Sivut

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tokonatsu

Bon appetit kivat! Elokuinen Miyagi lähestyy! Kuukauden vuokrasopimus on tehty (kokeillaan majoittumista Sendain kehyskuntaan Rifuun, koska se on meidän tulevaisuuden mahdolliset asuinpaikat -listalla sijalla yksi) ja asiat muutenkin sillä mallilla, että omaksi tehtäväkseni jää vain hankkia matkavakuutus, sulloa matkalaukkuun kesäkamppehet (joista suurimmalle osalle ei oo ollut käyttöä sen jälkeen kun Japanista viimeksi palasin) ja selvittää tieni Seinäjoelta Sendaihin. Jihuu-jahuu! Oon jopa intoutunut pitkästä aikaa kertaamaan passiiviseen sanavarastoon vaipuneita sanoja takaisin aktiiviseen käyttöön ja piirrellyt paperille kauan sitten unohtamieni kanjien vetoja, vaikka tämän reissun aikana tuskin tuun kirjoittamaan japania käsin yhtään sen enempää kuin normaalistikaan. Bambut ja vuoret ja muovisateenvarjot ja Marumatsun ruokalistat on pyörineet tässä varsinkin viime kuukausien aikana päässäni sen verran ahkerasti, että näissä nykypäivissä ja hetkissä eläminen on toisinaan ollut hieman vaikeanlaista. =D=D=D Koitan katsella eloani wherever you go there you are -filosofisten silmälasien läpi, koska muuten olisin varmaan jatkuvassa sekoamispisteessä tämän megakaukosuhteeni kanssa, mutta aina silloin tällöin lipsahdan sitten kun sitä ja tätä -raiteille. Pitäis keskittyä tähän elämään jossa huoneessani on jumalatoon hyttyyne ja pöydällä kriittistä tarkastelua odottavia mammalehtiä, mutta se on välillä sanoisinko HAASTEELLISTA kun minulla on siellä toisaalla myös tämä toinen elämä, josta oon kaks kertaa herännyt ikään kuin pitkästä unesta. En edelleenkään suosittele 0/5.

Olipa kerran Seppo ja Sepolla poikaystävä Shinzou. He asuivat Shinzoun mummon vanhassa tatami-lattiaisessa huoneessa, jonka ikkunasta näkyi kasvimaa ja kasvimaan takana riisipelto ja riisipellon takana vuori. Viikonloppuisin he kävivät kalassa aallonmurtajalla ja lukivat Geosta vuokrattuja mangakirjoja tuulettimen ääressä. Kolmen vuoden erinäisten edesottamusten seurauksena he olivat oppineet tuntemaan toisensa sen verran hyvin, että heillä oli erinomaisen hupaisaa siinä tuulettimen huminan ja heinäsirkkojen sirityksen säestämässä hiljaisuudessa. Joskus he jopa rikkoivat kuumien mangaöiden hiljaisuuden käymällä lyhyitä keskusteluita. Kuten mä meen nyt kuselle tai mä muuten söin sun karkit päivällä kun oli tylsää tai voitko kertoa missä kohtaa mä oon Chihayafurussa kun en muista, lol en miks mun pitäis tietää missä kohtaa sä oot jossain mangassa, no kerro nyt vaan, huoh etkö sä oo siinä kohtaa et se joku dude ei tullu sinne luokkaretkelle, HEI JOO NYT MÄKI MUISTAN. He olivat bros for lyfe. (Paitsi kerran kun Seppoon iskivät Yllättävät Tuskat ja hän kävi laattaamassa Marumatsun vessaan kesken aamupalan mistä johtuen Shinzou kieltäytyi ajamasta Sendaihin saakka Ikeaan mistä johtuen he kiistelivät koko automatkan kohteeseen.) Eräänä aamuna he heräsivät normaaliin tapaansa samasta sängystä ja söivät samaa aamupalaa ja katsoivat samaa maisemaa ja samaa televisio-ohjelmaa ja kävelivät samaan suuntaan ja sitten Seppo käveli pidemmälle ja nousi koneeseen ja lensi toiseen maahan ja perillä siellä toisessa maassa oli iltapäivä ja Shinzoun maassa ilta ja kun se sama ilta ennätti Sepon maahan niin Seppo meni nukkumaan toiseen sänkyyn ja sieltä toisesta sängystä hän myös seuraavana aamuna yksin heräsi ja ajatteli että wtf just happened. Tarina perustuu tositapahtumiin. Henkilöiden nimet muutettu.

