Sivut

torstai 4. joulukuuta 2014

Japanilaisesta vispilänkaupasta

Tasa-arvoisen avioliittolain kunniaksi ajattelin tässä merkinnässäni käsitellä japanilaisia lemmenasioita! Ennen sitä haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa, että maamme translaki sen sijaan on yhä epäinhimillinen ja kaipaa pikaista muutosta. Pakkosterilisaatiot ei kuulu sivistysvaltion lainsäädäntöön millään tavalla.

Maailmaan mahtuu kaikenlaista lempeä! Oma lempi-ihmiseni on toisesta maasta ja kansakunnasta. Käytännössä tämä kansakuntiemme erilaisuus ilmenee niin, että meillä on erilainen hiuslaatu sekä vaikku. :D Tämä vaikkuasia on aika usein esillä, koska poikaystäväni tykkää aina iltaisin kaivella korvaansa tällaisella bambutikulla, joka ei auta tosinaisen suomivaikkuun mitenkään:


Mimikaki.


Muuten japanilaisen pussailu ei ole sen kummempaa kuin suomalaisenkaan. Tai tämä deittailu muutenkaan. Joskus käymme museossa, joskus juomme kaljaa sängyllä. Kerran käveltiin Miyagin säkkipimeässä kauppaan ja hoiloteltiin matkalla omakeksimiä lauluja, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että mua ympäröi Japani ja kaikissa näissä taloissa asuu japanilaisia. Sanoin poikaystävälleni, että lol nää kaikki muut tyypit on mulle japanilaisia mutta sä et kyllä oo. Poikaystäväni sanoi, että säkin oot vaan Shiiri. En siis herää uuteen aamuuna ajatellen, että omg mulla on _ulkomaalainen_ poikaystävä. En ole tietoisesti lähtenyt Japaniin miehenhakumatkalle eikä taustalla ole mitään "kaikki suomalaiset miehet on juoppoja ja juntteja!!11" -tyyppistä harhaisuuttakaan, vaan päinvastoin pääasiassa nostalgisella lämmöllä muistelen heitä, jotka ovat joskus kanssani heilastelleet.

Olin asunut Japanissa muutaman päivän ja käynyt rekisteröitymässä kaupungintalolla, kun asuntolani valvoja Mariko-san sai puhelun, että rekisteröitymisessäni on häikkää sukunimeni ääkkösten takia. Mariko-san lupasi lähteä kanssani selvittämään asiaa, mutta ei lopulta ehtinytkään, vaan värväsi saattajakseni erään biologian opiskelijan. Kävin tämän biologian opiskelijan kanssa hoitamassa asiani. Loppukesän aurinko paahtoi ja läppä lensi siihen malliin, että tulimme käyneeksi myös pankissa avaamassa tilin, pyyhekaupassa, conbinissa sekä yliopiston taukohuoneessa, jossa tämä tuntematon biologian opiskelija söi mikroateriastani lihanpalat. Myöhästyin vaihtareiden infotilaisuudesta, mutta se oli sen arvoista, koska tästä päivästä on aikaa kolme vuotta ja pari kuukautta ja se jatkuu yhä. Mariko-san tuskin osasi aavistaa, kuinka kauaskantoiset seuraukset seurakset oli sillä, kun se pimpotti ovikelloani ja sanoi että tässä on X-kun, hän on hyvin ystävällinen joten sinulla ei ole huolen häivää. :D Aina sanotaan, ettei se rakkaus tuu vaan kotiovelle koputtelemaan, mutta mun kohdallani tämä ei nyt sitten tainnut pitää paikkaansa tr0l0l0l. Toki olin sen oven avatakseni matkannut ensin maapallon toiselle puolelle.

Japanilaisessa yhteiskunnassa on kaikenlaista suomalaisesta näkökulmasta ongelmallista, mutta se ei juurikaan näy tässä miyagilais-kauhavalaisessa suhteessamme, koska japanilainen yhteiskunta ei ole yhtä kuin japanilainen yksilö. En deittailisi sovinistia tai mustasukkaista kyylää Suomesta, miksipä siis sallisin vastaavia ominaisuuksia japanilaisellekaan. Eliittikumppanini ei siis edusta japanilaisen miehen stereotypiaa, vaan on moderni Heisei-ajan mies, joka tykkää eläinten ja ihmisten hoitamisesta, omaa mustan vyön judossa, harrastaa kalastusta ja moottoripyöräilyä, kyynelehtii elokuvissa, ei voi vastustaa erilaisia arpajaisia, kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja tekee mulle aina popcornia kattilassa. :D

He ovat hosteja, seuralaisia jotka maksusta ryyppäävät kanssasi ja kehuvat naamaasi. Eivät ehkä ihan minun valintani, mutta varmaan heillekin löytyy ottajansa.


He ovat ns. rikakei otokoja eli luonnontieteellismiehiä tutkimuksensa parissa. Tämä tyylikkäästi verkkareihin, crocseihin ja kolmeen reikäiseen paitaan sonnustautunut henkilö on itse asiassa luonnon_caunis poikaystäväni. 8-----D #blessed Ulkonäkökeskeisyys ei tässä suhteessa vaivaa. Tämän kuvan tarjosi Yamagatan yliopiston internetsivut.


Nyt kun olemme tehneet selväksi, että japanilaisia on joka lähtöön eikä yksi suhde ole välttämättä toisen kaltainen, voimmekin puhua japanilaisesta deittailusta iloisesti yleistäen!

Ensiksi tämä kohtaamispuoli! Nettideittailu ja baaripokat eivät ole Japanissa vielä kovin yleisiä (heteronormatiivisessa maailmassa siis, homobaareissa ja -sivuilla sen sijaan kohdataan tuon tuostakin), vaan romanssit alkavat useimmiten kohtaamisesta koulussa tai toveripiireissä. Ulkomaalaista kumppania etsiville on tosin oma klubiskenensä (heistä käytetään Japanissa nimitystä gaisen), ja mikäs siinä jos tykkää stereotypioihin ja näennäiseen eksotiikkaan perustuvasta molemminpuolisesta fetissöinnistä ja haluaa sellaisen varaan lähteä suhdetta rakentamaan. Juuh elikkäs tsemppiä heille. Oon joskus miettinyt, onko maahanmuuttajilla Suomessakin vastaavaa skeneä, että hengaillaan irkkupubeissa kisailemassa, kenellä on mikäkin status viisumissa ja kuinka monta vuotta ja muijaa takana, vai rajoittuuko tää vain Japanissa asuviin länkkäreihin.

Eräs etenkin parikymppisten harrastama treffailumuoto on goukon eli ryhmäsokkotreffit: henkilö värvää mies- ja naispuolisia tuttujaan ja nämä puolestaan omia tuttujaan kunnes kasassa on parillinen lukumäärä potentiaalisia deittikumppaneita ja sitten mennään ryypiskelemään ja tulkitsemaan iskelmiä karaokeen. Kaikki osanottajat eivät tosin aina ole messissä sielunkumppanuutta etsien, vaan halu pelastaa kaveri nololta tilanteelta, jossa miesten ja naisten määrä ei täsmää, on ihan riittävä syy saapua paikalle. Poikaystäväni joutui kerran osallistumaan goukoniin auttaakseen kaveria hädässä, kukaan ei löytänyt rakkautta ja toverinsa joutui vaihtamaan kännykän sähköpostiosoitetta, koska yksi osanottajista olikin ollut soluttautunut senssipalstan työntekijä, jolta alkoi tulla satoja spammiviestejä päivässä.

Mikäli vuodet vierivät ja avioliiton satama ei edelleenkään siinnä edes kaukoputken päässä, voivat sukulaiset huolestua, koska avioliitolla on Japanissa tärkeä sosiaalinen funktio ja perinteisesti vasta avioutumisen myötä ollaan tultu yhteisön täysvaltaisiksi jäseniksi. Niinpä tutut ja tuntemattomatkin saattavat alkaa vihjailla, että naapurin peräkammarista löytyis tällainen komia sulho juuri sinulle. Tällaisista järjestetyistä tapaamisista käytetään nimitystä omiai. Ilman osapuolten suostumusta järjestetyt avioliitot sen sijaan eivät ole enää tätä päivää, ja vanhemmilla ei yleensä ole juurikaan sananvaltaa lapsensa kumppaninvalinnassa. Jos tuttavapiiristäkään ei löydy ketään sopivaa mutta naimisiin olisi päästävä, on syytä aloittaa kekkonkatsudou eli konkatsu, avioliittoon tähtäävät aktiviteetit. Konkatsu-firmat tarjoavat palveluitaan heille, jotka haluavat vihille mutta eivät ole löytäneet sitä oikeaa. Tää postaus ei vaan lopu milloinkaan, mikäli alan tässä japanilaista avioliittoinstituutiota puimaan, siispä etiäpäin.

