Sivut

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Olkeren kiitos

Hilirimpsis! Tämä postaus sisältää uusia uutisia ja vanhoja juttuja. Hilpeä japanilainen toverini tuli ja meni. Käytiin Sopurahassa ja Lappajärvellä ja pelattiin aika monta erää älyvapaata mustapekkaa, jonka laadin veljeni ja tämän toverin kanssa vuonna 2008 teemalla SDP:n ehdokkaat Kauhavan vuoden 2008 kunnallisvaaleissa feat muutama muu ehdokas ja yhden ehdokkaan palanut varasto (jos asuu Kauhavalla, joutuu toisinaan hakemaan viihdykettä oudoilla konsteilla). Lappajärvellä satoi kaatamalla, mutta poikaystäväni oli haltioissaan kun veljeni onkeen otti kymmenen sentin eksoottinen järvikala nimeltä särki, ja maailman kenties huonoin korttipeli oli niin suuri menestys, että tyyppi sujautti yhden kortin lompsaansa vakio-onnenkalunsa seuraan ja viittaa nyt siihen nimellä My God.



Tältä näyttää, kun nofilter nomakeup noshower finnishgirl menee tirsoille lentokentän puupenkille. Yksi asia, joka minua tällä planeetallamme jaksaa hämmästyttää ovat ihmiset, joilla piisaa tarmoa laittautua lentokoneeseen. (?___?)

Jos ootte muuten koskaan miettineet, mikä olis sopiva suomenkielinen käännös otsukaresamalle, niin poikaystäväni käännösappi tarjoaa vastauksen: on kippis hyvää työtä. Nämä olivat viimeiset sanat, jotka turvatarkastuksen edessä vaihdoimme. En järjestänyt kohtausta. Koska kukaan ei oo kuollut tai muutenkaan iäksi menetetty ja tällaista on pikapuoliin luvassa:



Jepjop! Tempaisen Nagoyan kautta vanhaan kunnon Miyagiin, jossa vietän elokuun päivät seuranani gejigejit, tuskainen kuumuus, vielä tuskaisempi kuumus, mugicha ja yksi eliittikumppani. Hurraa! Niin ja Touhokun kesämeiningit. Listalla on ainakin Sendain Tanabata-matsuri, Akiu Onsen, Shiogaman sushi ja Kesennuman tyrskyt. Ja mahdollisesti jopa Gunma, koska gurunma de Gunma e on niin huono läppä (huonoimman läpän titteliä pitää tosin tällä hetkellä hallussaan meitsi teoksella sekai de hajimete no Mosubaagaaru ni naritai). Tällä kertaa en oo menossa Shindenin peräkammariin kuolemaan tylsyyteen ja elämään poikaystäväni äiteen aikataulujen mukaan, vaan päätettiin repäistä ja vuokrata valmiiksi kalustettu kuukausiasunto aaltopeltitalosta Sendain liepeiltä. Aaaaa!! Jos minulla olisi housut niin en niissä pysyisi. En oo ollut Japanissa melkein vuoteen. Tulivuoret ovat posahdelleet ympäri maata sangen aktiivisesti sitten viime näkemän. Syksyllä 57 ihmistä kuoli Ontakesanin purkauksessa Naganossa, Honshuun aktiivisin tulivuori Asama on sekin ilmeisesti vaihteeksi purkautumassa, Kagoshimassa Sakurajima jatkaa päivittäistä tussautteluaan ja naapuriprefektuuri Kumamoton Aso-vuori päästelee sekin höyryjä niin että alueella liikkumista on rajoitettu, Yakushiman lähellä olevan saaren asukkaat on olleet evakossa toukokuusta saakka tulivuorenpurkauksen seurauksena, Hakonen Oowakudanissakin tupruttelee kaikenlaista ja alueen vaaraluokitus on 3 eli alueelle on pääsy kielletty (evakuointimääräys annetaan korkeimmalla tasolla, joka on 5), mikä on vähän huonompi homma kun Hakone on Japanin suosituimpia turistirysiä ja elää pitkälti onsen-turismista, Azuma Fukushiman ja Yamagatan rajalla on sekin osoittanut purkautumisen merkkejä, ja jopa armas vanha tuttu Zaou Yamagatan ja Miyagin rajalla on tällä hetkellä suljettu, koska Okaman kraaterijärvi muuttui äkillisesti vihreästä valkoiseksi. Fun times. Jää perinteinen kesädoraibu Zaoulle tällä kertaa tekemättä.

Lisäksi Obon osuu jälleen visiitilleni, mutta viime vuoden obon landella oli sen verran stressaavaa, että tällä kertaa ajattelin lähettää poikaystäväni pariksi päiväksi esi-isiensä pariin ja viettää itse mässäilylomaa Sendain ravitsemusliikkeissä. Mutta sono toki wa sono toki eli palatkaamme näihin juttuihin sitten joskus kun on elokuu ja kaskaat huutaa mimmimmimmiiii.

Älkäämme siis katsoko aikaan tulevaan, vaan katsokaamme aikaan menneeseen. Poikaystävä toi nimittäin mukanaan muistikortillisen ikivanhoja kuvia, joista osa on peräisin muinaisilta reissuiltamme yli kolmenkin vuoden takaa. Poikaystäväin on aika paljon parempi kuvaamaan kuin meitsi. Siispä aloitan tällaisen tällaisen parin, kolmen postauksen pituisen nostalgiatrippijuttusarjan! Aika monissa näistä kuvista esiintyy myös meitsi aikana kun olin vielä salskea nuorukainen, joten jos naamatauluni tai muut ruumiinosani aiheuttavat allergisia reaktiota niin suosittelen muille sivustoille siirtymistä tässä vaiheessa. =(

Ekaksi vuorossa on Iwate. Roadtrippailimme itsemme Iwaten pohjoisosissa sijaitsevaan Ryuusendoun kalkkikiviluolaan maaliskuussa 2012. Tämä ei ollut loistokkaimpia ideoitamme. Lähdettiin matkaan aikaisin aamulla, oltiin luolalla jotain tunti ennen sen sulkemisaikaa ja kiiruhdettiin luola äkkiä läpi, koska ilta oli hämärtymässä ja vuoristossa oli liukasta ja ajoin lumimyrskyistä. Takaisin Yamagatassa oltiin pitkälle keskiyön jälkeen. Vielä nykyäänkin lollataan joskus vedet silmissä, kuinka sillon joskus tehomatkailtiin autolla Yamagatasta melkein Iwaten ja Aomorin rajalle ja takaisin (yhteensä 700 kilometriä ja suuri osa matkasta epämääräisiä vuoristoteitä) yhden vuorokauden aikana keskellä talvea.

Suomessa on ABC, Japanissa Michi no eki (tien asema). Tämä Michi no eki oli varsin creepy, koska se oli paitsi tehty alakoulun näköiseksi niin siellä myös kaikui tauotta kaikista kaiuttimista (ja todellakin kaikui koska oltiin keskellä ei mitään) jonkun 50-luvun lapsikuoron veisaamat koululaishymnit. Kusihommatkin piti hoitaa tämän veisuun säestämänä.


Minulla on usein naamallisia vaikeuksia elämässäni.


Joskus mietin, olisko Japani-kuvani tai -suhteeni jotenkin erilainen, jos olisin Iwaten korven sijaan rymynnyt Tokion valoissa.


Tämä oli sisäänkäynti. Oltiin ainoat asiakkaat.


Sisällä oli pimiää.


Ryuusendou on yksi Japanin syvimmistä luolista, ja onpa siellä sata metriä syviä järviäkin muutama kappale.


Byebye Ryuusendou. Touhokun korvessa matkaillessa parkkitilan puute ei ole ongelma.


Samaisen vuoden samaisessa maaliskuussa kävimme myös roadtripilla Niigatassa akvaariotunnelmissa. Tältä reissulta ei tosin oo montaakaan kuvaa. Akvaariot kuuluu erottamattomasti japanilaiseen deittiskeneen, joskin mä oon ravannut niissä ehkä vähän keskiverto deittailijaa enemmän biologipoikaystäväni kalamanian takia. Täällä Niigatan akvaariossa oli mielestään epälooginen esillepano, joten ilmeisesti emme tätä akvaariota sitten suosittele. Japanin kuuluisin akvaario on Churaumi Suizokukan Okinawalla. Varmaan menetämme tajuntamme kumpainenkin, mikäli joskus päästään Okinawalle saakka. Poikaystäväni koska siellä on Churaumi Suizokukan ja minä koska siellä on sanshin-paappoja.

Tää kuoma oli mun soulmate, koska sillä on samanlainen pitkä nenä kuin itselläin.


Keväällä 2012 käytiin myös random kotiseutumuseossa Miyagissa, ja sieltä on jopa kaksi kappaletta kuvamateriaalia.



Ja sitten oli vielä tää epäonnen matka miyagilaiseen kukkapuistoon, jossa ei ollut kukkia mutta itseni telomiseen oivallinen kivi kylläkin.



Siinä oli kevät 2012 poikaystävän kamerasta! Seuraavassa postauksessa samaisen vuoden kesä, pysykää tuunattuina! Ja sit tarjolla olis myös jotain viime vuoden reissukuvia ja sit oonkin jo takaisin Japanissa ja uusilla reissuilla, jipii! Hupia on ollut ja hupia on tuleva. Erinomaisen toverin oon itselleni löytänyt, vaikka sitä pitääkin mennä lentokoneella katsomaan.

2 kommenttia :

  1. Eihän Yamaderan suunnalta ole kuulunut tupruttelu-uutisten kaltaisia viestejä? Tarkoituksena olisi suunnata pian alkavalla matkalla Tokiosta sinne päiväretkelle, ellei sitten valkata jotakin lähempänä olevaa luontopaikkaa (karataan päiväksi suurkaupungin pölyistä ennen siirtymistä Osakaan). Rail Pass on tuona päivänä jo käytössä, joten jos kokemuksia Tokion läheisistä ja vähemmän läheisistä keitaista on, kerro tokkiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yamaderan suunnalla ei oo mitään erikoista häppeninkiä et ei huolta! Yamagatassa ja Miyagissa voi muutenkin liikkua ihan normaalisti, Zaoun kraaterijärvi vaan on tällä hetkellä suljettu. Kampanjoin tottakai aina Touhokun matkailun puolesta, mutta jos aikataulun kanssa tekee tiukkaa niin Tochigin Nikkou on suosittu luonto- ja temppelikohde parin tunnin matkan päässä Tokiosta. Mikään ihmismassoista vapaa keidas se ei kuitenkaan oo, koska tokiolaiset matkustaa sinne sankoin joukoin. Jos merimaisemat kiinnostaa niin Matsushiman saaristo Miyagissa on kans kiva ja vilpoisa, Sendaihin pääsee shinkansenilla vähän päälle parissa tunnissa (Yamagataan kestää nelisen tuntia koska shinkansen-nopeudella pääsee vain Fukushimaan saakka) ja Matsushimaan sieltä paikallisella. Jos Yamaderaan meette niin suosittelen syömään paikan päällä yamagatalaista erikoisuutta itasobaa, joka on puisesta laatikosta tarjoiltava soba! Tokion sobat kalpenee aidon yamagatalaisen rinnalla.

      Poista