Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Vastauksia: sono san

Matsushima sateella!


Kävin seminaarissa ja selevisin! Kamalaa puuhaa. Lupauduin esittelemään aiheeni jo ens viikolla ja tuossapa pöydälläni nyt pönöttää kymmenen kappaletta tekeleitä sosiaalitieteiden metodologiasta kuin kymmenen pubiruusua elämäni kuppilassa konsanaan. Motivaatiota ei ole; aika monta saan ottaa ennen kuin Anders Hansenin neliosaisen Mass Communication Research Methods -antologian kanssani tanssiin haen (olen tosiaan valmistunut Kauhavan kirjoittajain akatemiasta KaKasta pääaineenani kielikuvat). Iloisempia uutisia on esimerkiksi se, että sain Toudaissa käymistäni lollo-opinnoista hyväksiluettua ihan järkeviä suorituksia. Paniikissa ottamani kielipolitiikan kurssi, jonka ajattelin sivuuttaa kokonaan kun ei se oikein liittynyt mihinkään, taipuikin japanin lehtorimme käsittelyssä viideksi opintopisteeksi kohtaan japanin kielen variantit. Olipa muuten mukavaa vaihtelua tämä uuden lehtorin vastaanotolla käyminen kun tilanteesta puuttui lähes tyystin kuumotteluaspekti! Olin U-sensein kanssa varsin nakayoshi ja päädyin kerran kanssaan kaljallekin, mutta silti kohtaamisemme aiheuttivat minulle kaikkea hermoiluhiestä elohiireen. Toisaalta juurikin kyseisen henkilön kuumottavuus inspiroi minua hikaroimaan kohteliasta japania (koska masokistina päätin hoitaa kaiken kommunikaatiomme siihen aikaan vielä rupuisella japanillani enkä senseille kolmen vuoden tuttavuutemme aikana yhtäkään suomen sanaa lausunut), mistä olen myöhemmin saanut kiitosta muun muassa poikaystäväni äiteeltä. Ja olihan meillä kauniitkin hetkemme kuten U-sensei ravistelemassa minua japanin puhetilaisuudessa. Mutta siis kaiken kaikkiaan mukavan mutkatonta menoa lehtorin vastaanotolla! (Vaikka minua puraisikin kesken kaiken pieni haikeuskärpänen, kun muistelin, että hollantilainen toverini Jamey sanoi tämän henkilön opettaneen häntä Leidenissä, ja siitä harhauduin muistelemaan, kuinka Jamey kantoi minut pihalle kun erehdyin yrittämään miesten onseniin.) Näin ne ajat muuttuvat. Terveisin Kahdeksas vuosi kirjoilla yliopistolla ja hivenen ehkä häpeissään.

Nyt kun olemme hetken smalltalkanneet kuivakasta koulunkäynnistäni, siirtykäämme asiaan!

Minkälainen se sun fonetiikan kurssi sit olikaan, kun oli vaikea? :D

Fonetiikkaa sisältävä. 8_D Fonetiikka ei vaan pysy mun päässä yhtään millään kielellä eikä varsinkaan japaniksi. Mikä on vähän kinkkisempi juttu kun haaveni olis joskus ennen keski-ikää japanin opettajan pätevyys Japanissa saada ja kokeessa on fonetiikan osuus, huuh. Oon fonetiikkaa englantilaisessa filologiassa, Yamagatassa sekä Toudaissa opiskellut, mut jotenkin aivoni eivät vain kykene virittymään oikealle taajuudelle. D:

En muista, mitä tästäkin fonetiikan taulukosta oli tarkotus ymmärtää.


Minkä kielen haluaisit seuraavaks oppia?

Kaikki! Mutta eniten varmaan korean, mongolin ja espanjan tässä järjestyksessä. Koreaa opiskelen aina silloin tällöin aikani kuluksi, mutta en oo siihen jaksanut samalla tavalla kuola valuen ja mielipuolisesti hohottaen panostaa kuin japaniin aikoinaan. Jollekin intensiivikurssille Koreaan olis kiva päästä, mutta alkaa tää ikä jo painaa päälle eikä taloudessanikaan oo muutamaa tonnia laittaa nyt kieliopintoihin. Niin ja sit haluan tulla paremmaksi japanissa. Musta suomen kielen ilmaus "oppia kieli" on vähän harhaanjohtava, kun aika hankala mitään kieltä on oppia kokonaan. Oon japanissa aika hyvä (saako näin sanoa kuulostamatta kusipäiseltä? :D), mutta kaikenlaista opittavaa ja kehittymisen varaa on. Latasin just kännykälleni jonkun kanji-sovelluksen junamatkojen viihdytykseksi ja huomasin, että enhän mä osaa kirjoittaa näistä enää puoliakaan. Mikä oli itselleni pienoinen järkytys, kun mun vahvuus on aina ollut lukutaito eikä kanjit oo koskaan aiheuttanut mulle mitään ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Tässä sitä sit nöyränä poikana kertailen jotain muinaisilla japanin kursseilla opittujen merkkien kirjoittamista samalla kun luen Kawabataa japaniksi. Mutta puolustuksekseni mainittakoon, että japanilainen poikaystäväni ei hiljattain muistanut, miten kirjoitetaan aseru (焦る) ja Yamagatan virastossa virkailijat joutui tarkistamaan, mikä on eka merkki sanassa shougakukin (奨学金).

Onko sulla suunnitelmissa muuttaa pysyvästi Japaniin (noin niinkun useammaks kymmeneks vuodeks), tai osaatko nähdä ittees sellasessa tilanteessa?

Ehkä! En osaa nähdä itseäni asumassa loppuelämääni yhtään missään, koska mielestäni pysyvää elämässä on vain muutos ja muutaman viimeisen vuodenkin aikana elossani on ollut kaikenlaisia käänteitä, mutta on mulla puoli jalkaa Japanissa koko ajan enkä pidä mitenkään mahdottomana, että sinne joskus muuttaisin. Nykyisessä elämäntilanteessani se ei kyllä oo mahdollista kun haluan valmistua ja saada työkokemusta Suomessa, mutta kattellahan muutaman vuaren päästä! Toki jos saisin jonkun työtarjouksen Japanista niin olisin koneessa alta aikayksikön. Poikaystävääni en sen sijaan oo raahaamassa Suomeen vaikka tämä lempemme kaikki maailman koettelemukset kestäisikin, en näe järkevänä että se jättäis vakituisen virkansa ja tulis tänne kielitaidottomana peukaloitaan pyörittelemään kun mulla kerran on hyvä kielitaito ja ymmärrys japanilaisesta yhteiskunnasta. Lisäksi Japaniin on paljon vaikeampi palata maitojunalla kuin Suomeen varsinkin työelämän puolesta. Muutin Helsinkiin vuonna 2007 eikä silloin aatoksissani siintänyt skenaario, että seittemän vuoden kuluttua paluumuuttaisin Yamagatan ja Tokion kautta Pohojammaalle, nähtäväksi siis jää tulevat asuinpaikkani. :D Näin marraskuun kynnyksellä muhun näyttää iskeneen takautuvasti joku paluushokki, saan flashbackeja Japanista yakitori-puljujen hajusta vuorten äänettömään salamointiin ja kaipaan jopa taifuunivaroituksia ja Ishinomakin izakayoissa räkäisesti nauravia kalastajaseurueita. Tässä mielentilassani en siis ainoastaan pysty näkemään itseäni Japanissa vaan osa musta jopa hinkuu sinne, mutta ehkä tääkään ei oo pysyvä asiantila.

Ishinomaki sateen jälkeen.


Mikä Japanissa/japanilaisissa tuppaa ärsyttään eniten (jos saat luvan yleistää yhtä kansallisuutta oikein olan takaa)?

Japanissa eniten ärsyttää työkulttuuri, jossa ei vaan oo mitään järkeä. Tai siis kai siinä on järkeä omassa kontekstissaan ja ymmärrän, miksi monet asiat tehdään niin kuin ne tehdään, mutta ymmärtäminenkään ei saa mua näistä japanilaisen työelämän toimintamalleista pitämään. Työelämän vaatimukset esim. aika tehokkaasti estää sukupuolten tasa-arvon toteutumisen kun uran ja perheen yhdistäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Toinen yhteiskunnassa itseäni kyrsivä asia on vähemmistöjen huono näkyvyys ja eläintenoikeudet. Vaikka pitää kyllä erikseen mainita, että viime aikoina näissä jutuissa on tapahtunut kehitystä. Tänä vuonna oon lukenut monta kertaa lehdestä, kuinka hylättyjen koirien lopettaminen on vähentynyt radikaalisti, hurraa! Yhtenä iltana mieltäni lämmitti Japanissa, kun televisiossa pyöri suosittu ohjelma, jossa kuuluisat juristit jakavat auliisti näkemyksiään erilaisista asioista (Japanissahan juristi on suunnilleen jumalan asemassa kun sellaiseksi päästäkseen ei riitä oikiksen käyminen vaan oikiksesta valmistuttuaan täytyy myös läpäistä kansallinen asianajotutkinto/司法試験, jonka läpipääsyprosentti oli viime vuonna 22,6% ja näistäkin onnekkaista varmaan puolet oli entisestä opinahjostani Toudaista, ja ennen kokeen uudistamista vuonna 2010 oli vuotuinen läpipääsyprosentti kokonaista 6%, mistä pääsemmekin siihen että Japanissa on juristien suhteen tiukin seula koko maailmassa ja tämä yhdistettynä kaikenlaisten auktoriteettien ja titteleiden rakastamiseen takaa mainetta ja kunniaa), ja ohjelman alussa kun lainoppineilta kysyttiin, mikä laki kaipaa Japanissa muutosta, kirjoitti leppoisa lempijuristini tauluun 同性結婚 eli samaa sukupuolta olevien avioliitto. Tuplahurraa!

