Sivut

maanantai 14. syyskuuta 2015

Omoide poroporo

Minä täs taas moi! Tässäpä ensin kuvia taannoiselta kalastusreissultamme Shichigahamasta. Tein kalastuspostauksen myös tasan vuosi sitten, tästähän vois tulla jokin perinne.



Kalastusmuotia muotiblogiini. Japanissa näkee paljon tyylikkäitä pariskuntia. Emme ole yksi heistä. Poikaystäväni feiforitto weaa on verkkarishortsit ja Suomi 1917 -paita kokoa xl, ja hän on ilmaissut kiinnostuksensa myös tuulipuvun omistamista kohtaan. Tämä legginssit plus shortsit on tosin ihan yleinen yhdistelmä Japanin maa- ja vesiperällä.



Tämä kääpä onki ravun. Se jäikin ainoaksi saaliiksi, joka tällä aallonmurtajalla kello neljän ja puoli seitsemän välillä nähtiin.



Pari levää sentään saatiin! Levien seasta kuulemma joskus pulpahtaa esiin pieniä eliöitä, joten säästettiin ne, mutta pulpahdusta ei tapahtunut, vaikka kuinka silmä kovana seurasin.



Laitan tähän samaan myös jotain random ruokakuvia ynnä muuta kännykkäsälää, joka ei omaa postaustaan ansaitse.

Elämäni tuhdein misoraamen, suussa maistui misolta varmaaan vielä seuraavanakin aamuna.


Kiotossa asuva sisko lähetti sikäläistä warabimochia ochuugen-lahjana.

Suzukin sashimi (Japanese seabass, mikälie suomeksi) satunnaisessa izakayassa, koska oli kesä.

Kiitos eli arigatou erinäisillä murteilla samaisessa izakayassa. Miyagissa se on arigatougasu. Yamagatan rannikolla se on mokke. Kansaissa se on ookini. Okinawalla se on niheedeebiru.

Käytiin joskus ravintolassa nimeltä Saijiki Oohara (菜時季大原). Kannattaa poiketa, mikäli koskaan liikutte Sendaissa! Paikka on ihan aseman vieressä ja sieltä saa mainiota touhokulaista ruokaa. En yleensä syö katsuota, koska yleensä halvoissa ruokapaikoissa tarjottava katsuo on jo vähän tumma ja siinä on vahva veren sivumaku, mutta tän sushisetin katsuo (eka yläoikealta) oli kauniin punainen ja superhyvää. Parasta oli kuitenkin noi vihannesten kastikkeet, toinen oli tehty ume- eli japaninaprikoosikastike ja toinen seesaminsiemen-sinappikastike ja mä söin ne kummatkin loppuun puikoilla kun pöydässä ei ollut enää mitään dipattavaa.



Izakayassa Oshikahantou (牡鹿半島). Sekin on Sendain aseman vieressä ja sieltäkin saa miyagilaista ruokaa eritoten grillattuna. Sendaissa kannattaa maistaa Sendai magarinegiä, se on käyräksi kasvatettu sipuli.




Hokke satunnaisessa izakayassa, jonne päädyttiin, kun oltiin ensin etsitty kameran muistikorttia poikaystävän työpaikalta ja kaupan parkkipaikalta kännykän valossa ja nähty liikennevaloissa ihka oikea dekotora.



Toisin kuin kuvien perusteella vois luulla, me tehtiin muutakin kuin luuhattiin izakayoissa, ja arkisin ruokavastaava oli minä itte. Urhoollisesti jaksoin melkein joka päivä noudattaa japanilaista kaavaa 一汁三菜 (yks ns. pääruoka, kaks pienempää ruokaa ja yks keitto)! Sitten kun seuraavan kerran asutaan samassa maassa, olis kiva, jos meillä olis vaikka muitakin astioita kuin nää naarmuiset muovipötit, jotka oli käytössä jo Yamagatan asuntolassa vuonna 2011. Mitään perintökristalleja Miyagissa tosin on turha vaalia, kun koska tahansa voi olla sellainen päivä, että maa heilahtaa ja astiat menee pirstaleiksi. Lukottomat astiakaapit ei tuu Miyagissa kuuloonkaan, ja pöydälle ei kannata laskea sellaista maljakkoa, jonka särkyminen olis maailmanloppu.



Poikaystävä sai töistä tehtäväksi valmistaa kampelan ja ottaa siitä kuvan???? Koska kuulemma se olisi hyvää harjoitusta myös Shiiri-sanille????? Autossa matkalla ostamaan tätä kampelaa olin että fuzakennayo, en tullu tänne valmistamaan kampelaa jotain kuvaa varten, ja poikaystäväni oli että no et niin kun tulit ostamaan kaikki No6:en yhdeksän osaa. Ostimme kampelan ja valmistimme sen. Ajauduimme riitaan, koska olin tehnyt melonisalaattia jotta jääkaappiin mahtuis muutakin kuin se meloni, ja poikaystäväni mielestä meloni salaatissa olis liian shokeeraavaa japanilaisille kuvan katsojille. Jos joskus mietitte, mistä näissä paljon puhutuissa monikulttuurisissa suhteissa riidellään, niin no esim. salaatista. Kuvan otettuaan poikaystävä totesi, että soba kuou ze (syödään sobaa). Lollasimme kampelalle useita päiviä.



Kuvatodiste, että todellakin selvisin nomikaista salarymanien kanssa.

Käytiin ukiyoe-näyttelyssä Sendaissa tsekkaamassa utamarot ja hiroshiget ja kumppanit ja oltiin melko liekeissä aiheesta. Oma lempparini on Utagawa Kuniyoshi. Kuvia ei saanut ottaa, mutta tässä vessaselfie, koska olin tietämättäni kopioinut päivän tyylini museon miesten vessan kyltistä.



Heinäsirkka- ja kotilotarpeisiisi.

:--------------------------)

Sendai doraibu.

Sendai naito.


Ok.

2 kommenttia :

  1. Ensi kerralla varustaudun lukemaan blogiasi ruokakassin kanssa. Noita kuvia katsellessa nimittäin tulee kova nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi heinäsirkat ja kotilot ei ehkä oo ihan mun juttu, mutta muuten oli hyviä ruokia, jopa noi omatekoiset! :D

      Poista