Sivut

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kultakaloja onkimassa

Vein tossa yksi päivä pari lapsukaista ongelle! Ichigayaan auringossa kimaltelevien pilvenpiirtäjien keskelle. Meribiologin tyttöystävänä olen ollut tässä maassa kalanpyyntihommissa useaankin otteeseen, mutta kaupunkikalastus oli uusi kokemus. Tarjolla oli kultakalastusta minivavoilla sekä karpin onkimista astetta järeämmillä vehkeillä. Suurin osa näytti päästävän kalat takaisin veteen suoraan koukusta. Lemppareitani olivat silmä kovana yhteistä onkeaan tapittavat jonnet sekä lippispäinen täti, joka kiskoi vaivihkaa saalista niinku Ahdin perillinen konsanaan. :D Kalastus on Japanissa suosittu ajanviete. Kun mulla oli pari vuotta sitten japanin tasokoe Sendaissa niin poikaystäväni pakkasi takakonttiin virvelin ja sanoi odottavansa joella. Ainakin Touhokussa gyaruoot (tällasen japanilaisen tyylisuuntauksen edustajat) on innokkaita kalamiehiä ja niitä näkee jatkuvasti aallonmurtajan nokassa mukanaan kännykkää räpläävät erittäin tympiintyneen näköiset tyttöystävät tekoripsissä ja kymmenen sentin koroissa. :D



Mulla oli taas kaikenlaista asiaa mielessä, mutta jotenkin en saa mitään tekstiä aikaiseksi. Kahden kuukauden päästä urani Toudaissa on ohi. En usko, että jää ainakaan samanlainen ikävä kuin entistä opinahjoani Yamagatassa. Jäänyt aika pintapuolisiksi nää ihmissuhteet täällä. Porukkaa on paljon enkä muista edes kansainvälisen toimiston tyyppien nimiä. Yamagatassa kävin usein toimistolla syömässä karkkia. Paitsi sen yhden kuukauden kun toimiston seinät oli koristeltu kuvilla naamastani, enkä pystynyt noloudeltani menemään sinne. 8----D Kerran kesällä mut määrättiin vaihteeksi sairaalaan keuhkoröntgeniin todistelemaan, että minulla ei tosiaankaan ole tuberkuloosia vaikka röntgenkuva muuta väittää. Toimiston Haryuu-san tuli hakemaan mua autolla. Oli kamalan kuuma päivä ja mulla ei sattunut olemaan yhtään käteistä juomapulloon, joten pakkasin laukkuun Miura-sanin naapurin antamat kuusi kurkkua. Mulla oli keltainen autohame. Auton ikkunan takana riisi vihannoi. Haryuu-san osti mulle automaatista juoman, joten en tarvinnut kurkkuja. Sairaalan sisäpihalla oli kunnostuksessa oleva suihkulähde, jonka luona oli kyltti pääsy kielletty. Suihkulähteessä oli sorsaperhe. Haryuu-san kysyi vartijalta, voisimmeko mitenkään mennä katsomaan sorsia. Tässä on ne sorsat:



Sellasta oli Yamagatassa. Tokiossa on sitten ollut toisenlaista. Vuotena tää on taas ollut monella tapaa mitä mainioin, mutta lempimuistoni on kaikki muualta ku Tokiosta. Parasta on ollut poikamieskumppanini kanssa samalla aikavyöhykkeellä hengailu!

Vaan miks edes puhun asioista niinku kaikki olis jo ohi, tässähän on vielä kuukausia jäljellä ja ens viikolla meen taas Miyagiinkin! Puhun taas poikaystävästäni nimellä Ridge koska poikaystävä on liian pitkä sana näillä nakkisormilla kirjoitettavaksi. Meidän oli tarkoitus mennä johonkin matsuriin Shiogamassa, mutta sitten tajuttiin, että Yamagatassa on yhtä aikaa Toohoku Rokkonsai, joka on siis tsunamivuodesta saakka vuosittain yhdessä Toohokun prefektuurissa järjestettävä megafestivaali, jossa yhdistyy kuus Toohokun suurinta festivaalia. Kävimme sielujen taistoon, koska halusin Rokkonsaihin, mutta Ridge uskoi mun tallautuvani siellä kuoliaaksi. Kumpaakin kiinnosti Rokkonsaissa eniten Akitan lyhtyosio, joten monikulttuurisen suhteen karaisemina kompromissimaestroina päädyttiin ratkaisuun, että miksi mennä Yamagataan kattomaan tiivistelmää akitalaisesta festivaalista, jos voidaan mennä Akitaan pääkallopaikalle. Siispä suuntaan elokuussa pitkästä pitkästä aikaa Akitaan, jeeeee! Hotellit oli jo kaikki täyteen buukattu, otettiin sitten joku yösija Iwatesta niin tuleepahan tällekin vuodelle kierrettyä kaikki Toohokun prefektuurit Aomoria lukuunottamatta. Emme siis mene Rokkonsaihin. Vaan emme myöskään mene Shiogamaan, Ridge oli kattonu päivämäärän väärin. Sen sijaan menemme San Juan -festivaaliin kattomaan juurikin sitä mainoslaulajaa, jolle vielä hetki sitten lollasimme. <3_____<3 Tyypin taiteilijanimi on Minehaha, mutta Ridge oli vakuuttunut, että nimi on Minemama (haha on siis japaniksi äiti), joten Mama on nyt nimensä. Maman konserttia innolla odottaen!

Nyt meen nukkumaan, mutta tässäpä vielä lyhyt pätkä Akitan Kantoo-matsurista, jota mennään elokuussa katsomaan. Tyypit tasapainottelee kepin päässä yhteensä yli 50 kilon painoisia lyhtyjä erilaisilla tyyleillä ja taiko soi.



Ja heti perään on Sendaissa Tanabata-matsuri, jeeee! Tykkään kovin tästä 1600-luvulta lähtöisin olevasta miyagilaisesta festivaalitanssista (suzume-odori), jossa jäljitellään varpusen liikehdintää. Oon pari kertaa nähnyt sitä livenä paraatissa, mikä on aika vaikuttavaa kun tyypit jorailee katua eteenpäin ja huutaa samalla saunalämpötiloissa ja -ilmankosteudessa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti