla on käynyt aika hyvä mäihä opettajien suhteen. Oon saanut osakseni paljon kannustusta sen jälkeen kun alotin japanin. On ollut opettajia jotka on noteeranneet mahdolliset lahjani ja uskoneet kykyihini sillonkin kun oma usko on ollut koetuksella. Alkaen U-senseistä Helsingissä. En kyllä hyväksy joitakin opetusmetodejaan ja välillä oli itsellänikin aika kuumottelevat tunnelmat, mutta U-senseiltä oon varmaan saanut opiskelu-urani merkittävimmät tsemppaukset. Se hetki kun U-sensei ravisteli mua kun voitin japanin puhekilpailun on jäänyt jotenkin vahvasti mieleen.

Japanista tulikin mieleeni että kävin tänään japanin tasokokeessa. Tein kokeen 20 minuutissa. Tuli melkein paha mieli kun se oli niin helppo. Palautin kokeen. Opettaja pyysi täyttämään ilmoittautumislomakkeen. Sanoin, että mietin vielä ja palautan sen maanantaina. Kävelin Toodain puiden ali ja ajattelin, että ei mun oo järkeä tässä vaiheessa enää mennä japanin kurssille. On paljon mitä en osaa mutta en mä niitä asioita noilla kursseilla opi. Tiistaina on kolme japaninkielistä maisterikurssia. En osaa mitään ja varmaan kuolen. Mutta just se vaikeus motivoi tulemaan paremmaksi.

Semmoosta. Taarä on kibaa! Sanoi eräs Arimura Ryuutaroo Plastic Treen keikalla vuonna 2006. Ja sanon minä nyt täältä Japanista vuonna 2014.