Sinne jäi vuoret ja heinät ja riisinkeitin, sinne jäi keittokirjat ja boifurendo. Tällä hetkellä suunnitelmani tulevaisuuden suhteen tosin ovat sellaiset, että mä tuskin viivähdän Suomessa kahta syksyä kauempaa. Vastahan mä aloittelin opintietäni Toudaissa, ja nyt siitäkin on jo kaks vuotta aikaa???? Ja parin vuoden päässä siintävät jälleen mamuilun ajat. Kai. Japanissa ollessani erinäiset suunnitelmat vaikutti vielä toteuttamiskelpoisilta ja intoa puhkuen olin valmis aikoihin tuleviin. Kun iridoufu onnistui erinomaisesti, Tyynellä merellä tuuli sopivasti ja ahdistusta aiheuttanut illallinen poikaystävän työtovereiden kanssa osoittautui niin suureksi menestykseksi, että esimies kehotti saman tien ottamaan loppuviikon vapaaksi (ylin melkein eläkeiässä oleva pomo ei onneksi ollut paikalla, hän kun muun muassa tykkää haukkua työpaikan naisia läskeiksi ja on sitä mieltä, että tietokoneella työskentely ei ole työntekoa ollenkaan, vaikka omat työtehtävänsä koostuvat kukkien kastelusta ja tupakoinnista, Japanin julkinen sektori forever love). Suomeen palattuani olen siirtynyt innokkaasta tilasta kauhusta jäykistelyn ja jänistyksen tilaan. Kun onhan se Japani kauempana kuin Lapua ja mitä työtäkään mä tekisin kun en edes osaa kaikkia japanin sanoja (tätä varten ostin esim. tekeleen Kotoba bijin no nihongo techou, sanakaunottaren japanin käsikirja). Pientä vaihtelua ja pulssin nousua jänistelyn tilaa tuo armaan synnyinpaikkani ja maailman keskipisteenäkin tunnetun Kauhavan poliittinen "keskustelu". Lakkautetun lentosotakoulun jäljiltä tyhjilleen jääneisiin tiloihin puuhataan vastaanottokeskusta, ja hankkeen toteutuessa vaarassa ovat kuulemma itsenäisyys, veteraanit, suomalainen kulttuuri, työttömät, vanhukset, naiset, "viihtyisä asuinympäristö" (näillä sanoilla en ehkä ensimmäiseksi kauhavalaista ympäristöä kuvailisi), lasten tulevaisuus sekä terveyskeskukseen pääsy. Ok. =) Eipä tosin yllätä, kun kyseessä on paikka, jonka s-marketin pihassa veljeni sai kehotuksen mee takaasi sinne Eurooppaha.
Mulla jäi Japanissa aika monta postausta kirjoittamatta, joten koitan suoltaa näitä juttuja tasaisen epätasaisella tahdilla.
Ylitin kaikki odotukset ja väänsin joka aamu toverilleni tällasen bentoun eilisen tähteistä ja pakasteista! :D Kommenttinsa oli, että shoujiki tsuzukerarenai to omotteta, en uskonut että saisit pidettyä tätä yllä. Harva salaryman enää kotoaan bentoun mukaan saa (kersojensa bentojen näyttävyydestä mammat sen sijaan käyvät kiivasta taistelua), enkä itsekään ajatellut tästä tapaa kehittää, mutta tulipa tämäkin kulttuurin osa-alue koettua.
Tässä vastapainoksi japanilainen mieshenkilö ompelemassa nappia mekkooni.
Käytiin eräänä viikonloppuna roadtripillä Miyagin pohjoisimmassa kaupungissa Kesennumassa. Matkaa on Sendaista suunnilleen 130 kilometriä, mutta silti siihen saa uppoamaan yli kolme tuntia suuntaansa, koska tsunamista johtuen tieyhteydet Minamisanrikusta eteenpäin on huonot. Vaan mikäpäs siinä on Miyagin komeissa maisemissa körötellessä (paluumatkalla säkkipimeässä en ollut enää tätä mieltä). Kesennuma tuhoutui vuoden 2011 tsunamissa pahasti, ja jälleenrakennustyöt jatkuu edelleen. Mulla on ollut jonkinlaiset antipatiat Kesennumaa kohtaan, koska poikaystäväni joutuu sinne parin vuoden työkomennukselle, mikä on minua hivenen ahdistanut, kun käsitykseni Kesennumasta on ollut, että siellä ei oo mitään enkä halua sinne. Onneksi siis lähdettiin tälle roadtripille, koska nähtyäni Kesennuman omin silmin pelkkien kuulopuheiden ja katastrofivideoiden sijaan parannuin näistä ennakkoluuloistani. Kesennuma oli kaukana ja tuhot näkyi yhä kaikkialla. Rautatieyhteys on edelleen poikki, joten obon-lomalta palaavat ihmiset jonotti bussia rakennuksen edessä, josta puuttui seinä. Menomestoja ei ollut, mutta satamaan oli rakennettu yokochou (ravintolakuja) parakeista. Ja Kesennuma oli mainio! En tiennyt, että siellä on merellisen tunnelman lisäksi myös vuoristollista tunnelmaa. I rabu Kesennuma!! Paikalliset hittisapuskat kuten fukahire (hainevä), hoya (merituppi) sekä awabi (merikorva) sen sijaan I do not rabu.
Televisiossa pöhistiin jatkuvasti tulevista Tokion olympialaisista. Touhokun näkökulmasta nää olympialaiset ei tuu hyvään saumaan, kun jälleenrakennustyöt on yhä kesken, mutta valtion rahavirrat siirtyy tuhojen korjaamisesta olympiakylien rakentamiseen. Touhokun ulkopuolella tuntuu olevan käsitys, että kaikki on jo ok, onhan tässä jo yli neljä vuotta vierähtänyt. Todellisuudessa kuitenkin esimerkiksi Kesennumassa jälleenrakennus sujuu hitaasti, koska kaikki maa nostetaan ennen kuin sille voidaan rakentaa mitään. Parakit on edelleen pystyssä. Olympialaisten myötä rakennusfirmojen hinnat nousee, ja esimerkiksi rekoista ja kaivinkoneista on pulaa. Alunperinhän näitä olympialaisia markkinoitiin sillä, kuinka niiden avulla katastrofista toipuva Japani pääsee uuteen nousuun, mutta en mä kyllä Tokiossa asuessani nähnyt siellä minkäänlaisia tsunamivahinkoja ja Tokioon ne olympialaisrahat ja -vieraat kuitenkin jää. Tsunamivahingoilla tähän olympiaisännyyteen ratsastettiin, mutta näillä varsinaisilla tsunamivahinkoalueilla olympiahuuma ei sen sijaan oo kaikilla se päällimmäinen tunnelma. :D Muutenkin koko tsunami tuntuu Touhokun ulkopuolella jo etäiseltä. Lentokoneessa vieressäni istui nagoyalainen rouva, joka ei ollut ihan varma, oliko niitä tuhoja Akitassa vai Sendaissa, vaikka esim. Sendain lentokenttä jäi kokonaan veden alle. Ymmärrettäväähän se tietenkin on, tuskin Touhokussakaan jaksettiin Kooben järistystä kovin montaa vuotta muistella, mutta päättäjille sen sijaan toivoisi hieman pidempää muistia.
Tässä pysähtyi ennen paikallisjunat. Nykyisin Kesennumassa ei oo junaliikennettä, koska suurin osa rautateistä tuhoutui.
Matka jatkui halki tyypillisen miyagilaisen esikaupunkilähiön.
Parakkikyliä ja parakeissa toimivia yrityksiä oli yhä kaikkialla.
Kaikenlaista rakennustyömaata oli tarjolla.
Satamassa oli Hoya booyan (Kesennuman maskottiolio) parakkihuussi sekä parakki-yokochou.
Satamamyymälästä saattoi ostaa tuliaisiksi muun muassa hainsydän-sashimia sekä merituppia, jota Hoya booyakin esittää. Kalatarjonta oli melko heikkoa, koska oli obon-viikonloppu ja kalastajat olivat lomalla. Itsekin ostin Hoya booya -vihkon ja -kynän, vaikka merituppi on yks suurimpia inhokkejani japanilaisessa keittiössä.
Hoya booya oli oikeasti kaikkialla. :D
Kesennuman kylänraitti.♥♥♥♥
Kesennumassa kun ei tosiaan junat enää kulje, on tuhoutuneen rautatien tilalle rakennettu tällanen bussikaista tasoristeyksine kaikkineen.
Käytiin ihailemassa Kesennuman näkymiä Anbasanin näköalapaikalta, jossa ei ollut ristin sielua. Yks Touhokussa matkailun parhaita puolia on se, että harvoin on kovin pahaa tungosta. T. Ikuiset traumat Kamakuran jättibuddhasta.
Yritin ottaa kuvaa kesennumalaisen Otokoyama-saken tislaamosta, mutta olin liian hidas, joten tässäpä kuva tislaamolle kuuluvasta autosta. Touhokussa tuotetaan paljon sakea riisinviljelystä johtuen (sakessa käytettävä riisi (sakamai) tosin viljellään erikseen ja on eri kuin syötävä riisi), ja tislaamoja löytyy sieltä täältä.
Random otoksia Kesennuman kyliltä.
Random kultaiset lyhtypylväät yhdellä kadulla ja silläkin vain puoliväliin saakka, perus Japani.
Sellaista oli Kesennumassa. Vastoin kaikkia odotuksiani menisin toistekin.
