Akita monogatari: osa 1

Keväämmällä harmittelin, että ei tälläkään Japanin-komennuksella taida tulla käytyä Kiotossa tai muissakaan pakollisissa turistimestoissa. Lauantaina matkasin poutapilvien alla tyhjiä vuoristoteita Touhokun länsirannikolta itärannikolle ja harmituksesta ei ollut jäljellä pisaraakaan. Autoilevan poikaystävän ansiosta oon tässä kolmen vuoden aikana päässyt sellaisiin paikkoihin, joita pelkän matkaoppaan varassa oleva ei tiedä olevan olemassakaan. Aomoria lukuunottamatta oon käynyt kaikissa Touhokun prefektuureissa vähintään kahdesti ja asunutkin niistä kahdessa, ja siltikään en oo saanut tarpeekseni. En tiedä, mikä Touhokussa mua niin viehättää. Ehkä se on vuoret. Asioiden yksinkertaisuus. Kesän vihreys ja syksyn sumu. Pohjoisuus. Vuosi 2012 ja ne unelta tuntuvat muistot, jotka siitä on jäljellä. Suosittelisin Touhokua kaikille, mutta valitettavasti siellä matkailu ilman autoa on melko hankalaa, koska välimatkat on pitkiä ja julkinen liikenne huono. Talvisin liikkuminen rajoittuu entisestään, kun lunta tulee metrikaupalla ja teitä menee poikki lumivyöryissä. Touhokun koluamiseen vaaditaan siis aikaa.

Ja sitä meillä viime viikonloppuna piisasi! Matkasimme Ishinomakista Akitan pääkaupunkiin katselemaan maankuulua Kantou matsuri -lyhtyfestivaalia. Matkaan meni semmoiset yhdeksän tuntia, kun pysähdeltiin vuoristokylissä ja Mosburgerissa ja meren rannalla. Itse matsuri oli parasta ikinä, mutta sen aika oli vasta sunnuntaina, joten jorisenpa tässä ensiksi tästä roadtrippimme road-osuudesta. Ollaan tehty näitä muutaman päivän autoreissuja pari kertaa aikaisemminkin, viime syksynä Fuji-vuorelle (löytyy tuolta jostain vanhoista postauksista) ja toissa syksynä Akitaan (löytyy tuolta jostain vanhasta blogistani). Lisäksi ollaan kerran tehty päivän pituinen roadtrip Iwaten perukoille (oltiin tien päällä yli 12 tuntia ja itse kohteessa puoli tuntia, tän reissun muistelu aiheuttaa lollausta edelleen) ja toinen Niigataan. Ja seilattu Yamagatan ja Miyagin väliä ja huristeltu kerran Yamagatasta Tokioon. Tää Akita 2014 tais kuitenkin kohota lempparikseni, vaikka draamaltakaan ei vältytty.



Moottoritie on kuuma! Siis tositosi kuuma. Lämpöasteita tais olla 35 ja autoilu keskipäivän paahteessa yhtä hikiliman ja virtsailuhädän sinfoniaa. Miyagin Naruko on kuuluisa kokeshi-nukeistaan, mikä näkyi myös maisemassa. Tulipa vastaan kokeshin muotoinen puhelinkoppikin.


Suuri taivas ja pieni onsen-kylä!


Armas Miyagi.


Villiä menoa Miyagin laitamilla.


Mutkan takana häämöttää Akita! Tienposkessa oli pieni myyjätön vihanneskoju kassalippaineen. Japanin peräkylillä törmää toisinaan uskomattomaan avuliaisuuteen ja luottamuksenosoituksiin.


Eka pysähdys & taukojumppa Akitassa! Kaupungin nimi on Yurihonjou.


Akitainun räkäpallo on akitalainen hittituote ja saatavissa matkamuistopuodeista kautta Touhokun.



Choukai-san!!! Choukai on Touhokun toisiksi korkein vuori (korkeutta sillä on komiat 2236 metriä) ja se sijaitsee puoliksi Yamagatassa ja puoliksi Akitassa. Vuoren ulkomuoto muistuttaa vähän Fujia, joten Dewan Fujinakin se tunnetaan (Akita ja Yamagata muodostivat ennen vanhaan Dewan provinssin).


