Sivut

torstai 17. lokakuuta 2013

Sayounara road trip

Roadtrippini viimeinen päivä tuleepi tässä!



Maanantaiaamu korjasi viikonlopputuristit ja kumiankat pois maisemasta ja Fujisan vetäytyi pilvien taa potemaan henkistä krapulaansa. Toverini hieman närkästyi kun kysyin, onko tää lampi nyt se Yamanakako-järvi. :D Japanissa joka niemessä ja notkelmassa pulisee kuuma lähde, mutta järviä on vähän ja ne vähäisetkin on keskittyneet lähinnä Aomoriin ja Hokkaidolle eikä oo kooltaan niin suuria, että Suomi-juntti kamalasti henkeään haukkois.



Harmaahapsinen salaryman kurvasi paikalle lava-autolla ja alkoi musisoida italiaksi?? Tämä maa on ylläreitä täynnä. Toverini totesi, että tällasen tyylikkään trubaduurin olettais liikuskelevan vähintään mersulla eikä riisinviljelijöiden maalaisautomobiililla lavallaan muutama vihanneslaatikko. :D Ojisan maji respect.



Kun kerran oltiin Yamanashiin asti vaivauduttu, käytiin jollain random kukkatarhalla (山中湖花の都公園, Yamanakako Hana no miyako kouen). Kukat oli jo uransa ehtoopuolella ja paikka oli muutenkin tosi epäluonnollinen ja kliininen.



Hintaan 500 jeniä olis saanu ajella tämmösillä rinkiä 20 minuuttia......?? Otettiin toverini kaa kummatkin otos näistä kahdesta ajelijasta. Toverini otoksen nimi on Deai (kohtaaminen), omani on Wakare (ero). Puisto oli ankea, mutta toverini mielestä nää kaks otosta oli kuitenkin sisäänpääsymaksun arvoisia.



Yksi syksyn tulosta piittaamaton sudenkorentokin sattui paikalle.



Tää kohde tais olla enemmän eläkeläisille ku opiskelijoille suunnattu. :D Eläkeläisillä vaikutti olevan mukavaa ruman tekovesiputouksen äärellä, itse totesimme että eiköhän tää ollu tässä ja poistuimme paikalta. Japanissa on paljon hienoja luonnonvaraisia vesiputouksia, suosittelen enemmin niitä kuin jotain vettä valuvaa seinää puistossa.

Tämän jälkeen kävimme vielä Shizuokassa Mäkissä ja Kanagawassa jossain ostoskeskuksessa hankkimassa roinaa uuteen elooni Tokiossa. Illalla saavuimme sateiseen Yokohamaan, jossa oli suunnitelmissa tsiigailla kiinalaista menoa Aasian suurimmassa chinatownissa, mutta olin niin naatti että lopulta tyydyin syömään sängyllä lähikaupan einessobaa ja katsomaan tv:stä lounaslaatikoidensa sisältöä esitteleviä Costa Rican suurlähetystön tyyppejä.



Seuravana aamuna muutin Tokioon. Sen pituinen se!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti