lauantai 19. toukokuuta 2018

Numa numa numa yay

Kesää ja kärpääsiä! Husband haki tänään postista lärpäkkeen, jonka catchy nimi on japaniksi zairyuushikakuninteishoumeisho ja englanniksi certificate of eligibility. Suomeksi se on varmaankin oleskelulupatodistus. Sen myötä kolmen kuukauden sisällä on minun poistuminen isänmaasta kohti kansainvälistä avio-onnea. Aina välillä olen saanut tänne blogiin kyselyitä, miksi en jo muuta sinne Japaniin, mutta mielestäni hosumalla ei hyvä tuu, niin ollaan valmisteltu tätä juttua vuosikaupalla.

Yhtenä päivänä meillä oli varsin mielenkiintoinen keskustelu, kun husband halusi kuulla mielipiteeni ukaista (pelikaanien käyttö kalastuksessa), mutta luulin, että aiheemme on ugai eli kurlaus. Japanissa lapsille opetetaan, että kotiin tullessa pitää pestä kädet ja kurlata, joten sanoin, että se taitaa olla enemmän japanilainen perinne ja omasta mielestäni turhaa. Husband nyökytteli ja totesi, että uskoikin tämän olevan mielipiteeni. Asioiden laita selvisi vasta, kun kysyin, mistä tämä aihe näin yhtäkkiä, ja husband sanoi, että teeveessä näytetään juttua kuuluisasta tapahtumasta Gifusta, enkä kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, miksi Gifu olisi kuuluisa kurlauksesta, olkoonkin että japanilaisilla paikoilla on välillä outoja vetonauloja. :D Sarjassamme kontekstisidoinnaisen kielen ongelmat.

Sitten takaisin Fukushimaan ja vuoteen 2017!

Bye bye onsen-kylä! Ken on nähnyt Henkien kätkemän saattaa tietää, että japanilaisen kylpyläkaupungin tunnistaa kesällä paperilyhdyistä.


Ensimmäinen etappimme kotimatkalla oli Aizu-Wakamatsu, joka näissä autokuvissa näyttää aika ankealta mutta oli livenä ihan perussympaattinen kulahtanut pikkukaupunki.

Saavuimme Aizu-Wakamatsuun. Fun fact: 質 paalussa merkkaa panttilainaamoa, sinne siis jos matkakassa loppuu kesken.
Ohikiitävä näkemykseni Tsurugajoun linnasta. Siellä se on if u just believe!!
Aizu-Wakamatsu, tuo Aizun menomesta numero yksi.


Aizu-Wakamatsuun meidät toi palava haluni ostaa japanilainen kynttilä (wa-rousoku) nähtyäni dokumentin niiden tekemisestä. Maalattuja kynttilöitä löytyi kyllä turistikaupoista ympäri Fukushimaa, mutta husband ei halunnut minun tyytyvän tusinatuotteeseen, ja lyhyen googlailun tuloksena löysimmekin paapan, joka myy tekemiään kynttilöitä suoraan pajastaan Aizu-Wakamatsussa. En ottanut yhtäkään kuvaa tapahtumapaikalta, mutta tässä on paapan sivut.

Näihin ekskursioihimme yleensä liittyy ylimääräistä säätöä, ja näin tälläkin kertaa. Selkävaivani tykkäsi kyttyrää lattialla nukkumisesta ja autossa istumisesta, niin että yrittäessäni poistua autosta kykenin vain kyyristelemään kuin mummo vietettyään 70 vuotta riisipellolla. Lisäksi minulla oli matkapahoinvointi ja hellepahoinvointi ja husband jupisi, kuinka meidän ei koskaan pitäisi lähteä kesällä mihinkään samalla kun liimasi selekäni täyteen feitasuja (vähän niin kuin mobilat mutta laastarimuodossa), mikä sekin oli haasteellista, koska olimme autossa parkkipaikalla ja minulla oli mekko päällä. Ei kuitenkaan jouduttu putkaan julkisesta paljastelusta tai avunannosta siihen, ja sain kuin sainkin kynttiläni, vaikkakin kynttiläkaupassa oli ihan kirjaimellinen kuumotus, kun paappa intoutui luennoimaan pukudraaman kynttilöistä ja koitin olla eee sou desukaaaa kymmenen feitasun poltellessa seljässäni.

Tämä kuva on tässä siksi, että sen ottohetkellä selvisi, että husbandini ei tiedä, kuka on Ricky Martin. Meillä on juttu luistanut ja sielujen sympatia löytynyt ihan ekasta tapaamisminuutista, mutta välillä tulee esiin näitä shokeeraavia kulttuurieroja. :D


Viimeinen etappimme tällä kiertueellamme olivat tulivuorenpurkauksesta vuonna 1888 syntyneet Goshikinuman lammet, jotka tuliperäisten mineraalien vaikutuksesta kimaltelevat sinisen ja vihreän eri sävyissä (jotka japanin kielessä ovat yksi ja sama väri ao, koska meri ja vuoret voivat ihmissilmään olla yhtä lailla sinisiä ja vihreitä). Näitä lampia on kolmisenkymmentä, osa pieniä ja osa vähän suurempia lätäköitä. Japaniksi tällainen ryteikkölampi on numa, hienostuneempi puutarhalampi puolestaan ike.

Tämä Bishamon-numa taitaa olla lammista suurin. Bandai-tulivuorikin sieltä kättensä työtä kuikuilee.
Myös muita henkiä oli paikalla.
Asetelma. Emme menneet paattihin.


Bishamon-numan viheriää välkehdintää saattoi ihailla turistitasanteelta, mutta sen jälkeen oli aika laittaa jalakaa toisen eteen ja sujahtaa pöpelikköön lailla raihnaisen sisiliskon muut ummet ja lammet nähdäkseen. Pöpelikössä oli ahdasta, ja koin perisuomalaiset sisäiset väinämöisraivarit, kun en voinut pysähtyä ottamaan kuvaa koska ihan kintereillämme samalla lankulla tasapainoili viisihenkinen perhe. Muita ihmisiä!! Minun pöpelikössäni!! Ei meillä Suomessa!! Onneksi lopulta vastaan tuli aukeampi paikka, jonka luona saatoimme vaihtaa reippaan perheen kanssa marssijärjestystä, ja sen jälkeen perässä ei hiihtänyt enää kukaan.

Mökkitie 1.
Mökkitie 2.
Pöpelikkö.
Toverit nuo viisahat. Yhdessä mahtipontisessa japanilaisessa sukukronikassa zaibatsu-suvun isä ei koskaan hyväksynyt poikaansa, jonka uskoi olevan toisen miehen lapsi. Vasta pojan ammuttua itsensä selvisi, että heillä oli sama veriryhmä, ja patriarkka oli ajanut poikansa itsemurhaan ja sukunsa turmioon. Viimeisessä kuvassa tämä patriarkka sitten seisoo kotinsa puutarhalammella kutsumassa lammen karppia, mutta karppi ei enää vastaa kutsuun. Että semmoisia kaloja!


Indiana Jonesia larpatessani onnistuin myös huitaisemaan kinttuni tuntemattomaan puskaan, ja sain siitä mielenkiintoisen allergisen reaktion. Saatoin siinä sitten voivotella tätä mahdollisesti kuolemanvakavaa poltetta ja paukamaani hieman dramaattiseen sävyyn, mistä husband vuorostaan kehitti ottahansa paukaman ja tuumi, että käännytään takaisin jos on vaikeaa, mitä puolestani vastustin jyrkästi, kun kerran oltiin tänne saakka jo tultu. Niinpä jatkoimme patikointia veren maku suussa hiljaisuuden ehkä kilometrin, kunnes seuraava lampi vihdoin osui näköpiiriin. Husbandin kommentti lammen nähdessään oli tää lampi on ihan paska, ja hetken asiaa lollattuamme päätimme poistua takavasemmalle.

Hältä puuttui häntä.
Tässä vaiheessa en vielä ollut paukamainen.
Paska lampi.


Pöpeliköstä ulospääsyä etsiessämme husband voivotteli hyttysmyrkyn unohtamista ja kummatkin ihmeteltiin, kuinka voi olla mahdollista, että kaikki hyttyset vaanii husbandia eikä mua, vaikka yleensä vereni on kysyttyä kamaa hyttysmarkkoinoilla. Kireän ilmapiirin loputkin rippeet haihtui siinä vaiheessa, kun tajuttiin hyttysten välttelevän mua siksi, että mulla oli edelleen se husbandin liimaama feitasu-panssari selässä. :D Tästä opimme, että hyttysmyrkyn puutteessa feitasun tiukka aromi ajaa saman asian. Kauan kauan sitten vuorilla jouduttiin kerran hyttysmyrkyn unohduttua sivelemään itsemme meduusojen säilömiseen tarkoitetulla etanolilla, ja näistä vaihtoehtoista preferoin kyllä feitasuja.

Japanin kesä ikkunan takana.
^_____^
Aurinko jäi Fukushimaan, Miyagin rajalla odotti sama märkä rätti kuin sieltä lähtiessämme.


Sellaista oli lähiseutumatkailu Fukushimassa! Menisin toistekin.

2 kommenttia :

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Random fakta: Suomessa on monta vesistöä nimeltä Paskalampi. Tässä taannoin patikoidessa näin ensimmäisen niistä paikan päällä, ja tulin siitä sattumasta hyvin iloiseksi.

    VastaaPoista