Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulua

Tämä oli toinen jouluni Japanissa ja monin tavoin ensimmäisen kaltainen eli ei juurikaan jouluinen. Japanilaisen vuoden ykkösjuhlia on uuden vuoden hulinat talvella ja obon kesällä (juhla jolloin vainajat palaa hengailemaan vanhoille hoodeilleen), joulu on amerikkalaista tuontikamaa eikä siihen liity sen kummempia traditioita tai tunnelatausta. Paikallisten traumaattiset lapsuusmuistelot on vähemmän laatua ruma tilauspukki partnerinaan vähintään yhtä ruma joulumuori tulivat mahdollisesti muutaman glögin liikaa nauttineena taloon ja peljättivät kersoja ja enemmän laatua uutena vuotena ruma koira-leijona tuli taloon, haastoi mummon ankaraan tanssi-battleen, itketti kersoja ja puri näitä vielä päästä mennessään. (Tämä Kiinasta juurensa juontava perinne tunnetaan Japanissa nimellä shishimai.)

Mutta! Onneksi olen täällä tanssahtelevien koira-leijonainkin maassa onnistunut löytämään jokusen sellaisen tyypin, joka on kanssani tätä juhlaa parhaansa mukaan yrittänyt viettää, vaikkei siitä kamalasti ymmärtäisikään. Toverini hankki minulle kynttilän koska oli kuullut niitä Suomessa joulunaikaan paljon poltettavan ja kaukana kotoa tämä ele ilahdutti minua kovin.


Vuoden vipaksi ateriakseni Tokiossa jäi tämä oden (kuvasta puuttuu liemi koska se pilasi taiteellisen asetelmani......). Oden on sekalaisista raaka-aineista soija-dashiliemessä hauduttamalla valmistettu Japanin talviruokalajien numero yksi. Ilmojen kylmetessä lähikauppojen kassoille ilmestyy höyryävät oden-kattilat ja katujen varsilla papparaiset kaupittelee odenia salarymaneille pienistä kärryistä. Oma lemppariainekseni on toi harmaa konnyaku-klöntti, sillä vuosi Yamagatassa kultivoi musta suuren konnyakun ystävän. Aika pitkään en oikein siitä diggaillut, mutta kun sitten olin myymässä sitä jo legendaksi muotunutta sobaa, tyrkytti konnyaku-obasan minulle varrasta kaksin käsin aamuin illoin sanoen yamagataksi enryo sunede agarasshai tai machetto kuinnegayo ja jokusen pakko-konnyakun jälkeen valaistuin. Sen sijaan toinen yamagatalaisten rakastama herkku kalmarin jalka on edelleen yyh. D: Oon oikeastaan oppinut syömään kalmaria vasta Tokiossa kun siellä on tarjolla vähemmän luotaantyöntäviäkin ruumiinosia.


Saavuin Sendaihin keskellä yötä ja menin 24/7 auki olevaan washoku-ketjuravintolaan laittamaan tofupiffiä rinnan alle!


Vuoristossa lunta oli ehkä metri, kuten tästä professionaalista kuvasta hyvin näkyy!


Viimeiset kaks kuukautta oon hokenut, kuinka mun pitäis ostaa kengät, ja aatonaattona se vihdoin tapahtui! 23.12. on hallitsevan keisarin syntymäpäivä ja siksi kansallisen vapaapäivä. Yamagatan kylänraitilla oli tungosta kun japanilaiset ei halua pysyä kotonaan edes niinä harvoina vapaapäivinään. Ilma oli harmaa ja loskainen ja vuorten korkeimmat huiput pilvimassan peitossa ja joulusta ei ollut tietoakaan. Toverini ei tajunnut kalsareiden ja sukkahousujen eroa ja meitsi osti kuulkaas housut! En tykkää käyttää housuja kun vöissä ei riitä reiät eikä klapisäärissäni pituus, mutta sitten Uniqlo tuli hätiin ilmoittamalla pukukopin seinässä että vähintään 1990 jenin hintaisten housujen pulttujen lyhentämisen saa kaupanpäälle. <3____<3



Parkkipaikalta avautui kotikaupunkini tuo entinen! En tiedä oliko mulla näitä kuvia ottaessa tähtäimessä ura autolehdessä vai mistä nää kyseenalaiset sommittelut johtuu.


Jouluateria. Näitä oli 20 kappaletta.


FFX HD Remaster ilmesty jo täällä! <3__<3 Komia on.


Pukki toi alpakkapaitaani sopivia alpakkatarroja!!


Jepjop........

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti