Sivut

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kesennuma

Elokuu kului loppuun ilman suurta dramatiikkaa. Vielä muutama päivä sitten olin yöllä supermarketissa ostamassa merilevää ikään kuin se olis maailman arkisin asia, ja nyt sinne on taas tuhansien kilometrien matka. Mielelläni olisin vielä jäänyt, varsinkin kun syksy teki jo tuloaan Touhokuun. Elefanttiheinät kasvoi korkeina tienvarsilla, sirkkojen siritys kävi voimakkaammaksi ja keittiön nurkka täyttyi lahjaksi saaduista omenapäärynöistä. Vuorilla paikoin villit kastanjat jo melkein odotti poimijaansa. Syksy on mainio vuodenaika, koska silloin saa isopiikkimakrillia (kanpachi), hammasahventa (tai) ja imonia ja vuoret muuttuu punaisiksi. Oden-tiskit ilmestyy kauppoihin, kurpitsa on halpaa ja riisi on uutta riisiä. Tykkään fiilistellä japanilaisia vuodenaika-asioita, ja japanilainen poikaystävä on siinä puuhassa aika kätevä kumppani. Arkieloon tulee väriä, kun huhtikuussa syödään dangot ja kattellahan sakurat ja toukokuussa puhalletaan vappupallot ja juodaan vappusimat (josta poikaystäväni kerran kysyi, että mikä se olikaan se juoma, eiks se ollu kiima).

Sinne jäi vuoret ja heinät ja riisinkeitin, sinne jäi keittokirjat ja boifurendo. Tällä hetkellä suunnitelmani tulevaisuuden suhteen tosin ovat sellaiset, että mä tuskin viivähdän Suomessa kahta syksyä kauempaa. Vastahan mä aloittelin opintietäni Toudaissa, ja nyt siitäkin on jo kaks vuotta aikaa???? Ja parin vuoden päässä siintävät jälleen mamuilun ajat. Kai. Japanissa ollessani erinäiset suunnitelmat vaikutti vielä toteuttamiskelpoisilta ja intoa puhkuen olin valmis aikoihin tuleviin. Kun iridoufu onnistui erinomaisesti, Tyynellä merellä tuuli sopivasti ja ahdistusta aiheuttanut illallinen poikaystävän työtovereiden kanssa osoittautui niin suureksi menestykseksi, että esimies kehotti saman tien ottamaan loppuviikon vapaaksi (ylin melkein eläkeiässä oleva pomo ei onneksi ollut paikalla, hän kun muun muassa tykkää haukkua työpaikan naisia läskeiksi ja on sitä mieltä, että tietokoneella työskentely ei ole työntekoa ollenkaan, vaikka omat työtehtävänsä koostuvat kukkien kastelusta ja tupakoinnista, Japanin julkinen sektori forever love). Suomeen palattuani olen siirtynyt innokkaasta tilasta kauhusta jäykistelyn ja jänistyksen tilaan. Kun onhan se Japani kauempana kuin Lapua ja mitä työtäkään mä tekisin kun en edes osaa kaikkia japanin sanoja (tätä varten ostin esim. tekeleen Kotoba bijin no nihongo techou, sanakaunottaren japanin käsikirja). Pientä vaihtelua ja pulssin nousua jänistelyn tilaa tuo armaan synnyinpaikkani ja maailman keskipisteenäkin tunnetun Kauhavan poliittinen "keskustelu". Lakkautetun lentosotakoulun jäljiltä tyhjilleen jääneisiin tiloihin puuhataan vastaanottokeskusta, ja hankkeen toteutuessa vaarassa ovat kuulemma itsenäisyys, veteraanit, suomalainen kulttuuri, työttömät, vanhukset, naiset, "viihtyisä asuinympäristö" (näillä sanoilla en ehkä ensimmäiseksi kauhavalaista ympäristöä kuvailisi), lasten tulevaisuus sekä terveyskeskukseen pääsy. Ok. =) Eipä tosin yllätä, kun kyseessä on paikka, jonka s-marketin pihassa veljeni sai kehotuksen mee takaasi sinne Eurooppaha.

Mulla jäi Japanissa aika monta postausta kirjoittamatta, joten koitan suoltaa näitä juttuja tasaisen epätasaisella tahdilla.

Ylitin kaikki odotukset ja väänsin joka aamu toverilleni tällasen bentoun eilisen tähteistä ja pakasteista! :D Kommenttinsa oli, että shoujiki tsuzukerarenai to omotteta, en uskonut että saisit pidettyä tätä yllä. Harva salaryman enää kotoaan bentoun mukaan saa (kersojensa bentojen näyttävyydestä mammat sen sijaan käyvät kiivasta taistelua), enkä itsekään ajatellut tästä tapaa kehittää, mutta tulipa tämäkin kulttuurin osa-alue koettua.


Tässä vastapainoksi japanilainen mieshenkilö ompelemassa nappia mekkooni.


Käytiin eräänä viikonloppuna roadtripillä Miyagin pohjoisimmassa kaupungissa Kesennumassa. Matkaa on Sendaista suunnilleen 130 kilometriä, mutta silti siihen saa uppoamaan yli kolme tuntia suuntaansa, koska tsunamista johtuen tieyhteydet Minamisanrikusta eteenpäin on huonot. Vaan mikäpäs siinä on Miyagin komeissa maisemissa körötellessä (paluumatkalla säkkipimeässä en ollut enää tätä mieltä). Kesennuma tuhoutui vuoden 2011 tsunamissa pahasti, ja jälleenrakennustyöt jatkuu edelleen. Mulla on ollut jonkinlaiset antipatiat Kesennumaa kohtaan, koska poikaystäväni joutuu sinne parin vuoden työkomennukselle, mikä on minua hivenen ahdistanut, kun käsitykseni Kesennumasta on ollut, että siellä ei oo mitään enkä halua sinne. Onneksi siis lähdettiin tälle roadtripille, koska nähtyäni Kesennuman omin silmin pelkkien kuulopuheiden ja katastrofivideoiden sijaan parannuin näistä ennakkoluuloistani. Kesennuma oli kaukana ja tuhot näkyi yhä kaikkialla. Rautatieyhteys on edelleen poikki, joten obon-lomalta palaavat ihmiset jonotti bussia rakennuksen edessä, josta puuttui seinä. Menomestoja ei ollut, mutta satamaan oli rakennettu yokochou (ravintolakuja) parakeista. Ja Kesennuma oli mainio! En tiennyt, että siellä on merellisen tunnelman lisäksi myös vuoristollista tunnelmaa. I rabu Kesennuma!! Paikalliset hittisapuskat kuten fukahire (hainevä), hoya (merituppi) sekä awabi (merikorva) sen sijaan I do not rabu.

Televisiossa pöhistiin jatkuvasti tulevista Tokion olympialaisista. Touhokun näkökulmasta nää olympialaiset ei tuu hyvään saumaan, kun jälleenrakennustyöt on yhä kesken, mutta valtion rahavirrat siirtyy tuhojen korjaamisesta olympiakylien rakentamiseen. Touhokun ulkopuolella tuntuu olevan käsitys, että kaikki on jo ok, onhan tässä jo yli neljä vuotta vierähtänyt. Todellisuudessa kuitenkin esimerkiksi Kesennumassa jälleenrakennus sujuu hitaasti, koska kaikki maa nostetaan ennen kuin sille voidaan rakentaa mitään. Parakit on edelleen pystyssä. Olympialaisten myötä rakennusfirmojen hinnat nousee, ja esimerkiksi rekoista ja kaivinkoneista on pulaa. Alunperinhän näitä olympialaisia markkinoitiin sillä, kuinka niiden avulla katastrofista toipuva Japani pääsee uuteen nousuun, mutta en mä kyllä Tokiossa asuessani nähnyt siellä minkäänlaisia tsunamivahinkoja ja Tokioon ne olympialaisrahat ja -vieraat kuitenkin jää. Tsunamivahingoilla tähän olympiaisännyyteen ratsastettiin, mutta näillä varsinaisilla tsunamivahinkoalueilla olympiahuuma ei sen sijaan oo kaikilla se päällimmäinen tunnelma. :D Muutenkin koko tsunami tuntuu Touhokun ulkopuolella jo etäiseltä. Lentokoneessa vieressäni istui nagoyalainen rouva, joka ei ollut ihan varma, oliko niitä tuhoja Akitassa vai Sendaissa, vaikka esim. Sendain lentokenttä jäi kokonaan veden alle. Ymmärrettäväähän se tietenkin on, tuskin Touhokussakaan jaksettiin Kooben järistystä kovin montaa vuotta muistella, mutta päättäjille sen sijaan toivoisi hieman pidempää muistia.



Tässä pysähtyi ennen paikallisjunat. Nykyisin Kesennumassa ei oo junaliikennettä, koska suurin osa rautateistä tuhoutui.


Matka jatkui halki tyypillisen miyagilaisen esikaupunkilähiön.


Parakkikyliä ja parakeissa toimivia yrityksiä oli yhä kaikkialla.




Kaikenlaista rakennustyömaata oli tarjolla.


Satamassa oli Hoya booyan (Kesennuman maskottiolio) parakkihuussi sekä parakki-yokochou.


Satamamyymälästä saattoi ostaa tuliaisiksi muun muassa hainsydän-sashimia sekä merituppia, jota Hoya booyakin esittää. Kalatarjonta oli melko heikkoa, koska oli obon-viikonloppu ja kalastajat olivat lomalla. Itsekin ostin Hoya booya -vihkon ja -kynän, vaikka merituppi on yks suurimpia inhokkejani japanilaisessa keittiössä.