Nyt kun meillä on koulusta tai konkatsusta tai kotiovelta tai mistä vain löytynyt potentiaalinen heila, on tullut aika tunnustaa nämä tuntomme. Tämä tunnustusrituaali on nimeltään kokuhaku, eikä se siis ole vain jokin romanttisten mangojen skenaario vaan ihan totisinta totta. Kukaan ei Suomessa koskaan ole minulle tullut mitään ennen varsinaista tapailuvaihetta tunnustamaan (jos ei siis lasketa viinaanmeneviä henkilöitä aamuyön viimeisinä tunteina), mutta Japanissa tällainen kokuhaku voi tulla ihan puskistakin ilman mitään aikaisempaa lähikontaktia tai romanttista virettä, koska normaalisti kokuhaku on reitti tapailuvaiheeseen. Korealaisilta tovereiltani olen kuullut, että Koreassa kyseisen tunnustuksen tekee aina mies, mutta Japanissa tunnustajan roolissa voi olla kuka vain. En aio omia kokuhaku-kokemuksiani tässä sen kummemmin avata, mutta poikaystäväni käytti kokuhakussaan sanaa kenkyo (vaatimaton) ja sit me vaan naurettiin vedet silmissä kun en tajunnut, mitä se sana tarkoittaa, ja pyysin kirjoittamaan sen kanjilla paperille ja poikaystäväni ei osannut vaan rupesi sitä sitten tietokoneelta näyttämään ja oli että tää ei nyt mee ihan suunnitelmien mukaan tää tilanne. Sen jälkeen se sana on pysynyt hyvin muistissani. :D

Japanissa kaikenlainen julkinen lääpiskely on suuri ei. Se saa jotkut vanhan liiton japanilaiset niin vaivaantuneeksi, että televisiossakin harvoin näytetään mitään halailua uskaliaampaa. Joskus alkuaikoina poikaystäväni kestämä pda-taso oli brofist hämärällä kujalla, mutta sittemin hän koki jonkinlaisen asennemuutoksen, niin että Miyagissa tuli jopa palautetta, kuinka olemme kotioloissa liian irstaita. 8--D En itsekään ole mikään julkilääpiskelijä, joten en koe tätä japanilaisen kulttuurin aspektia kovinkaan ongelmalliseksi, ainakaan nyt kun poikaystävänikin on päässyt yli henkisistä rajoitteistaan. Mikäli sen sijaan pidät tärkeänä voida esitellä parisuhdettasi aina ja kaikkialla, ei japanilainen seurustelukumppani välttämättä ole se sopivin valinta. Mulla meinasi kerran mennä riisipallo väärään kurkkuun, kun kaksi toveriani paljastivat seurustelevansa keskenään. Oltiin jopa nukuttu vierekkäisillä futoneilla enkä ollut huomannut mitään! Japanissa ei myöskään ole amerikkalaista I love you -kulttuuria, mutta eipä sitä ole kyllä Suomessakaan enkä ole sitä siksi kaivannut. Stereotypia japanilaisista tunnevammaisina ja etäisinä ei sekään kuitenkaan pidä paikkaansa, kyllä sieltä aina toisinaan kaikenlaista settiä irtoaa. :D Nykynuoriso on myös huomattavasti vanhempaa väestöä avoimempaa aivan kuten Suomessakin.

Japanissa on edelleen normaalia muuttaa yhteen vasta naimisiin mentyä, mutta ei avoliittokaan enää mikään harvinaisuus tai tabu oo. Moni kaverini asuu seurustelukumppaninsa kanssa, ja mäkin olin Japanissa kirjoilla poikaystäväni vanhempien talossa ja kävin iltaisin perhekylvyssä, vaikka ei oo kosintaa kuulunut. Perinteisesti avoliittoa on pidetty naisen kannalta huonona kauppana, koska siinä joutuu kokkailemaan ja siivoilemaan vailla takeita pysyvästä elatuksesta, mutta nykynaisilla on omat uransa ja nykymiehillä kyky kokata itse oma ruokansa. Japani on vielä monella tapaa vanhanaikainen, mutta tää vapaassa seurustelussa ja avioliitossa muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos on aivan valtava. Poikaystäväni ja isänsä on joiltakin osin kuin eri maista kotoisin. Poikaystäväni mm. järjestelee aina laukkuni niinku mikäkin kotirouva, kun mua ei vois vähempää kiinnostaa, kuinka hujanhajan tavarani on ja onko laukun pohjalla nolla vai viis murskaantunutta sipsiä. :D En myöskään laita aina kolikoita kukkaroon, koska musta on kiva tehdä random löytöjä takin tai laukun taskusta ja ilahtua ylläristä. :::::::D Tää sukupolvien välinen näkemysero kävi hyvin ilmi, kun menin vuosi sitten ensimmäistä kertaa Ishinomakiin. Poikaystäväni äitee oletti, että nukun toki eri huoneessa (poikaystäväni vanhempien sukupolvessa aviopuolisotkin saattaa nukkua omissa sängyissään ja jopa omissa huoneissaan), mutta poikaystäväni oli vaan että lol nope. Nukuimme samalla futonilla kunnes keväällä kävimme ostamassa komian sängyn ja runkopatjan.

Throwback Thursday ja joulutunnelmaa Yamagatassa! Yksi monikulttuurisen suhteen huonoja puolia on, että juhlimisen aiheemme eivät aina kohtaa. Ollaan vietetty poikaystäväni kanssa niin japanilaiset kuin suomalaisetkin juhlapäivät, mutta japanilaisiin juhliin mulla ei oo mitään tunnesidettä ja suomalaiset juhlat ei vaan tunnu samalta Japanissa. Onneksi Sendaihin avattiin nyt Ikea, josta voi kipaista jouluksi rupuisen kuusen ja juhannukseksi silliä. :D


Eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi tekstiä yhden päivän tarpeisiin! Lopuksi suokaa minulle pari riviä tuskailutilaa. Kun ei tämä graduprosessi tuo esiin ihan niitä säkenöivimpiä puoliani. Ja Seinäjoelta saakka Helsingissä seminaarissa kulkeminen - ei hyvä idea. Siinä kolmen tunnin köröttelyn aikana ehtii käydä läpi kyrsimyksen koko kirjon. Silloin kun juna ylipäätään pääsee matkaan. Perillä olenkin sitten jo valmiiksi ihmisraunio ennen kuin olen edes käynyt luokan ovesta sisään. Mielestäni seminaarit, esitelmät, työhaastattelut ja muut ahdistavat tilanteet muuttuis siedettävimmiksi, jos taustalla sois jonkun pelin boss battle theme! Ehkä meikähiirikin menis overdriveen ja muuttuis astetta vakuuttavammaksi jyrsijäksi. Kuten vuorimajavaksi. Päädyin myös vaihtamaan tutkimusaiheeni, koska yliopiston tiloihin rajoittuva sanomalehtitietokanta ja asumus Seinäjoella eivät olleet kovinkaan käytännöllinen yhdistelmä. Ja tämä taannoiseen tenttitekeleeseeni kirjoitettu merkintä kuvaa akateemisia tuntojani vuodesta toiseen:



Tässäpä vielä kappale nimeltä Semishigure (kaskaiden pauhu), jonka söpöstä videosta tulee mieleen kaksi kesääni Touhokussa:



Kaksi kertaa kaskaiden kuoltua Japanista lähdettyäni nää kesän lopusta kertovat jollotukset puhuttelevat syömmeäin.

Yamagatan kesä.♥ Itku pitkästä kesästä, mutta hämärtyvä muisto säilyy yhä.

9 kommenttia :

  1. Luin tän vaan vähän tälleen nopeasti läpi, ja aion tulla myöhemmin lukemaan tän paremmin uudestaan, mutta tulin vain sanomaan että tosi kiva tällanen pitkä teksti! Hymyn toi huulilleni sun ja mestari Miyagin tapaaminen ja tunnustukset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon haluan vältellä seminaarityön ajattelemista. :D

      Poista
  2. Opiskelen biologiksi ja näköjään samanlainen on biologien olemus myös toisella puolella maapalloa :D

    Video sai minut nauramaan siinä kohdassa kun neitokainen kaatuu pellolla ja nuorukaisen pää nousee puskasta vastaheränneen näköisenä... sanoja en ymmärrä joten hämärän peittoon jää oliko sillä jokin merkitys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa. :D Japanissa suorittamieni empiiristen tutkimusten perusteella parhaat tyypit ei aina oo biologeja mutta biologit on aina parhaita tyypppejä.

      Ei varmaan ollut sen suurempaa merkitystä kuin että varsinkin tytöille suunnatussa romanttisessa fiktiossa nää kaatumiset on yleinen kerronnan keino, jolla rikotaan jännitteitä ja esitetään sankaritar samastuttavassa valossa. n__n

      Poista
  3. "brofist hämärällä kujalla" :'D

    VastaaPoista
  4. Heh, olit valvomassa mun N1-koitosta! (omat tunnusmerkkini: pesemätön tukka edellisillan kekkereiden jäljiltä, turkisliivi). En saanut hyvää tilaisuutta tulla morjenstamaan, kun piti singahtaa keskustaan leffaan heti kuuntelun jälkeen - tosin eipä olisi ehkä ollut rohkeuttakaan, kun mielentila oli järkyttynyt niin monen ennennäkemättömän kanjin jäljiltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sut kun katoin että voi ei, täällähän on jotkut vaivautuneet jopa laittautumaan ja valvoja vaan edustaa rasvaletissä suoraan sängystä kampeutuneena. ::D Toivottavasti pääsit läpi! Oli aika puuduttava ainakin se kuunteluosio, olin nukahtamisen partaalla alusta loppuun. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sosiologian klassikot oli tämä tuskia aiheuttanut tekele!

      Poista