Umi yo

Parasta Miyagissa on meri. Ja samalla pelottavinta, koska yli 9 metriä korkea aalto vei mukanaan kaiken minkä pystyi, ja moni kantaa kaunaa sille. Hiljattain poikaystäväni työpaikalle tuli viesti, että Ishinomakista tsunamissa kadonneen laivan hylky on löytynyt Havaijilta.

Me asutaan Ishinomakin sisäosissa, mutta täältäkin pääsee autolla Tyynelle merelle puolessa tunnissa. Niinpä karautettiin miniretkelle naapurikaupunkiin Higashimatsushimaan, josta aukeaa näkymä Oku-Matsushiman saarimuodostelmien yli. Matsushiman sadat omituiset mäntypeitteiset kalliosaaret on yksi Japanin kolmesta suuresta näkymästä, jotka joku viisas mies päätti joskus 1600-luvulla. Tie Ishinomakista Sendaihin kulkee Matsushiman kaupungin rantaviivaa, joten käytiin välillä vaihtelun vuoksi tsiigailemassa sitä saarten vähemmän suosittua puolta vähän syrjäisemmässä poukamassa, jossa poikaystäväni käy toisinaan tarkastamassa kalastajien veneitä. Mikäli touhokulainen kalastajameno ja 400 vuotta sitten eläneen käppänän mielimaisema ja muu kuin tokiolainen Japani kiinnostaa, Tokiosta pääsee junalla Sendaihin alle parissa tunnissa ja sieltä söpöllä paikallisjunalla Matsushimaan!

Kaikki Siiri-aiheiset kuvat lainasin japanilaisemmalta puoliskoltani, joka on sata kertaa parempi kameramies ku meitsi.

KUUMA. Täältä sentään puuttuu iltalehtisanomain vautsivau oho nyt nautitaan!!!!11 -tyyppinen otsikointi, kun kukaan ei pahemmin liekehdi maksimaalisista ilmankosteuksista yhdistettynä kolmevitosen paahteeseen. Ostin nämä vilvoitusjuomat miyagia puhuvasta automaatista.
Hajamielinen professori on aina hyvä look. Huomatkaa muotibloggaajan haaveileva katce.

Näköalapaikalle piti kavuta ylämäkeä metsän siimeksessä 20 minuuttia. Oltiin että omg tässähän menee ikä ja terveys, mutta sitten vastaan reippaili ehkä 80-vuotias mummo, joka tokaisi että tässäpä meillä mukava kävelyreitti. Totesimme hälle että gambatte kudasai, mutta tosiasiassa enemmän itsellemme nämä kannustuksen sanat osoitimme. Haukat kaarteli ja näköalat avautui! Tuolta sinestä se tsunami vyöryi kolme vuotta sitten, nyt siellä kasvatetaan taas ostereita.
En saanut edes puoliksi siedettävää kuvaa noista paateista, joten lainasin yhden poikaystävältäni tähän.

Tämä on kuulemma yamagara. Oli varsin vikkelä veijo kyseessä, mutta saimme ikuistettua sen filmille sulavalla yhteistyöllä. Kawaii.

Tämä on yamayuri.

Taivaalla kumo, automaatissa kumo!

Sitten käytiin vielä kiinalaismestassa juhlistamassa otousanin syntymäpäivää ja nauttimassa television moottoriurheilumetelistä! Paluumatkalla käväistiin Family martissa ostamassa jugurtit Shiirille ja kukkien tunnistusopas poikaystävälle ja aisukoohii okaasanille ja biiru otousanille ja ajeltiin auringonlaskun halki pimeyteen. Jännäilin tätä Ishinomaki-episoniani varmaan kolme kuukautta etukäteen, mutta siinä siinä jossain paistetun riisin ja riisipeltoon laskevan auringon välissä huomasin, että oon sujahtanut tähän menoon aika hyvin kauhavalaiseksi. Obon edelleen hieman hirvittää minua, varsinkin kun tänne on tulossa joku 90-vuotias sukulaismummo, joka ei voi hyväksyä, että vastakkaista sukupuolta olevat nukkuvat samassa huoneessa saatika sängyssä mikäli eivät ole aviossa, joten nukkunen koko obonin ajan okaasanin kanssa yläkerrassa (alle 35-vuotiaiden keskuudessa tämän katsantokannan kannatus lienee sellaiset nolla prosenttia). :D

Ei päivää ilman edamamea. Kerran erehdyin myös pukeutumaan vihreään nakinkuorimekkoon, ja siitä lähtien lempinimeni on ollut Edamame Princess. Tämä paperinen asia antaa minulle jumalaista suojelusta keittiössä.

Sorppa että tuli taas näin sekavanoloista tekstiä, mutta poikaystä saapui pihaan ja sillä on tilaamani limpsa joten mentävä on!