Hoya booya oli oikeasti kaikkialla. :D


Kesennuman kylänraitti.♥♥♥♥


Kesennumassa kun ei tosiaan junat enää kulje, on tuhoutuneen rautatien tilalle rakennettu tällanen bussikaista tasoristeyksine kaikkineen.




Käytiin ihailemassa Kesennuman näkymiä Anbasanin näköalapaikalta, jossa ei ollut ristin sielua. Yks Touhokussa matkailun parhaita puolia on se, että harvoin on kovin pahaa tungosta. T. Ikuiset traumat Kamakuran jättibuddhasta.




Yritin ottaa kuvaa kesennumalaisen Otokoyama-saken tislaamosta, mutta olin liian hidas, joten tässäpä kuva tislaamolle kuuluvasta autosta. Touhokussa tuotetaan paljon sakea riisinviljelystä johtuen (sakessa käytettävä riisi (sakamai) tosin viljellään erikseen ja on eri kuin syötävä riisi), ja tislaamoja löytyy sieltä täältä.


Random otoksia Kesennuman kyliltä.


Random kultaiset lyhtypylväät yhdellä kadulla ja silläkin vain puoliväliin saakka, perus Japani.




Sellaista oli Kesennumassa. Vastoin kaikkia odotuksiani menisin toistekin.

5 kommenttia :

  1. Hahah, ymmärrän niiiin hyvin ton "ikuiset traumat Kamakuran jättibuddhasta" -tervehdyksen! Olin just kesän vaihdossa Tokiossa ja jostain syystä päätin, että lauantaina olis hyvä katsastaa Kamakura... Ei, ei, ja ei. Vaikka en tiedä olisko arkipäiväkään auttanut, ihan kamalaa. Ens kerralla kun/jos joskus taas meen hetkeks Japaniin asuun niin voisinpa vaikka mennä johonkin Kesennuman kaltaseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sentään et sunnuntaina kuitenkaan. :D Mä en muista, minä viikonpäivänä Kamakurassa olin, mutta tungos oli aika järkyttävää. Varsinkin kun piti mennä sinne daibutsun sisään tukemaan, meinas usko loppua niissä portaissa kiinalaisten pappojen seassa seinään liiskautuneena ja sit perillä alhaalla odotti varsinainen antikliimaksi. :D Kamakurassa voisin vielä käydä, mutta niihin pakollisiin nähtävyyksiin en toiste menis hyi.

      Poista
    2. Oho lähetin kommentin liian aikaisin. Mut siis muutenkin noissa Japanin suosituimmissa kohteissa ärsyttää se, ettei siitä nähtävyydestä edes näe mitään kun aina on viistuhatta ihmistä edessä poseeraamassa. 8-----D

      Poista
  2. Kirjeenvaihtokaverini haluaa ehdottomasti esitellä mulle Kamakuran, kun menen Tokioon marraskuussa... No, olen kyllä onnistunut hämmästyttämään itseni, koska en tuntenut ahdistusta edes Asakusan Nakamisedori'lla, vaikka siellä käydessäni oli kansallinen vapaapäivä :). Uskoisin siis selviäväni jättibudhasta ilman traumoja.

    Sun poikaystävä on tehnyt todella hyvät kaupat, koska hän sai vaihdettua yhden napin neljään (vai vielä useampaankin?) täyteen bento-boksiin! Kiinnitin tuohon huomiota, koska olen kauppamiehiä itsekin.

    Toi Kesennuma vaikuttaa aika^^ rauhalliselta paikalta, mutta tätä blogia seuranneena olen varma, että viidyt siellä oikein hyvin. Ja tämä oli siis kehu! On mukavaa nähdä valokuvia tuollaisestakin Japanista. Eipä pääse unohtumaan sen tosiasia, että Japani ole sama asia kuin Tokio, Kioto jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamakurassa on paljon nähtävää, ehdottomasti kannattaa siellä kyllä käydä! (^^) Varsinkin, jos on oikein opaskin. Jättibuddha ei itseäni säväyttänyt, mutta on siellä onneksi paljon muutakin.

      :DD Rehellisyyden nimissä poikaystäväni panostus elooni ei rajoitu yhteen nappiin, mutta kahden minuutin bentoni ovat toki niin erinomaisia, ettei mikään vastapalvelus niitä täysin riitä korvaamaan!

      Yks Japanin parhaita puolia on mielestäni se, että on tokiota ja kiotoa ja kesennumaa ja okinawaa ja vaikka ja mitä. Tokio ja muut perusmestat on toki Japania, mutta ei ne oo koko Japani. Kuten ei tietenkään oo Touhohukaan, ja siks itseänikin kiinnostais seuraavaksi päästä pienelle Shikoku-roadtripille.

      Poista