Täällä metrossa maailman

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä 44 kuvaa Tokion keväästä.



Oon koittanut ottaa kaiken ilon irti näistä katoavaisista kirsikankukkapäivistä, kun silloin taannoin Yamagatassa olin koko hanami-ajan aamusta iltaan teltassa happi-takki päällä huutelemassa irasshaimaseeeee osoba ikaga desukaaaaa. Harmi, että kukat tuli tänä vuonna näin aikaisin. Mulla on kuun lopulla tiedossa visiitti Yamagataan, mutta kukat lienee Yamagatan korkeudellakin silloin jo varisseet. Kirsikankukat varisee myrskynä. Sakurafubuki, kirsikankukkalumimyrsky.

Viikon päästä alkaa koulu. Oon jo alustavasti valinnut kurssit, joita aion käydä kokeilemassa, mutta pidän maailmaa vielä jännityksessä. Yamagatassa kävin kevätlukukaudella haikunkirjoituskurssin, ja sen verran voin paljastaa ettei tämä lukukausi tuu häviämään sille kuumottavuudessaan. :D Vähäsen vielä arvon, menisinkö pitkästä aikaa jopa japanin kurssille. Kursseista ei saa täällä päässä ollenkaan opintopisteitä koska ne on tarkoitettu vaan muun opiskelun tueksi, mutta jos suorittaa kaikki kolme niin saa todistuksen, jolla voi varmaan meidän laitoksella Helsingissä saada jotain armopisteitä. Sain japanin neloskurssista 9 opintopistettä, kun olin kurssin alkaessa vielä Japanissa ja koko vuoden poissaolokiintiö tais mennä täyteen ennen kuin olin ollut ensimmäiselläkään tunnilla. Toisaalta musta oli vähän epäreilua nipistää multa se yks hikinen, piste kun mä kuitenkin olin aktiivisempi kuin 90% porukasta aina silloin kun vaivauduin paikalle, katkeruuden byhyy. Se yksi menetetty piste olis nyt joka tapauksessa kiva jostain repäistä. Mutkun musta on jo pitkään tuntunut, etten saa japanin opetuksesta enää irti niin että kurssilla käyminen olis motivoivaa. Paras päätös oli, kun hyppäsin pois japanin kurssien kuplasta ja menin sekoilemaan ja nolaamaan itseni kaiken maailman haikukursseille.

Bongasin asuntolan ilmoitustaululta mainoksen bisnesjapanin tasokokeesta (Business J-Test). Aikaisemmin olin pallotellut, josko kävisin kokeilemassa, irtoaisko JLPT:n ykköstasosta nyt ne 17 pistettä, jotka mulla pari vuotta sitten jäi täysistä pisteistä puuttumaan, mutta vaihdoin tavoitteeni tohon bisnesjapanin sertifikaattiin. Koe on heinäkuussa ja osallistumisvaatimuksena on JLPT1. Huuh! Japanilaisesta poikaystävästäkään ei oo enää opintojen tässä vaiheessa mitään hyötyä, kun me ei todellakaan käytetä bisnesjapania keskenämme. Tai ylipäätään mitään sellaista japanin muotoa, jota vois muualla kuin kavereidensa kanssa lollahdellessa käyttää. Se on yksi japanin kielen vaikeuksista näin opiskelijan näkökulmasta: turha yrittää matkia kenenkään puhetta kun kaikki puhe on aina sidottu aikaan ja tilaan ja sosiaaliseen hierarkiaan.

Vastapainoksi bisnesmaailman kapulakielelle oon lukenut Genji monogataria (japanilaisten hovinaisten 50 Shades of Grey yli tuhannen vuoden takaa). Yosano Akikon modernisoimaa versiota 1900-luvun alusta, sitä aikaisempia en pysty lukemaan. Ostin jopa pari lukua äänikirjana itunesista. :D Genji monogatarin lukujen nimissä tiivistyy, miksi japani on musta niin kaunis kieli: Utsusemi (kaskaan kuori), Yuugao ('illan kasvot', moonflower, mikä tää kukka edes on suomeksi?), Yomogiu (paikka jossa rikkaruohot rehottaa), Matsukaze (tuuli männyissä), Usugumo (ohuet pilvet),  Asagao ('aamun kasvot', keisarinelämänlanka), Hatsune (vuoden ensimmäinen linnunlaulu), Tokonatsu (ikuinen kesä), Yuugiri (illan sumu), Yume no ukihashi (unien kelluva silta) ja niin edelleen. Lukuja on 54 ja itse meen luvussa kolme, kyllä se tästä! Tekele siis kertoo Genji-nimisen mieskaunottaren naisseikkailuista ajalla, jolloin keisarillinen hovi kukoisti ja samuraivalta oli vain uni tulevaisuudesta. Onneksi en elänyt Heian-kaudella. Tähän kaukosuhteeseen sisältyy paljon erilaista odottelua, mikä syö miestä. Auta armias, jos voisin vaan odotella verhon takana, josko joku kosija joskus lähestyis mua runomuotoisella kirjeellä. Sitten kun oltais odoteltu aikamme ja vaihdettu tarpeeksi monta parfyymein suitsutettua kirjettä niin tavattais yöllä pilkkopimeässä ja päällä olis ainakin kymmenen kerrosta kimonoja. Ruumiin kuvaukset loistaa poissaolollaan klassisessa japanilaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa, koska jos on säkkipimeää ja päällä kilokaupalla kimonoja niin siinä jää vähän epäselväksi, montako silmää sillä kumppanilla edes on.