Cool story bro! Sitten taas näitä muinaisia otoksia poikaystävän muistikortilta. Poikaystäväni ottaa musta hyvin epäedustavia kuvia, mutta valitettavasti näytän joka kuvassa itseltäni. ::::::D


Kesä 2012 oli se kesä kun asuntolamme täti Mariko-san antoi minulle tämän komian päähineen! Minulla oli hieman outo suhde tämän tätimme kanssa. Hän muun muassa otti naamastani ehkä sata kuvaa vaihtarimatkallamme Iwatessa ja koristeli niillä kv-palveluiden seinän. Ja antoi minulle tämän sammakkonaamarin. Ja sukat ja karkkia totoro-avaimenperän ja kabuki-aiheisen Hello Kitty -asian. Ja poikaystävän, mutta siitä hän ei itse ole tietoinen. ::::D


Syyskuussa 2012 kävin ekaa kertaa Akitassa! Tokaa kertaa kävin siellä viime elokuussa. Kummallakin kertaa lähdimme pienelle hupireissulle, mutta sitten niinsanotusti iroiro atte eli kaikenlaista tapahtui ja hupiakin oli ja niin oli kaikenlaista muutakin. Akitassa normaalista sielusta (tamashii) tulee akitama. :D Jos mun pitäis kaikista Japani-episodeistani se käänteentekevin valita, niin se olis kummatkin akitamat. Hyvässä ja pahassa. Kaikki meni pieleen ja silti päällimmäinen ajatus on, että jos me joskus mentäis häämatkalle, niin matkakohteena ei vois olla mikään muu kuin Akita. Akitalainen kaverini on myös mainio miekkonen ja Akitassa kohtaamani mummot kivoja, siispä suosittelen Akitaa lämpimästi!

Matkalla Akitaan pysähdyimme Shinjoussa tällasessa random kasvipuistossa popsimaan handsburgeria, mutta minulla oli hieman vaikea hetki jälleen elämässäni ja nukahdin kivelle handsburger kädessäni. <3_____<3

Pysähdyimme katsahtamaan tätä haisevaa asiaa.


Halusin ottaa kuvan tän kyltin kanssa, koska siinä lukee, että tämä vuori oli 女人禁制 (nyonin kinsei), naisilta pääsy kielletty. :------D Miltäs nyt tuntuu muinaiset kääkät kun kauhavalainen muija poseeraa haisevalla vuorellanne!!!! Japanissa monet pyhät vuoret oli aikoinaan naisilta kiellettyjä paikkoja, mutta suurin osa kielloista on kumottu viimeistään 1900-luvun alussa. Paitsi Oominesan Narassa on edelleen nyonin kinsei ja Yamagatan kolmella pyhällä vuorella (Gassan, Hagurosan ja Yudonosan) kilvoittelu oli naisilta kiellettyä 90-luvulle saakka lolololol. On se feminismi vaan tuhoisaa ja alistavaa kun enää ei saa olla vuorillakaan rauhassa poikaan kesken ilman että hysteeriset ja hömelöt muijat tulee sinne samaa ilmaa hengittelemään.


Sitten laskeuduttiin Oyasukyoun höyryävään siimekseen!



Meirän ryokan!



Kersa liian suuressa yukatassa ja räjähtäneessä tukassa ilmestyi keskuutemme. Lollaan tälle kuvalle ajasta ikuisuuteen kun tässä jotenkin kiteytyy meitsin syvin olemus.


Paluumatkalla pysähdyttiin jossain linnassa en muista missä, oliskohan ollut Yokoten linna. Oikeastaan ainoa muistikuvani on, että mulla oli järkyttävä darra, olin nukkunut ehkä kolme tuntia ja linnan portaita kavutessani olin varma, että kuolo minut korjaa.


Mut ainakin linnasta sai kakigooria! (Kakigoori on japanilainen mehujääasia ja toi liehuva jään kanjilla varustettu lippu merkitsee kakigoori-myyjää.)


Matkan kruunasi hysteerinen yhyy en halua takasin Suomeen -itkukohtaukseni, jonka lomassa kävin voittamassa conbinin Natsume yuujinchou -arvonnasta tämän figuurin.


Lähdin Japanista syyskuun lopulla. Vipana kokonaisena päivänäni käytiin Ghibli-museossa Tokion Mitakassa. Jäi tämäkin fakta sillon aikoinaan mainitsematta, kun paluuni jälkeen olin aika paljon suuremmassa kriisissä kuin annoin blogissani ymmärtää. :D

Tämä kuva herättää monia kysymyksiä mutta tarjoaa vain vähän vastauksia.


Puussa oli paappa.




Ghibli-museossa oli kaikenlaista jännää!

"Pyydämme teitä välttämään valokuvausta museon sisällä.
Ghibli-museo on ovi tarinaan. Sinä olet tarinan päähenkilö; siispä koe tämä tila omilla silmilläsi kameran linssin sijaan. Toiveemme on, että kätket nämä muistot sydämeesi ja viet ne mukanasi.
Pyydämme yhteisymmärrystänne.
Museonjohtaja Miyazaki Hayao"




Viimeinen ateriani oli kaitenzushi ja olin into piukassa.


Seuraavana aamuna lensin pois ja boifurendoni ajeli takaisin kotia. Sen pituinen se! Paitsi että eipä ollutkaan kun three years later edelleen tässä porskutellaan trololol!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti