Sivut

torstai 14. elokuuta 2014

Akita monogatari: osa 2

Aamu Akitassa valkeni polttavan kuumana. Hotellit oli varausta tehdessä jo niin täynnä, että saatiin huone Akitasta vain yhdeksi yöksi ja jouduttaisiin ajamaan seuraavaksi yöksi Yokoteen. Tästä johtuen mun oli pakko pukeutua yukataani jo ennen aamun check-outia, koska siihen ei niin vain julkisessa vessassa sujahdeta. Edessä oli siis yli 12 tuntia yukatassa. 8---------D Otti vähän kunnon päälle tämä rykäisy, ja jo muutaman tunnin kuluttua oli ulkoinen olemukseni lähinnä sellainen, että joku voisi luulla minun ottaneen parit löylyt sauna-Timon kanssa ja kääriytyneen sen jälkeen astetta monimutkaisempaan saunatakkiin.

Aika vähäiseksi jäi siis matsuri-eleganssini. Mutta oli se silti sen arvoista! Vaikka yukatassa liikkuminen on hidasta puuhaa ja yleisimmät repliikkini koko päivän aikana azui (kuuma), matte (odota), ashi ga itai (jalkaan sattuu) sekä mou genkai (en jaksa enää). Ja vaikka aamulla tyyppien tuijotus oli lähes yhtä kuumottavaa kuin akitalainen kesäilma, koska vaan hullut lähtee aamuysiltä kylille yukatassa. Välillä mietin, että olis pitänyt joku I can explain, it's not what it looks like -kyltti askarrella mukaan. Vaan olipa tästä tuijotuksesta hyötyäkin, sillä pääsin mummojen suosioon ja sain heiltä päivän mittaan kaikenlaista lahjoitusta. Nyt on tämäkin romanttinen anime-klisee todeksi eletty. (Animesta tosin puuttuu ne kohdat, joissa rakkolaastari ei pysy jalassa ja poikaystävän kameralaukkuun kaatuu mehua.)



Kantou matsuri on nelipäiväinen, mutta avajaispäivän ohjelma alkoi vasta illalla pimeän tullen. Otimme tästä teeltä tuoksuvat uchiwa-viuhkat ja läksimme turisteilemaan.



Keskellä kaupunkia oli lumme- sekä lootuspuutarha suihkulähteineen! Lootus on buddhalaisuudessa tärkeä kukka, koska se kasvaa mudan ja liejun keskellä tahriintumatta. Oma lempikukkani on silti kissankello.

Puspus. :3


Babahera. :D Akitalaismummojen kaupittelema jätski, jota he myyvät tienposkessa kokokeltaiseen maatalousasuun verhoutuneena. Myyjien keski-ikä on yli 70, joskin jokunen nelikymppinen nuori lupauskin on joukkoon eksynyt.


Kaupungin läpi virtaava joki oli kirkas, ja siellä pulikoi tällanen mötkäle. Hän on lajiltaan bora. :3


Ruttuinen vilaus yukatastani. Sudenkorento ainakin tykkäsi. Niin hullu en sentään ole, että olisin lähtenyt tähän koitokseen geta-sandaalit jalassa.


Sanomalehtiautomaatti! Näitä aika harvoin näkee nykyään.


Ryytynyt olemukseni Yayoi Kusaman installaatiossa. Tää punapilkullinen huone ei ollut kaikkein imartelevin potretin ottamiseen, mutta muistikortillani ei oo muita kuvia meitsistä enkä jaksa ettiä poikaystävän korttia, joten tässäpä punasävyinen Siiri. :D


Pyörittiin Kusaman näyttelyssä kaiken kaikkiaan pari tuntia (ostettiin jopa mätsäävät kansiot!), ja sillä välin kansalaiset olivat kömpineet piiloistaan omiyagen metsästykseen.


Ruakaa!! Söin Akitan kuuluisaa inani-udonia kylmänä tempuran kanssa.



Varrasta ja tupakkia kansalle! Sunkusin grillinurkkauksessa matsuriin oli valmistauduttu kuin jeesuksen toiseen tulemiseen konsanaan. Sivuhuomio: Akitassa oli ehkä miljoona Sunkusia ja yks Family Mart. Henkilökohtaiset conbini-lempparini ovat 7eleven ja Lawson. Ja Ministop, koska niiden ranskanperunat ovat elämäni keskipiste.


