Heräsimme muutaman tunnin yöunien jälkeen aamuun Yokotessa. Yokote on kaupunki Akitassa. Oon vieraillut siellä kerran aikaisemminkin kaksi vuotta sitten ohikulkumatkalla paikallista linnaa tsiigailemassa. Silloin mulla oli elämäni darra ja linnan portaita kavutessani luulin, että kuolen. :D Tällä kertaa olin kuitenkin liikenteessä huomattavasti vetreämmissä tunnelmissa, jotakin oon siis näiden kahden vuoden aikana oppinut. Tosin ostin conbinista tonnikalasalaatin aamupalaksi, avasin sen ja juuri kun olin syömäisilläni niin auto kääntyi mutkassa ja kaikki tonnikalat viimeistä hippusta myöten lensivät penkkini alle ja käsissäni oli enää tavallinen salaatti. Tonnikalaa penkin alta 7elevenin parkkipaikalla kaapiessamme olimme yhtä mieltä siitä, että mulle pitäis hankkia joku onnenamuletti näitä sekoilujani hillitsemään. Mutta matka jatkui halki vuorimaisemain!
Päädyttiin sitten Yuzawaan. Oon seissyt tällä samalla paikalla ennenkin. Armas toverini olis halunnut nousta maisemahissillä vuorenhuipulle katsomaan linnaa, mutta mä en uskaltanut koska pelkään korkeita paikkoja (ja lisäksi mulla oli se ennätysdarra). Oltiin oltu kummatkin huonolla tuulella aamusta asti ja tunnelma oli kireä. Kysyin, onko mulle jokin palkinto, jos suostuisin menemään tohon hissiin. Mr. Miyagi sanoi neeyo (no ei todellakaan) ja peitti naamansa Yuzawan esitteellä, etten huomaisi, että se nauroi. Muistan siinä hetkessä ajatelleeni, että ehkä tää voiskin onnistua. Ja onnistuihan se, sillä kaks vuotta myöhemmin oltiin erinäisten sattumusten jälkeen jälleen samassa paikassa. Akitassa on taikaa!
Ja tällä kertaa uskaltauduin jopa hissiin!
Kumamon on kaikkialla. Myös random maisemahississä Yuzawassa. Kumamoton prefektuuri keksi oivan mainoskikan: ne kehitti uuden maskotin, jota ei oo suojattu tekijänoikeuksilla, joten kuka tahansa voi käyttää tätä Kumamonia tuotteesssaan ja kaikki on vaan ilmaista mainosta Kumamotolle.
Tässä kohtaa tie alkoi tuntua omituisen tutulta.
!!! Me oltiin tässä ryokanissa yötä sillon kaks vuotta sitten! :D
Tienposkessa hyöryää kuumat lähteet.
En tiennyt roadtrippien mahtavuutta ennen kuin tulin Touhokuun. Matka käy vuorelta toiselle, korkeuserot tuntuu paineena korvissa, sää vaihtelee, välillä pysähdytään matkamuistopuodissa tai onsenissa. Perille on pitkä mutta silti liian lyhyt matka.
Pysähdyttiin Miyagin ja Akitan rajalla täyttämään juomapullot vuorilta virtaavalla pyhällä vedellä.
Vuorten huonoja puolia on nää hillittömän kokoiset paarmat, jotka liikkuu sadan yksilön tappajalaumoissa.
Mutta vesi ainakin oli kylymää! Tai shakkoi niinku Miyagissa sanotaan.
Miyagi tadaima! Tässä kohtaa soi sopivasti Talking Headsin This Must Be the Place, jossa lauletaan että home is where I want to be but I guess I'm already there.
Reitti vei syvälle metsään. Avattiin ikkunat. Uguisu lauloi. Jostain kantautui kosken pauhu. Sateesta kimmeltävien lehtien tuoksu tuli autoon. Laitoin käden ikkunasta ja tunsin, kuinka Tokiossa kerryttämäni kyrsimys tempautui viileän vuoristotuulen mukana pois.
Matkamuistokaupasta kalialippis päähä ja koppakuariaane kätehe ja menoksi. (Koppakuoriainen on japanilaislapsosten keskuudessa haluttu lemmikki. Kaljalippiksen kansansuosiosta en tiedä. :D)
Matkaeväs.
Tuli sade, meni akku.
Hahaa, jotenkin ihan mahtava tuo kaljalippis! 8D Liekö sitten mukava päässä vai ei, mutta toimii!
VastaaPoista