Japanilaisissa ärsyttää tyypit, jotka perustelee omaa idiotismiaan tekosyyllä "Japani on saarivaltio" ja on autuaan tietämättömiä oman elinpiirinsä ulkopuolisista asioista. Pidin taannoin liekehtivän monologin, kuinka mua ärsyttää, että länkkäreitä neuvotaan olemaan ottamatta nokkiinsa japanilaisen nauramista kun se voi olla vaan japanilaisen tapa reagoida hämmentävään tilanteeseen. Tilitin, että miks kaikesta itselleen vieraasta ja erilaisesta ylipäätään pitäis näkyvästi hämmentyä ja tulin siinä tuoksinnassa julistaneeksi että sekai wa jibun ga omotteru youni dekite naindakara sa (maailma ei oo sellainen kuin itse luulee). Poikaystäväni tykästyi tähän julistukseeni niin että antoi sille nimeksi Shiiri no meigen, Siirin kuuluisa lausunto. Japanilaisten seken no me -ajattelu (mitä naapuritkin/tututkin/tuntemattomatkin/kuka tahansa ajattelee jos minä ____) on aiheuttanut paritkin mojovat parisuhderiidat, mutta tämän suhteen sekä minä että Mr. Miyagi olemme onnistuneet muovaamaan näkemyksiämme kohti kauhavalais-miyagilaista harmoniaa.

Satunnaisia ärsytyksen aiheita on esim. nettipankin puuttuminen ja siitä aiheutuva turha säätö leimoineen, huonot juustot, kylmät talot, ohuet räkäpaperit, kylmällä vedellä pesevät pyykkikoneet, ulkonäkökeskeisyys, liian suuret free size -vaatteet, maissin tunkeminen pizzaan, tupakointi sisällä, Fukushimassakin nähty yritysten ja politiikan vahva symbioosi sekä kampuksella pyöräilevät Toudain opiskelijat.

Ootko henkilökohtaisesti kohdannut enemmän seksismiä Japanissa kun vaikkapa Suomessa?

Häirintää ja ahdistelua oon kokenut enemmän Suomessa: oon joussut pakoon huohottajaa ohi Kallion kirkon, mut on uhattu raiskata junassa, haukuttu vitun huoraksi rullaportaissa, tultu puristelemaan noustessani ratikasta. Japanissa jäi kokematta jopa chikanin kosketus ruuhkajunassa. Seuraan lyöttäytyjiä tosin oli varsinkin tietyillä alueilla hyvä ettei viikottain, mutta aika nopeasti ne sai karistettua. Paitsi kauan aikaa sitten Yamagatassa joku hampaaton gyaro-o, joka jahtasi mua sadan jenin kaupassa huutaen samalla oneesan. :::::::::::::::D Mutta en siis oo ollut esim. japanilaisessa työelämässä, joten en oo päässyt kokemaan japanilaisen seksismin hienoimpia muotoja. Tossa mun bisnesjapanin koetta varten ostamassa opaskirjassakin seikkailee kaksi piirroshahmoa, joista naispuolinen hahmo pitää auki ovea ja tarjoilee teetä oikeaoppisesti sillä välin kun piirrosmies käy tiukkoja neuvotteluja harmaahapsisen pomonsa varjossa.

Suomalainen media hallitsee seksismin salat, mutta japanilaisessa mediassa oon törmännyt vielä räikeämpään seksismiin, joka paljastaa japanilaisen yhteiskunnan mätäpaiseet hyväntahtoisesti lausutuilla sutkautuksilla. Kesällä tulin laittaneeksi television päälle kun sieltä tuli ohjelma, jossa alle kouluikäiset lapsoset käy ensimmäistä kertaa yksin kylillä asioilla (Hajimete no otsukai, tää äiteen puolesta jonkun kaalin ostaminen tai kalan mummolle kiikuttaminen on Japanissa tärkeä siirtymäriitti, jota ilman lapsesta ei uskota voivan kasvaa yhteiskuntakelpoista). Ohjelman tarkoituksena on siis olla hyvänmielen ohjelma, jossa lapsukaiset tsemppailevat perijapanilaisessa vaikeuksien kautta voittoon -hengessä, mutta itselläni meinas mennä ohjelman johdosta riisit väärään kurkkuun, kun kertojan kommentit osui suoraan trollaantumissuoneen. Joku ehkä 4-vuotias tyttö ja vuoden nuorempi poika oli lähetetty hakemaan perunaa toiselta puolelta kylää. Matkalla tyttö pysähtyi poimimaan kukkia ja poika ihailemaan kaivinkonetta ja kertoja tähän kommentoi että sasuga onnanoko/otokonoko da ne (onhan hän sentään tyttö/poika), mikä oli jo lievästi trollaannuttavaa. (En siis vastusta kukkia enkä kaivinkoneita, mutta vastustan niiden turhaa sukupuolittamista kun itseänikin on kiinnostaneet molemmat.) Varsinaiseen ragequit-moodiin pääsin, kun nämä lapsoset eivät tienneet, mihin seuraavaksi pitää mennä, ja tytön sanoessa pojalle että päätä sä tokaisi kertoja lempeän lämpimästi, että tällaisina hetkinähän sen kuuluu olla mies joka päättää. HUH HUH. Kertojakääkän viesti tälle 4-vuotiaalle tytölle siis on, että jos et oo varma niin anna kun mies päättää. Kertoja tais vieläpä käyttää tässä kohtaa sanaa yappari, jolla on tässä sellanen nyanssi että kyllähän sä flikka yritit mutta kyllähän se tiedettiin ettei siitä mitään tuu niin annas kun mies näyttää. HUH HUH. Ja sit Japanissa vielä mietitään, miksi poliittisissa päättäjissä on niin vähän naisia.

Sit oli vielä kysymyksiä japanin murteisiin liittyen, mutta palaan niihin vielä myöhemmin omassa postauksessaan kunhan olen jälleen kasannut itseni Hajimete no otsukai -jakson muistelemisen aiheuttamasta kuohunnasta. :D

Ishinomaki muuten vaan.

6 kommenttia :

  1. Sama reaktio tuli täälläkin: no HUHUH :'D Tosi mielenkiintosta juttua taasen, kiitos että jaksat kirjoittaa!

    VastaaPoista
  2. Juhuu, kiitos vastauksista! On kyllä tosi mielenkiintosta saada lukea sun näkökulmasta :) Mutta noi kylmällä vedellä pesevät pyykkikoneet... onko ne ihan oikeesti kaikkialla? Ei oo edes vaihtoehtoa pestä kuumalla? D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kytkee pesukoneen esim. kylpyveteen, mutta jos mitään kytkentöjä ei tee niin kylmää kyytiä on tiedossa. Asuntoloissa ei todellakaan ollut tarjolla muuta kuin se jäävedellä peseminen, herkulliset bakteerikannat varmaan ehti muodostua mun pyykkeihin. :---------------D

      Poista
    2. Tuosta kylmällä vedellä pesemisestä, mahtaako se liittyä siihen, että Japanissa periaattessa pestään pyykkiä joka päivä? Että se likapyykki ei ehtisi "mehustua" niin pitkään pyykkikorissa, kuin ehkä meillä? Vaikka lapsiperheissä pyykkikone taitaa kyllä pyöriä päivittäin Suomessakin, joten meniköhän analysointini metsään...

      Poista
    3. En osaa sanoa. Japanilaisetkin kyllä sotkee vaatteitaan, eikä ne tahrat saatika bakteerit siinä kylmäpesussa mihinkään lähde. Taustalla voi olla joku kulttuurillinen seikka toki, mutta oma tulkintani on että Japanissa ei vaan olla kamalan tietoisia/kehittyneitä joissakin jutuissa. :---D Kädet pestään yleisesti kylmällä vedellä ja esim. tiskikone on vielä harvinaisuus. Mikä on musta vähän outoakin kun shintolaisuudessa puhtaus on kuitenkin niin tärkeää.

      Poista