Iltakävelyllä

Mulla on ollut pieniä nukahtamisvaikeuksia sen jälkeen kun palasin Miyagista.  Tänään päätin aloittaa ahkeran iltakävelyn, josko se jotain auttais. Laitoin päälle verkka-asun ja kävelin yliopiston puistoon katsomaan pihavalon kajossa valkoisena hohtavaa sakuraa. Ilta oli lämmin ja pimeä. Päätin kävellä päämäärättömästi kunnes tää levy loppuu. Käännyin ensin tutuista ja sitten tuntemattomista kadunkulmista. Ilmassa oli kaikenlaisia tuoksuja. Sakuran ja grillilihan ja katupölyn. Mietin, että mulla on jäljellä enää viis kuukautta ja Suomeen palaaminen on taas alkanut ahdistaa samalla tavalla kuin Yamagatassa aikoinaan. Vaikka onhan viis kuukauttakin paljon aikaa. Siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Mun lempimuisto Yamagatastakin on vasta heinäkuulta. Kun mentiin kattomaan tulikärpäsiä. Kirjoitin siitä päiväkirjaani näin:

T vei mut eilen kattomaan tulikärpäsiä. Oli täysikuu. Oli pimeää. Rämmittiin rämeikössä ja suunnistettiin kuunvalossa. Kasvit hohti hopeisina. Vuoret oli tummia ja korkeita. Oltiin jossain laaksossa. Vesiputouksen pauhu kuulosti myrskyltä puissa. Oli sinistä ja hopeista ja pimeää. En nähny T:tä kunnolla. Tai jalkojani. Tultiin lammelle. Kuu peilautu veteen. Oli tyyntä. Kala pärskäisi. Vanha puu tuoksu hyvältä. Sit se kuu meni pilven taa ja ne tulikärpäset tuli esiin. Jätettiin lauseet kesken. Ilmassa oli kaikenlaista. [vähän itsesensuuria tähän näin, sensuroimaton merkintä julkaistaan sit muistelmissani!!]

Hyvät kuulijat, tämä kokemus oli HÄMMENTÄVÄ.

Ajeltiin takas kaupunkiin. Matkalla kusihätäni vei voiton ja kirmasin johonkin tienvarsiconbinin lattiareikävessaan. Kun sieltä palasin niin sanoin sori että kesti, oli jonoa. T sano että ei se mitään, katoin tässä just Scorpion Kingia. Ja siellähän se lannevaatteessa liikehtivä The Rock väänsi dubattua japania navigaattorin rupuisella ruudulla. Katoin valokylttejä. T ajo autoa. The Rockin dubbaaja mesosi. 


Aatoksiini vaipuneena olin kävellyt pitkälle. Pimeys vaihtui valoiksi. Olin saapunut tänne:

Siellä mä seisoin tukka sekaisin ja verkkahousuissa Shibuyan Doogenzakassa. :DD Otin nopeasti junan alleni koska mulla oli yhä pyykit kuivurissa.

Zorge jos ei kiinnostaa nää henkilökohtaista eloani käsittelevät postaukset. =( Tässäpä taitelija työssään:

Se olikin koira! :DDDD Huuh puolen vuoden jälkeen olis jo pitänyt oppia, että tässä kaupungissa ei saa lähteä ilman kunnon kameraa edes iltakävelylle.

PS. Unohdin tän tuolta taannoisesta Miyagi-reportaasistani, joten laitan sen tähän! Kun oltiin Matsushimassa ja minuun iski armoton näläkä. En syönyt kotona mitään koska oli tarkoitus lounastaa Matsushiman akvaariossa. Paitsi että Matsushiman akvaario on menossa konkurssiin ja kaikki ruokapaikat oli jo pistäneet lapun luukulle. (Lopettamisuhasta on kuulemma huhuttu jo vuosikaudet, mutta nyt se vihdoin tapahtuu kun Sendaihin on maanjäristyksen inspiroimana rakenteilla suuri akvaario.) Katselin sit niitä kaloja nälissäni ja aloin ymmärtää taiwanilaisia tovereitani, jotka taannoisella akvaarioreissullamme oli joka kalan edessä että näyttääpä muuten herkulliselta.

Päästiin sieltä kalojen keskeltä takaisin ihmisten ilmoille ja ilmoitin että meen ekaan vastaan tulevaan ruokapaikkaan. Matsushimassa vaan on hinnoissa turistilisät ja mieskumppaniani eivät ne miellyttäneet. Sanoin että mennään nyt vaan johonkin ja maksetaan puoliksi. Mieskumppanini sit käveli sisään aseman vieressä olevaan ravintolaan, jonka kyltissä luki vaan että ruokaa. Kaikki pöydät oli tyhjillään. Paikalla oli vaan omistajapaappa likaisessa essussa ja crockseissa. Paappa tuli pöytäämme ojentamaan ruokalistaa. Johon ei yltänyt. Hetken paappa siinä kurkotteli pöydän yli kädet ja koko ruumis vapisten ja mietin että apua don't go dying on me. Otimme ruokalistan omin kätösin ja tilasimme siitä jotain. Paappa sano että ei käy, tänään on tarjolla vaan kake-udon ja karee-udon. Hieman oltiin että lol miks sit edes tarjota tätä ruokalistaa, mutta tilattiin sit karee-udon ja kake-udon ja paappa sano että tulee sata jeniä alennusta juuri teille ja laahusti kyökin puolelle. Tuijoteltiin toisiamme ja seiniä ja tirskuin käsiini ja toverini oli et okei olin väärässä sori tästä. Paappa toi tilauksemme. Udon oli limaista ja haaleaa ja ainakin karee-udon oli lämmitetty suoraan einespussista. Paappa pisti tupakiksi. Nieleskelin naurua ja ylikypsää udonia. Toverini sanoi ettei voi mun antaa maksaa tätä paskaa, kaivoi lompsastaan tasarahan ja meni tiskille. Paappa sanoi että ei tarvi mitään hiluja, anna tonnin seteli.

Ulkona satoi tihkua. Toverini sanoi että sai tästä elämänsä opetuksen: joskus sille on syynsä, että jossain on halpaa ja jossain kallista. Sanoin että ei se haittaa, kokemuksena karsea mutta muistona mainio. Lollattiin yhtä aikaa vedet silmissä KEKKA OORAI ja läpsittiin toisiamme niin että länkkärituristi kääntyi katsomaan. Ostettiin sipsejä ja syötiin ne liikennevaloissa. Ja kun paluumatkalla ajettiin Matsushima panorama -nimisen näköalareitin ohi, toverini sanoi, että olis joskus siistiä ajaa tota reittiä. Kysyin, onko sulla rohkeutta tulla takasin Matsushimaan. Nee yo, oli vastaus. Ei todellakaan.