Sevverra komia tupa notton tainnu olla pohojalaane asialla!


Mä saavuin maalta kaupunkiin! Huomatkaa taakse jäävä Choukai-san.


Meri näkyy jo!! Miyagin rannoille lyö Tyyni valtameri, jonka mukana kulkeutuu kaikenlaista kanisteria ja karahkaa ympäri maailmaa. Läntistä Touhokua sen sijaan reunustaa Japaninmeri, joka on puhdas ja roskaton. Siispä seuraavaksi merikuvaspam.


Nousimme valkoisen Mazdamme selkään ja ratsastimme etehenpäin auringon viimeisten säteiden väreillessä rantatönöjen seinillä.



Akita-shi olikin kaupungin oloinen kaupunki! Odotettiin jotain Yamagatan tapaista lollomestaa, joten yllätys oli suuri, kun autokaistoja olikin enemmän kuin yksi ja taidenäyttelyissä tarjolla muutakin kuin 4h-kerholaisten askarteluja. Yamagatassa linnakaupungin asemakaava on säilytetty sellaisenaan, joten siellä on ahdasta ja sokkeloista, Akitassa sen sijaan oli havaittavissa jopa modernia kaupunkisuunnittelua.


Ja mainitsinko jo, että meidän hotellin ikkunasta näkyi Taihei-san??!! Tai siis sen pilvien yläpuolella tyynesti hengaileva huippu.


Jätimme kamat hotellille ja läksimme kylille virittäytymään orastavaan matsuri-tunnelmaan.



Yayoi Kusaman näyttely Eternity of Eternal Eternity oli meneillään kolmessa eri paikassa ja se näkyi myös Akitan katukuvassa. Kusaman pilkut sekoittui kivasti matsuri-tunnelmaan. Yamagata vois ottaa oppia, miten tuoda tairetta perähikiälle. Käytiin tsekkaamassa tämä näyttely, mutta siitä lisää ensi kerralla!


Poikaystäväni päivän kohokohta oli, kun izakayassa oli jäljellä vielä yksi annos hänen pitkään himoitsemaansa lempiherkkuaan tonnikalan kidusta. Kiduksen popsittuaan hän lausui näin: minä olen manzoku.


Itse tyydyin vähemmän pelottavaan menyyhin. Japanilaisen deittailemisen haittapuolia on, että makunystyrämme eivät aina ihan kohtaa.

Hotellilla selvisi, että yukata-setistäni puuttuu yksi vyö. Äkkiä niksipirkka käteen ja poikaystävä keskellä yötä conbiniin ostamaan sukkahousuja. Oli kuulemma jokusen epäilevän katseen tuntenut seljässään myyjän suunnasta.

Seuraavassa osassa sitten varsinainen matsuri!

Lopuksi vielä parin lollahduksen arvoinen ilmoitusasia. Postissa tuli tällanen:



Sain siitä bisnesjapanin kokeesta 844 pistettä ja jäin kuuden pisteen päähän ylimmästä tasosta. ::::::::D En odottanut minkäänlaista koemenestystä, koska en jaksanut valmistautua eikä mulla oo kummoistakaan tietämystä liike-elämästä, mutta kummasti noi kuus pistettä silti sapettaa. Kuus pistettä eli yks kysymys. Oshii. Olin kuunteluosiossa jo niin luovarimeiningeissä, että keskityin miettimään, mitä sitä söis kun täältä pääsen, ja missasin pari kysymystä vastausvaihtoehtoineen (mikään ei oo niin hikistä kuin kuuntelutehtävät, joissa kysymyksen kuulee vasta lopuksi). Vähän paremmalla keskittymisellä voisin olla nyt capable of high-level communication required for various business situations, äää miks mun oli pakko ajatella sipsejä just sillä hetkellä. No nyt minulla joka tapauksessa on tällanen paperinpalanen eikä hajuakaan, mitä sillä tehdä.

Peeäs. Onko näissä jorinoissani ollut vähän turhan monta kuvaa viime aikoina??? D: