Inokashiran ihmeet

Tänään oli 20 astetta lämmintä. Tokion tyylimiekkosilla oli puvunkengät ja paljaat nilkat ja mummoillakin jo toppatakit auki. Puin sakuranvärisen takin ja matkustin junalla. Iloisesti pomppiva juna ja keskipäivän taivas ja taakse jäävät asemat joilla nimiä kuten Eifukuchoo, ikuisen onnen kaupunki. Menin Inokashiran puistoon. Istuin. Söin umeboshi-täytteisen onigirin. Katselin kotirouvia ja kukkia. Sakuran aukeaminen oli vielä vähän vaiheessa, mutta otin pari kuvaa muistoksi kumminkin.



Puistossa oli monen monta kansainvälistä pariskuntaa, ja se jotenkin ilahdutti itseäni kovin. Mutta missä ne kaikki keskenään japania puhuvat japani-länkkäri-combot luuraa! Heitä haluaisin katukuvaan enemmän. Ettei olis tällanen the only gay in the village -fiilis niin usein. Toverini englanti ei oikein oo sillä tolalla, että sillä kommunikoida vois. Aina välillä se tosin intoutuu testaamaan taitojaan. Mieleeni on jäänyt erityisesti tää keskustelu parin vuoden takaa, kun olimme sakea nauttineet ja toverini oli huppelissa:

- Jospa joisit sitä vettä välillä.
- I woonto dorink za wazaa!
- You want to drink water?
- I woonto dorink za wazaa!!
- You won't drink some water? You want to drink some water? Siis kumpi?
- Yes

Helmikuussa lumipyryjen aikaan kun hytistiin Yamagatan asemalla odottamassa viikonlopun ensimmäistä shinkansenia, edessä oleva kiinalainen kysyi multa, mitä äskeisessä kuulutuksessa sanottiin. Sanoin jotain että there's a fallen tree on tracks near Fukushima so next train's cancelled but they're working on moving the tree so it shouldn't take too long. Toverini tuijotti minua ja sanoi KAKKOII (niin siistiä). ::::::D Japanilaisilla on monilla pieni dilemma, kun toisaalta ne pelkää puhua englantia ja toisaalta haluaa kuitenkin näyttäytyä ulkomaalaisen kanssa puhumassa sitä kun se on niin kakkoii. Eipä sillä että suostuisin vaihtamaan meidän yhteistä kieltä, vaikka toverini tästä ottaiskin yhtäkkiä haltuunsa englannin

Mutta se siitä.

Kävin myös pitkästä pitkästä aikaa Kichijoojissa, kun se on Inokashiran puiston jälkeinen päätepysäkki ja olin jo valmiiksi hoodeilla muutenkin.



Semmoosta! Japanin kevät vetreyttää paitsi koomaista mielialaani niin myös Komaban torakat. Olen varautunut asiaan raivokkaalla siivoamisella. Sängyn ja seinän väliin jää tila, jota ei ennen kauhavalaista komiaa kosketustani oltu liioittelematta siivottu koskaan. Sinne ei näe, jos ei vartavasten kyyristy lattiarajaan pieneksi palloksi silmät sirrillään tiirailemaan, joten kai kaikilla tämän huoneen entisillä asukkailla on ollut vähän poissa silmistä, poissa mielestä -asenne. Itse kuitenkin tämmönen utelias hiiri kun olen niin erehdyin sinnekin kerran kurkkaamaan, ja näky syöpyi sen verran pahasti mieleeni, että olen siitä lähtien miettinyt kuumeisesti, miten pääsen käsiksi siihen törkyyn kun väliin ei mahdu imuri eikä keppi ja sänky on niin vankkaa tekoa ettei se hievahdakaan enkä oo muutenkaan vahvin muumi laaksossa. Mutta tänään se tapahtui! Suomalaisella sisulla tämä tappi bodasi sängystä irti vetolaatikot ja itseäni aika paljon pidemmän jousipatjan ja sijoitteli ne ja petivaatteet ja työpöydän ja -tuolin tähän muutaman neliön huoneeseen! :D Molin nii ylypiä ittestäni. :DD<

Sain sängynkin siirrettyä ja sieltä takaa paljastu homeen peittämä seinä, kuollutta ja vähän energisempääkin ötökkää ja jonkinlainen musta aukko, josta irtos imuroinnin jälkeenkin pyyhkimällä tämmöstä kaikenmoista mukavaa:

Kansainvälinen asuntola. <3________<3 Vaik ei tää edes oo mikään Suomi vastaan muu maailma -asetelma. Vuodet kotimaamme opiskelijasoluissa ovat minulle kaikenlaista näyttäneet.

Sillä siisti! Olen nyt jakanut kanssanne elämäni törkyisemmän puolen ihan kirjaimellisesti. Hieno ja antoisa blogi tämä kertakaikkiaan. Kiitos kannustuksestanne.