Sivut

lauantai 13. syyskuuta 2014

Wild staryu fainted!

Ensimmäiset japanin tunnit on pidetty (opettaminen on kivaa mutta jännää puuhaa, ja japaniin liittyen olis niin paljon kaikkea mielenkiintoista kerrottavaa että meen kielitieteelliseen psykomoodiin ja unohdan, että kaikki eivät välttämättä ole samanlaisia hikareita kuin meitsi) (kakkoskurssillani on muuten vielä tilaa, sielläkin opiskellaan/kerrataan iiihan alkeita, joten kanssapohojalaaseni tulukaa sinne!), Citymarketissa sukkahousut koirankarvoissa asioitu ja jokaisen lifestyle-matkabloggaajan unelmakohteessa Kauhavallakin piipahdettu. Öiset kesäajelut vuorille on jälleen muuttuneet kuuden tunnin aikaeroksi ja eläinhymiötrollailuksi whatsapissa. Tietoisuuteeni ovat tulleet Jari Sillanpään uusi hitti ja Putin-smetanat. Himoitsen kuivattua kalmaria ja shiritoria samaan tapaan kuin Japanissa iskee välillä hillitön kaipuu piimän ja mölökyn äärelle.

Luokan edessä ohayou gozaimasu, konnichiwa, konbanwaa hokiessani muistui mieleeni tää japanilaisen lempihumoristiryhmäni iänkaiken vanha sketsi amerikkalaisesta japanin tunnista:


:----------------------------------------------D

Tässäpä samainen Raamens-ryhmä johdattaa katsojat sushin maailmaan. Ken väittää että japanilaiset ei tunne itseironian muotoja on väärässä.


Siitä on aika monta vuotta aikaa, kun oon viimeksi asunut lakeurella. Pyöräillessä tuoksuu koulujen ensimmäiset viikot: kuihtuneet horsmat ja tienpientareen sienet ja savupiiput ja viilenevä syksy. Maailman tutuin haju. Toki nyt ei tarvitse olla mettässä suunnistuskartta kädessä möyrimässä tai pesäpallokentällä kengällä maahan piirtelemässä. Jonkin verran oon siis tässä elämässäni mennyt etiäpäin. Viestini heille, jotka tälläkin hetkellä kauhavalaisella takakentällä aikaansa haaskaavat on seuraava: siältäki pääsöö pois suurehe maailmaha! Paluumasistelukin on jäänyt odotettua vähäisemmäksi. Enhän mä tänne oo jäädäkseni tullut kuitenkaan. Japani-jalaka vipattaa tuttuun tahtiin. Ensin pitää kylläkin laittaa gradu tulille.

Istun tuolilla ja ajelen pyörällä. Maallisessa eksistenssissäni ei tapahdu mitään bloggaamisen arvoista. On siis aika kuunnella menneisyyden lehtien havinaa!

Näistä kuvista on aikaa vähän yli pari viikkoa, mutta jotenkin ne tuntuu ihan toiselta elämältä. Tuntuu hullulta, että kaks viikkoa sitten mä asuin vielä Miyagissa. Tää asuinmaan vaihtaminen kerran vuodessa tuo eloon pienen scifi-sivumaun kun meen sekaisin että oliko ne kaikki näkemäni paikat ja päivät varmasti mun elämässä vai jonkun toisen ja mikä oli totta ja mikä unta.

Kävin poikaystävän kanssa merellä kalassa. Se tuskin oli unta sillä otin aika monta kuvaa. Matkalla oli ihmisiä rannalla ja uimassa. Kenties normaali näky missä tahansa muualla meren äärellä, mutta Miyagissa tämä oli ensimmäinen kesä tsunamin jälkeen kun veteen saattoi mennä pulikoimaan ilman suurta psykologista kamppailua. Kaikkia aaltoihin kadonneita ruumiita ei oo vieläkään löydetty ja parakkikylät seisoo yhä hievahtamatta, mutta aika kuluu ja elämä jatkuu. Istuttiin aallonmurtajalla iltapäivästä auringonlaskuun heittelemässä onkea. Kalaa ei tullut. Seurattiin uivaa meduusaa vanhojen aikojen kunniaksi. Poikaystäväni tutkimusaihe yliopistossa oli meduusan dna, joten meduusat olivat joskus vahvasti läsnä arjessamme. Joululomalla hengailin yksin poikaystävän huoneessa ja katselin ipadin ruudulta, kuinka se leikkeli meduusaa labrassa aamuyöllä. Lukiossa obsessoin japanilaisesta bändistä, jonka fanclubin nimi oli Kurage (meduusat). Ehkä tämä oli jonkinlainen enne. Joka tapauksessa olen iloinen, että meduusat ovat nyt taakse jäänyttä aikaa enkä joudu enää kilpailemaan huomiosta niiden kanssa. :D Edessä ovat uudet uljaat ajat.

2 kommenttia :

  1. Eikö siinä mene sekaisin jos opettaa monta eritasoista kielenkurssia samaan aikaan? Onko sulla jokin itsetekemä suunnitelma, missä rajaat tarkasti mitkä asiat on japanin kielen aloittajille ja mitkä taas kokeneemmille?

    Gradun teostakin saa kirjoittaa! Rehellistä mielipidettä siitä olisi kiva kuulla, monet nimittäin väittävät että sen tekeminen oli ihanaa, mutta jotenkin en usko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt omat kurssisuunnitelmat, joita sitten tarvittaessa muokkaan kurssilaisten tasoon sopivaksi. n__n Vaikeinta on olla kertomatta liikaa kerralla. :D

      Muistelisin, että proseminaarissakin aikoinaan moni intoili, kuinka kivaa sitä työtä on kirjoittaa, mutta mulla oli koko ajan lähinnä laatan maku suussa joten gradustakin on varmaan ihanuus kaukana.

      Poista