Tää on ehkä lempikuvani. :D Obaachan poseerasi.


Kantou matsuri hajimaruyoooo!! Istahrimma tienposkeen spektaakkelia todistamaan. Vieressä istunut mummo antoi minulle muun muassa tämän uchiwan sekä ruokaa. Vasta myöhemmin huomasin, että tää uchiwa on vuodelta 2003.


Ei matsuria ilman väentungosta. Järjestyshäiriöitä oli silti nolla kappaletta.


Ennen varsinaista pääohjelmaa oli kansalaisparaati. Sain paraatissa marssineelta kansanmusiikkiradion mummolta rusetin. 8D Koristelin sillä poikaystävän kameranjalan.

Sitten koitti itse matsurin aika. Päivä pimeni illaksi. Taiko ja pillit raikasi kun yli 50 esiintyjäryhmää teki esittäytymiskierroksen. Äkkiä tuli valoisaa, kun sadat lyhdyt nousi ilmaan yhtä aikaa ja niiden jonot jatkui pitkälle silmän kantamattomiin. Kantou matsuri on sadonkorjuufestivaali, ja bambukepin päässä keikkuvat ja kaartuvat ja keppiä pidennettäessä kasvavat lyhdyt kuvastaa riisin röyhyä. Yksi bampukeppi lyhtyineen voi painaa viiskyt kiloa, ja tyypit ei suinkaan tyydy vain kanniskelemaan niitä, vaan tasapainottelee niitä kämmenellä, pään päällä, olkapäällä ja alaselällä. Uhkarohkeimmat puuhaa siinä samalla kaikenlaista muutakin: ykskin hemmo avas neljä paperisateenvarjoa ja tasapainotteli niitä samalla kun sen pään päällä huojui 50 kilon keppi???? Nuorimmat osanottajat oli hädintuskin alakouluikäisiä.



Kamerani ja kuvauskykyni ei oikein tee oikeutta sille mitä näin, mutta kuvasin joka tapauksessa myös videon:



Valitettavasti aina tulee lopulta se hetki, kun taikon rummutus lakkaa ja matsuri on ohi. Tuli myös hetki, kun pullon korkki ei ollut kunnolla kiinni ja osa sen sisällöstä levisi poikaystävän kameralaukkuun, mistä johtuen viimeiset tunnelmat meni hieman ohi. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa halki ihmismassojen, kunnes poikaystäväni totesi, että tämä mehu kameralaukussakin oli varmaan yksi jumalten asettamista koettelemuksista, joilla testataan, onko hän kykeneväinen eloon Shiirin kaltaisen henkilön kanssa. 8-----------D (Mulla on vähän tällainen ojasta allikkoon -meininki elämässäni ja oon jatkuvasti jossain pulassa tai muuten vain itseäni telomassa. Poikaystäväni mukaan tämä johtuu siitä, että jumalat pitävät minusta niin kovin, että haluavat kustannuksellani kaikenlaista pilailla.) Lollasimme ja menimme tuliaiskauppaan. Tuliaiskaupassa oli Namahage, joka jahtasi minua kun koitin ottaa siitä kuvan. Kipitin pakoon lähes lirit housuissa sen mitä yukataltani pystyin. Sitten menimme autoon aikeenamme ajaa yöksi Yokoteen ja oli kaikenlaista tunnelmaa mikä johti siihen että järjestin jo traditioksi tulleen yhyy miks tän pitää taas loppua ja mun mennä Suomeen -itkukohtauksen, jota ilman olen ilmeisesti kykenemätön Akitassa vierailemaan.


Namahage! Akitalainen kersojen ja nyt myös Siirin pelottelija.

Lopputulema: Kantou matsuriin on pakko päästä uudestaan! Seuraavalla kerralla mennään lopetuspäivänä, tää aloituspäivä oli vasta alkusoittoa.

Reissun viimeinen osio jälleen ensi kerralla!

1 kommentti :

  1. Onpa komiaa! Voi kun Suomessakin olis katujen varsilla kojuja, jossa obaachanit kaupittelisivat jäätelöä, olisin varmasti vakioasiakas. Niin, ja tietenkin joku matsurin tapainen tapahtumakin voisi kelvata...

    VastaaPoista